• Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa olla hiljaa?

    Hyvä, ei minullakaan. Puhumisen sanotaan auttavan pulmaan kuin pulmaan. Kun mieltä painavan asian jakaa toisen kanssa, taakka on heti paljon kevyempi kantaa. Opiskellessani lukiossa urheilulinjalla kestävyysjuoksija Jukka Keskisalo sanoi luennollaan, että lenkin juokseminen ei ketuta kuin 50 prosenttia, jos saa jonkun seuraksi. Kahden kaverin kanssa ketutusprosentti olisi luonnollisestikin noin 33 per köpöttelijä ja niin edelleen. Kyseinen teoria pätee tosin vain tilanteessa, jossa nämä kohtalontoverit vihaavat vain lenkkeilyä, eivätkä esimerkiksi toisiaan, mikä on yleisen käsityksen mukaan ihanteellista. 

     

    Haastavaa elämäntilannetta läpikäydessään ihminen saattaa jossain vaiheessa saada kehotuksen “mennä puhumaan jollekulle” – koska puhuminen auttaa. Oli henkisen pahan olon purkamisväylä sitten ystävät, terapia, tyynyyn huutaminen tai kaikki edellä mainitut, niitä yhdistää pyrkimys saada ongelma ulos päätä ja sydäntä vandalisoimasta. 

     

    Ymmärrän, tai ainakin toivon, että sananlasku “Hiljaisuus on kultaa” pätee lähinnä silloin, jos henkilöllä ei ole perusteluja mielipiteilleen tai ylipäätään mitään sanottavaa. Läsnäolijalle on todella vaivaannuttavaa, jos joku samassa seurueessa on suunapäänä koko ajan ihan vain rakkaudesta ääneensä. Hiljaa tarkkaileminen voi kieliä tietämättömyydestä, mutta se ei kuitenkaan tarkoita henkilön olevan tyhmä – varsinkaan, jos sen ansiosta joku puheenaiheesta paremmin ajan tasalla oleva saa suunvuoron. Ihminen, joka puhuu enemmän kuin tietää, laskee ainakin minun kiinnostukseni tämän tarinointia kohtaan nopeammin kuin Rainman laskee lattialle pudonneita hammastikkuja. 

     

    Toivoisin sananlaskuun päivitystä, jonka myötä hiljaisuuden sijaan kultaa olisikin kuunteleminen, koska se opettaa lähes aina enemmän kuin puhuminen. Jälkimmäistä tarvitaan kuitenkin kysymysten ja välikommenttien esittämiseen toista keskeyttämättä, sillä niiden saaminen osoittaa mielestäni parhaiten, että vastapuoli oikeasti kuuntelee. Todettakoon siis, että tasapaino puhumisen ja kuuntelemisen välillä on kultaa. Ja, että hiljaisuus on oikeastaan yhtä tyhjän kanssa.

     

    Itse olen kerran myöhästynyt koulusta, koska suolistoni mielestä oli hulvatonta aiheuttaa minulle ripulikohtaus kävellessäni pysäkille, minkä seurauksena jouduin palaamaan kotiin vaihtamaan housut. Kouluun päästyäni tyydyin sanomaan nukkuneeni pommiin, koska en halunnut aiheuttaa ympärilleni kiusallista ilmapiiriä mainitsemalla niinkin epäluonnollisen asian kuin ripulointi. Luokkalaiseni tuntien olen varma, ettei kukaan olisi minua asiasta pilkannut, mutta en jaksanut alkaa herättämään edes pientä hämmennystä. Tässä tilanteessa toivoin vain yleisen asenteen vielä joku päivä olevan sen verran kypsä, että jokainen voisi tarpeen vaatiessa kertoa totuuden suolensa yllätyksellisestä leikkisyydestä ilman pelkoa naurunalaiseksi tulemisesta.

     

    Olen törmännyt useaan tilanteeseen, jossa homo- tai transseksuaalia henkilöä kehotetaan välttämään huomion herättämistä identiteettinsä kanssa, ettei kukaan vain provosoidu tai järkyty. Ensinnäkin, tämä niin sanottu muka hyväntahtoinen kehotus olla olemasta oma itsensä on asianomaiselle erittäin loukkaava ja nöyryyttävä. Toiseksi, niin pitkään kuin puhumista ja avoimuutta pyritään näinkin “hienovaraisesti” rajoittamaan, ahdasmielisyys ja epätasa-arvo eivät tästä maailmasta ole lähdössä mihinkään. 

     

    Yksittäiset teot johtavat universaaleihin lopputuloksiin. Eteenpäin mennään jo silloin, jos porukassa edes joku uskaltaa olla eri mieltä tai erilainen enemmistön kanssa, mikäli tämä ratkaisu lisää rauhan, rakkauden ja ymmärryksen määrää maailmassa. Ja se joku voit olla juuri sinä. Ja se olisin myös voinut olla minä, mutta valitsin olla nössö, ja valehdella nukkuneeni pommiin.

     

    Kolumnin on kirjoittanut radio- ja tv-journalismiopiskelija Marjatta Luostarinen. Kuva: Josefiina Turkulainen
  • Suomen rallimenestys on pelkkä muisto

    ”Tämä on Jari-Matin vuosi” on tuttu markkinointilause silloisen rallin MM-sarjaa näyttäneen tv-yhtiön mainoksesta, joka jo silloin herätti pitkälti ivallista naurua. Suomalainen rallikansa on kokenut jo viidentoista vuoden ajan kovia. Voittajia, saati mestareita, ei ole vuoden 2002 jälkeen nähty. Ollaanko nyt kuitenkin menossa uuden sukupolven myötä kohti parempaa huomista?
    Continue Reading…

  • Joe Burrow’n pienet kädet ja NFL-maailma ylireagoinnin alttarilla

    NFL-varaustilaisuuden ykkösnimeksi arvioidun Joe Burrow’n päällä leijailee sakea epävarmuuden pilvi. Continue Reading…

  • Karanteeni 6 – 0 FOMO

    FOMO no mo! Se on loppu ny! 

    FOMO tulee sanoista Fear Of Missing Out, jonka suomennos paitsi jäämisen pelko koskettaa yhtä lailla yläastelaisia kuin yritysten esihenkilöitä. Mielellään olisimme ainutlaatuisia, erottautuisimme massasta vaatteilla, mielipiteillä, kiinnostuksen kohteilla, mutta FOMOlta ei säästy vegaanit tai twerkkaajatkaan.

    Homo Sapiens on luontaisesti kiinnostunut olemaan osana ympärillä tapahtuvia asioita. Ei haluta jäädä paitsi mistään, ei silloinkaan, kun ei jaksaisi tai välttämättä kiinnostaisi. Kyseessä on siis fysiologinen reaktio ja voit huokaista helpotuksesta! Olet (kerrankin) syytön siihen miltä sinusta tuntuu.

    Olen kärsinyt FOMOsta kauan ennen kuin tiesin mistä on kyse.  Sen vuoksi olen lähtenyt lukemattomia kertoja ulos viikonloppuna, vaikka olen ollut täysin uuvuksissa kuluneesta viikosta. Myös leffat ja tv-sarjat on nähtävä asap. Laumat vaeltavat erinäisiin avajaisiin, että ovat varmasti ensimmäisten joukossa tietävät mistä puhutaan. Shmile-poseeraus, Mochi-iho, Tiger King-sarja, CBD-tuotteet, *jonkun trendikkään* insta stoori, kaikki tänne nyt! 

    Aivojen kipukeskukset aktivoituvat, kun ihminen kokee jäävänsä ulkopuoliseksi vuorovaikutustilanteessa. FOMO muistuttaa  fyysiseen kipuun rinnastettavaa tunnetta. Eräässä tutkimuksessa teini-ikäisiä jätettiin sivuun pallonheitto pelissä, jonka aikana he siis uskoivat leikkivänsä kahden muun murrosikäisen kanssa, vaikka todellisuudessa he pelasivat ohjelmoidun tietokoneen kanssa. Jälkeenpäin osallistujat kertoivat kokeneensa huolta syrjäytymisestä ​​ja hylkäämisen tunteista. Tunnistan tämän itsessäni.

    Paitsi jäämisen reaktiota on haastava vaimentaa, koska kaikki maailman tapahtumat ovat nykyaikana käden ulottuvilla. Koko ajan, klikkauksen päässä, koko maailma. Kääk! Some on mahtava väline informaation jakamiseen ja infernaalinen väline kipukeskuksen aktivoimiseen. “Laita vaan se kännykkä pois kädestä”  – onnistui ei koskaan, ei keneltäkään.

    Nyt kun karanteeni vaimensi maailman, nyt kun tiedän mitä kaikki muutkin eivät parhaillaan tee, koen harvinaista rauhallisuutta. En menetä mitään – olen  t ä s s ä – ja kerrankin tämä on tarpeeksi. Tällaista tyyneyttä on vaikea saavuttaa jopa äidiltä saatua tiibetiläistä äänimaljaa soittamalla.

     

    Kirjoittaja Anni Lötjönen on Radio- ja TV-journalismin opiskelija sekä FOMO kuntoutuja. 

  • Laiskoiksi väitetyt nykynuoret ovat osoittaneet, että arvostus Suomen luontoa kohtaan on säilynyt

    Yleisesti kuvitellaan, että nykynuoret vain pelaavat kotonaan ja aiheuttavat hankaluuksia. Koronaviruksen aiheuttama tekemisen puute on kuitenkin osoittanut sen, että nuoret osaavat tehdä muutakin kuin vain pelata pleikkaria. Continue Reading…

  • Ikä – niin että mikä?

    Uskallan lyödä olemattomasta sielustani vetoa, että olet päästänyt ”Ikä on vain numero” -sloganin suustasi kerran jos toisenkin. Kommentilla olet voinut viitata jonkin ihmissuhteen osapuolten väliseen ikäeroon, syntymäpäiväsankariin tai vaikkapa aina yhtä upeaan Aira Samuliniin. Oli tilanne sitten mikä hyvänsä, niitä yhdistää – iän lisäksi – yksi asia: positiivisuus. Kyseinen sanonta pyrkii luomaan uskoa ja kannustamaan kohdettaan ajattelemaan, että elämä on vielä edessä ja henkinen nuorekkuus on se juttu. Eli toisin sanoen päätavoitteena on saada kohde unohtamaan, kuinka vanha tämä oikeasti jo on.

     

    Kyllähän se näin on, että ikä on numero, mutta se on paljon muutakin. Ikä on esimerkiksi elämänkokemusta, joka muokkaa ihmisestä omanlaisensa persoonan. Ikään(tymiseen) kuitenkin suhtaudutaan myös kauhistellen ja säälivästi – ei siihen muuten liitettäisi niin paljon tsemppaamisen tarvetta. Ei esimerkiksi 18-vuotiasta kehoteta tämän syntymäpäivänä olemaan murehtimatta ikäänsä, vaan hänen puolestaan iloitaan, kun taas keski-iän kynnyksellä “Ikä on vain numero” -klisee kummittelee joka kulmalla. Ikä on merkki selviytymisestä tähän päivään asti – ja siksi sen pitäisi olla myös valtava kiitollisuuden aihe. 

     

    Fakta toki on, että ikääntyminen vie meitä kaikkia hautaa kohti, eikä edes henkinen nuorekkuus syrjäytä tätä luonnonlakia. Fyysistä vanhenemista surullisempaa on mielestäni kuitenkin sen henkinen tyyppi, ja erityisen sääli se on nuoren ihmisen kohdalle osuessa. Esimerkiksi parikymppinen henkilö saattaa olla näennäisesti rypytön ja freesi, mutta onkin sielunelämältään homehtunut muumio, jolloin mikään ei kiinnosta, mitään ei halua tehdä ja kaikessa tai kaikissa näkee vain kritisoitavaa. Fyysinen nuoruus ei siis paljoa lämmitä, jos mielenmaisema on kuin hapankorppu. Siispä huomatkaamme, kuinka vähän ikä loppujen lopuksi ihmisestä kertoo.

     

    Yhtälailla myös syntymävuosi on numero, ja sen näkeminen on ainakin 55-vuotiaalle äidilleni “tahdosta riippumaton muistutus siitä, kuinka mahdottoman kauan aikaa kyseisestä vuodesta on kulunut”. Hän kuitenkin korostaa, ettei tämä ahdistus liity nuoruuden tavoitteluun – uskoo ken tahtoo. Lisäksi Sannin 2080-luvulla -kappale herättää äitini samanikäisessä ystävässä suurta elämäntuskaa, koska hän tiedostaa, ettei enää tuolloin ole ilahduttamassa ihmiskuntaa läsnäolollaan ainakaan fyysisesti. 

     

    Ihmisiin liitetään jo pelkästään iän puolesta tuomitsevia ennakko-oletuksia, ihan etunenässä itseni toimesta. Siitä on korkeintaan vain pari vuotta, kun tajusin isovanhempieni olevan muutakin kuin konservatiivisia fossiileja, joilla ei ikinä voisi olla kanssani mitään yhteistä, saati mainitsemisen arvoista persoonaa. Nuppineulanpään kokoinen mieleni oli onnistunut saavuttamaan oivalluksen, että mikä minä olen suhtautumaan isovanhempiini välinpitämättömästi, kun en rehellisesti sanottuna ikinä ole edes yrittänyt tutustua heihin.

     

    Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että ripeä parin kilometrin kävelylenkki mummin kanssa kesäpäivänä tekee ihmeitä. Ihmettelimme sieniä, joista hän innostuspäissään tuhosi kävelysauvallaan ainakin kolme, mitä hän harmitteli liioittelematta koko loppupäivän. Napsimme marjoja tai mummi niitä lähinnä napsi, koska ne olivat raakoja. Ja, koska kypsyysaste haittasi näköjään vain minua. Selfieitä otimme ihan vain siksi, että hetki oli ihanuudessaan mielestäni ikuistamisen arvoinen. Syy kuvien räpsimiselle voi toki olla sekin, että vallitsevan käsityksen mukaan ilman virtuaalista todistusaineistoa kyseistä retkeä ei ole tapahtunut. Nauroin tällä lenkillä valtavasti ja aikaakin meni vain kolme tuntia.

     

    Toki isovanhemmissani on piirteitä konservatiivisuudesta ja fossiiliudesta, mutta mikä tärkeintä, minä rakastan heitä ja he rakastavat minua. Ja se, jos mikä osoittaa, ettei ikä ole nuoruuden tai vanhuuden itseisarvo. Tai, että ikä on vain numero, kuten joku voisi asian ilmaista.

     

    Kolumnin on kirjoittanut radio- ja tv-journalismiopiskelija Marjatta Luostarinen. Kuva: Josefiina Turkulainen
  • Kolumni: Vaahteraliiga mielenkiintoisessa tilanteessa juhlakauden alla

    Amerikkalainen jalkapallo on ollut suomalaisille tuttu lähinnä Super Bowlista. Tapahtumasta suurimmat otsikot on varastanut puoliaikashow. Pikkuhiljaa laji on kuitenkin alkanut nostaa päätään, kiitos suoratoistopalvelujen.

    Continue Reading…

  • Likaiset mestarit – kuinka Houston Astros huijasi tiensä maailman huipulle

    Vuosi 2017 tulee elämään baseballin historiassa ikuisesti surullisenkuuluisana häpeäpilkkuna.

    Read More…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Likaiset mestarit – kuinka Houston Astros huijasi tiensä maailman huipulle
  • NCAA:n absurdi vanhanaikaisuus ja miksi yliopistourheilijoille on korkea aika maksaa

    Amerikkalaisyliopistourheilun johtavalle organisaatiolle varattu hyvä tahto ja nostalgia kuluvat päivä päivältä heikommiksi. Continue Reading…

  • Paha, paha kannabis

    Kun kannabiksen dekriminalisoinnin kansalaisaloite keräsi vaaditut 50 000 nimeä ja eteni eduskuntaan, oli nyt jo entisen pääministerin Antti Rinteen kanta asiaan selvä: “Tässä ei edetä”. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi asiaa sanomalla: “Emme näe tarvetta…” ja entinen sisäministeri, nykyinen Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko ilmoitti asiaan lyhyesti: “Mikä on laitonta, on laitonta”. 

    Aloitteen kannattajat ehdottavat lakimuutosta, joka poistaisi rangaistavuuden kannabiksen käytöstä, hallussapidosta ja kasvatuksesta omaan käyttöön. Vaikka poliitikoista ehkä siltä tuntuu, eivät aloitteen tekijät koskaan vaatineet kannabista lähikaupan hyllyille. Aivan kuin eduskunnassa olisi mennyt aloitteen sisältö aivan täysin ohi, ja unohdettu samalla, että hei, mehän ollaan täällä ne, jotka näitä lakeja säätää. Laiton on laitonta vain niin kauan, kuin eduskunnan istuntosalissa niin halutaan.

    Onko aloitteella siis mitään mahdollisuutta eduskunnassa? Poliitikot ovat selvästi päättäneet jo kantansa ja kannabis on demonisoitu yleisessä keskustelussa. Hallituspuolue Vihreät on linjannut jo puolueohjelmassaan olevansa kannabiksen laillistamisen puolella. Silti esimerkiksi toisen hallituspuolueen, Keskustan, kansanedustaja Mikko Savola tuomitsee Vihreiden linjauksen täysin, ja oppositiossa istuvan Perussuomalaisten Veikko Vallin vaati Vihreiden puoluejohtajan, Maria Ohisalon, eroa. Syynä Vallinin mukaan oli “avoin huumemyönteisyys ja suoranainen huumeiden markkinointi nuorille”. 

    Vau. Kannabiskeskustelu on siis hyvällä mallilla. Kansanedustajat haluavat pestä kätensä tästä välttämättömästä puheenaiheesta täysin, eikä edes esimerkiksi Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkijoiden lausumat kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisen hyödyistä auta. Kynnys hoitoon hakeutumiseen laskisi, rikosrekisterien määrä pienenisi, eikä laillistamisen esimerkkimaissa, kuten Kanadassa, kannabiksen käyttö ole lisääntynyt vuoden takaisesta, vaikka päihteen viihdekäyttö laillistettiin.

    Kun positiiviset puolet käytön ja hallussapidon rangaistavuuden poistamiseksi ovat näin painavat, eivätkä boomereiden puheet tappavista kannabispiikeistä ole totta, ei ole mitään syytä lakialoitteen kumoamiseksi. Vaihtakaa demonisointi dekriminalisointiin.

    Kirjoittaja on 22-vuotias journalismiopiskelija Helsingistä

Kjøpe Viagra uten resept Acheter Cytotec Kjøpe Cialis Norge uten resept Priligy kaufen ohne rezept Viagra kopen Nederland Acquistare Viagra senza ricetta Italia Acquistare cialis Italia