-
Uutta opiskelupaikkaa on mahdollista hakea kevään yhteishaussa
HEO:n opiskelijoiden työurakka alkaa olla lopussa ja kevään yhteishaku on jälleen ajankohtainen. Opiskelijat vaikuttavat optimistisilta jatkonsa suhteen.
Kirjoittava journalisti-linjan opiskelija Kirsi Halmetoja näkee, että hänen aikansa HEOssa ei valunut hukkaan, vaikka toimittajaa hänestä tuskin tulee.
“Ensiksi hain Helkaan. Kun hakeminen kesti, niin valitsin Heon kirjoittava journalisti- linjan, koska tykkään kirjoittaa”, tuumii Kirsi.
Kevään yhteishaussa Kirsi hakee uutta opiskelupaikkaa ja linja on selvillä.
“Olen viihtynyt Heossa ja seuraavaksi haluaisin opiskella sosiaalitieteitä tai mennä töihin”, Kirsi tiivistää.

Kirsi Halmetoja Seuraavaksi tapaan oikeustieteitä lukemaan halajavan Sampsan. Sampsa ei päässyt opiskelemaan korkeakouluun ja alkoi sen sijasta opiskella kansanopistossa. Onko se rimanalitus?
“Ei missään tapauksessa. Tämä on ollut ehdottomasti positiivinen kokemus. Seuraavaksi menen toivottavasti kohti uraputkea”, Sampsa pohtii.

Sampsa Toinen oikiksen pääsykoekirjoja kahlaava opiskelija Olli Valtanen ei taas päässyt yliopistoon eikä korkeakouluun ja valitsi Heon. Hänen mielestään kansanopistostakin voi olla jotain hyötyä jatko-opintoja ajatellen.
“On, paljon aiheita joita pohtia. Toivottavasti niiden avulla saa tarpeeksi elämän eväitä, jolla voi suunnata kohti työelämää”, Olli tuumii.
HEO toimii hyvänä polkuna kohti vaativampia kouluja ja ehkä jopa väylänä työelämään.
Teksti: Aleksi Juvonen
Kuvat: Martta Nerg -
Trombit Sport tuottaa ottelun GFT-FC Kemi livelähetyksenä YouTuben kautta. Continue Reading…
-
Historian ensimmäinen Vulvaradio vyöryy eetteriisi klo 14! Ensimmäisen jakson teemana sukupuolien stereotypiat. Soitamme myös puhelun miehelle! Vulvaradion Iris ja Liza käsittelevät joka sunnuntai klo 14-15 naiseuden, parisuhteen ja elämän eri kysymyksiä. Suosittelemme miehiä kuuntelemaan – voitte oppia jotain uutta!
-

Visentti
© Jenni Raappana
-
Trombit Sport tuottaa livelähetyksenä Futsal-Liigan ottelun GFT-Tervarit. Read More…
-
Veikkausliiga on kulman takana. Siirtomarkkinoilla on sattunut ja tapahtunut. Näyttää siltä, että on tulossa todella jännittävä suomalainen jalkapallokesä. Moni joukkue on vahvistunut, Ykkösestä nousseet joukkueet ovat harvinaisen mielenkiintoisia. PK-35:ssa on monta liigatason pelaajaa ja se on vakavasti otettava vastustaja jokaiselle Veikkausliigajoukkueelle. PS Kemi pelasi vahvan kauden Ykkösessä ja sen kokoonpanossa on myös muutama kova nimi.
Viime vuonna Veikkausliigan voitti SJK. HJK jäi vasta kolmanneksi. Näin ei tule tapahtumaan tulevalla kaudella. Unohtakaa jo se Liigacup. Klubi on päättänyt dominoida suomen kenttiä siirtomarkkinoista alkaen. Siinä sivussa nousu Eurooppaliigaan ei myöskään näytä mahdottomalta. Ovi on käynyt ja sisään on tullut toinen toistaan laadukkaampia pelimiehiä. Helsinkiläiset ovat vahvistaneet kokoonpanoaan systemaattisesti alhaalta ylös.
Riihilahti kumppaneineen on päättänyt muurata alakerran niin tiiviiksi, että olisi käytännössä sama kun kuudentoista rajalla seisoisi tiiliseinä. Vasempana pakkina luutii koko Veikkausliigan paraspelaaja Taye Taiwo. Toisella puolella maajoukkuepuolustaja Ville Jalasto. Keskuspuolustus tilkitään Serbialaisvoimin. Ivan Tatomirovicin pelkän nimen lausuminen saa vastustajien jalat tutisemaan. Lisäksi puolustuksen edessä seisoo todella vakuuttava parivaljakko. Toissa kaudella vakuuttavasti europeleissä esiintynyt Anthony Annan, joka on aivan liian kova tekijä Veikkausliiga kentille. Vieressä seisoo ”kotiinpaluun” tekevä Medo. Jorma Uotista lainatakseni, ei huooono!
HJK:n kivenkovan joukkueen täydentää ylempänä pelaavat Atom, Alho, Morelos vain muutaman nimen mainitakseni. Nyt Mika Lehkosuo saa tarvittavaa leveyttä joukkueeseensa. Pelkkä Klubin vaihtopenkki kelpaisi muille joukkueille avaukseksi. Onnea vaan taisteluun RoPs ja SJK.
Teksti: Mikko Kärkäs
-

Aasianleijona
© Jenni Raappana
-
Suomen hallitus saa nyt kovaa kyytiä. Pari päivää sitten osoitettiin mieltä opiskelijoiden tulojen leikkauksista. Perjantaina ääneen pääsivät maanviljelijät.
Kaisaniemestä asti tienreunat olivat täyttyneet traktoreista. Senaatintorilla odotti satojen Valmetien ja Valtrojen kolonna. Kauimpaa tullut oli ajanut paikan päälle Kuusamosta asti.

Traktorijono alkoi jo Kaisaniemestä.
Mielenosoituksen pääkohteena olivat hallitus ja eduskunta. Heiltä vaadittiin ratkaisuja maatilojen akuutin taloustilanteen parantamiseksi. Tällä hetkellä tilanne monilla maatiloilla on katastrofaalinen ja useat tilat ovat ahdingossa.
Sanotaan, että rahalla saa ja hevosella pääsee, mutta maatalous se on sellaista onnenkauppaa.
Suomalaisten nuorten vieraantumista maataloudesta kuvaavat hyvin sosiaalisen median kommentit, mihin maataloutta tarvitaan, kun maitoa voi hakea kaupastakin.
Pielaveteläistä Risto Nousiaista tilanne ei naurata. ”Suomessa on tällä hetkellä 8500 tilaa, joista maitoa tulee. Tällä menolla vuonna 2020 on enää 4000 tilaa”, Nousiainen sanoo.
Maatalouden käsistä karanneet kulut saavat myös Nousiaisen sanaisen arkun auki. ”Navetta, missä on 145 lehmää maksaa 1,5 miljoonaa euroa”, hän kertoo.

Risto Nousiaisen mukaan nuoria maanviljelijöitä täytyisi tukea.
Kohtuuton byrokratiakin vaivaa edelleen. Esimerkiksi kolmen eläimen ilmoittamatta jättämisestä tulee sadantuhannen sanktiot. Yksi mielenosoituksen pääasioista onkin saada Mavin (maaseutuvirasto) ylijohtaja Leena Tenhola eroamaan. Tenhola olikin hyllytetty virastaan jo mielenosoituksen aikana, kerrotaan Maaseudun tulevaisuuden nettisivuilla. Maaseutuvirasto siirtyy vahvemmin maa- ja metsätalousministeriön ohjaukseen.
Pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Alexander Stubb myönsivät molemmat, että katsoessaan valtioneuvoston ikkunasta Senaatintorille tuli voimaton olo ja nöyräksi veti.

Tämä hallitus ei kuulemma ole se, joka kaataa maatalouden.
”Ei ole helppoa hallituksella, mutta ei ole helppoa teilläkään”, Sipilä sanoi. Stubbin mukaan taas suomalainen maanviljelijä ei kevyellä lähde liikenteeseen. ”Parempi tietysti olisi, jos oltaisiin tilanteessa, ettei tarvitsisi osoittaa mieltä”, Stubb jatkoi.
”Te sanotte, vaan mitä me halutaan kuulla!” eräs mielenosoittaja huusi.
Sipilän ja Stubbin poistuttua lavalta lehmänkellot kilkattivat ja huutomyrsky jatkui. Sadat traktorit polkaistiin käyntiin ja tumma bensiininkatkuinen savupilvi nousi Senaatintorin ylle. ”Ei viljelijöitä, ei ruokaa!” huutojen toivottiin kuuluvan Brysseliin saakka.

Savunkatkua Senaatintorilla.
Poliisin mukaan mielenosoitus sujui rauhallisesti.
Mielenosoitukset jatkuvat huomenna, kun Senaatintorilla on joukkomielenosoitus hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan.
Teksti Jukka Leskinen, kuvat Kristiina Sievi-Korte
-
Keskiviikkoisesta opintotuki-mielenosoituksesta kuullaan Roopen toimittama reportaasi ja Biisien kattopaikassa kuullaan jotain yllättävää!

