-
Junantuomat Limingasta ja Nurmoosta, eli Ilona Lämsä ja Matti Rantala, keskustelivat omasta ja lähikunnista ponnistaneista urheilijoista. Ketä he nostivat esille ja oliko joukossa tuttuja?
-
Aamupalan teki tänään Hanna. Markus on liittynyt Hannan synkkään seurueeseen ja menettänyt uskonsa ihmiskuntaan lopullisesti.
-

Heon high fashion-tiimi esittelee yhteensä kymmenen kiehtovaa ja erilaista asukokonaisuutta, jotka julkaistaan kahdesti viikossa.
-
Suomi-Urheilu-Suomi on pop up -studio, jossa käydään läpi yksinkertaisia urheilutermistöjä. Jokaisessa jaksossa avataan yksi sana ja studio ilmestyy joka toinen arkipäivä. Tänään vuorossa on monista lajeista tuttu maski. Continue Reading…
-
Tonin ja Tommin armeijamuistot palasivat takaisin muistiin, kun viimeiset yhdysvaltalaiset sotilaat lähtivät Etelä-Vietnamista 29.3.1973.
-
Monien perheeseen kuuluu sisarusten ja vanhempien lisäksi myös lemmikkejä, minulla on koira. Mielestäni koiran pitää saada olla osa perhehetkiä ja -retkiä. Meidän koira saa syödä luonani ruokapöydän ääressä, nukkua sängyssä ja istua sylissä autossa. Minusta tuntuu pahalta jos jätän koirani yksin kotiin, vaikka tiedän että hän pärjää.
Olen alkanut kiertämään erilaisia paikkoja missä voidaan viettää aikaa niin, että koiratkin ovat tervetulleita. Tällä kertaa testiin pääsi koiraystävällinen pieni kahvilaterassi Cafe Regatta.
Cafe Regatan löytää Töölöstä merenrannasta. Regatan ihanan maalaisromanttinen punainen tupa erottuu jo kaukaa.
Suoraan terassilta pääsee jäälle ja useat lenkkeilijät ja koiranomistajat poikkeavatkin lenkiltään kahville suosittuun kahvilaan. Kahvilan terassilta löytyy myös nuotio, jossa on mahdollisuus paistaa kahviosta ostettuja grillimakkaroita. 


Kuvat ja teksti: Roosa Sallila

-
Nyt, kun pääsiäinen on taputeltu, on aika antaa viikon 14 vinkit kaikille teille aktiivisille kaupunkilaisille ja miksei myös maalaisille! Continue Reading…

