Pohjoismaiset yleisradioyhtiöt teettivät tutkimuksen, jonka mukaan miesurheilijoiden euro vastaa naisurheilijoilla 0,03 euroa. Suurimmat erot löytyivät odotetusti palloilulajien parista. Siinä missä esimerkiksi suomalaiset liigakiekkoilijat tienaavat useita tuhansia kuukaudessa, jotkut jopa viisinumeroisia summia, joutuvat naiskiekon puolella moni liigapelaajakin maksamaan pelaamisestaan.

Tämä herätti melko laajalti keskustelua aiheesta. Osa fiksua, osa ei niinkään. Yhtäkkiä monet nostivat metelin, että minkä takia palkat eroavat niin paljon toisistaan. Alettiin vaatimaan palkkaeron pienentämistä ja tuohtuneimmat vaativat naisille samaa palkkaa kuin miehille.

Syy metelin nostamiseen oli hyvä. Ensimmäinen vaatimus oli hyvä. Toinen vaatimus oli järkyttävän typerä. Maajoukkueiden osalta molemmille kuuluisi saman suuruinen korvaus, seuratasolla ei.

Toki toivon naisurheilijoiden palkkojen nousua, mutta miksi ihmeessä heille kuuluisi maksaa saman verran kuin miehille? Siihen ei ole mitään järkevää syytä.

Urheilu on valitettavasti nykypäivänä osa viihdebisnestä. Sitä samaa alaa, jossa kilpaillaan ihmisten vapaa-ajasta. Kuten salibandyn maailmanmestari Tero Tiitu hyvin totesi Ylen -jälkihiki ohjelmassa.

– Viime kädessä se nimenomaan on katsoja, joka eri mekanismien kautta vaikuttaa siihen, mitä ne palkat on.

Juuri näin. Mikäli yleisö ei ole kiinnostunut maksamaan tapahtumastasi, oli se sitten konsertti, näytelmä tai kirja, ei rahaa tipu. Sama pätee urheilutapahtumiin. Tästä on kyse.

Miesten urheilutapahtumat ovat kansan mielestä huomattavasti kiinnostavampia. Mikäli yleisö kiinnostuisi laajemmin naisurheilusta, myös palkat nousisivat lähes automaattisesti. Tämän mukana myös sponsorit kiinnostuisivat ja niin edelleen. Lopulta päästäisiin samaan tilanteeseen miesten kanssa, jossa pääosan esittäjät voivat pyytää suurempaa shekkiä.

Yksilölajeissa ylen selvityksen mukaan erot olivat myös suuria mutta selkeästi pienempiä, kuin joukkuelajeissa. Tenniksessä esimerkiksi lajin suurimpien turnausten, joita myös Grand Slameiksi kutsutaan, molempien sukupuolten voittajat saavat saman palkintosumman. Ero joukkueurheiluun on se, että kun katsoo vaikkapa Wimbledonin tennisturnausta on tupa täynnä aina, myös naisten otteluissa.

Monet myös unohtavat, että yksilöurheilijat usein tekevät työtä pitkään ilman merkittäviä korvauksia. Vasta menestyksen myötä he pääsevät käsiksi suurempiin tienesteihin. Tämä pätee kaikkiin yksilöurheilijoihin.

Miksi yleisö ei sitten kiinnostu naisten joukkueurheilusta?

Tuotteen on toki ensin oltava kunnossa, jotta kiinnostus saadaan heräämään. Vuonna 2011 naisten maajoukkue osallistui jääkiekon C-juniorien sm-sarjaan. Tuloksena oli muun muassa tappiot Kärpille lukemin 17-0, Jokereilta kuonoon tuli 10-1-luvuin ja Ässät vei voiton 8-0. Tämänkaltaiset tulokset ovat osaltaan johtaneet yleisökatoon naisurheilussa. Monet pitävät sitä laadullisesti heikkona ja suuntaavaat tästä syystä mieluummin miesten otteluun.

Vaikka tasoero sukupuolten välillä on etenkin palloilulajeissa selkeä voivat naiset myydä tuotteensa ihmisille muilla keinoilla. Esimerkiksi viihdearvo ei aina ole miesten puolellakaan korkeimmillaan parhaiden joukkueiden kohdatessa. Jääkiekossa joulun jälkeen alkavat jääkiekon nuorten mm-kilpailut ovat monien kiekkofanien mielestä kaikkein viihdyttävintä lätkää. Olen samaa mieltä. Peli ei ole tasoltaan samaa, kuin miesten mm-kisoissa mutta viihdearvo näillä otteluilla on selkeästi korkeampi.

Töitä naisten urheilussa on paljon edessä, joten ei auta kuin kääriä hihat. Mikäli pidät urheilusta niin anna myös naisten otteluille mahdollisuus, saatat yllättyä. Paras keino tavalliselle kuluttajalle tukea naisurheilijoiden palkannousua on maksaa pääsylippu, mennä paikan päälle katsomaan ja viihtymään.

Kuva: Timi Kuosmanen