-
Mikaela ja Henri keskustelevat itä-Helsingistä, puhelinmyyjistä sekä Henkan kokemuksesta nepalilaisesta ravintolassa. Mukana myös ruuhkaradiota, päivän haastetta, ammatti haastattelua sekä mysteeri biisin voittajan ratkeaminen. Mysteeribiisi kilpailuun voi osallistua Trombit facebookissa kirjoittamalla facebookin mysteribiisin kommentointi kenttään tai soittamalla studion numeroon 097 2697 116.
-
Ykkösketju hyppäsi kameran eteen keskustelemaan Liigan säälipleijareista.
-
Väestöliitto julkaisi tiistaina 14.3.2017 Poikien Puhelin -vuosiraportin. Vuoden 2016 aikana käytiin yli 10 000 keskustelua puhelimessa ja nuoria tavoitettiin myös YouTube-videoiden ja chatin kautta.
-
Mellunmäen ME-talolla käynnistettiin tiistaina 14.3 #kannustusryhmä-kampanja. Mukana menossa olivat tasavallan presidentti Sauli Niinistö sekä laulajat Robin ja Diandra. Kampanjan tarkoituksena on ottaa puheeksi ja sitä kautta saada käyttöön kannustamisen eri keinoja kiusaamisen lopettamiseksi.
”Haluan, että Suomessa kaikki pidetään mukana. Jos jotakuta kiusataan, niin otamme hänet takaisin porukkaan ja kannustamme eteenpäin. Aion oman kannustusryhmäni eli Diandran ja Robinin kanssa viedä näitä ajatuksia eteenpäin. Haluan kuulla kaikkien tarinoita onnistuneista kannustuksista, jotta saamme hyvän kiertämään”, Niinistö sanoo tasavallan presidentin virallisilla sivuilla.



Median edustajat olivat paikalla sankoin joukoin. 


”Salaisen palvelun” miehillä oli niukasti tekemistä. 

Kannustusryhma.fi sivuilla kuka tahansa voi käydä kertomassa esimerkin positiivisesta kokemuksesta kiusaamista vastaan.
Mesaatio.fi toimii kampanjan pääyhteistyökumppanina.
Sosiaalisessa mediassa #kannustusryhmä

Oskari Andersson -
Ruotsissa SHL seura Luulajassa pelaava Ilari Melartin nimi on noussut siirtohuhuihin.
Melartin sopimus päättyy tämän kauden jäleen joten Melart on pian vapaata riistaa. Ja kun Luulaja ei ole tarjonnut 28-vuotiaalle suomalaispelaajalle sopimusta, ovat huhut kasvaneet entisestään.
Onkin huhuiltu että Melart siirtyisi Luulajan paikkallisvastustajan Skellefteå AIK:n riveihin ensi kaudeksi. Melart itse ei halunnut lähteä asialla sen enempää spekuloimaan.
– En ole sanonut, että haluaisin lähteä, mutta he eivät tehneet mitään asian eteen, joten katsotaan, Melart totesi NSD:lle.
Tämän lisäksi Suomalaispuollustaja on myös herättänyt kiinnostusta monissa KHL seuroissa.
-
Uudenkarheassa keskipäivässä tänään juontajana Heidi Kosamo. Ohjelmassa kuullaa mm. Uutta Raappanaa ja Jukka Poikaa. Mukana tietysti myös musauutiset.
-
HEO kansanopiston KuTa-taidenäyttely Kaapelitehtaalla lähestyy ja myös kuvataidelinjan opiskelijat tulevat esittelemään töitään. Yksi heistä on Tatjana Abrashina, jonka akryylimaaleilla toteutettu figuratiivinen teos kuvastaa kevään tuloa. Referenssikuvan etsimiseen ja taustatyöhön Tatjana on käyttänyt useamman päivän ja itse teoksen maalaaminen on kestänyt noin kuukauden.

Teoksen vaaleat sävyt korostavat tunnelmaa kevään tulosta. 
KuTa-taidenäyttely järjestetään Kaapelitehtaan Turbiinisalissa 21.3.2017-1.4.2017, jossa nähtävillä on HEO:n visuaalisen alan opiskelijoiden näyttelyitä. Näyttely on osa HEO:n kulttuuri- ja taideviikkoja, jossa myös kulttuurilinjojen opiskelijat esittävät teatteria, lyhytelokuvia ja musiikkia.

Teksti: Elmeri Lohikoski 
Kuvat: Elias Lahtinen -
Iker Casillaksesta tuli tiistaina eniten euro-otteluita pelanut jalkapalloilija. Continue Reading…
-
Tämän päivä Aamuspurtissa Tuomas Kareinen ja Aki Huuhtola kävivät läpi vuoden ensimmäistä golfin Masters-turnausta ja vertailivat lempijoukkueitaan HPK:ta ja IFK:ta keskenään. Mukana tiestysti myös legendaarinen Visakramppi.
