Nyt se on sanottu. E-sports ei ole liikuntaa samalla tavalla kuin jääkiekko tai jalkapallo. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että kyseinen kilpailumuoto on urheilua parhaimmillaan.
Väittelyn urheilu sanan käyttämisestä tietokoneella suoritettavasta kilpailusta voi siis päättää. Jos katsotaan sanakirjasta kohta urheilu, saadaan varmistus tälle väitteelle.
– Urheilu on liikuntamuotoja, joita harjoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna. Siihen kuuluvat myös huvi- tai kilpailumielessä harrastetut suoritukset, joissa mekaanisten laitteiden tai eläinten osuus on merkittävä. Kilpaurheilun näkyvin osa on huippu-urheilu.
Nyt kun tämä taistelu on saatu päätökseen voidaan siirtyä tarkastelemaan koko e-sports skeneä tarkemmin. Nämä tietokoneella pelaavat nuoret ovat lyhyessä ajassa luoneet täysin uudenlaiset markkinat urheilun ympärille. Monet perinteiset lajit ovat jo nyt kateellisia siitä, mitä e-sports on saavuttanut.
Suomalainen Counter Strike: Global Offensive -joukkue ENCE pelasi itsensä Puolassa järjestetyssä Major-turnauksessa finaaliin saakka. Matkalla finaaliin suomalaisjoukkue pudotti maailmanlistalla sijalla kaksi olleen Team Liquidin sekä sijalla kolme olleen NAVin. Ennen turnausta ENCE oli sijoitettu rankingissä sijalle 11. Tuhkimotarina ei kuitenkaan saanut täydellistä loppua, kun kiistaton maailman ykkönen Astralis voitti suomalaiset loppuottelussa 2-0.
Kyseinen turnaus ei ollut mikä tahansa paikallisella nuorisotalolla järjestetty tapahtuma, vaan paikan päällä pelejä oli seuraamassa yli 10 000 ihmistä. Pelejä pystyi myös seuraamaan Yle Areenasta ja striimauspalvelu Twitchistä. Pelkästään Twitchissä seuraajia pelillä oli yli 500 000. Ylelle haluaisin sanoa kiitokset suomalaisselostuksesta, mutta finaalin esittäminen ainoastaan Areenassa oli suuri pettymys.
Suomen joukkueen pelinjohtajan Aleksi ”Aleksib” Virolaisen isä, joka on myös Ilta-Sanomien toimittaja, kiteytti kommentillaan e-sportsin edun urheilun saralla loistavasti.
– Faneista suurin osa on 15–25-vuotiasta huppari- ja farkkukansaa, muodikkaita nuoria ja heidän vanhempiaan. Suomalaiset urheiluorganisaatiot kuolaavat tällaisen yleisön perään, että saisivat nuoria paikalle.
Suomessa elektronisen urheilun kelkkaan ovat hypänneet Hjallis Harkimo poikansa Joelin kanssa, jotka järjestävät syyskuussa suurimman kilpapelitapahtuman, mitä Suomessa on koskaan nähty. Arctic Invitational -nimeä kantava tapahtuma tulee näyttämään millä tasolla e-sports menee Suomen mittapuulla.
Myös elektroniikkaa myyvät liikkeet ovat ottaneet kilpapelaamisen näkyvästi esille. Tietokoneita myyvät osastot ovat muuttuneet Esports osastoiksi, joista löydät niin pelikoneet, kuulokkeet, hiiret, hiirimatot ja pelaamiseen tarkoitetut tuolit. Yhä useampi ihminen on ilmaissut kiinnostuksensa kilpapelaamista kohtaan ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Pelaaminen on vihdoin saatu nostettua urheiluksi ja ammattilaiset ovat nykyään urheilijoita, eivätkä nörttejä. Urheilu on siirtynyt uuteen aikaan, jossa jalkapalloon on saatu mukaan teknologia. Aikaan, jossa kansa hurraa ”Aleksib:n” suoritukselle, jossa hän onnistuu nappaamaan kolme ”frägiä” täysissä valoissa ja purkaa ”terojen” pommin viimeisillä sekunneilla.
Tervetuloa urheiluun E-sports! #EZ4ENCE
Toimittaja: Miika Juvonen
Kuva: Mailis Mäkinen