-
Eduskuntatalon portailla tänään Ilmastoisovanhemmat ry ja toinen pienempi ilmaston puolesta liputtava ryhmä.
Petteri Orpo on valittu tänään perjantaina hallitustunnustelijaksi. Kokoomus oli huhtikuun alun eduskuntavaaleissa suurin puolue.
Orpo aloitti tunnustelut jakamalla puolueille 24 tunnustelukysymystä, joihin puolueet vastaavat ensi viikon tiistaihin mennessä.
-
Yle kertoo, että HUS-yhtymä tarjoaa lapsipotilaille ja heidän perheilleen mahdollisuutta lähteä hoitoon Tanskaan, jossa sydänsairaat lapset voisivat saada hoitoa nopeammin kuin Suomessa. HUS tarvitsisi välittömästi 20 uutta lasten tehohoitajaa resurssipulan voittamiseksi. Tanskaan lähtö on vapaaehtoista, ja perheet voivat jäädä odottamaan hoitoa Suomeen. Kuvassa Uusi lastensairaala, joka valmistui vuonna 2018.
Kuva: Wilma Viertola
-
Suomessa pääkaupunkiseudulla sijaitseva metrojärjestelmä on maailman pohjoisin. Helsingin metro avattiin 2. elokuuta 1982, aluksi välillä Rautatientori – Itäkeskus. 2017 avattiin länsimetro, joka laajensi metrolinjan Espooseen – Lauttasaaren kautta Tapiolaan ja Matinkylään, ja 2022 lopussa aina Kivenlahteen asti. Metrossa on 30 asemaa, joista 21 on maanalaisia ja 9 maanpäällisiä. Lähes jokaisella asemalla on taideteoksia, jotka on usein suunniteltu nimenomaisesti tietyllä alueella sijaitsevalle metroasemalle.
Kuvat ja teksti: Wilma Viertola
Kontulan asemalla nähdään harvoja säilytettyjä graffititeoksia. Artism, Crash ja Space ovat Henry Pullan ja Kimmo Hela-aron töitä vuodelta 1986. Alempi teos on Koposen ja Hildénin Kuvioidut kivet. Itäkeskuksen asemalle valikoitui asemailmekilpailun kautta vuonna 2018 Mikko Eerolan teos I’m coming over. Helsingin yliopiston asemalla ylätasanteella ja rullaportaissa tilaa koristaa Annikki Luukelan Verkosto. Helsingin yliopiston asema on yksi kuudesta asemasta, jossa on käytössä vinohissit. Tämän tyyppiset hissit ovat harvinaisuuksia jopa maailmanlaajuisesti. Lauttasaaren asemaa koristavat koko katon pituudelta sadat lamput. Asema on arkkitehtitoimisto Helin & Co:n suunnittelema. Keilaniemen laiturin katon taideteos on Grönlund & Nisusen työ Light Weave. Finnoon aseman toisella laiturilla on Leena Nion taideteos Haavekuvia. Kuvan laiturilla aaltoileva sininen seinä kuvaa Espoon merellisyyttä. Tällä hetkellä toiseksi läntisimmällä asemalla Espoonlahdessa tilaa koristaa Hans Rosenströmin valo- ja ääniteos Varjot veden alla. Pääteasemalla Kivenlahdessa valaistus on kuin taideteos. Asemalla myös Kalle Mustosen teos Kulkijat.