-
Suomi liittyy virallisesti puolustusliitto Naton jäseneksi tänään 4.4.
Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministeri Antti Kaikkonen sekä ulkoministeri Pekka Haavisto ovat matkustaneet Brysseliin, jossa he osallistuvat viralliseen liittymisseremoniaan. Suomen lippu nostetaan salkoon osana seremoniaa, muiden maiden lippujen joukkoon.
Suomessa liputetaan myös Naton lipuilla mm. Ulkoministerion pihalla.
Ulkoministeriöllä liputetaan Suomen Natoon liittymisen kunniaksi. Kuva ja teksti: Ronja Saxelin -
Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat yhteensä 17 paikkaa lisää eduskuntaan. Vasemmistopuolueet kokivat karun vaalitappion.
-
Kiinteistöpalvelualan työriidassa päästiin sopuun, ja lakot peruuntuivat viime hetkellä. Kiinteistötyönantajien ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitukset hyväksyivät kaksivuotisen työehtosopimusratkaisun.
Kuva: Topias Leppänen
-
Yle kertoo, että HUS-yhtymä tarjoaa lapsipotilaille ja heidän perheilleen mahdollisuutta lähteä hoitoon Tanskaan, jossa sydänsairaat lapset voisivat saada hoitoa nopeammin kuin Suomessa. HUS tarvitsisi välittömästi 20 uutta lasten tehohoitajaa resurssipulan voittamiseksi. Tanskaan lähtö on vapaaehtoista, ja perheet voivat jäädä odottamaan hoitoa Suomeen. Kuvassa Uusi lastensairaala, joka valmistui vuonna 2018.
Kuva: Wilma Viertola
-
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti Nato-asiakirjat 23.3.23. Kuva: Lotta Nieminen
-
Lakon piiriin kuuluu 25 000 siivoojaa ja kiinteistönhoitajaa. Kuva: Lotta Nieminen
-
Vaalitorilla voi käydä tutustumassa ehdokkaisiin. Kuva: Lotta Nieminen
-
Kierrätyskeskus sai alkuunsa vuonna 1980 kansalaisjärjestöjen yhteistyön tavaranvaihtopäivistä.
Tarkoitus oli käyttää hyväksi vanhoja tavaroita ja säästää luonnonvaroja sekä samalla herättää ihmisiä ajattelemaan tavarasuhdettaan.
-
Kampin ostoskeskus lounasaikaan. Kuva: Lotta Nieminen