-
Argentiinalaistähteä Lionel Messiä uhkaa jopa neljän ottelun pelikielto. Syy on tuomareiden solvaaminen MM-karsinta ottelussa.
-
HPK:n Petteri Nikilä on asetettu kahden ottelun pelikieltoon Liigan kurinpitäjän toimesta.
Nikkilä sai tuomionsa Juha-Pekka Hytösen kanssa sattuneesta tilanteesta. Nikkilä huitaisi Hytöstä mailalla niskaan. Kummallisinta tilanteessa on että mies ei saanut tilanteesta rangaistusta pelin aikana.
Hämeenlinnalaisseuralle menetys on kova, sillä Nikkilä oli lauantain ottelussa suuressa roolissa iskien voittomaalin jatko-ajalla JYP:in verkkoon
-
Liigan pudotuspelit jatkuvat tänään neljällä kamppailulla. KalPan ja Pelicansin välillä nähtiin muutamia muutoksia kokoonpanoissa ennen neljättä ottelua.
Suurinmpana muutoksena on ehdottomasti Eero Kilpeläisen paluu takaisin KalPan maalille. Maalilla kolmessa aiemmassa ottelussa ollut Denis Godla siirtyy pois 31-vuotiaan flunssasta toipuneen veräjän vartian tieltä.
Tämän lisäksi KalPa on tehnyt vain pieniä muutoksia kolmos -ja nelosketjuihinsa.
Pelicansin maalilla jatkaa viime pelissä voiton torjunut Janne Juvonen.
Lahtelelaiset ovat sekoittaneet pakkaa kuopiolaisia enemmän, sillä laitahyökkääjät Antti Tyrväinen ja Aleksi Rekonen vaihtoivat paikkoja. Tyrväinen pelaa Henri Heinon ja Vili Sopasen ja Rekonen Justin Hodgmanin ja Martin Poulsenin pelikavereiksi.
KalPa johtaa ottelusarjaa 2-1. Ottelu alkaa Lahdessa kello 18.30.
-
Bruce Boudreaun joukkue on jälleen ongelmissa NHL:ssä keväällä. Syksyllä meno oli aivan toisenlainen. Kokeneen valmentajan alaisuudessa joukkue oli todella kovassa vedossa ja nappasi voittoja ottelusta toiseen. Kevään tullen meno kuitenkin loppui kuin seinään. Kaava kuulostaa tutulta Boudreaun joukkueille. Tällä kertaa kyseessä on Minnesota Wild.
Minnesota Wild on pitkään ollut NHL:ssä keskitason joukkue. Se ei ole 17 vuoden olemassaolonsa aikana vakava mestariehdokas kertaakaan. Wild hankki täksi kaudeksi Bruce Boudreaun kokeneemman valmentaja toivossa Mike Yeon vaihtelevasti sujuneen valtakauden jälkeen.
Wildin kauden alku oli loistava. Parhaimmillaan joukkue kulki 12 ottelun voittoputkessa ja mikä tärkeintä – se pelasi upeaa lätkää. Hetken Minnesota Wild oli jopa koko liigan paras joukkue.
Sitten tapahtui jotain. Maalihanat tukkeutuivat. Puollustus mureni maalivahti Devan Dubnykin mukana. Plussat muuttuivat miinuksiksi. Maaliskuussa Wild on voittanu 16 ottelusta vain kolme. Tilanne henkilöityy hyvin joukkueen kapteeniin, Mikko koivuun. Suomalaiskapteeni on tehnyt näissä 16 ottelussa vain yhden maalin. Mikäli Minnesotan ylpeys aikoo kamppaila keväällä voitosta on kokeneen 34-vuotiaan sentterin pakko nostaa tasoaan.
Wild on kuitenkin jo varmistanut paikkansa pudotuspeleissä, täydellinen katastrofi on siis vältetty. Joukkue on edelleen vain 7 pisteen päässä koko läntisen konferessin piikki paikalta, joten tappioputki ei ole vielä pilannut joukkueen kautta. Kurssin on kuitenkin muututtava ja nopeasti, sillä pudotuspelien alettua kauden aikana kerätyillä pisteillä ei ole enää merkitystä. Kevät on vasta alussa. Toivottavasti se ei vain lopu Wildilla ennen aikojaan.
-
Viikon viimeisessä PreMatchissa Aki ja Stube keskustelivat Golfin haastajakiertueesta sekä Lauri Markkasesta. Mukana tietysti Kädenväännön finaali.
-
Tänään Aamuspurtissa Aki ja Eki keskustelivat NHL:än suurimmista pettymyksistä ja yllätyksistä. Lisäksi käytiin maalipörssikilpailua läpi ja mietittiin omia muistoja NHL:stä. Mukana tietysti myös ultimaattinen Visakramppi.
-
Ruotsissa SHL seura Luulajassa pelaava Ilari Melartin nimi on noussut siirtohuhuihin.
Melartin sopimus päättyy tämän kauden jäleen joten Melart on pian vapaata riistaa. Ja kun Luulaja ei ole tarjonnut 28-vuotiaalle suomalaispelaajalle sopimusta, ovat huhut kasvaneet entisestään.
Onkin huhuiltu että Melart siirtyisi Luulajan paikkallisvastustajan Skellefteå AIK:n riveihin ensi kaudeksi. Melart itse ei halunnut lähteä asialla sen enempää spekuloimaan.
– En ole sanonut, että haluaisin lähteä, mutta he eivät tehneet mitään asian eteen, joten katsotaan, Melart totesi NSD:lle.
Tämän lisäksi Suomalaispuollustaja on myös herättänyt kiinnostusta monissa KHL seuroissa.
-
Tämän päivä Aamuspurtissa Tuomas Kareinen ja Aki Huuhtola kävivät läpi vuoden ensimmäistä golfin Masters-turnausta ja vertailivat lempijoukkueitaan HPK:ta ja IFK:ta keskenään. Mukana tiestysti myös legendaarinen Visakramppi.
-
Liigan entinen kaksinkertainen maalikuningas Olli Palola on kovassa vedossa Ruotsin SHL:ssä. Viimeisimmässä ottelussaan Palola iski kaksi maalia. Oululainen on seurajoukkueensa Växjö Lakersin paras pistemies. Mies onkin iskenyt 52 ottelussa teho 21+27.
Pisteillään hän on kolmas koko sarjan pistepörssissä. Kaiken kruununa Växjö voitti vielä runkosarjan ja lähtee parhaista asetelmista pudotuspeleihin.
-
Casper, 24, on pelannut pokeria ammatikseen jo 7 vuoden ajan. Pokerinpelaajan arki ei kuitenkaan ole sitä miltä se näyttää. Continue Reading…

