Kulttuurinautiskelija voi tyhjätaskunakin kohdata mitä upeampia kulttuuri- ja taide-elämyksiä Helsingissä. Jo pelkästään rakennusarkkitehtuurin tutkiskelu antaa monipuolisia elämyksiä. Monet tuntevat ydinkeskustan arkkitehtuurin helmet, mutta moniko on huomannut nauttia vaikkapa Kallion kaupunginosan lukuisista jugendrakennuksista?

Kiintoisa tapa alottaa kulttuurikierroksensa on vaikkapa selvittää, mistä löytyy runonlaulaja Larin Paraskeen patsas. Veistos on Alpo Sailon käsialaa ja valmistunut vuonna 1949. Etsintää helpottaa, jos tietää Paraskeen istuvan Hesperian puistossa.  Vieläkin vanhempaan kulttuuriin löytää viittauksia Helsingin yliopiston metroaseman Opintoputkesta, jossa on kalliomaalauksia mukailevia kuvia ilahduttamassa kulkijaa. Keskittyvä katsoja voi niistäkin löytää biologian ja mediamaailman ilmiöitä.

Helsingin kaupunginmuseo koostuu useasta osasta, jotka ovat kaikki omalla tavallaan myös rakennustaiteellisesti kiinnostavia. Näihin on aina vapaa pääsy. Esimerkiksi Hakasalmen empirehuvila on rakennettu 1840-luvulla. Musiikkia! -näyttely avaa korvat Helsingin moniääniselle sävelmaailmalle ennen ja nyt.

Valtion taidemuseossa keikkuvat alennusryhmienkin lippujen hinnat kymmenen euron tuntumassa. On hyvä kuitenkin muistaa, että Ateneumin taidemuseossa ja Sinebrychoffin taidemuseossa on ilmaisillat joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 17-20. Kiasmaan on vapaa pääsy aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina. Valokuvan ystävälle ehdottomaksi suosikiksi nouseekin remontin jälkeen avautuneessa Kiasmassa syyskuun kolmanteentoista päivään asti esillä oleva Robert Mapplethorpen retrospektiivinen näyttely.

Taiteen ystävä voi tietenkin mennä aina ihastuttaviin taidegallerioihin nautiskelemaan kiireettömässä ympäristössä kuvataiteesta. Galleristit ry julkaisee keväisin ja syksyisin pienen esitteen, jossa on luetteloitu kauden näyttelytarjonta ja näin voi löytää kiinnostavaa nykytaiteilijoiden taidetta. Maanantaisin galleriat ovat aina suljettuna.

Parhaillaan on Ruoholahdessa, Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa menossa myös vuotuinen Taidemaalariliiton teosvälitys 14.–22.3.2015. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisäksi jo neljättä vuotta taidemaalarit tarjoavat ilmaisen kahvin ja mehun kävijöille. He järjestävät myös opastettuja yleisöesittelyitä vielä la 21.3. ja su 22.3. klo 12 ja 14. Teosvälitys on Suomen suurin vuosittainen kuvataidetapahtuma. Teoksia on esillä noin 1500 lähes 600 Taidemaalariliittoon kuuluvalta ammattitaiteilijalta. Teosvälitys on ainutlaatuinen tilaisuus saada kokonaiskuva Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä, millaisia tekijöitä taidekentällä nyt on. Avoinna ma–pe klo 12-18, la–su klo 11-17.

Kaiken kulttuurin lomassa voi nautiskelija pysähtyä vaikkapa Eiran rantaan, jossa uudempi uimaranta on kunnostettu perinteisen Helsingfors Simsällskapetin luodon tuntumaan. Aina varma evästely- ja levähdyspaikka on tietysti Suurkirkon portaat Senaatintorilla. Pienen tauon jälkeen saattaa kulttuurikulkija havaita vaikkapa sirpaleen jäljet Suomen pankin edustalla istuvan Snellmannin patsaan jalustassa, jotka on jätetty sinne Helsingin suurpommituksen muistomerkiksi. Patsas vaurioitui 26.–27.2.1944 aukiolle pudonneen pommin sirpaleista.

Mielikuvituksekas ja aktiivinen kulkija voi löytää vielä paljon muitakin kiinnostavia kulttuurikohteita Helsingin kaupungin alueelta ja sen välittömästä läheisyydestä. Esiteltynä on vain pieni murto-osa. Kaupunkilainen voi voimassa olevalla HSL:n kortilla kulkea ilman lisäkustannuksia rajattomasti eri puolilla kaupunkia. Toki polkupyörä on myös toimiva vaihtoehto, mutta yksityiskohtia etsivälle jalankulku on ehdottomasti paras vaihtoehto.

Teksti ja kuvat: Anja Nysten

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram