• Uutiset 8.4.

    HALLITUS jatkaa kehysriihtä Säätytalossa keskiviikkona.

    Päähuomio on koronakriisin hoitamisessa. Hallitus on laatimassa lisätalousarviota, jonka loppusumma nousee miljardeihin. Pääministeri Sanna Marin totesi, että hallituspuolueet ovat tehneet koronakriisin aikana yhteistyötä poikkeuksellisen yksiäänisesti.

    Marinin mukaan lisätalousarvio tulee olemaan historiallisen suuri. Odotettavissa on rahaa yritystukiin ja kuntien auttamiseen. Marin sanoi myös yritysten tukemisen olevan äärimmäisten tärkeää ja että hallitus on suorien tukien kautta ja muiden tukien kautta varmistanut, että yritykset voivat jatkaa toimintaansa.

    STT kertoi tiistaina, että myös ravintoloille valmistellaan erillistä helpotusta, jolla valtion sulkupäätöksen myötä tulevia taloudellisia menetyksiä korvataan. Kyseessä on STT:n tietojen mukaan kompensaatiomalli, ei erillinen suora yritystuki ravintoloille ja muille ravitsemisliikkeille.

    Norja avaa päiväkodit ja koulujen alaluokat huhtikuun lopussa

    NORJAN hallitus on päättänyt avata koronaviruksen vuoksi suljetut päiväkodit ja alakoulujen luokat ensimmäisestä neljänteen huhtikuun lopussa. Asiasta kertoi pääministeri Erna Solberg tiedotustilaisuudessa Oslossa tiistaina

    Päiväkodit aukeavat Solbergin mukaan huhtikuun 20. päivänä ja koulujen alimmat luokat viikkoa myöhemmin.

    Kansan riemuksi myös norjalaisia tyrmistyttänyt mökkeilykielto kumotaan kahden viikon kuluttua eli samaan aikaan, kun lapset pääsevät päiväkotiin. Norjan hallitus kielsi aiemmin osana koronarajoitustoimia yöpymisen vapaa-ajan asunnoilla.

    SOLBERG kiitti terveydenhuoltohenkilökuntaa ”valtavasta työstä” ja korosti, että rajoitusten purkamisessa on edettävä varovasti.

    Norjan terveyshallitus kertoi aiemmin tiistaina, että potilaiden määrä sekä sairaaloissa että hengityskoneissa on laskenut. Sairaalahoidossa oli tiistaina 277 potilasta, mikä on 37 potilasta vähemmän kuin maanantaina. Norjan toimet koronaa vastaan ovat olleet samanlaisia ja samanaikaisia kuin Suomessa. Rajat, koulut ja päiväkodit suljettiin toissa lauantaina, ja urheilu- ja kulttuuritapahtumat on peruttu.

    Kotiin eristäytyminen ja etäpäivät ovat vähentäneet ihmisten liikkumista niin paljon, että se näkyy maapallon tärinässä, kertovat mittaukset eri puolilta maailmaa.

    Tutkijat, jotka seuraavat maapallon vaipan liikehdintää maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten ennakoimiseksi, ovat havainneet seismisen aktiivisuuden vähentyneen, kun liikennevälineet eivät liiku kaduilla, teillä ja raiteilla.

    Muutos on havaittavissa seismiseksi meluksi kutsutussa pienessä värähtelyssä, jota aiheuttavat kaikki maapallon pinnan tapahtumat. Ihmisen lisäksi värinää aiheuttavat meren liikkeet, tuulet ja muut luonnolliset lähteet.

    Ihmisen vaikutus on seismologeille harmillinen. Taustamelu häiritsee kaukaisten maanjäristysten ja tulivuorenpurkausten heikkojen signaalien seuraamista. Koronapandemian aikainen hiljaisuus voi nyt antaa tilaisuuden tarkastella ja parantaa seismometrien tarkkuutta.

    Oona Leppä

    Kommentit pois päältä artikkelissa Uutiset 8.4.
  • Uutiset 12.3.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut maahan Schengenaluetta koskevan lentokiellon Trump kertoi torstaiyönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen kieltävän koronaviruksen takia matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin kolmenkymmenen vuorokauden ajaksi. Rajoitus ei koske Britanniaa. Kielto tulee voimaan perjantaina kolmastoista maaliskuuta juuri ennen keskiyötä Yhdysvaltain itärannikon aikaa, eli aamukuudelta lauantaina Suomen aikaa. Kielto ei koske Yhdysvaltoihin oleskeluluvan saaneita eikä useimpia Yhdysvaltain kansalaisten lähimpiä perheenjäseniä tai muita erikseen yksilöityjä henkilöitä. Maahan sallittujen ihmisten on saavuttava tiettyjen lentokenttien kautta. Kotimaan turvallisuuden virasto on luvannut tiedottaa näistä lentokentistä neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa. Aasian pörssit laskivat nopeasti heti Trumpin ilmoituksen jälkeen. Tokion Nikkei-indeksi putosi yli viisi prosenttia, ja öljyn hinta jatkoi putoamistaan. Kuva Julia Rantala
    NBA-kausi on keskeytetty toistaiseksi Koripallon suurin ja seuratuin sarja NBA on keskeyttänyt kautensa koronaviruksen takia. Sarja keskeytetään toistaiseksi, sillä vielä ei ole annettu lopullista päätöstä kauden perumisesta. Amerikkaislähteiden mukaan Utah Jazzin pelaaja Rudy Gobert on saanut koronatartunnan. Myös jääkiekkosarja NHL pohtii, että miten se reagoi koronavirukseen, sillä monet NHL-seurat käyttävät samoja halleja kuin NBA-seurat. Kuva Hanna Viljaranta
    Suomalaisista enemmistö hyväksyy Kreikan ratkaisun olla päästämättä maahan turvapaikanhakijoita Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä käy ilmi, että niukka enemmistö suomalaisista hyväksyy Kreikan linjan. Kaikkiaan tätä mieltä on viisikymmentäyhdeksän prosenttia kansalaisista. Kyselyssä noin joka neljäs kertoi, ettei hyväksy Kreikan päätöstä. Jos Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaisi samaan tapaan kuin Kreikassa on tapahtunut, suomalaisista kuusikymmentäviisi prosenttia edellyttäisi Suomen toimivan Kreikan tavoin. Noin joka viides on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi estää turvapaikanhakijoiden maahantuloa, vaikka tulijoiden määrä olisi todella mittava. Kreikan ja Turkin rajalle on saapunut tuhansittain ihmisiä sen jälkeen, kun Turkki kertoi avaavansa rajansa Eurooppaan pari viikkoa sitten. Kreikka on ilmoittanut, ettei pakolaisia päästetä maahan. Lisäksi Kreikka on kertonut, että se ei kuukauteen ota vastaan turvapaikkahakemuksia. Päätös rikkoo YK:n mukaan kansainvälisiä sopimuksia. Torstaiaamupäivän katugallup Kalliossa jakoi mielipiteitä Kreikan päätöksestä. Enemmistö ymmärtää päätöksen, mutta kaikki eivät hyväksy sitä. Kuva Minna Heimola

     

    Äärimmäisen harvinainen balinkottarainen on saanut poikasen Korkeasaaren eläintarhassa Pikkulintu on yksi maailman uhanalaisimmista lintulajeista, ja sitä elää kotiseudullaan Balin saarella vain noin alle sata yksilöä. Balinkottarainen on selvinnyt tarhakasvatuksen ja luontoonpalautusten ansiosta. Korkeasaaressa haudonta alkoi tammikuussa ja poikanen on nyt noin kuukauden ikäinen. Se tuli pesäpöntöstä ulos pari viikkoa sitten ja opettelee nyt lentämään. Kuva Annika Sorjonen
    Kommentit pois päältä artikkelissa Uutiset 12.3.
  • Pinjan ja Oonan Aamupommi 11.3.

    Keskiviikon aamulähetyksessä kaikkien lempparikymiläiset Oona ja Pinja. Keskustelua astrologiasta ja hengellisyydestä, perään vähän mokia ulkomailta. Haastattelussa Era Nova- kirjakaupan Tiia Mikkonen.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Pinjan ja Oonan Aamupommi 11.3.
  • Uutiset 10.3.2020

    Valtiovarain­ministeriö varautuu laskemaan talous­ennustettaan loppuvuoden heikon kehityksen vuoksi Joulukuussa ministeriö arvioi, että talous kasvaa tänä vuonna yhden prosentin. Valtiovarainministeriön osastopäällikön Mikko Spolanderin mukaan painetta ennusteen alentamiseen olisi ollut ilman koronavirustakin, sillä vuoden 2019 talouskasvuluvut olivat odotettua heikommat. Ministeriössä valmistellaan parhaillaan uutta talousennustetta, joka ulottuu vuoteen 2024 asti. KUVA Minna Heimola

     

    Tänään tiistaina vuorossa ovat prinsessa Victorian ja prinssi Danielin yhteiset vierailut Ylikainuussa, Ylitorniossa ja Pellossa. Kruununprinsessaparin maakuntamatka tuo esille Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön merkitystä sekä raja-alueen mahdollisuuksia ja haasteita. Vierailua isännöi Norrbottenin maaherra Björn O. Nilsson. Norrbottenin lääninhallituksen mukaan kuninkaallinen vierailu tehdään YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda 2030- hengessä. KUVA Laura Luomalehto

     

    Serie A -kausi keskeytetään ja Italia sulkee koronaviruksen vuoksi kaikki urheilusarjat Italiassa Serie A -otteluita on pelattu jo jonkin aikaa tyhjille katsomoille. Liigassa pelattiin vielä maanantaina Brescia-Sassuolo-ottelu ja tuo kyseinen ottelu saattaa jäädä tämän kauden viimeiseksi otteluksi Serie A:ssa. Kaudet jatkuvat aikaisintaan kolmas huhtikuuta, mutta on mahdollista, ettei mitään sarjoja pelata enää tällä kaudella koronaviruksen aiheuttamien poikkeuksien takia. KUVA Ilkka Jukarainen

    Uutiset toimitti Oona Leppä

    Kommentit pois päältä artikkelissa Uutiset 10.3.2020
  • Paha, paha kannabis

    Kun kannabiksen dekriminalisoinnin kansalaisaloite keräsi vaaditut 50 000 nimeä ja eteni eduskuntaan, oli nyt jo entisen pääministerin Antti Rinteen kanta asiaan selvä: “Tässä ei edetä”. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi asiaa sanomalla: “Emme näe tarvetta…” ja entinen sisäministeri, nykyinen Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko ilmoitti asiaan lyhyesti: “Mikä on laitonta, on laitonta”. 

    Aloitteen kannattajat ehdottavat lakimuutosta, joka poistaisi rangaistavuuden kannabiksen käytöstä, hallussapidosta ja kasvatuksesta omaan käyttöön. Vaikka poliitikoista ehkä siltä tuntuu, eivät aloitteen tekijät koskaan vaatineet kannabista lähikaupan hyllyille. Aivan kuin eduskunnassa olisi mennyt aloitteen sisältö aivan täysin ohi, ja unohdettu samalla, että hei, mehän ollaan täällä ne, jotka näitä lakeja säätää. Laiton on laitonta vain niin kauan, kuin eduskunnan istuntosalissa niin halutaan.

    Onko aloitteella siis mitään mahdollisuutta eduskunnassa? Poliitikot ovat selvästi päättäneet jo kantansa ja kannabis on demonisoitu yleisessä keskustelussa. Hallituspuolue Vihreät on linjannut jo puolueohjelmassaan olevansa kannabiksen laillistamisen puolella. Silti esimerkiksi toisen hallituspuolueen, Keskustan, kansanedustaja Mikko Savola tuomitsee Vihreiden linjauksen täysin, ja oppositiossa istuvan Perussuomalaisten Veikko Vallin vaati Vihreiden puoluejohtajan, Maria Ohisalon, eroa. Syynä Vallinin mukaan oli “avoin huumemyönteisyys ja suoranainen huumeiden markkinointi nuorille”. 

    Vau. Kannabiskeskustelu on siis hyvällä mallilla. Kansanedustajat haluavat pestä kätensä tästä välttämättömästä puheenaiheesta täysin, eikä edes esimerkiksi Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkijoiden lausumat kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisen hyödyistä auta. Kynnys hoitoon hakeutumiseen laskisi, rikosrekisterien määrä pienenisi, eikä laillistamisen esimerkkimaissa, kuten Kanadassa, kannabiksen käyttö ole lisääntynyt vuoden takaisesta, vaikka päihteen viihdekäyttö laillistettiin.

    Kun positiiviset puolet käytön ja hallussapidon rangaistavuuden poistamiseksi ovat näin painavat, eivätkä boomereiden puheet tappavista kannabispiikeistä ole totta, ei ole mitään syytä lakialoitteen kumoamiseksi. Vaihtakaa demonisointi dekriminalisointiin.

    Kirjoittaja on 22-vuotias journalismiopiskelija Helsingistä

Köpa Cialis på nätet Sverige Köpa viagra på nätet utan recept Kjøpe Cialis på nett Køb Cialis på nettet Osta Cialis Suomi Køb Viagra på nettet i Danmark Comprar Priligy por internet Kjøpe Viagra reseptfritt på nett i Norge