• Kuvaa vai musaa – kas siinä pulma

    Share

    Tulevaisuuden lupaukset-sarja esittelee HEOn Kulta-tapahtumaan osallistuvia mielenkiintoisia henkilöitä eri linjoilta.

     

    Timi Kuosmasen ensikosketus valokuvaamiseen tapahtui esiteini-ikäisenä kolmen megapikselin pokkarikameralla, jolla hän ryhtyi taltioimaan kaikkea mitä vain edestään löysi. Koko ikänsä Sipoon Nikkilässä asunut Kuosmanen suoritti yhdeksänteen luokkaan kuuluvan työharjoittelunsa paikallislehdessä Sipoon Sanomissa, jossa hän pääsi hyvin toteuttamaan sisällänsä herännyttä kuvaajanalkua. Kuosmasella oli kuitenkin jo valmiiksi kaksi tärkeää harrastusta ja lopulta jostakin oli luovuttava.

    – Jääkiekon ja musiikin vallatessa yhä enemmän aikaani ja rahaa, päädyin lopettamaan valokuvauksen lähes kokonaan.

     

    Muutama vuosi sitten Kuosmanen muutti ”maalta kaupunkiin”, tarkemmin sanottuna Vantaalle. Päivät täyttyivät työnteosta, rockbändissä soittamisesta ja samalla hän mietti, mitä elämältään oikein haluaisi. Viime vuoden keväällä hän osti elämänsä ensimmäisen järjestelmäkameran ja alkoi elvyttää vanhaa harrastustaan.

    – Hain kaksi vuotta putkeen Metropolian fysioterapeuttiopintoihin pääsemättä sisään. Oikeastaan toisella kerralla lähetin kyllä yhteishakulomakkeen, mutta en palauttanut ennakkotehtäviä. Järjestelmäkamerani hankittua mietin, josko tätä voisi tehdä tulevaisuudessa jopa ihan työkseen.

    Silloiseen päivätyöhönsä tympääntyneenä hän googlasi kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja päätyi lopulta HEOn nettisivuille. Halu kouluttautua oli suuri, ja uuden kameransa innoittamana hän haki visuaalisen journalismin ja valokuvauksen linjalle ja pääsi tietenkin sisään. Hän on tyytyväinen koulun alkupuolen digitaalisen valokuvauksen syventäviin opintoihin ja kokee niiden olleen hyödyllisiä tulevaisuutta ajatellen.

    Kuosmasesta tulee kuudeksi viikoksi turkulainen, kun hän menee työharjoitteluun Viestintäliiga-nimiseen viestintätoimistoon, jonka tukikohta sijaitsee Turussa. Kuosmanen toivoo pääsevänsä mahdollisimman paljon valokuvaamaan harjoittelunsa aikana ja puhetta on ollut myös artikkelien kirjoittamisesta. Näiden lisäksi hän pääsee tutustumaan markkinointiin ja somemaailmaan, jotka ovat elintärkeitä nykymaailmassa.

    Valokuvauksen ja journalismin innon nostaessa uudestaan päätään, hän haki Haaga-Heliaan journalismilinjalle. Musiikin ollessa toinen asia lähellä hänen sydäntään, Kuosmanen haki myös Metropoliaan opiskelemaan musiikkipedagogiikkaa. Hän toivoo, että toinen näistä olisi ala, jonka parissa hän pääsisi kouluttautumaan lisää ja tekemään tulevaisuudessa töitä. Myös ihan omaksi iloksi valokuvaaminen ja soittaminen jatkuvat vielä hamaan tulevaisuuteen asti, vaikka soittamisella ei leipää pöytään toisikaan.

    – Olen ”rokkitähtivaiheeni” elänyt teini-ikäisenä, ne unelmat on jo haudattu.

     

    HEO Kulta – Kulttuuri- ja taideviikot KOKO-teatterissa 3.-14.4.2018. Visuaalinen journalismi ja valokuvaus-linjan gender-aiheinen valokuvanäyttely nähtävillä koko tapahtuman ajan.

     

    Teksti: Tuuli Vähämäki

    Kuvat: Jaana Valjanen

  • Tohelon ja Torvelon iltapäivä 4.4.2018

    Share

     

    Keskiviikko. Se on keskellä viikkoa. Studion keskiössä olivat ajankohtaiset aiheet, kuten ikäkriisit ja miehen synnyttämä lapsi. Vai kuinkas se menikään?

    No Comment
  • Faye Lawson unohtaa uutistyön katsellessaan pilviä lintuperspektiivistä

    Share

    Media-alan konkari ja pitkäaikainen uutistoimittaja Faye Lawson rentoutuu vapaa-ajallaan pilvien yläpuolella. Maan pinnalla hän kirjoittaa tai toimittaa uutisia. Continue Reading…

  • Aamuvuoro 4.4. Hotelliaamiaisella saa Hannalta täydet pisteet

    Share

    Keskiviikon aamuvuorossa selvisi, että Markus haluaisi olla mangusti. Ja Hannasta Markus tekisi ihan ehdottomasti rukoilijasirkan.

     

  • Lajiesittely: Lumilautailu

    Share

    Lumilautailu on hieno koko perheen yhteinen talviurheilulaji. Erittäin hauskaa se on talvisin. Kesäisin se on hankalampaa. Toimittajamme Hanna Rautio kävi kikkailemassa vihti ski:ssä.

    Video edit.: Rinteenmarkus
    Kuvaus & Käsikirjoitus: Hanna Rautio

  • Jalkapallomaailma 04.04 – Aiheena Mestarien liiga, Cristiano Ronaldo sekä Valioliigan putoamiskamppailu

    Share

    Aarni ja Joni kävivät Jalkapallomaailmassa läpi futismaailman kuumimmat aiheet.

  • Katukuvan teema: Heijastukset

    Share

    Katukuvaus on yksi valokuvaamisen alalajeista, jossa voidaan kuvata esimerkiksi ihmisiä, tapahtumia ja ympäristöä.

    Continue Reading…

  • Kim Kuusela lentää luonnon ehdoilla

    Share

    Purjelento on ympäristöystävällistä lentämistä luonnon ehdoilla. Purjekone pysyy ilmassa lentäjän omien taitojen ja nostavien ilmavirtausten avulla. Lentämällä ja nosteita hyödyntämällä voidaan lentää useita tunteja ja keskinopeus voi nousta parhaimmillaan yli 100 km tunnissa. Suomessa purjelentäjiä on noin kaksi tuhatta.

     

    Kuva: Katja Soikkeli

     

    Helsinkiläinen Kim Kuusela on päätynyt purjelentoharrastuksen pariin perheensä kautta. Kimin isä aloitti purjelentoharrastuksen vuonna 1975, ja Kim viettikin lapsuutensa ja nuoruutensa kesät Lopella Räyskälän lentokentän laidalla. Samalla puhkesi kiinnostus purjelentoa kohtaan. 30-vuotias Kuusela kävi purjelentokurssin heti täytettyään 15 vuotta.

    “Ensimmäinen kerta taivaalla on mieleenpainuva kokemus, maisemat kahden kilometrin korkeudesta on mahtavat. Purjelennossa ei koskaan ole kahta samanlaista päivää ja kaikista hienointa on se, että voit kehittyä lentäjänä jatkuvasti ja lentokäsiala kehittyy koko ajan. Hienoimpia fiiliksiä on se, kun osuu hyvään nosteeseen ja liukuu noin 200 kilometrin tuntivauhtia kohti seuraavaa nostetta”

     

    Kuva: Kim Kuusela

     

    Edelleen 15 lentovuoden jälkeen Kuuselan mukaan tulee hetkiä, kun hän kesken lennon ajattelee itsekseen purjelennon olevan ”hienoa puuhaa”. Kim kuuluu Hämeenlinnan ilmailukerhoon ja lentää pääasiassa Räyskälän lentokentällä, jossa aktiivisia purjelentäjiä on kahdesta kolmeen sataan kesässä.

    Parhaimmaksi tunteeksi Kim kuvaa tunteen, jonka saa kilpalentämisestä. ”Ymmärrän joidenkin ajatuksen siitä, että on hieno tunne olla yhtä luonnon kanssa, mutta kilpalennossa on kumminkin tarkoitus lentää mahdollisimman hyvin.”

    “Kilpalentäminen on taktista ja suunnitelmallista. Omaan kilpailutulokseen vaikuttaa niin moni tekijä: lähtöajan saa valita itse, jonka lisäksi luetaan säätä ja sen kehittymistä päivän mittaan, sekä suhteutetaan mahdolliset säätilamuutokset omaan ja muiden tekemiseen.”

    Purjelentämisen lisäksi Kuusela suorittaa lupakirjaa ultrakevyen moottorikoneen lentämiseen. Ultrakevyen lentolupakirjan hankkiminen purjelentotaustaiselle on hieman kevennetty versio ja Kuuselan onkin suoritettava teorioiden lisäksi muuntokoulutus moottorikäyttöiseen lentokoneeseen lentotaidon ollessa jo hallussa.

    ”Purjelento on minulle harrastus, jossa saan ajatukseni irti arjesta. Kun taas moottorikoneella lentäminen on verrattavissa autolla ajamiseen. Moottorikoneella voin siirtyä helposti paikasta A paikkaan B, myös sellaisina päivinä kun sää ei salli purjelentoa”.

     

    Teksti:

     

     

     

     

     

     

    Kuvat: Katja Soikkeli & Kim Kuusela

  • Double T 3.4.18

    Share

    Huono itsetunto ja ulkonäköpaineet. Onko some vaikuttanut tähän? Kenttäreportteri Pena kävi tekemässä katugallupin aiheesta.

    No Comment