• Äfterwörk

    Äfterwörk, juontajinaan Lauri ja Juha, keskustelevat treffeistä, Justin Bieberin exän bikineistä ja myös uutisten lukemisen hankaluudesta. Haasteena on tänään karaoken laulaminen. Muista osallistua Mysteeribiisi- kisaan Trombit Facebookissa.

  • PreMatch

    Sporttikundien matkassa jauhetaan urheilu höpinää ja kuunnellaan herkkiä biisejä

  • Ääniä kehiin

    Kuntien valtuustoihin on taas aika valita valtuutetut.

    Kansalaisilla on keskiviikkona 29.3.2017 ensimmäinen mahdollisuus äänestää tämän vuoden kuntavaaleissa. Ennakkoäänestyspaikkoja on kotimaassa yhteensä 894 ja ne sijoittuvat muun muassa kirjastoihin, kuntataloihin ja kauppakeskuksiin. Kuitenkin ennen äänestyspaikalle menemistä kannattaa tarkistaa aukioloajat, sillä osa paikoista on avoinna vain tiettyinä päivinä.

    Kuntavaalien virallinen äänestyspäivä on huhtikuun 9. päivä.

    Vaalikahvi-perinne on varmasti monelle se makea hetki äänestyspäivänä. Jotta vältyt ruuhkilta vaalipäivänä, äänestä ja nauti vaalikahvit kakkuineen ennakkoon.

    Kuva ja teksti: Noora Lipponen

     

     

  • Warriors vastaan Rockets – titaanien taisto

    NBA:ssa on ensi yönä luvassa todellinen herkkupala, kun läntisen konferenssin ykkösjoukkue Golden State Warriors ja kolmonen Houston Rockets kohtaavat. Continue Reading…

  • Kontinen mukaan Davis cuppiin

    Suomi saa tenniksen miesten Davis cuppiin hyvä vahvistuksen kun Henri Kontinen liittyy Suomen edustusjoukkueeseen. Kontisen lisäksi mukana joukkueessa ovat Harri Heliövaara, Patrik Niklas-Salminen sekä Eero Vasa.

    Davis cup jatkuu huuhtikuussa ottelulla Madagaskaria vastaan. 26-vuotias Kontinen oli mukana Davis cupissa myös viime vuonna, kun Suomi voitti Kittilässä Zimbabwen.

    Tänä vuonna Euroopan/Afrikan lohkon toisen ryhmän putoamiskarsinta pelataan Hangossa 7.–9. huhtikuuta

    Otteluun Madagaskaria vastaan Kontinen lähtee luottavaisena.

    -Lähdemme maaotteluun luottavaisin mielin. Pojat taistelivat mahtavasti, vaikka hävisimmekin edellisen pelin Georgialle. Toivon, että näemme Hangossa samaa taistelutahtoa ja joukkuehenkeä kuin Tsibilissä, maajoukkuekapteeni Kim Tiilikainen totesi tiedotteessa

     

  • Winnipeg Jets ulos pudotuspelitaistosta

    Winnipeg Jetsin taival kohti pudotuspelejä on tullut päätökseen. Continue Reading…

  • Venäläinen NHL-tähti erittäin hyvässä vireessä

    Venäläinen Nikita Kutsherov on äitynyt loistavaan vireeseen viime aikoina. Tamba Bay Lightningia edustava venäläinen teki viime yön ottelussa tehot 0+2, kun Lightning kukisti Chicago Blackhawksin 5-4 jatkoajalla.

    Kutsherov on tehnyt viiteen viimeiseen peliin kovat tehot 7+4=11. Kutsherov on tällä kaudella tehnyt oman yhden kauden tehoennätyksensä lukemilla 38+42=80.

    NHL:n pistepörssissä Kutsherov nousi jaetulle neljännelle sijalle 80 pisteellään. Hänen edellään ovat Edmonton Oilersin Connor McDavid 88 pisteellä, Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosby 82 pisteellä sekä Chicago Blackhawksin Patric Kane, niin ikään 82 pisteellä.

    Voitto Chicagosta oli tärkeä Tamba Baylle. NHL:n runkosarjaa on seitsemän kierrosta jäljellä ja Tamba Bay on nyt pisteen päässä Boston Bruinsista, joka pitää kiinni idän konferenssin viimeisestä pudotuspelipaikasta.

  • Sebastian Sorsa KuPSin kapteeniksi

    Jalkapallon Veikkausliigaan valmistautuva Kuopion Palloseura kertoo tiedotteessaan, että joukkueen uudeksi kapteeniksi on valittu kokenut puolustaja Sebastian Sorsa. 33-vuotias Sorsa siirtyi KuPSin vahvuuteen viime kauden jälkeen. Sitä ennen hän pelasi 12 kauden ajan HJK:ssa pääsarjatasolla ja voitti sinä aikana kuusi Suomen mestaruutta.

    Varakapteeneiksi KuPS ilmoitti kolme pelaajaa: puoustajat Tuomas Rannankaran, Azubuike Egwuekwen ja keskikenttäpelaaja Ville Saxmanin.

     

    .

  • Sata vuotta suomalaisena

  • Kontiselle ja Peersille tappio Miamin Masters-Turnauksessa

    Henri Kontinen ja John Peers hävisivät ottelunsa nelinpelin toisella kierroksella Miamin tenniksen Masters-turnauksessa. Suomalaisaustralialainen pari hävisi yhdysvaltalaisille Nicholas Monroelle ja John Sackille. Häviö tuli lopulta erin 6-3, 6-7, 8-10.

    Kontinen ja Peers olivat turnauksessa nelinpelin ykkössijoitettu pari. Ottelu kesti yhteensä tunnin ja 39 minuuttia.

    Menestymällä ottelussa olisivat Kontinen ja Peers vahvistaneet mahdollisuuksiaan nousta nelinpelin maailmanlistalla kärkisijalle.

    Seuraavan kerran Kontinen ja Peers pelaavat huhtikuun puolivälissä Monte Carlossa järjestettävässä Masters-turnauksessa.

    Kuvalähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Tennis_Racket_and_Balls.jpg