-
-
Penkin Päässä tekee paluun! Kevään ensimmäisessä jaksossa jälkipuidaan olympialaiset miesten jääkiekon osalta. Juontajana Joona Luomala, asiantuntijoina Samu Wallenius ja Onni Väisänen.
-
Kävimme HEOn radio- ja podcast- sekä urheilutoimittajaopiskelijoiden porukalla kouluvierailulla Sanomatalossa. Mukana oli myös muutama laulajaopiskelija oppivelvollisten linjalta. Käynnillä saimme tutustua Nelosen radiotiloihin ja Ilta-Sanomien toimitukseen.
Teksti: Teemu Vähä-Mäkilä ja Joona Luomala
Saavuttuamme Sanomatalolle meitä vastassa oli aina yhtä iloinen ja opiskelijoiden vanha tuttu Faye Lawson, joka työskentelee Sanomatalossa uutistoimittajana. Vierailun aluksi kävimme tutustumassa samoissa tiloissa sijaitseviin Nelonen Median radiostudioihin Pia Lahtisen opastuksella, joka myös kertoi omasta työnkuvastaan.
Vastaanotan saapuvat vieraat, autan juontajia tarvittaessa ja haen vaikka sen puutuvan peruukin kuvauksiin jos sellainen tarvitaan. Samanlaisia työpäiviä ei koskaan ole, Lahtinen kertoo.
Suureksi onneksemme pääsimme tutustumaan tarkemmin Radio Rockin studioon, jossa iltapäivän lähetykseen valmistautuva Marce Rendic kertoi miten lähetykset rakentuvat ja mitä alkava ohjelma sisältää. Ohjelman alkuun tiedossa oli HitMix-kanavan juontajan Joonas Vuorelan haastattelu liittyen hänen osallistumiseensa uuden kauden starttaavaan Erikoisjoukot– ohjelmaan.
Ja tietysti soitetaan hyvää musiikkia, Rendic lisää.

Marce-maustemakkara Rendic ei ollut tyytyväinen vastaremontoituun studioon. Se muistutti liikaa LOTR-elokuvan kontua. Gandalfina ei saanut kuitenkaan tulla töihin. Yläkerrassa Ilta-Sanomien urheilutoimituksen päällikkö Vesa Rantanen kertoi kattavasti toimitustyöstä. Hän puhui kirjoitustaidon tärkeydestä ja siitä, kuinka herkästi muun muassa kesätyöhakemukset hylätään, jos niissä on kielioppivirheitä.
On tärkeää pystyä kirjoittamaan hyvää suomen kieltä kovan paineen alla, Rantanen sanoo.
Urheiluosaston olympiatekeminen ylitti hänen mukaansa kaikki aiemmat ennätykset lukijamäärissä. Rantanen oli tyytyväinen talviolympialaisten aikaiseen uutisointiin, koska Ilta-Sanomien ainoa todellinen kilpailija Iltalehti jäi luvuissa kauas taakse. Ilta-Sanomien urheiluosasto oli lähettänyt olympialaisiin viisi toimittajaa ja yhden valokuvaajan.
Olen ylpeä olympiatiimistämme, joka kirjoitti loistavia artikkeleita sellaisista yleisöä kiinnostavista aiheista, joita ei pystynyt näkemään Ylen tv-lähetyksistä.

Urheilun uutispäällikkö Vesa Rantasella on kolmenkymmenen vuoden kokemus työstä urheilutoimituksessa. Tapasimme myös harjoittelijan Laajasalon opistosta ja entisen HEOn urheilutoimittajaopiskelijan, Veikka Lokan vuosikurssilta 2022-2023.
Lisäksi pääsimme näkemään muun muassa nopeiden uutisten toimitusta sekä videoiden tekijöitä. Meille myös näytettiin, millä eri tavoin tekoälyä käytetään nykyään uutistoimituksessa.
Vierailu oli helmikuun 24. päivänä, joka oli Ukrainan sodan alkamisen neljäs vuosipäivä.

Vierailumme aikana tässä studiossa kuvattiin Ukrainan sodan vuosipäivän erikoislähetys. -
HEO:n journalismiopiskelijoiden lopputyö käynnistyy 16.3.2026. Luvassa on neljän viikon ajan muun muassa suoria aamuradiolähetyksiä, urheiluaiheisia podcasteja, opiskelijoiden omia ohjelmia ja mielenkiintoisia uutisjuttuja.
Trombit-lopputyötä toteuttavat radio- ja podcastopiskelijat Teemu Vähä-Mäkilä, Roni Lindström ja Merkkari Ek, urheilutoimittajaopiskelijat Onni Väisänen, Samu Wallenius, Joona Luomala ja Elias Lear sekä valokuvaajaopiskelija Seilla Kaukinen.
Aamumikseri tekee uuteen päivään heräämisestä huomattavasti siedettävämpää. Teemu ja Roni viihdyttävät kuulijoita linjoilla joka aamu kello kuudesta kahdeksaan. Aamukahvia siemaillessa tai töihin ajellessa on hyvä napsauttaa taajuus 107,4 MHz päälle ja kuunnella turinointia aiheesta kuin aiheesta.
”Penkin päässä” on jääkiekkoaiheinen podcast, jota tuottavat urheilutoimittajaopiskelijat. Kentälle pääsyä odotellessa ruoditaan muun muassa NHL:n ja Liigan kuumimpia käänteitä rennolla, mutta asiantuntevalla otteella. Penkin päässä ollaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 10.00.
Nuotin vierestä -ohjelmassa Teemu kiertää ympäri maita ja mantuja tunteita herättävien musiikkikappaleiden perässä. Ohjelmassa kuullaan ihmisten tärkeimpiä kappaleita ja tarinoita niiden takana. Nuotin vierestä soi tiistaisin ja torstaisin klo 14.00.
Elias tutustuttaa omassa ohjelmassaan kuuntelijat jenkki- sekä aussifutiksen saloihin tiistaisin klo 12.00. Torstaisin samaan aikaan Urheilutuomiossa Onni antaa mielipiteensä sporttimaailman uusista tapahtumista ja ilmiöistä. Ruodinnassa ovat niin isommat kuin pienemmätkin lajit.
Tiedossa on myös muun muassa sähkeuutisia joka päivä, urheiluselostuksia, video- ja kuvatuotantoa sekä tekstiartikkeleita. Edessä on sisällöntäyteiset neljä viikkoa, joten hypätkää taajuuksille! Radio Trombit soi suorana 16.3.-10.4.

