• Kahvin ammattilaisten taito ja itsetunto vakuuttavat

    Kahvin pienpaahtimotoiminta on lisääntymässä Suomessa vauhdilla. Kahvien makuihin perehtyminen ei ole enää kovin harvinaista Helsingissä eikä muuallakaan Suomessa.

    Viikonlopun 20.3.-22.3. Helsinki Coffee Festivalissa Suvilahden Kattilahallissa oli ilo nauttia kahvialan ammatilaisten innokkaasta osaamisesta. Tapahtuman tarkoituksena on monipuolistaa  suomalaisen yleisön kahvitietämystä ja antaa mahdollisuus oppia mahdollisimman hyvän kahvin valmistuksesta kotioloissakin.

    Perjantai oli kokonaan ammattilaisten päivä, mutta lauantai ja sunnuntai tarjosivat yleisölle mahdollisuuden tutustua suomalaisten kahvialan yrittäjien kenttään.  Yhä laadukkaampaa kahvia havittelevien kahvistelijoiden innostus on pikkuhiljaa leviämässä kaikkialle Suomeen. Toki kahviloita on edelleen eniten Helsingissä, mutta mukaan on eteläisempien kaupunkien lisäksi tullut yrittäjiä myös muualle Suomeen.  Jyväskylä, Kuopio ja Rovaniemi ovat saaneet myös omat yrittäjänsä.

    Kahvifestivaalin tarjonnassa oli mukana erilaisia kahvin maistamiseen ja valmistamiseen liittyviä kilpailuja. Sunnuntaipäivän huipennus oli ehdottomasti Vuoden Barista -kilpailu, joka on espressopohjaisten kahvien valmistamisen Suomen mestaruuskilpailu.  Finaalissa oli lopulta mukana kuusi osallistujaa. Heistä kolme esitteli taitojaan aamupäiväsessiossa ja loput kolme saivat mahdollisuutensa iltapäivällä.

    Kuvasarjani on tehty iltapäivän kilpailijoiden suoritusaikana. Vuoden Baristaksi valittiin Kalle Freese aamupäivän finalistien joukosta, jolla oli jo kokemusta kilpailun voittamisesta ja hänen suorituksensa oli ollut tasalaatuisinta ja sai tuomaristolta ylivoimaiset pisteet muihin osallistujiin nähden.

    Kuvien tarkoituksena ei ole antaa tyhjentävää käsitystä kilpailusta vaan antaa mahdollisuus nähdä osa tämän monipuolisesti baristojen taitoja esittelevän kilpailun visuaalista nautintoa.

    Voittaja, Kalle Freese kertoi, ettei voittaminen olisi mahdollista ilman hyvää tiimityötä. Tunnustus kanssakilpailijoille välittyy myös, kun hän kertoo oman irlantilaisen coachinsa olleen sitä mieltä, että kilpailijoiden taso Suomessa oli ollut parempi kuin Irlannissa.

    Voittajalle epäilemättä paras palkinto on päästä kahden viikon päästä edustamaan Suomea Maailmanmestaruuskisoihin Seattleen. Toivottavasti siellä on yhtä lämminhenkinen ja kannustava tunnelma kuin meillä Kattilahallissa. Menestyminen isommissakin kisoissa voisi olla ilahduttavaa mutta ei lainkaan tarpeellista sillä näillä intohimoisen innostuneilla baristoillaan Suomi ja sen kahvinjuojat on jo nyt voittaja.

    Teksti ja kuvat: Anja Nysten

  • Post Image

    Kohti kevättä

    ”Kohti kevättä” sarjassamme seuraamme kevään edistymistä Helsingissä.

    (Uwa Iduozee / HEO Trombit 2015)
    (Uwa Iduozee / HEO Trombit 2015)
  • Sportcast: Kendofoobikot – Fudis Tinderin voimakeinona

    Kuka miesjalkapalloilija sytyttää foobikot lähes liekkeihin? Keskustelua mm miten fudista voi hyödyntää Tinderissä ja ”Mixu Paatelaisen” haastattelu. Lähetyksen anti on niin hurmaavaa, että tuottajakin hajosi pallilleen. Miksi? Ota selvää! Tässä on huikea podcast, kuuntele ja opi oleen.

     

     

    Sportcast Kendofoobikot

    jalkapallourjot2

    Kommentit pois päältä artikkelissa Sportcast: Kendofoobikot – Fudis Tinderin voimakeinona
  • Podcast: Hiihtiksen aamuvirkut ja nukahtamisen vaikeus

    Joskus ei vain millään saa unen päästä kiinni. Helsinginkadun Hiihtoseuran Ville ja Sonja päivittelivät tiistaina nukahtamisen vaikeutta. Auttaisivatko unipipo tai unisukat?

    Podcast: Hiihtis ja kun uni ei tule

     

    Kommentit pois päältä artikkelissa Podcast: Hiihtiksen aamuvirkut ja nukahtamisen vaikeus
  • #Herranjengis

    Podcast: NN&N ja Jyri UurtimoPodcast: NN&N ja Eino Manner

     

    Neljä Nopeeta ja Napakkaa eteni poikkeuksellisesti Matiaksen ja Tuomaksen komennossa juontaja Tiinan sairastuttua. Maanantain lähetys piti sisällään vieraita kaksin kappalein. Studioon saapui Suomalaisen pop-tähti Robinin entinen rumpali ja SUHE-seurakunnan nykyinen nuorisopastori Jyri Uurtimo sekä Musta Barbaari -ilmiön alullepanija Eino Manner.
    Mitä miehet puuhailevat ja mikä heitä yhdistää? NN&N otti siitä selvää.

    Kommentit pois päältä artikkelissa #Herranjengis
  • Post Image

    Talvi ei ole vielä ohitse – nuoret freestylelaskijat MM-taistoon

    Nuorten freestylen MM-kisat käynnistyivät tiistaina Italian Valmalencossa. Kisoissa mitellään kaikkiaan viidessä eri lajissa: hypyissä, kumparelaskussa, ski slopestylessa, ski halfpipessa sekä ski crossissa. Mukana on yli 300 urheilijaa kaikkiaan 27 eri maasta.

    Suomalaisittain menestystoiveita on etenkin ski slopestylen, ski crossin ja kumparelaskun puolella. Nuoret laskijamme avaavat kilpailut keskiviikkona, kun vuorossa on kumparelasku. Siinä katseet kääntyvät Topi Kanniseen, jolla on meriiteissään kumpareiden Eurooppa-cupin kokonaiskilpailun voitto.

    freestylemm-dualmoguls-salonen_marquis_photo_jussi_vaatainen
    Suomalaisten osalta kilpailut käynnistyvät keskiviikkona kumpareissa Kuva: Ski Sport Finland

    Ski slopestylessä suomalaistoivot ovat viime vuoden MM-kultamitalisti Joona Kangas ja viikonloppuna maailmancupissa finaalissa laskenut Aleksi Patja. 

    – Hyvä puitteet täällä on freestylelle, kumparelaskun päävalmentaja Lauri Kolomainen kuvailee kisapaikka Valmalencoa. Nuorten MM-kisat lasketaan tässä Pohjois-Italialaisessa alppikylässä jo neljättä kertaa peräkkäin.

    – Kumpareissa rata on tosin erittäin haastava, jopa yksi vaikeimmista mitä maailmancupissa tai muissa kilpailussa on nähty.

    Suomelta jalkeilla on nuori kumparelaskujoukkue, josta ainakin muutaman urheilijan odotetaan sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon.

    – Paikka myös kuuden joukkoon eli niin sanottuun superfinaaliin voi aueta, mutta se vaatii hyvää onnistumista, Kolomainen sanoo. Toisaalta yllätyksiä lienee luvassa, sillä haastavat olosuhteet tuovat oman mausteensa kumparekisaan.

    Topi Kanninen
    Topi Kanniselta odotetaan paikkaa kumpareiden superfinaalissa Kuva: Ski Sport Finland

    – Loppuviikolle on luvattu vesi- ja räntäsateita ja etenkin jos tulee paljon sumua, se sekoittaa varmasti pakkaa kumpareissa. Olosuhteiden vaikutus tulee olemaan suurempi kuin tavallisesti.

    Valmalencossa kumparejoukkueen tavoitteena on vähintään yksi paikka superfinaalissa. Lähimpänä sitä on 19-vuotias, Jyväskylän Freestyleseuraa edustava Topi Kanninen.

    Pahimmat haastajat puolestaan tulevat Yhdysvalloista, joka on perinteisesti menestynyt maa freestyle-lajeissa. Toinen iso haastaja on Venäjä.

    – Topi on selkeästi yksi menestystoivoista, mutta olosuhteet vaikuttavat hänenkin kohdallaan. Mahdollisuudet on voittaa, olla kahdeskymmenes tai mitä vaan siltä väliltä. Erittäin vaikea ennustaa tällä kertaa, päävalmentaja naurahtaa.

    Kumparelaskun jälkeen mielenkiinto siirtyy ski slopestyleen, jonka karsinnat käydään perjantaina ja finaalit lauantaina. Kolmas suomalaislaji, ski cross puolestaan starttaa ensi keskiviikkona.

    Teksti: Noora Karppinen, Kuvat: Ski Sport Finland

     

     

     

     

     

  • WTFYD 24.3 – Lewis Hamiltonin tallinvaihto ja eläkeläisten mäkihyppyä

    WTFYD:ssä keskusteltiin aamulla muun muassa F1 Mercedes-kuskin tallinvaihdosta ja eläkeläisten mäkihypystä, mukana myös päivän betsit.

    wtfyd243

    Kommentit pois päältä artikkelissa WTFYD 24.3 – Lewis Hamiltonin tallinvaihto ja eläkeläisten mäkihyppyä
  • Freelancer-selostajan elämää Ville Kuusisen silmin

    Moni urheilutoimittaja on vakituisessa työsuhteessa, mutta myös freelancer-toimittajia on erittäin paljon. Freelancer tekee samanlaisia hommia kuin vakituisessa työsuhteessa oleva, mutta myy omia juttujaan eteenpäin.

    Neloselle ja Viasatille freelancerina selostustöitä tekevä Ville Kuusinen on yksi monista vapaista urheilutoimittajista. Villen mukaan freelancerin työ on mukavampaa, sillä siinä saa itse päättää, missä ja milloin tekee työnsä.

    Oma ura
    Villestä tuli selostaja vähän kuin vahingon kautta. Kuvassa Kuusinen Musan Salaman kakkospaidassa.

    – Vapaan toimittajan työ tuo mukavasti vapautta, saat ihan itse päättää, mihin työpaikkaan työsi teet. Huonoksi puoleksi voi laskea sen, että aina ei tiedä riittääkö töitä. Joillakin viikoilla voi olla useampiakin selostuksia, kuten viime viikolla (haastattelu tehty 11.03.2015) oli kuusi selostusta. Joillakin viikoilla voi olla taas vain 1-2 selostusta.

     

     

    ”Opiskelin Laajasalon opistossa ja siinä samalla pelasin kakkosdivaritasolla jalkapalloa. Zinedine Zidanea minusta ei koskaan tullut, niin päätin hakea kaupunkilehteen töihin. Selostamista en ollut missään vaiheessa suunnitellut, mutta pääsin harjoitteluun silloin toiminnassa olleelle UrhoTV:lle ja siitä se ajatus sitten lähti. Aikaisemmin olin ajatellut, että selostaminen ei olisi oma juttuni, mutta sain hyvää palautetta ja päätin kokeilla myös selostamista, tällä tiellä ollaan edelleen.”

    Selostajan ammattiin kuuluu erittäin hyvä tietotaito, taito tehdä tylsästäkin pelistä mielenkiintoinen ja totta kai se olennainen, eli ottelun läpikäyminen. Kuusisen mukaan selostajalla ei tarvi olla omaa pelikokemusta selostamastaan lajista, mutta silloin taustatyötä pitää tehdä enemmän.

    ”Omien selostuksieni päälajit ovat jalkapallo ja jääkiekko. Jalkapallo on suurin rakkauteni ja intohimoni, ja sitä tuli nuorempana myös harrastettua, joten sitä kautta tietotaitoa on kertynyt paljon. Jääkiekkoa en ole koskaan harrastanut, mutta tykännyt käydä ulkojäillä pelaamassa ja hankkia tietoa lajista. Esimerkiksi rallia olen seurannut television kautta, mutta en tiedä, pystyisinkö silti selostamaan sitä.”

    Selostajan, etenkin freelancer-selostajan arki voi olla joskus todella kiireistä aikaa, sillä samalle illalle saattaa sattua parikin kappaletta selostettavia otteluita. Tämmöisinä aikoina selostajan pitää pitää huolta itsestään käymällä esimerkiksi liikkumassa aamulla.
    minä ja uran ensimmäinen elclasico
    Ville ja Mika ”Bana” Lehkosuo ennen viime syksyn El Clasicoa

    – Minun kohdallani se menee yleensä niin, että selostan perjantai-iltana Liiga-kiekkoa ja seuraavana päivänä on jalkapalloselostuksien vuoro. Teen lauantain otteluiden taustoista osan heti Liiga-kierroksen jälkeen matkalla kotiin ja jatkan vielä pitkälle yöhön. Yöunet jäävät monesti kovin vähiin. Jos ottelut ovat peräkkäin, on valmistautuminen ja äärimmäisen latauksen saaminen molempiin otteluihin välillä todella vaikeaa, Kuusinen jatkaa.

     Kun selostaja tietää, että tulevana viikonloppuna on töitä, alkaa valmistautuminen jo menneellä viikolla. Osalla se valmistautuminen on kestää pidempään, kuin toisilla. Kuusisen ”ennätys” valmistautumisessa ajoittuu edelliseen El Clasicoon, joka pelattiin lokakuussa.
    Jääkiekko-otteluun valmistaudun noin 3-4 tuntia ennen ottelua, jalkapallon puolella valmistautuminen saattaa kestää jopa 6-8 tuntia. Viime vuoden puolella pelattuun El Clasicoon tein taustatyötä jopa 12 tuntia.
    Selostaja joutuu tekemään välillä myös ns. ”turhaa työtä”, sillä kaikkea hankittua taustatietoa ei pysty, eikä kerkeä kertomaan ottelun edetessä. Nämä tiedot jäävät kuitenkin itselle muistiin, joten taustatyö kannattaa aina tehdä todella tarkasti.”
     Jokaisella meillä on joku idoli tai esikuva, mistä haluamme ottaa oppia omaan työhömme. Kuusisen kohdalla suurin esikuva on MTV Sportilla Valioliiga-selostuksia tekevä Tuomas Virkkunen.
     – Virkkunen on todella monipuolinen selostaja. Pystyisi varmasti selostamaan myös muita urheilulajeja, mutta on niin hyvä jalkapallossa, että on pysynyt vain siinä. Tuomas osaa tehdä tylsästäkin ottelusta mielenkiintoisen erilaisilla tilastoilla ja muilla faktoilla. Tuomaksen selostuksesta paistaa myös rakkaus jalkapalloon, joka välittyy mukavasti kotisohville. Esikuvien listaan laitan myös Nelonen Prolle selostuksia tekevän J-P Jalon, sekä Tapio Suomisen, jonka samettiääni on jo legendaarinen.
    Kaikilla selostajilla, myös Ville Kuusisella on unelmaottelu, minkä haluaisi selostaa.
    – Suurin unelmaotteluni olisi jalkapallon MM-kisojen finaali, jossa Englanti kaataisi Brasilian. Myös Suomen arvokisapaikan ratkaiseva ottelu olisi hienoa selostaa. Brittifutis sytyttää minut, täytyy mainita myös Valioliigan mestaruuden ratkaiseva ottelu tai Mestarien liigan finaali.
    Lopuksi Kuusinen antaa vielä vinkkejä urheilutoimittajiksi- tai selostajiksi haluaville.
    – Töitä, töitä & töitä. Vaikka välillä tuntuukin, että homma ei etene, ei saa tuskastua. Täytyy olla aktiivinen, aina kun jostain pystyy ottamaan oppia, se kannattaa hyödyntää. Selostajille suosittelen kaunokirjallisuuden lukemista, se vaikuttaa omaan ääneen. Monipuolinen urheilun seuraaminen ja asioiden näkeminen monesta perspektiivistä. Selostaja voi olla jonkun joukkueen, tai sarjan fani, mutta pitää osata olla puolueellinen ja kriittinen. Kriitikin vastaanottaminen ja rakentavasta palautteesta hyötyminen on myös hyvä oppia. Kritiikkiä tulee aivan varmasti, siltä ei voi välttyä.
  • Persaukinen Ystäväsi Hätis

    Podcast: Hyeenat ja Hätä-Miikka 24.3.

    Gaselleista tuttu Hätä-Miikka oli Hyeenojen puhelinhaastattelussa tulevan ”Persaukinen Ystäväsi Hätis”-levyn julkaisun kynnyksellä.

     

    Kommentit pois päältä artikkelissa Persaukinen Ystäväsi Hätis
  • Podcast: Kartalla -ohjelmassa oli vieraana pyöräilemällä matkusteleva Mikko Mäkipää

    Siirin vieraaksi Kartalla -ohjelman kolmanteen jaksoon saapui Mikko ”Mäksy” Mäkipää, jolle on kertynyt kymmeniä tuhansia kilometrejä pyörän selässä. Viime kesän pitkänmatkanpyöräily kulki lähes 4000 km Euroopan halki.

    Millainen ihminen voi ryhtyä pitkänmatkanpyöräilijäksi?

    Myös siihen kysymykseen saat vastauksen kuuntelemalla podcastin ohjelmasta!

     

    Kommentit pois päältä artikkelissa Podcast: Kartalla -ohjelmassa oli vieraana pyöräilemällä matkusteleva Mikko Mäkipää