-
Salpausselän kisat täyttivät tänä vuonna 100-vuotta ja niitä vietettiin maaliskuun 24 – 26. päivä. Kisoihin osallistui hieman alle 50 000 kävijää ja 1000 vapaaehtoista työntekijää.
Kisat on järjestetty alusta alkaen pitkälti vapaaehtoisten voimin ja jokaiselle on löytynyt mielenkiintoinen työtehtävä, johon on halunnut hakea, lipunmyyjästä mäkihyppylähettäjään.
Osalistuin itse mediatiimiin ja valokuvaajan roolissa, sillä olen opiskellut valokuvausta ja visuaalista journalismia HEO:ssa lähes vuoden.
Jos vähänkään kiinnostut, suosittelen hakemaan vapaaehtoiseksi Salpausselän kisoihin. Saat itse vaikuttaa työvuoroihin ja päättää teetkö kaksi vai kolme päivää, aamua vai iltaa tai koko päivän.
Näytän kuvareportaasissa, miltä kisapäivät näyttivät minun näkökulmastani.
Tsekin Jiři Konvalinka hyppäsi 119.5 metriä. Yle haastatteli Ilkka Herolaa ensinmmäisen kierroksen jälkeen. Ennen ensimmäisen lajin alkua sää oli sumuinen ja tuli pientä sadetta. Olosuhteet toivat oman haastensa yhdistetyn parisprintin mäkihyppyosuudelle.
Olosuhteista huolimatta suomalaisista parhaiten hyppäsi Ilkka Herola, 116 metriä. Hän pääsi Eero Hirvosen kanssa lähtemään hiihto-osuudella noin minuutin Itävallan ykkösten perässä.
–Sumu ei hirveästi vaikuttanut, kunhan sen verran näkee kumpua, totesi Herola.
Hiihto-osuus oli niin jännittävä, kuin kauden viimeiseltä maailmancupviikonlopulta voi odottaa. Herola ja Hirvonen sijoittuivat parisprintissä lopulta seitsemänsiksi ja Itävalta piti kärkipaikan koko matkalla.
Osa kilpailusta oli vielä kesken, kun suurin osa faneista siirtynyt jo DHL Fan Zonelle juhlimaan ja kuuntelemaan Pojua. Poju, os. Pasi Heinonen, esitti paljon omia vanhoja kappaleitaan, mm. ”Esson baariin”, jota on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa. Samalla kuultiin uusi kappale nimeltään ”Myrskyn jälkeen”, joka on alunperin Kari Tapion tekemä.
Muita esintyjä olivat lauantai-iltana Aste, Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band plays Rock’n Roll. Illan viimeinen esintyjä oli Olli Halonen.
Poju Aste Mato Valtonen & Jore Marjaranta Band plays Rock’n’Roll Iivo Niskanen johti viimeisen kierroksen alkaessa, ennen Norjalaista Johannes Klæboa. Kotikisat olivat erityisen vaikea Iivo Niskaselle. Yhteislähdöstä oli hankala päästä karkuun. Muuten tuntui hiihto hyvältä, mutta toisella kieroksella ladulla ollut paperinpala tarttui suksen pohjaan. Loppukamppailuun kohden Niskanen lähti toisena ennen Klæboa, mutta J-mutkassa sukset tökkivät ja lasku sujui hitaasti. Lopullinen sijoitus oli yhdeksäs 8,6 sekunnin erolla Klæboon.
Kerttu Niskanen palkittiin distanssicupin voitosta kristallilla. Kerttu Niskanen juhli viimeisenä kisapäivänä distanssicupin voittoa, vaikka lopullinen sijoitus olikin viides perinteisen hiihdon 20 km yhteismatkalla. Niskanen totesi, että tämä oli yksi uran hienommista saavutuksista. Aikaisemmat saavutukset arvokisoissa ovat ollet kolme olympiahopeaa, olymppiapronssi ja kaksi MM-pronssia.
Krista Pärmäkoski haastattelussa. Niko Kytösaho katsoi tuloksia, oman hyppäämisen jälkeen. Kuvat ja teksti Teemu Levänen
-
Suomi liittyy virallisesti puolustusliitto Naton jäseneksi tänään 4.4.
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministeri Antti Kaikkonen sekä ulkoministeri Pekka Haavisto ovat matkustaneet Brysseliin, jossa he osallistuvat viralliseen liittymisseremoniaan. Suomen lippu nostetaan salkoon osana seremoniaa, muiden maiden lippujen joukkoon.
Suomessa liputetaan myös Naton lipuilla mm. Ulkoministerion pihalla.
Ulkoministeriöllä liputetaan Suomen Natoon liittymisen kunniaksi. Kuva ja teksti: Ronja Saxelin -
Keskipäivän polte ohjelmassa tänään uusi parimme Siiri ja Riina! Heitä puhututti tänään porkkanat, rotat ja mystinen karvailmiö puussa. Myöskin kohta 90-vuotias surffari aiheutti hämmennystä. Tätä te ette voi missata!
-
Aamuvirkuissa tänään Linda ja Konsta puhuvat Suomen pääsystä Natoon, remonttireiska Jorma Piisisen pääsystä eduskuntaan ja kuinka kuulun Jounin kaupan omistajuus vaihtuu. Myöskin lista ällöttävimmistä ja ärsyttävimmistä sanoista tai lausahduksista aiheuttaa hauskan keskustelun, joka on pakko kuunnella!
-
Everton ja Tottenham kohtasivat molemmille erittäin tärkeässä ottelussa Valioliigassa maanantai-iltana. Peli päättyi pistejakoon.
Teksti: Veikka Lokka Continue Reading…