-
“Äiti, äiti, mistä banaanit tulee?!”. Trombit ei valitettavasti kyennyt – budjetin niukkuuteen vedoten – tähän vastaamaan, mutta yritimme kuitenkin parhaamme. Tänä vuonna HEO:n kuvajournalismilinjan opiskelijat pyrkivät kuvareportaaseillaan näyttämään, mitä kulutusyhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu; kuka tai mikä on joutunut naapuri-Alepan hyllyltä mukaan poimimaasi jauhelihapakettiin, mistä lohet ovat kotoisin, tehdäänkö viski oikeasti yksisarvisen selkäydinnesteestä?
Me länsimaiset, urbaanit kuluttajat joudumme hyvin harvoin pohtimaan kaikkea sitä työtä ja sen seurauksia, jotka mahdollistavat elämäntyylimme nykyisellään. Lähikaupan viimeisen päälle brändätyt “vapaan” kanan munat ja Atrian perhetilan jyväporsaan sisäfilepaketit hymyilevine Babe-porsaineen eivät anna kovin kattavaa kuvaa asioiden todellisesta laidasta. On hyvin helppo sulkea silmänsä todellisuudelta, kun lähin kontakti, johon oman ruokamme kanssa joudumme, on paketin kylkeen painettu lastenkirjamainen animaatioeläin, joka kaiken lisäksi näyttää onnellisemmalta kuin me itse. Välillä voi tehdä hyvää säilyttää edes jonkinlainen kosketuspinta omaan ravintoomme, jonka vuoksi Trombit päättikin tänä vuonna tutustua hieman tarkemmin ravintoketjumme alkutuotantopään toimijoihin.
Kalastus, nuoruutemme kullatuista mato-onkikokemuksista huolimatta, rajoittuu useimmilla aikuisilla kalatiskillä tapahtuvaan sormella osoittamiseen. Totuus on kuitenkin hieman erilainen, ja matka jonka kalat kulkevat ennen saapumistaan valittavaksesi on usein hyvin moniportainen ja työläs.
Vierailimme tätä selvittääksemme Söderbyn kylässä, noin 20 km Loviisasta kaakkoon meren rannalla. Siellä toimivan Söderby Laxin omistaja Mikael Lindholm on osa yhä harvenevaa yksityiskalastajien joukkoa. Hän kalastaa lähinnä lohta ja siikaa ympäri vuoden – talvella jään alla olevilla verkoilla ja kesäisin katiskan sukuisten, joskin huomattavasti isompien rysien avulla – ja sanookin viettävänsä n. 300 päivää vuodesta merellä. Rysillä tapahtuva kalastaminen täyttää WWF:n suositteleman MSC-sertifikaatin (Marine Stewardship Council) kriteerit kestävästä kalastuksesta, koska pyydykseen jääneet kalat voidaan vapauttaa vahingoittumattomina tarvittaessa.
Mikael myy pyytämänsä kalat itse suoraan kauppohin, lähinnä lähialueen K-kauppiaille, jättäen näin tukkuportaan kokonaan välistä. Söderby Laxilla on kalastuksen ohella myös paljon jalostustoimintaa, ja kesäisin Mikaelin pyytämät kalat tyydyttävätkin lähialueen kesäasukkaiden kalantarpeet mm. savustetun, graavatun ja muiden erilaisten kalatuotteiden muodossa.
Kävimme myös tutustumassa Kalatukku Erikssonin toimintaan Helsingin Herttoniemessä, joka on yksi pohjoismaiden vanhimmista alan yrityksistä. Eriksson toimii väliportaana kalastajien ja kuluttajien välillä, toimittaen erilaisia mereneläviä ravintoloihin sekä vähittäiskauppohin. Erikssonilla on perinteisten kalafileiden, katkarapujen yms. raakatuotteiden lisäksi laajamittaista jatkojalostustoimintaa, ja heidän valikoimistaan löytyykin lähes 1000 erilaista tuotetta.
Kuva ja tekstit: Uwa Iduozee
-
”Äiti, äiti, mistä banaanit tulee?!”. Trombit ei valitettavasti kyennyt-budjetin niukkuuteen vedoten – tähän vastaamaan, mutta yritimme kuitenkin parhaamme. Tänä vuonna HEO:n kuvajournalismilinjan opiskelijat pyrkivät kuvareportaaseillaan näyttämään, mitä kulutusyhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu; kuka tai mikä on joutunut naapuri-Alepan hyllyltä mukaan poimimaasi jauhelihapakettiin, mistä lohet ovat kotoisin, tehdäänkö viski oikeasti yksisarvisen selkäydinnesteestä?
Me länsimaiset, urbaanit kuluttajat joudumme hyvin harvoin pohtimaan kaikkea sitä työtä ja sen seurauksia, jotka mahdollistavat elämäntyylimme nykyisellään. Lähikaupan viimeisen päälle brändätyt ”vapaan” kanan munat ja Atrian perhetilan jyväporsaan sisäfilepaketit hymyilevine Babe-porsaineen eivät anna kovin kattavaa kuvaa asioiden todellisesta laidasta. On hyvin helppoa sulkea silmänsä todellisuudelta, kun lähin kontakti, johon oman ruokamme kanssa joudumme, on paketin kylkeen painettu lastenkirjamainen animaatioeläin, joka kaiken lisäksi näyttää onnellisemmalta kuin me itse. Välillä voi tehdä hyvää säilyttää edes jonkinlainen kosketuspinta omaan ravintoomme, jonka vuoksi Trombit päättikin tänä vuonna tutustua hieman tarkemmin ravintoketjumme alkutuotantopään toimijoihin.
Alkutuotannon äärellä -sarjamme neljännessä osassa tutustumme Helsingin Kalasataman Teurastamolla, Työpajankadun tontilla sijaitsevaan tislaamoon.
Kai Kilpisen, Mikko Mykkäsen ja irlantilaistaustaisen Séamus Holohanin perustama tislaamo sai alkunsa rakkaudesta viskiin ja giniin. Kun he huomasivat, että Helsingistä puuttui tislaamo, oli päätös selvä, Helsingin oli saatava tislaamonsa. Polte luoda jotain ainutlaatuista pisti työurat uusiksi – Séamus jätti IT-alan, Mikko virkamiesuransa ja Kai säätiökentällä tekemänsä työn.
Helsingin ensimmäinen moderni tislaamo avattiin elokuussa 2014. Ensimmäiset ruisviskit valmistuvat kolmen vuoden kypsymisajan kuluttua. Jo nyt on saatavilla giniä ja Applejackia. Kaikki juomat valmistetaan kotimaisista raaka-aineista.
Viski: Käsityönä tislattua ruisviskiä on laitettu kypsymään. Viski valmistetaan rukiista ja ohrasta, hiivasta ja vedestä ja tislataan kuparitislaimessa.
Tammitynnyrit: HDCO:n kypsytystynnyrit ovat uusia ranskalaisia tammitynnyreitä keskivahvalla poltolla. Kyseinen polttotaso antaa juomaan kauniin värin ja tuo tasapainoisia vaniljaisia, hunajaisia ja mausteisia makuvivahteita.
Säännösten mukaan viskin täytyy kypsyä vähintään 3 vuotta tammitynnyreissä. Pienissä tynnyreissä tämä aika riittää hienon viskin kypsymiseen. Suuremmissa tynnyreissä kypsytys vie kauemmin, voi viedä jopa 5 vuotta.
Helsinki Dry Gin: Gini saa ainutlaatuisen makunsa käsin poimituista mausteista ja yrteistä sekä kotimaisesta puolukasta. Puolukan lisäksi makua antavat Balkanin aromikkaat katajanmarjat sekä välimeren sitruunan ja pomeranssin kuoret. Mukana maustamassa on myös fenkooli, korianteri, iiriksen ja väinönputken juuret sekä ruusun terälehti.
HDCO järjestää esittelykierroksia yleisölle ja mahdollisuuden tutustua tuotantoon. HEO:n valokuvaajalle järjestettiin ystävällisesti mahdollisuus yksilölliseen esittelyyn ja kuvaukseen. Kiitämme vieraanvaraisuudesta.
Kuvat: Kira Lumme
Kuvavalinnat ja tekstimateriaalien editointi: Anja Nysten
-
”Äiti, äiti, mistä banaanit tulee?!” Trombit ei valitettavasti kyennyt – budjetin niukkuuteen vedoten – tähän vastaamaan, mutta yritimme kuitenkin parhaamme. Tänä vuonna HEO:n kuvajournalismilinjan opiskelijat pyrkivät kuvareportaaseillaan näyttämään, mitä kulutusyhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu, kuka tai mikä on joutunut naapuri-Alepan hyllyltä mukaan poimimaasi jauhelihapakettiin, mistä lohet ovat kotoisin, tehdäänkö viski oikeasti yksisarvisen selkäytimestä?
Me länsimaalaiset, urbaanit kuluttajat joudumme hyvin harvoin pohtimaan kaikkea sitä työtä ja sen seurauksia, jotka mahdollistavat elämäntyylimme nykyisellään. Välillä voi tehdä hyvää säilyttää edes jonkinlainen kosketuspinta omaan ravintoomme, jonka vuoksi Trombit päättikin tänä vuonna tutustua hieman tarkemmin ravintoketjumme alkutuotantopään toimijoihin.
Kahvia tuskin voi varsinaisesti luokitella ravinnoksi, mutta hengen ravintoa ja mitä parhainta mindfullnessia se voi olla. Kahvihetkeen pysähtyminen ja sen kokonaisvaltaisesta aistikokemuksesta nauttiminen on ennen muuta hyvinvointia. Suomalaiset ovat maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti: suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kilogrammaa vuodessa.
Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa Kaffa Roasteryssa paahdetaan kahvia käsityönä ja kehitetään erilaisia kahvisekoituksia. Tuotteet pakataan käsin, pienissä erissä, ja toimitetaan vastapaahdettuna.
Paahtimon yhteydessä on myös pieni mutta eloisa kahvila, joka toimii osana kahvituotteiden kehittelytyötä. Kahvilassa on paljon vakioasiakkaita, jotka antavat jatkuvaa palautetta kahveista.
Kaffa Roastery on vuonna 2007 perustettu suomalainen pienpaahtimo. Paahtokone on kiistatta vintagea, peräisin 1960-luvulta ja jykevää tekoa. Paahtajalle jää vielä useita erilaisia työvaiheita ja paahdon seurantaa.
Nykyinen Punavuoren paahtimo on ollut toiminnassa vuodesta 2009 lähtien ja paahtovauhti on enimmillään yli 4000 kg viikossa. Kaffa Roastery työllistää 22 henkeä. Toimintafilosofia on ”Kahvin on tehtävä vaikutus”.
Raakapavut Kaffa Roastery:n tulevat useilta eri tuottajilta kaikkialta eri puolilta maapalloa, missä vain kahvi kasvaa.
Taustatietona mainittakoon, että kahvipensas on kotoisin Afrikasta ja kahvin arabiankielinen nimi on saatettu lainata Etiopian Kaffan maakunnan nimestä. Nykyisin kahvia viljellään yli 60 maassa subtrooppisella, lauhkealla ja trooppisella vyöhykkeellä. Suurin kahvintuottajamaa on Brasilia.
Teksti: Uwa Iduozee ja Anja Nysten
Kuvat: Anja Nysten