-
Perinteiset karjalanpiirakat maistuvat monelle, mutta itse piirakoiden leipominen tuntuu haastavalta. Trombitin toimittaja lähti karjalanpiirakoiden teko-oppiin Irmeli Haarala-Mutan luokse. Pienellä harjoittelulla myös aloittelija onnistui rypytyksessä.
Aidoissa karjalanpiirakoissa kuoritaikinaan tulee vain ruisjauhoja, vettä ja ripaus suolaa. Tätä ohjetta on kuitenkin helpotettu lisäämällä mukaan myös vähän vehnäjauhoja ja öljyä, jotta leivonta on helpompaa.
Karjalanpiirakat
16 kpl
Täyte:
- sopiva annos riisipuuroa haluamallasi ohjeella
Kuoritaikina:
- 1 dl kylmää vettä
- ½ tl suolaa
- 2 dl ruisjauhoja
- ½ dl vehnäjauhoja
- 1 rkl öljyä
Voiteluun:
- margariinia
Keitä ja jäähdytä riisipuuro.
Sekoita kuoritaikinan aineet keskenään kulhossa. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Tee taikinasta tanko ja jaa se tasaisesti 16 osaan. Pyöritä osat palloiksi ja litistä pallot kiekoiksi. Peitä kiekot kuivumisen estämiseksi esimerkiksi kelmulla.
Kauli kiekot ohuiksi kuorilevyiksi. Yhden kuorilevyn halkaisija on noin 15 cm. Laita levyt sivuun odottamaan rypyttämistä kelmulla peitettynä. Laita levyjen alle ja päälle runsaasti ruisjauhoja, jotta taikina ei tartu kiinni.
Aloita rypyttäminen. Ota yksi kuoritaikinalevy kerrallaan pois muovin alta ja harjaa se puhtaaksi jauhoista. Laita levyn keskelle tasaisesti puuroa ja taita reunat puuron päälle. Rypytä reunat kevyesti etusormilla.
Paista piirakoita kunnes puuron päälle ilmestyy ruskeita paistopisteitä, noin 10 minuuttia. Varmista, että piirakan pohja on myös ruskistunut. Paistamisen jälkeen voitele piirakat sulalla margariinilla. Laita piirakat hetkeksi leivinpaperin sisään pehmenemään ennen syömistä.
-
Safkasunnuntai: Oodi silakalle
Kalaa pitäisi syödä mutta kukkaron nyörit eivät anna periksi 30€ / kilo kustantavalle lohifileelle? Safkasunnuntain ohjeella vaatimaton silakka kruunataan ruokapöydän kuninkaaksi!