Helsingin kaupungin maatilalla Haltialassa eletään jännittäviä aikoja. Tilan lampola on suljettu karitsoinnin ajaksi yleisöltä. Sisaryhtiön tytöt Oona Kauhanen, Olga Hiltunen ja Katriina Raine pääsivät kuitenkin ihastelemaan pienten karitsojen, uuhien (äitilampaiden) ja pässien (isilampaiden) elämää.

Kun lampolan ovi aukeaa, tyttöjen ihastuneet huudahdukset sekoittuvat lampaiden iloisiin tervehdysmääkäisyihin. Vieno karitsankakan tuoksu ei haittaa, kun pienet valkoiset, ruskeat ja mustat lammasvauvat katsovat meitä kirkkain nappisilmin. Haltialan tilanhoitaja Jari Kuusinen saa odottaa haastattelun alkua hetken, kun rapsuttelemme lampaita ja saamme ensimmäiset kommentit nauhalle uuhilta.

”Se menee aika nopeesti ohi sitten kun se alkaa. Semmonen puoleentoista kahteen tuntiin sillon, ku se menee hyvin,” kertoo Kuusinen lampaan synnytyksestä. Olga kyselee, tehdäänkö lampaillekin keisarileikkaus, jos synnytys on vaikea, mutta Kuusisen mukaan keisarileikkaukseen turvaudutaan vain todella vaikeassa tilanteessa. ”Yleensä syntyvä karitsa on aika helppo kääntää siellä (kohdussa) ja sen voi työntää hellasti takaisinkin. Sitten voit ottaa karitsan ulos krooliasennossa, eli niin, että sen pää on etujalkojen välissä.” Kuusinen toimiikin usein lampaiden kätilönä. ”Mahdollisuuksien mukaan tietenkin,” hän kertoo.

Juttelemme ja kyselemme lisää lampaista ja niiden elämästä, kun kuulemme lampolan perältä toisenlaisiakin ääniä. ”Tääl on kanoja ja tipuja!” Oona innostuu. Lampolassa asuu myös kaksi kuohittua vuohta, jotka talvisin majailevat lampaiden vieressä. Myös pässit haluavat kommentoida lampolan tilannetta radiolle. ”Nää on semmosia 90 kilosia suunnilleen,” sanoo Kuusinen, kun ihmettelemme niiden suurta kokoa. Olga haluaa tietää voiko lammas olla ylipainoinen. ”No sellaset, jotka ei saa liikuntaa, mutta kyllä nää liikkuu aika paljon, viettävät kuitenkin suurimman osan vuodesta ulkona laiduntamassa. Mutta kyllähän sä ruokinnalla, eli syöttämällä liikaa saat lampaankin isoks,” toteaa Kuusinen. ” Lampaiden herkkuruoista kysellessämme Kuusinen kertoo, että mitään varsinaista herkkua ei ole, mutta lampaat pitävät kyllä erityisen paljon sokerirehusta. ”Sit jos ne pääsee kukkapenkkiin, niit kukat kyllä häviää sieltä,” hän nauraa. ”Kyllä eläimet osaa valita sen, mitä ne syö. Eläin on yllättävän viisas.”

Lopuksi rapsutamme vielä vähän aikaa lampaita ja uskallan vihdoin kysyä tilanhoitajalta luvan. ”Saanko ottaa yhden karitsan syliin?” Ikionnellisena silittelen pientä, suloista ja pehmoista karitsaa, joka poseeraa kuvaajallemme Nikolle kuin vanha tekijä.

Haltialan lampola avautuu yleisölle jälleen 13.4.2014. Haltialan tilalla on avoimet ovet pääsiäisenä 18.-20.4.2014.

Katriina Raine

Kuuntele Sisaryhtiön lähetys keskiviikkona 19.3. kello 10-12. Lähetyksessä kuullaan reportaasi lampolasta ja keskustellaan hiljaisuudesta. Puhelinhaastattelussa Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu ja entinen kansanedustaja Hannele Luukkainen. Mietimme, mitkä ovat sellaisia asioita, joita jokaisen helsinkiläisen olisi tehtävä kaupunkimme luonnon hyväksi.

Trombit on projekti, jota jokainen medialinjojen opiskelija on odottanut pelonsekaisin mielin.

Trombitissa päästään lopulta täysillä hyödyntämään kuluneen kouluvuoden aikana opittuja asioita. Päästään kokemaan kuumottavat deadlinet, stressin takia menetetyt yöunet ja morkkis siitä, kuinka jutusta ei välttämättä tullutkaan niin hyvä, kuin miltä se näytti omassa päässä.

Edessämme seisoo silti ainutlaatuinen tilaisuus.

Itse olen odottanut Trombitia hyvillä mielin, sillä päälimmäisin syy miksi ylipäätään tulin HEO:on, on rakkauteni tekemiseen.

Voin tunnustaa olevani hyvin laiska lukemaan oppikirjoja, mutta lehtilinjan juttuharjoitukset ja yhteiset keskustelut ovat olleet ehdottomasti HEO-vuoteni kohokohtia. Yhteistyö kuvaajien ja graafisten suunnittelijoiden kanssa on tuonut mukavaa vaihtelua ja opettanut, että näistä hommista saa paljon enemmän irti, kun tekee yhdessä muiden kanssa.

Odotan, että Trombit tulee antamaan tekijöilleen vastauksen kysymykseen: ”Onko tämä sitä mitä haluan tehdä?”

Lehtilinja on tähän mennessä näyttänyt minulle alan hyvät ja huonot puolet, enkä osaa vielä punnita kumpi painaa minun vaa’assani enemmän. Itseään saa ja pitääkin toteuttaa, mutta sen varjopuolena on tiukoissa aikatauluissa eläminen.

Sain osani stressistä, kun viime viikko kului sängyn pohjalla sairastaen. Jouduin perumaan seuraavaan juttuuni liittyvän tapaamisen ja tämä tietenkin aiheuttaa alkavalle viikolle kovempaa kiirettä. Viikon menettäminen aikataulusta sekoittaa inhottavasti pakkaa.

Myrskyn laantuessa uskon tietäväni tulevan suuntani. Odotan innolla mitä siellä suunnalla näkyy.

Suunnataan silti katse vielä Trombitiin. Katsoessani tulevaa kuukautta ja työvuorolistaa, ajatukseni täyttyvät niistä lehtijutuista, joita olen koko vuoden aikana halunnut tehdä. Nyt on tullut aika laittaa itsensä ja ajatuksensa likoon.

Juuso Hämäläinen