• Paha, paha kannabis

    Kun kannabiksen dekriminalisoinnin kansalaisaloite keräsi vaaditut 50 000 nimeä ja eteni eduskuntaan, oli nyt jo entisen pääministerin Antti Rinteen kanta asiaan selvä: “Tässä ei edetä”. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kommentoi asiaa sanomalla: “Emme näe tarvetta…” ja entinen sisäministeri, nykyinen Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko ilmoitti asiaan lyhyesti: “Mikä on laitonta, on laitonta”. 

    Aloitteen kannattajat ehdottavat lakimuutosta, joka poistaisi rangaistavuuden kannabiksen käytöstä, hallussapidosta ja kasvatuksesta omaan käyttöön. Vaikka poliitikoista ehkä siltä tuntuu, eivät aloitteen tekijät koskaan vaatineet kannabista lähikaupan hyllyille. Aivan kuin eduskunnassa olisi mennyt aloitteen sisältö aivan täysin ohi, ja unohdettu samalla, että hei, mehän ollaan täällä ne, jotka näitä lakeja säätää. Laiton on laitonta vain niin kauan, kuin eduskunnan istuntosalissa niin halutaan.

    Onko aloitteella siis mitään mahdollisuutta eduskunnassa? Poliitikot ovat selvästi päättäneet jo kantansa ja kannabis on demonisoitu yleisessä keskustelussa. Hallituspuolue Vihreät on linjannut jo puolueohjelmassaan olevansa kannabiksen laillistamisen puolella. Silti esimerkiksi toisen hallituspuolueen, Keskustan, kansanedustaja Mikko Savola tuomitsee Vihreiden linjauksen täysin, ja oppositiossa istuvan Perussuomalaisten Veikko Vallin vaati Vihreiden puoluejohtajan, Maria Ohisalon, eroa. Syynä Vallinin mukaan oli “avoin huumemyönteisyys ja suoranainen huumeiden markkinointi nuorille”. 

    Vau. Kannabiskeskustelu on siis hyvällä mallilla. Kansanedustajat haluavat pestä kätensä tästä välttämättömästä puheenaiheesta täysin, eikä edes esimerkiksi Terveyden ja hyvinvointilaitoksen tutkijoiden lausumat kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisen hyödyistä auta. Kynnys hoitoon hakeutumiseen laskisi, rikosrekisterien määrä pienenisi, eikä laillistamisen esimerkkimaissa, kuten Kanadassa, kannabiksen käyttö ole lisääntynyt vuoden takaisesta, vaikka päihteen viihdekäyttö laillistettiin.

    Kun positiiviset puolet käytön ja hallussapidon rangaistavuuden poistamiseksi ovat näin painavat, eivätkä boomereiden puheet tappavista kannabispiikeistä ole totta, ei ole mitään syytä lakialoitteen kumoamiseksi. Vaihtakaa demonisointi dekriminalisointiin.

    Kirjoittaja on 22-vuotias journalismiopiskelija Helsingistä

  • Kokemuksia linnan juhlien kulissin takaa

    Niille, jotka eivät tiedä kuka olen snadi briiffi lienee pakoillaan. Olen ompelijamestari Paula Malleus ja pitkän linjan vaatetusalan ammattilainen – 22 vuotta takana tätä hommaa eli vaatteita. Olen luotsannut yli 12 vuotta kiertotalouteen ja uusiotuottamiseen erikoistunutta Remake Ompelimoa Helsingissä. Yrittäjä taipaleeni on ollut pitkä ja sanoisinko kivikkoinen. Pioneeri työssä kun ollaan – koen olevani loputtoman vakuuttelun tiellä. Olen tehnyt suurimman osan urastani asiakaspalvelutehtävissä – tilaustöiden parissa – on ne sitten olleet korjausta tai mittatilausta. Meillä Remakella pohjataan pääosin kierrätysmateriaaleihin, mutta toisinaan teen asiakastöitä myös muilta lähtökohdilta.

    Haluan tällä kirjoituksella kertoa siitä mitä tapahtuu niin sanotusti esiripun takana, sillä tämän vuoden #linnanjuhlat2019 prokkis oli minulle kertakaikkisen huimaa menoa alusta loppuun. Ensimmäiset asiakkaat tipahtivat pöydälle heti kutsujen saavuttua perille ja siitä lähti neuvottelut käyntiin. Yksi puku meillä oli ollut jo työn alla siinä hetken, mutta pian päästiin liikenteeseen kaikkien kanssa… ja sitten tuli vielä yllätys puku parisen viikkoa myöhemmin – vain pari viikkoa ennen juhlia. Aika harvoin tekijät jakaa omia tuntemuksiaan ja oivalluksiaan pukujen teosta, mutta minäpä olen aina tehnyt kaiken vähän omalla tavallani ja tässä teen taas niin.

    Kuvat: Josefiina Turkulainen ja Aino Ahola

    Olen tässä koittanut elpyä jokusen päivän tästä kaikesta. Ennen varsinaista juhlapäivää sitä vajoaa jonkinlaiseen automaattiohjaukseen ja sellaiseen keskittymisen tilaan, mihin oikeastaan ei mahdu muuta kuin pukuihin liittyvät prosessit ja tiimiläisten kanssa sovitut aikataulut. Kaikki häiriöt ja epämääräisyydet häiritsevät tällöin kokonaisprosessia tavoilla, joita on todella vaikea selittää jos tätä ei ole itse kokenut. Näin kävi tänäkin vuonna. Varoitin tiimiä, että nyt lähdetään kohden sellaisia viikkoja jolloin toleranssi epämääräisyyteen tulee tippumaan lähelle nollaa ja että tulen puuttumaan siihen normaalia napakammin – saivat tästä myös osakseen ainakin jossain määrin. Lopulta kaikesta selvittiin kuitenkin ilman turhaa mielipahaa ja kunnialla.

    Näin jälkikäteen olen pohtinut todella paljon sitä miten ihmeessä tunnun, joka kerta näiden ”huimien seikkailujen” jälkeen putoavan tyhjään monttuun – toki kyseessä on myös uupumus ja väsymys – ymmärrän sen. Jotenkin laittaa tänä vuonna vaan erityisesti miettimään omaa tekemisen laatua. Se on selvästi näin 22 vuoden tekemisen jälkeen taas noussut uudelle tasolle. Se omaa enemmän hallintaa ja luottamusta prosessiin. Tämä vakaus jättää tilaa pienimpienkin impulssien vastaanotolle, joka taas ohjaa tuotantoa kokonaisuudessaan jouhevasti ja ilman turhaa hampaiden kiristystä. Silti – kaiken tämän mielettömän unenomaisen neljän viikon projektin jälkeen on edessä jälleen arki ja se fakta, ettei normaali työnkuvani ompelimossa ole lähelläkään tätä luovuuden ilotulitusta.

    Kuvat: Aino Ahola, Koti puhtaaksi ja Remake

    Musana tänä vuonna toimi UNKLE niminen artisti albumillaan Lost highway. Musiikki on mulle tehdessä tosi tosi tärkeätä – tämän levyn kanssa mentiin pariinkin ”syvään yöhön” tai deep nighttiin kuten itse sanon. Syvä yö tarkoittaa sitä kun työpäivä on aloitettu ehkä siinä kympin aikaan aamupäivällä ja yhtäkkiä kello lyö ilta kymppiä ja edelleen edessä oleva matka tyytyväisyyden pisteeseen on pitkällä edessä olevien tuntien päässä. Tässä kohtaa on syytä myös sanoa, ettei tämä suinkaan ole surkea asia, vaikka monesti sitä minulle kauhistellaankin ulkopuolisten toimesta. Näin ei siis suinkaan ole, vaan yleensä aina syvään yöhön meno tarkoittaa myös suunnattoman voimakasta halua ja visiota tehdä – ja silloin järki ja normit on syytä sysätä pois tieltä ja antaa virran viedä. Joskus harvoin se virta vie mukanaan niin pitkään, että heräät ompelimon karvalankamatolta nenä tiputtaen vedosta vettä.

    Kaikkien asiakkaiden kanssa päästiin liikkeelle upeasti ja itse prosessit etenivät kauniilla kaarella alusta loppuun. Toki jotain kriisiytyksiä ilmeni, mutta niistä selvittiin yhteisellä kärsivällisyydellä ja tarmolla. Osa puvuista valmistui jo ennen juhlia tai tuli hiontavaiheeseen hyvissä ajoin. Puvun luomisprosessia minulta kysytään melkoisen useinkin, että miten se menee… ja sanon aina, että jokainen prosessi on erilainen. Läpimalkaisesti tuumattuna prosessi etenee tiedustelusta ja alustavasta hinta keskustelusta referenssi -eli esimerkkikuviin, jotka asiakas toimittaa havainollistaakseen monesti todella piilossakin olevia toiveita – jossain tapauksissa myös pelkoja. 

    Kuvat: Josefiina turkulainen ja Remake

    Tämän jälkeen prosessi etenee aloituspalaveriin missä puvun linjaukset, materiaalit ja aikataulu lyödään lukkoon sekä otetaan mitat. Tästä eteenpäin edetään vähän puvun vaatimalla tavalla. Joskus tehdään pohjapuvusta protoa, joskus lähdetään veistelemään ihan vaan rakennetta nukella, joka tapauksessa edetään kohden ensimmäistä sovitus kertaa, jonka tarkoituksena on saada meidät tekijät kartalle siitä että kaikki tehdyt suunnitelmat pitävät kutinsa. Ennen valmistumistaan pukua sovitetaan tämän jälkeen 2-4 kertaa, joista viimeinen on ns. hiontasovitus, jolloin puku saattaa olla valmis tai ainakin lähes valmis. 

    Meillä panostetaan myös pukujen lisäksi tyyliin kokonaisuudessaan sisältäen puvun, meikin sekä hiukset sekä laukun. Tämän lisäksi mietitään miltä asiakas näyttää jo sisään mennessään, sillä kuvaajia on myös ulkopuolella. Tänä vuonna tämä tärähti huippuunsa, kun asiakkaamme asteli  linnaan mun ideoimassa moppiturkissa. Tästä päästäänkin vielä mielenkiintoiseen seikkaan eli viestintään! Kun olemme useina vuosina tehneet jo pukuja olen tullut tulokseen, että mikäli puvuille mielii näkyvyyttä on se Parhaiten saavutettu sillä, että puvuista on alettu ”vuotaa” kuvia ja tietoa eteenpäin medialle jo ajoissa ja tänä vuonna tämä vietiin todella pitkälle otattamalla kunnolliset kuvat puvuista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa!

    Kiitos kaikille mukana olleille: Myra, Santtu, Rauha, Pia, Sera Heta,Mari, Tapojärvi, Saana, Henkka, Kotipuhtaaksi, Mai, Jatkumo Ry, Kansallismuseo, Pure waste, Kalevala koru, Josefiina, Aino, Satu M., ja varmasti iso liuta kaikkia muitakin!

    Kuvat: Satu Malin ja Remake
  • Maahanmuuttajanuoret eivät saa muita kuin lähihoitajan tai sairaanhoitajan töitä

    Moni nuori joutuu hyväksymään kohtalonsa, joka on maastamuutto työn tai opiskelun perää. Suomen piti olla näille maahanmuuttajanuorille sekä uussuomalaisille hyvä turvamaa, mutta näin se ei aina ole. Kuvitella lapsuudesta asti kasvanut täällä, koulutettu ja intinkin käynyt, joka on valmis puolustamaan Suomea ei pysty kokea Suomea kotimaakseen

    Suomessa Somali, muualla suomalainenkirjassa nuoret siinä kertoivat suoraan ajatuksensa etteivät pidä Suomea kotimaanaan. Jos edes jonkin verran silloin se on kun he ovat ulkomailla, jolloin voivat sanoa, että tulevat Suomesta.

    Työpaikkasyrjintää on ja aina ollut Suomessa ja tulee olemaan. Enää fyysistä syrjintää kuin 1990-luvulla ei ole, nykyään se on psykologista eli piilorasismiaJopa yläasteella opettajat kehottavat nuoria maahanmuuttajia ammattiin, kuin lukioon.
    Tämä kertoo jo paljon.
    Kotona ei odoteta nuorelta työntekoa vaan koulutusta. Tämä on yksi näkökulma miksi venäläinen vaihtaa sukunimensä suomalaiseksi.

    Kysymys on miten sen voisi estää tai lopettaa kokonaan. Eikös Suomi menetä tässä paljon ammattitaitoisia nuoria sekä hyviä veronmaksajia. Tällainen syrjintä kostautuu Suomelle. Ulkomailta saa reiluutta enemmän kuin Suomesta. Siellä ei katsota yhtä vahvasti ihon tai etnisyyden perusteella vain taidon ja tiedon mukaan. Loppujen lopuksi Suomessa työnantajalla on vapaa valinta palkata ketä se haluaa.

    Onko hoitoala ja kuljetusala vain työ jonka saamme?

    Näin se ei ole vaikka siltä joskus näyttää. Moni kuljettaja tekee lisäksi muuta. Tai moni hoitaja miettii kuinka jatkaa seuraavaa koulutusta tai edetä työssä.
    Koskaan ei puhuta itse työllistyneistä nuorista, jotka myös työllistävät muita. Kyselin somalitaustaisilta, jotka olivat joutuneet vaihtaa oman alan. Miten työelämä Suomessa?

    He kertoivat, että joutuivat luopumaan omasta alasta ja siirtymään hoitoalalle tai kuljetusalalle. Moni nuori kertoo, että on joutunut vaihtamaan alaa kokonaan syrjinnän takia, vaikka on opiskellut paremman palkaalan.

    Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Akhlaq Ahmadin tutkimuksessa paljastuu selvä syrjintä. Tutkimuksessa lähetettiin 5 000 hakemusta eri nimillä. Somalialainen nimi oli viimeisin, joka kutsuttiin haastatteluun.

    Tässä nähdään miksi nuoret mieluiten vaihtaa maisemaa, koska on joutunut koulutuksen tai työhaun syrjinnän kautta muuttamaan muualle. Toki onhan meitä monenlaiseksi. Löytyy lääkäristä, asianajajaa, poliitikkosta poliisiin asti. Se myös kertoo Suomen maasta paljon.

    Musse Adam, 29-vuotias Suomessa kasvanut somalitaustainen nuori
    Musse Adam, 29-vuotias Suomessa kasvanut somalitaustainen journalistiopiskelija

     

     

  • Kunnon Somemelska

    Kunnon somemelska

    Sosiaalinen media on tämän päivän suurin media. Facebook, Instagram, Twitter, WhatsApp, Tinder, TikTok, Periscope. Näissä sekä muissa some-sovelluksissa ihmiset lähettävät kuvia, videoita, tekstejä, kommentteja ja informaatiota ympäri maailmaa ja tutustuvat täysin tuntemattomiin ihmisiin.

    Vanhat kouluikäiset kaverit löytävät toisensa uudelleen, syntyy täysin uusia ystävyyssuhteita, rakkaussuhteita ja avioliittoja. Työpaikkoja, tapahtumia, juoruja ja uutisia haetaan somen kautta. 

    Voit olla kaikkiin yhteydessä koko ajan ja kaikkea informaatiota on helpompi löytää kuin koskaan.

    Edellä mainitut asiat ovat somen hyviä puolia mutta onko siinä koko totuus?

    Mietitäänpä.

    Sosiaalisen median suurin kompastuskivi on valeinformaatio ja vihapuhe. Et voi sokeasti luottaa tuotettuun sisältöön.

    Esimerkiksi Facebookilla on yli 2 miljardia käyttäjää, lähes kolmasosa maapallon väestöstä, ja sen valtavan informaatiotulvan kontrolloiminen ylläpidon voimin on tuhansien ihmisten kokopäivätyö. Mutta mitkä ovat ylläpidon ihmisten ohjesäännöt jota he noudattavat?

    Facebook ilmoitti että on ystäväni syntymäpäivä. Lähetin hänen FB-sivustolleen syntymäpäiväkuvan jossa oli vähäpukeinen nainen. Ei kulunut kauaakaan kun kuva oli blokattu ylläpidon toimesta ”yhteisönormien vastaisena”. 

    Kohahdutin olkapäitäni ja lähetin ystävälleni onnentoivotukset ilman kuvaa. Arvatkaa hämmästykseni määrä kun huomasin sen saman kuvan myöhemmin Facebookissa parikin kertaa.

    Facebookin, ja muiden some-medioiden käyttäjät,  voivat vapaasti ilmiantaa sopimattomaksi mieltävänsä julkaisun. Joten onko sosiaalisen median sensuuri oikeasti ylläpidon käsissä vai onko yksittäisillä käyttäjillä sittenkin viimeinen sana? 

    Toinen huono puoli somessa on sen addiktoiva puoli. 

    Olen sitä mieltä että varsinkin nuoret uppoutuvat nettipeleihinsä, kännyköihinsä ja läppäreihinsä hautautuen koteihinsa. Oikeat ihmiskontaktit vähenevät ja nuorten masennus lisääntyy huolestuttavaa vauhtia. 

    Jättäkää kännykät välillä kotiin, menkää koputtamaan kaverinne ovelle ja lähtekää ulkojäille pelaamaan lätkää.

     

    Kirjoittaja on 53-vuotias journalismin aikuisopiskelija Helsingistä.

     

  • Onko Espoosta tulossa rauhaton?

    Espoo on ollut otsikoissa viimeaikoina erilaisista rikosuutisista ja -kohuista. Verotietojen mukaan Espoossa on yhtä aikaa Suomen varakkain postinumeroalue Westend ja köyhin alue Otaniemi. Johtuen opiskelijoiden määrästä. 

    Espoossa on  viime aikoina tapahtunut kaikenlaista ikävää, kuten autopalo Länsiväylällä sekä ketjukolari, polttopulloiskuja, autoilla kaahailuja ja pahoinpitelyjä. Mielestäni on outoa, että juuri siellä entisessä kotikaupungissani on tapahtunut kaikkea tälläistä  lähiaikoina. Espoo oli ennen rauhallinen ja varakas kaupunki, josta heitettiin vitsiä “Espoossa ei ole mitään muuta kun rikkaita ja kermaperseitä”. Mielestäni on huolestuttavaa, että rauhallisesta kaupungista on muuttumassa rauhaton paikka. Jopa ala-asteikäisiltä lapsilta on löytynyt teräaseita. Myös paikallispoliisi on ollut huolissaan nuorista. 

    Suurimmista kohuista yksi on ollut, mitä monet mediatkin ovat kirjoittaneet, kun teinityttö jäi jalastaan kiinni metron ovien väliin Matinkylässä ja raahautui metron mukana useita metrejä. Onneksi tyttö selvisi pelkällä säikähdyksellä.

    Ilta-Sanomat uutisoi 26.11.2019 rikosliigasta Espoossa, jossa se iskee BMW-merkkisiin autoihin varastamalla auton sisäosia mukaansa. BMW-merkissä sisustat ovat erittäin arvokkaita ja rikolliset saavat hyvät rahat niistä. Mielestäni poliisin ja nuorisopsykiatrien olisi panostettava ennaltaehkäisyyn, että saataisiin lopetettua nämä teot tai ainakin onnistuttaisiin vähentämään niitä.

     

    Kolumni Vili Rantanen, 18

     

  • Kolumni: NHL-valmentajat todella epäkiitollisessa asemassa

    Tämä vuosi on sen näyttänyt, valmentajat ovat edelleen vain sivuroolissa NHL:ssä. Viidet potkut tulleet alle kahden kuukauden sisään.
    Continue Reading…

  • Kolumni: Loukkaantujien sukupolvi

    Tänä päivänä tuntuu muoti-ilmiönä olevan palkokasvin siemenen vetäminen hengityselimeen milloin mistäkin syystä. Välillä tuntuu jopa siltä, kun käynnissä olisi kilpailu siitä, kuka loukkaantuu pienimmästä asiasta. Useimmiten loukkaannutaan vieläpä jonkun toisen puolesta, vaikka itsellä ei olisi minkäänlaista tekemistä asian kanssa. 

     

    Uusimmaksi keskustelun aiheeksi on noussut näyttelijä ja kansanedustaja Pirkka-Pekka Peteliuksen julkinen anteeksipyyntö saamelaisille. Tunteita pintaan on nostattanut Peteliuksen  Aake Kallialan kanssa 80-luvun loppupuolella ja 90-luvulla tekemät sketsisarjat, joissa naurettiin saamelaisille ja romaneille. Nämä, kuten monet muutkin sen aikakauden television sketsiohjelmat, olivat sen ajan mukaisia. Ei välttämättä tämän päivän mediamaailmaan sopivia. Olen tämän aikakauden kasvatteja ja ehkä siksi nykyiset viihdeohjelmat vaikuttavat väkinäisiltä ja joskus suorastaan jopa tylsiltä. 

     

    Suomalaiset ovat kertoneet vuosikymmeniä vitsejä “kieroista” savolaisista. Pohjalaisia pidetään yleisesti jäyhinä puukkojunkkareina. Ruotsalaisia on aina mollattu tarinoissa ja vitseissä. Väittäisin, että edellä mainitut ihmisryhmät kertovat yhtälailla vitsejä  “meistä” naapureista ja ulkopuolisista kansanryhmistä. Pitääkö meidän kaikkien nyt loukkaantua toistemme ja itsemme puolesta ja pyytää samaan hengenvetoon anteeksi kaikkea ennen, nyt ja tulevaisuudessa sanomaamme?

     

    Onko niin, ettei enää voi vitsailla mistään aiheesta, etteikö joku loukkaisi mieltään? Onko meistä tullut näin huumorintajuttomia? Tästäkö johtuu ihmisten yleinen paha olo ja ahdistuneisuus? Olisiko aika hieman löysätä pään ympärillä kiristävän vanteen ruuvia ja ottaa hieman rennommin? 

     

    Mitä jos kaikki opettelisimme ihan ensin nauramaan itsellemme. Luopuisimme hetkeksi omista, ehkä tiukoistakin asenteista ja ennakkoluuloista. Antaisimme itsellemme luvan nauraa ihan kaikille asioille. Olisiko elämä hieman helpompaa ja hauskempaa? Minä ainakin uskon näin. Siksi aion tulevaisuudessakin nauraa joidenkin mielestä rasistisille, sopimattomille ja raaoille vitseille ja vanhoille huumoriohjelmille. Enkä aio sitä pyytää keneltäkään anteeksi. Ohjeeni mielensäpahoittajille on, että opetelkaa erottamaan fakta fiktiosta ja totuus huumorista. Vinkkinä voin sanoa, että raja on useimmiten hyvinkin selkeä, jos ne vain itse haluaa toisistaan erottaa.

    Kiitos ja anteeksi!

     

    Kuva: Arja Kangasniemi

    Kirjoittaja on vuonna 1971 syntynyt, radio- ja tv-journalismin opiskelija, Iiro Hakaluoto

  • Kolumni: Huuhkajat täydelliseen koeajoon ennen EM-kisoja – ketkä ansaitsevat vielä näytönpaikan?

    Suomen A-maajoukkue ansaitsi marraskuussa historian ensimmäisen pääsylippunsa jalkapallon arvokisoihin. Railakkaiden torijuhlien jälkeen pelaajat saivat palata omien seurojensa riveihin, mutta Suomen Palloliitolla ja Huuhkajien valmennusjoukoilla on nyt edessään täysin uudenlainen tehtävä.

    Continue Reading…

  • Kolumni: Aleksib astuu suuriin saappaisiin – näin hän tulee nostamaan OG:n maailman huipulle

    Aleksib:n johtama OG on ollut CS:GO skenen puheenaiheena jo pitkän tovin. Tuleeko joukkue nousemaan kirkkaimpien joukkueiden seuraan?

    Continue Reading…

  • Niin kuin tanssi, matka ei käy.

     

    Vihaista puhetta, tuimia katseita, henkilökohtaisuuksiin menemistä tai huomiotta jättämistä. Kuulostaako tutulta? Monet meistä kohtaavat tällaista käytöstä päivittäin niin ihmissuhteissa kuin internetissä, mutta yksi ryhmä altistuu huonolle käytökselle enemmän kuin muut. Se on pyöräilijät.

    Vaara vaanii pyöräilijää joka nurkan takana. Hän elää jatkuvassa aistien ylikuormitus-tilassa, uhmaten sääolosuhteita sekä vihamielisiä muiden kulkuvälineiden käyttäjiä. Yllättäen ryntäilevät jalankulkijat, hortoilevat lapset, tietämättömät turistit sekä autoilijat sokeiden pisteiden kanssa, oli mitä oli, se on pyöräilijän edessä. 

    Vuosia innokkaasti polkeneena, olen nähnyt kaiken mitä kaupungilla on pyörälleni sekä minulle annettavana. Pyöräni on varastettu, iäkäs pyöräilijä kaatui edessäni, kun soitin  kelloa tiedottaakseeni häntä tulevasta ohituksesta (?), olen jäänyt auton alle sekä toistuvasti tyydyttänyt kommentti-keijojen avautumisen tarvetta. Se määrä ohjeita mitä olen tuntemattomilta ihmisiltä saanut… Niillä voisi kirjoittaa kirjan. 

    En ole koskaan kehottanut vastaantulijaa käyttämään pakkasella pipoa, mutta minua on ohjeistettu hankkimaan pyöräilyä varten kypärä. Siis vieraat ihmiset ovat puhuneet minulle kadulla ja ohjeistaneet miten tulisi elää. Pöyristyttävää! 

    Kaupungit ovat rajanneet kaikille toimijoille; autolle, pyörälle, kävelijälle, omat kulkuväylät. Toistan: kaikille toimijoille on ihan ikiomat kulkureitit olemassa. Tämän säkenöivän innovatiivisen ratkaisun perusteella luulisi kaikkien osapuolien viihtyvän ja onnistuvan liikenteessä. Ei viihdy. Kaaos ja anarkia vallitsevat hyvistä aikeista riippumatta. Tämä ei voi jatkua näin! Muutos tarvitaan ja voimme tehdä sen yhdessä.

    Tule siis mukaan “kaveriksi pyöräilijälle”-toimintaan! Jäsenenä opit ymmärtämään lajin hankaluuden hienouden, toiminnan arvoja sekä harrastajien syitä käyttää pyörän kelloa. Kanssamme voit pyöräillä pelkästään sitä varten merkittyjä ajoväyliä pitkin! Pääset myös kokeilemaan millaista on olla järkevä jalankulkija tai huomaavainen autoilija. Poljetaan kun tavataan!

     

    Kirjoittaja  Anni Lötjönen on Radio- ja TV-journalismin opiskelija sekä (nykyään) pyöräilykypärän omistaja.

cialis kopen online Köpa Viagra på nätet i Sverige Osta Viagra Priligy kaufen ohne rezept Køb Cialis på nettet Danmark Køb Viagra uden recept Danmark Köpa Cialis säkert på nätet Sverige