Kun herään, vilkaisen, mitä Whatsappiin ja Snapchattiin on yön aikana tullut. Bussissa istuessani selaan Facebookin ja Instagramin läpi. Tämä toistuu useaan otteeseen ennen kuin ilta kolkuttaa ovelle. Tiedän tarkkaan läheisteni ja lukioaikaisten puolituttujeni kuulumiset. Olen sosiaalisempi kuin koskaan.

Kun puhutaan ystävyydestä, ensimmäisenä mieleen tulevat yhteiset kokemukset, syvälliset keskustelut keskiyöllä ja turvallisuuden tunne tietäen, että joku on aina lähellä. Jos putoan, ympärilläni on ihmisiä, jotka ottavat kiinni. Jos kaadun, voin luottaa siihen, että minut nostetaan ylös.

Onko tämä mahdollista verkon välityksellä? Mielestäni ei. Vuorovaikutus ja kontakti toiseen ihmiseen on ystävyyden a ja o. Pelkästään sosiaalisen median kautta sitä voi olla vaikea saavuttaa.

Kun someen lisää kuvan, se on tarkkaan harkittu teko. Vaihtoehtoja voi olla kymmeniä. Kaikki on otettu samasta kuvakulmasta samassa asennossa ja sama ilme kasvoilla. Silti vain yksi on julkaisukelpoinen. Sosiaaliseen mediaan itsestään annetun vaikutelman on oltava täydellisyyttä hipova. Tykkäysten määrä on tärkeämpää kuin kuva itsessään. Kasvotusten nähtynä ihminen on kuitenkin mitä todennäköisemmin eri persoona, kuin mitä someen lisätyn kuvan perusteella olisi kuvitellut.

Kommentti toisen kuvaan Facebookissa tai Instassa saa kuvan lisääjän varmasti hyvälle mielelle. Voihan se toki tarkoittaa ystävyyttä, mutta missä kommentoijat ovat, kun ystävää oikeasti tarvitaan? Kun on menettänyt tärkeän ihmisen tai vain tuntee olonsa yksinäiseksi? Silloin riittää, että ystävä on lähellä. Se ei tarkoita sitä, että ystävä on bittiavaruudessa ruudun toisella puolella.

Uudet tuttavat, ihmiset, joita tapaa leireillä tai kotibileissä, päätyvät Facebookin kaverilistalle nopeammin kuin kuulumiset on ennätetty kysyä. Siellä he sitten säilyvät, laajenevassa tuttavapiirissä. Pelkoa heidän katoamisestaan tuskin on, sillä he löytyvät muutaman klikkauksen takaa missä vain ovatkin.

Nämä puolitutut ovat samalla viivalla ystävien kanssa, mitä someen tulee. Monella on kaverilistalla ihmisiä, joita he eivät ole tavanneet vuosiin tai ehkä ikinä. Se on ihan okei, kaikillahan näin on. Ystävä on kuitenkin henkilö, jonka on nähnyt, jota on koskettanut, jonka äänen on kuullut ja jonka kanssa on viettänyt aikaa verkon ulkopuolella. Ystävä on ihminen, jonka tunnet ja joka tuntee sinut.

Statuksien peukuttaminen somessa ei ole ystävyyttä. Vaivannäkö, kohtaaminen ja yhteiset muistot ovat ystävyyttä. Väliä ei ole sillä, miten tämä tapahtuu, vaan siinä, että se tapahtuu. Toisin kuin esimerkiksi sukulaiset, ystävänsä voi valita itse.

Mitä enemmän elämässä kokee, sitä enemmän arvostaa todellista ystävyyttä. Sitä helpompi todelliset ystävät on erottaa muiden joukosta. Ystävyys on elämän kallein lahja. Sosiaalinen media ei häviä mihinkään, mutta se ei myöskään korvaa aitoa ystävyyttä ja sen merkitystä koskaan.

Kolumnin kirjoittaja Jutta Halminen opiskelee radio- ja tv-journalismin linjalla. Radio Trombitissa häntä voi kuunnella Tajunnanvirtapiirin mukana.