Kun on kasvanut siinä sukupolvessa, jonka mukana sosiaalinen media on kehittynyt, on välillä vaikea ymmärtää, mikä siinä on niin pahaa.

Samalla kun olen itse kasvanut, ovat eri palvelut kasvaneet myös. Facebook yleistyi Suomessa oikeastaan siihen aikaan, kun kaveritkin muuttuivat tärkeämmiksi. Twitter tuli, kun itsellä alkoi olla muutakin sanottavaa kuin kavereille jaettavat asiat. Mukaan ilmestyivät oikeastaan huomaamatta Instagram ja WhatsApp.

Sosiaalinen media on omalle ikäluokalleni niin normaali tapa kommunikoida maailman kanssa, että erilaiset valistukset ja ohjeistukset somea varten olivat jo vanhoja, kun ne tulivat. Anteeksi valistajat, mutta te olette olleet koko ajan myöhässä.

Myöhästyminen saattaa johtua siitä, että tutkimuksia sosiaalinen median vaikutuksista meihin on kovin vähän. Valistaminen on vaikeaa, kun ei ole faktoja, millä valistaa. Epäilyksiä ja mututuntumakommentteja satelee sitäkin enemmän.

Osa harvoista tutkimuksista puoltaa näitä epäilyksiä somen haitallisuudesta. Esimerkiksi Michiganin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sosiaalisen median ja narsismin välillä on havaittu yhteys. Myös muut psykiatrit ovat esittäneet huolensa siitä, että sosiaalinen media ruokkisi narsismia.

Tosiasiassa ei ole kuitenkaan pystytty toteamaan, että sosiaalinen media loisi narsisteja. Ei se mitään, liukuhihnalta tulee kuitenkin myös muita haittapuolia. Kärkkäästi kerrotaan, että sosiaalisessa mediassa esiintyy kiusaamista, ulkonäköpaineita ja sillä on eristävä vaikutus oikeasta maailmasta.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan kuulosta kovin uusilta.

Kiusaamista on epätoivoisesti yritetty kitkeä kouluista vuosikymmeniä tuloksetta. Sosiaalinen media ei ole luonut sitä. Itseasiassa sosiaalinen media voi jopa auttaa kiusattuja luomaan uusia verkostoja.

Kun koulussa kiusataan eikä kavereita löydy, voi heitä löytyä aivan yhtä hyvin netin kautta. Netti ei tee ystävistä yhtään sen epäaidompia kuin kasvotusten tavatuista ihmisistä. Kun päästään sen yli, että ihminen on se, kuka väittää olevansa, voi syntyä loppuelämän mittaisia tärkeitä ihmissuhteita.

Ulkonäköpaineidenkin kanssa taistellaan jo ala-asteella. Varsinkin monilla tytöillä on hyvin huono itsetunto omasta vartalostaan: sääristä kulmakarvoihin. Toki on helppoa nauraa teinityttöjen kommenteille, joissa he vuolaasti kehuvat toisiaan, mutta samalla ne ovat todella tärkeitä itse tytöille. Sosiaalinen media toimii hyvänä kanavana kehuille, jotka kohottavat itsetuntoa eikä se vaadi muuta kuin selfien lataamisen Instagramiin.

Joskus voi olla myös vaikea nähdä, miten viestittely voi olla oikea ihmissuhde, mutta sitä se on. Sosiaalinen media lisää ihmissuhteiden määrää, koska ihmisiin on niin paljon helpompi pitää yhteyttä sen kautta kuin ilman sitä. Lisäksi se antaa mahdollisuuden löytää lisää ihmisiä, joita voi sitten tavata “oikeassa maailmassa”.

Ihmisten tarve käyttää somea kertoo enemmän yhteiskunnasta sen ulkopuolella kuin itse somesta. Kun lähipiirissä ovat kiireisiä, on nuoren tai vähän vanhemmankin helppo löytää ihminen, jolla on aikaa kuunnella, nauraa kissavideoille ja kehua ulkonäköä. Ei sillä ole niin väliä, jos toinen ihminen asuu toisella puolella maata tai maapalloa.

Oikeastaan sosiaalinen media on aika suuri mahdollisuus. Sen avulla ei tarvitse välittää välimatkoista tai olla sen varassa, kenet sattuu tapaamaan. Somessa voi luoda omat verkostonsa ja myös pitää vanhoista kiinni. Kaikki eivät ehkä osaa käyttäytyä tai käyttää järkeä, mutta sama ongelma on kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Kolumnin kirjoittaja Vilma Mannermaa opiskelee radio- ja tv-journalismin linjalla. Radio Trombitissa häntä voi kuunnella Operaation mukana ja torstaisin klo 13-14 Vaihtoehtoisessa ajatusmallissa.