Monet unelmoivat kirjeenvaihtajana työskentelemisestä. ​Kirjeenvaihtaja​ on vanhanaikainen ammattinimike toimittajalle, joka asuu ulkomailla ja lähettää sieltä raportteja ja juttuja kotitoimitukseen. Kirjeenvaihtajan työ on erityistä, mutta hyvin työlästä. Ammatti kuuluu vielä tänäkin päivänä journalismin erikoisimpiin ja haastavampiin työtehtäviin, minkä takia vain harvat ja valitut saavat tilaisuuden tehdä vastaavia töitä kahden maan välillä.

Eero Laurila ​toimi viisi vuotta Lontoon-kirjeenvaihtajana, tehden töitä sekä Ilta-Sanomille, Helsingin Sanomille, Viasatille että Urheilulehdelle. Vaikka Laurilan päivät kirjeenvaihtajana ovat jo takana päin, on hän yhä yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista Valioliigaan erikoistuneista toimittajista. Laurila, 37,​ ​kertoi haastattelussani arjen haasteista jalkapallokirjeenvaihtajan elämässä, jakaen myös ainutlaatuisia tarinoita ja kokemuksia Valioliiga-kenttien lehtereiltä.

“Kun saa sen yhden mahdollisuuden, on oltava valmis”

Laurila innostui urheilutoimittamisesta jo nuorena. Hän syntyi urheilutoimittajien sukuun, sillä hänen isoisänsä ja enonsa työskentelivät kumpikin samalla alalla. Hänen enonsa ​Juhani Lahti​ selostaa yhä jääkiekkoa yleisradiossa.

Laurila kirjoitti aluksi juttuja HIFK:n ​fanzineen​, eli joukkueen kannattajille suunnattuun harrastelijalehteen. Journalismiopinnot hän aloitti nykyisessä Laajasalon opistossa. Koulun kautta hän pääsi kuukaudeksi työharjoitteluun Ilta-Sanomille.

Onnistunut työharjoittelu IS:llä toimi Laurilan toimittajauran todellisena ponnahduslautana. Näytönpaikkaansa hän joutui odottamaan pitkään, mutta onneksi hän otti siitä kaiken hyödyn irti. Toista tilaisuutta ei välttämättä olisi koskaan tullut.

– Siellä ei aluksi tapahtunut juuri mitään. Kolmesta neljään viikkoa vaan istuskelin ja tein jotain pientä, Laurila kertoi.

– Viimeisenä työpäivänä juttelin kahvipöydässä ​Tuomas Nyholmin kanssa, ja selitin hänelle HIFK:sta. Kerroin ​Hannu Pikkaraisesta​, kuinka Pikkarainen on Jere Karalahden​ oppipoika ja miten niillä on tapana rällästää yhdessä tuolla Helsingin yössä. Nyholmin mielestä se oli täydellinen juttu iltapäivälehteen, joten menin ja tein haastattelun Pikkaraisen kanssa.

– Ne soitti mulle seuraavana päivänä ja kysyi, että olinko tehnyt tämän jutun täysin itse. Sanoin että olin, ja sitten sain sieltä myöhemmin kesätyöpaikan. Olin silloin 22-vuotias.

– Jos se olisi ollut huono juttu [en olisi varmaan päässyt sinne töihin]. Kun sanotaan, että elämässä saa sen yhden mahdollisuuden – olit sitten jalkapallon pelaaja tai toimittaja tai millä alalla vain – niin sitten on oltava valmis. Siihen seuraavaan mahdollisuuden voi kuitenkin mennä aika kauan aikaa. Mulla kävi siinä tuuri, mutta mulla oli myös sitä taustaa mikä auttoi.

Pelkkä kielitaito ei riitä kirjeenvaihtaksi

Laurila teki pitkään kahta työtä samaan aikaan. Hän työskenteli sekä Ilta-Sanomien ja Veikkaajan urheilutoimituksessa, että jalkapallovalmentajana. Vuonna 2007 Laurila kuitenkin päätti ottaa taukoa urheilutoimittajan hommista, kun hän lähti opiskelemaan pallopelien ammattikorkeatutkintoa Vierumäelle.

Ilman valmennustaustaa hän ei olisi todennäköisesti päässyt kirjeenvaihtajaksi Englantiin.

– Pääsin [kirjeenvaihtajaksi] sen tavallisen rutiinin, eli hakemusten ja haastatteluiden kautta. Mutta koska Valioliiga on hyvin suljettu sarja, eikä toimittajat siellä pääse juttelemaan pelaajien kanssa ja näin, niin sinne haluttiin joku joka osaa myös analysoida sitä peliä. Tässä siitä [mun valmennustaustasta] oli hyötyä.

Keskimäärin 82 ottelua joka kausi

Lontoossa asuminen, huippupelaajien haastatteleminen ja jalkapallon parissa työskenteleminen tekevät kirjeenvaihtajan elämästä hyvin ainutlaatuista. Laurila törmäsi usein kuuluisuuksiin myös kotikulmillaan Notting Hillissä. Viereisessä Holland Parkissa asusteleva ​David Beckham​ saattoi tulla pikkukaupassa vastaan ostamaan itselleen kaksi kaljaa kympin setelillä. Aamukahvilla Laurila saattoi istahtaa kuuluisien muusikkojen kuten​ Annie Lennoxin​ viereen.

Vastaavien elämysten ja kokemusten saavuttamiseksi on kuitenkin tehtävä älytön määrä töitä ja uhrauksia. Kaiken loiston keskellä kirjeenvaihtajan arki on nimittäin mielettömän hektistä. Kirjoitettavaa on todella paljon, ja monessa paikassa pitää olla samaan aikaan paikalla. Deadlinet ovat äärettömän tiukkoja, eikä niistä sovi jäädä jälkeen.

Laurila käytti ​Excel–​taulukoita aikataulunsa suunnittelemiseksi ja työmääränsä kaavoittamiseksi. Viiden vuoden mittaisen kirjeenvaihtajan uran aikana hän oli käynyt yhteensä 411 ottelussa, eli keskimäärin 82 ottelussa per kausi. Laurilan kovin ottelusaldo kertyi kaudelta 2016-17, jolloin hän oli paikan päällä tasan 101 pelissä. Vain yhden ottelun hän katsoi paikan päällä vapaalla. Kaikkien Valioliiga- ja Mestaruussarja-seurojen stadionit tulivat Laurilalle enemmän kuin tutuksi.

– Mulla on edelleen kaikki viikot ja jokainen juttu tallessa. Ne oli pakko laittaa sinne, koska jos vaikka keskiviikkona jätit yksi tai kaksi juttua tekemättä, niin et koskaan saanut rytmiä kiinni, Laurila muisteli.

–  Jos mulla oli vaikkapa tiistaina vapaapäivä, niin keskiviikkoaamuna piti jo suunnitella tuleva viikko tosi tarkkaan, koska sitä kirjoitettavaa oli niin paljon.

–  Keskiviikkona kaksi juttua – ehkä joku Mestarien liiga -peli, torstaina kaksi juttua ja Eurooppa-liigan peli, perjantaina kaksi tai kolme juttua ja valmistautumista viikonlopun peleihin, lauantaina yksi tai kaksi juttua ja peli, sunnuntaina ehkä peli, ja sitten maanantaina analyysejä viikonlopulta ja ehkä vielä peli. Joskus saattoi olla yhdeksän päivän jaksoja, että olin paikalla seitsemässä pelissä, ja siihen päälle kaikki ne kirjoitettavat jutut.

Laurilan erityinen tarina vuoden 2018 huhtikuulta kuvasi täydellisesti hänen tiukkaa aikatauluaan kirjeenvaihtajana.

Laurila matkusti aamujunalla Lontoosta Liverpooliin tekemään Viasatille töitä Liverpoolin derbystä. Everton ja Liverpool jäivät Goodison Parkilla maalittomaan tasapeliin, jonka jälkeen Laurilan oli juostava suorinta tietä takaisin juna-asemalle. Hänen oli nimittäin oltava paikan päällä myös illan toisessa paikallisottelussa; Manchesterin derbyssä.

Koska taksilla tai metrolla matkustaminen ei yksinkertaisesti onnistu suurten Valioliiga-otteluiden jälkeen – varsinkaan kiireessä – Laurilan oli turvauduttava apostolin kyytiin. Hänen matkantekoaan kuitenkin hankaloittivat uudet nahkakengät, jotka olivat repineet hänen kantapäänsä aivan verille.

Laurila ehti hakea rakkolaastareita apteekista, mutta verisiin jalkoihin ne eivät tarttuneet. Sukat märkinä ja jalat kipeinä hän selvisi lopulta muutamaa minuuttia ennen avausvihellystä Etihad Stadiumille, missä hän yritti kuivatella sukkiaan ennen ottelun alkua.

Laurilan päivä oli ollut jo pitkä ja hermoja raastava. Päivän toinen ottelu ei päästänyt häntä kuitenkaan helpolla. Manchester City johti ottelua 2-0-lukemin avausjakson jälkeen. Kyseinen tulos olisi varmistanut Citylle Valioliigan mestaruuden. Tähän kaikki toimittajat, Laurila mukaan lukien, olisivat olleet erittäin tyytyväisiä. Laurila luuli saaneensa kaikki tarvittavat jutut ottelusta jo tauon aikana valmiiksi, mutta toinen jakso pakotti hänet uusiin töihin.

Manchester Cityn mestaruusjuhlat siirtyivät myöhemmälle, kun Manchester United nousi toisella jaksolla sensaatiomaiseen 3-2-voittoon. Laurilan hermoja koeteltiin jälleen. Lähes valmiit otteluraportit piti heittää roskakoriin, ja uuden työstämisessä tuli luonnollisesti kiire, sillä paluujuna odotti.

On osattava sanoa ei

Lontoossa asustavalta Laurilalta kysyttiin usein tukea myös urheilutoimituksen ulkopuolelta. Kaupungissa saattoi esimerkiksi tapahtua terrori-isku, jonka uutisoimiseen toivottiin kaikkien kaupungissa asustavien kirjeenvaihtajien apua. Laurila ei kuitenkaan halunnut oman yleisönsä kärsivän hänen päällekkäisten työtehtävien rasitteista.

– Pitää myös pystyä sanomaan ei, Laurila muistutti.

Laurila tapasi nykyisen vaimonsa Fionan​ Englannissa, mutta joutui kaikkien muidenkin kirjeenvaihtajien tapaan taistelemaan yksinäisyyden kanssa. Britannian tiukan maahanmuuttopolitiikan takia Fiona joutui lähtemään kotimaahansa Kanadaan, minkä takia Laurila asui viimeiset kaksi vuotta kirjeenvaihtajana yksin. Se vaikutti myös hänen päätökseensä siirtyä elämässä eteenpäin.

Nykyisin Espoon Palloseurassa valmentava Laurila on kiitollinen siitä, että hän sai lopettaa työnsä Lontoossa silloin kun hän itse halusi. Omasta mielestään hän lopetti kirjeenvaihtajan hommat juuri oikeaan aikaan.

–  Ajattelin vain, että nyt aika aikansa kutakin, niin kuin sanonta menee. Me vaimon kanssa päätettiin, että olisi parempi päästä Suomeen, missä me ainakin voitaisiin olla yhdessä, Laurila perusteli.

–  Koin, että nämä viisi vuotta olivat menneet hyvin. En halunnut jäädä ihmisten mieliin sellaisena kirjeenvaihtajana, että “kylläpä se väsähti siellä” ja niin edelleen. Ajattelin, että nyt lopetan kun kaikki menee vielä hyvin, ettei ihmisten tarvinnut puskea minua ulos sieltä. Sydämeltäni olen ennen kaikkea jalkapallovalmentaja, ja nyt se palo [valmentaa] on taas löytynyt.

Huuhkajien ja Brexitin vaikutus suomalaisen Lontoon-kirjeenvaihtajan arkeen

Myös suomalaisena toimittajana työskenteleminen toi omat hankaluutensa englantilaisen huippufutiksen piireissä. Suomalaisten oli hyvin hankala luoda kontakteja brittiläisten toimittajien joukosta, sillä he olivat hyvin tiivis nippu keskenään. Suomalaisia jalkapalloilijoita ei myöskään pelannut Valioliigassa, minkä takia Laurilaan tutustuminen ei työn puolesta hyödyttänyt paikallisia toimittajia. Ulkomaalaisten toimittajien kanssa oli kuitenkin helpompi tehdä tuttavuutta.

Miten sinuun Eero suhtauduttiin suomalaisena kirjeenvaihtajana?

–  Voin sanoa että ei millään tavalla, Laurila vastasi naurahtaen.

–  Silloin ei ollut ​Teemu Pukkia​, silloin ei ollut kuin muutama pelaaja Mestaruussarjassa ja ​Jussi Jääskeläinen​ aluksi Valioliigassa. Ei suomalaisia ollut eikä suomalaisia tunnettu. Se tarkoitti sitä, että lehdistötiloissa he juttelivat mieluummin belgialaiselle toimittajalle kuin minulle, koska halusivat tietää mitä ​Eden Hazardille ​tai ​Kevin De Bruynelle​ kuuluu. Britit tykkäävät muutenkin pysyä hyvin paljolti omissa piireissään, eivätkä he oikein päästä ulkopuolisia joukkonsa sisään.

Suomen A-maajoukkueen ensimmäinen arvokisapaikka ja Pukin huikeat otteet Norwichissa ovat kuitenkin vaikuttaneet positiivisesti myös suomalaisten kirjeenvaihtajien arkeen.

– Varsinkin noissa Norwichin peleissä tilanne on muuttunut jo ihan täysin, Laurila tietää.

Brexit ei sen sijan sijaan ole helpottanut suomalaisen kirjeenvaihtajan elämää laisinkaan. Laurila oli tyytyväinen, että hän ehti nauttia ajastaan Lontoossa myös ennen Iso-Britannian EU-eroa ja sen vaikutuksia koko kansan ilmapiiriin.

–  Täytyy sanoa että se Brexit tuhosi monta asiaa siellä. Niiden ensimmäisten vuosien aikana se ilmapiiri oli paljon mukavampi. Ennen Brexitiä ihmiset Lontoossa keskustelivat säästä. Mutta sitten sen jälkeen kaikki ovat keskustelleet vain ja ainoastaan siitä, Laurila harmitteli.

–  Ihmiset aloittivat kyselemään myös, että mitä vielä teet täällä, kauanko vielä oot täällä ja milloin lähdet täältä. Saatoit nähdä kadulla, kun puolalaiselle huudetaan: “Me äänestettiin sut pois täältä, lähde jo muualle!”

–  Se tuhosi sitä ilmapiiriä, ja olen onnellinen, että ehdin olemaan siellä myös ennen Brexitiä.

EETU IKOLA
Twitter: @eetuikola