-
Joukkue sai lopullisen muotonsa Vierumäen viimeistelyleirin jälkeen Kuva: Leijonat.fi
Suomen naisleijonat kohtaavat MM-kisojen avausottelussaan huomenna lauantaina Venäjän. Ruotsin Malmössä pelattavassa turnauksessa on tiedossa paljon kovia pelejä, sillä samassa A-lohkossa pelaavat myös Kanada ja USA, jotka olivat viime MM-kisojen finaalissa.
-Mennään eteenpäin peli kerrallaan. Mitalipelit ovat tavoitteena ja niihin tähdätään, joukkueen kapteeni, puolustaja Jenni Hiirikoski sanoo.
Suomen osalta alkulohkon ohjelma jatkuu niin, että sunnuntaina Suomi kohtaa USA:n ja tiistaina puolestaan Kanadan.
Turnaussysteemissä A-lohkon kaksi parasta jatkaa suoraan puolivälieriin. Saman lohkon kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet pelaavat jatkopaikoista B-lohkon ykköstä ja kakkosta vastaan. Näin myös etukäteen heikompia joukkueita pääsee varmuudella pelaamaan jatkosta.
Kapteeni Jenni Hiirikoski kehuu joukkueen yhtenäisyyttä Kuva: Leijonat.fi– Tietysti ensimmäinen peli lähdetään voittamaan ja sen jälkeen haastamaan pohjois-amerikkalaisia joukkueita. Alkusarjassa ei kuitenkaan kannata ottaa turhaa stressiä siitä, että pitää välttämättä olla kahden parhaan joukossa, Hiirikoski kommentoi alkulohkon otteluja.
– Alkulohkon jälkeen katsotaan, mihin peliin seuraavaksi päädytään. Oli se reitti mikä tahansa, tärkeintä on jatkaa mitalipeleihin saakka.
Avausvastus Venäjä on Suomelle tuttu. Naiset ovat tällä kaudella pelanneet tiukkoja pelejä itänaapuria vastaan ja huomennakin odotettavissa on kovavauhtista ja fyysistä menoa.
– Täydellinen sitoutuminen omaan pelisysteemiin, hyvä maalivahtipeli ja erikoistilannepelaaminen, Hiirikoski luettelee Suomen aseita Venäjää vastaan.
– Varmasti pienen marginaalin pelejä, mutta kun ollaan koko 60-minuuttinen hereillä, niin aina on mahdollisuus voittoon.
Fiilis joukkueen sisällä MM-kisojen kynnyksellä on kohdallaan. Yhteinen leirijakso ennen kisamatkaa on hitsannut joukkuetta sopivasti yhteen.
Nyt joukkue odottelee jo innolla huomista iltaa ja avausottelua. Siinä Suomella on puolellaan yksi erittäin tärkeä valttikortti.
– Yhtenäisyys, se on meidän tärkein vahvuus tässä turnauksessa, kapteeni vakuuttaa.
Teksti: Noora Karppinen, Kuvat: Leijonat.fi
-
Sasu Ja Vilma valtaa studion kohta iloisella perjantai asenteella ja hyvällä musiikilla! Tänään pölistään mm. kautta aikojen kauheimmista hiusmuodeista ja nettidiagnooseista. Tuu mukaan ja nauti!
-
Siiri ja Loviisa keskustelivat aamun WTFYD:ssä mm. formulakuskin ”pienehköstä” palkankorotuksesta. Listattuna myös topit ja flopit, sekä päivän päivän henkilö.
Alta pääset kuuntelemaan sportcastin lähetyksestä:
WTFYD27.3
-
Tekonurmi. Tuo jalkapallokenttien olosuhteiden pelastaja. Vai onko sittenkään? Onko se vitsaus, joka tulee tulevaisuudessa muuttamaan jalkapalloa lajina radikaalisti?
-

Ville Nieminen
Kuva: Anja NystenTämänhetkinen NHL-kausi on poikkeuksellisen tasainen monellakin tapaa. Tärkein kategoria on tietysti liigan mestaruuden voitto, eli Stanley Cup -pokaalin voitto.
Edellisen kauden päätyttyä Los Angeles Kings juhli mestaruutta toista kertaa kolmeen kauteen. Tilanne synnytti suuren pohdinnan siitä, tuleeko Kingsistä ”moderni dynastia.”
Kuninkaat eivät ole tällä hetkellä edes playoffpaikassa kiinni. Kauden alkuun tullut Slava Voynovin pahoinpitelyselkkaus, Mike Richardsin totaalinen floppaus, sekä yleinen alavireinen suorittaminen ovat siihen osasyyllisenä. Joukkue ei myöskään vaikuta ainakaan paljoa sijoitustaan paremmalta.
Toinen 2010- luvun ikimenestyjä Boston Bruins menetti palkkakatto-ongelmien takia kesällä takalinjoiltaan Johnny Boychukin ja hyökkäyksestä Jarome Iginlan. David Krejci on loukkaantuneena ja Bruins löytyykin itäisen konferenssin ensimmäiseltä karsiutujan paikalta. Kings on samalla sijalla lännessä.
Boston ei vain pärjää nykyisellä kokoonpanolla yhdistettynä liian puolustavaan pelityyliin, vaikka playoffeihin vielä nousisikin.
Muutoksen tuulet puhaltavat NHL:n valtasuhteissa. Kolmas viime aikojen kestomenestyjä Chicago Blackhawksin joutuu palkkakattovaikeuksiin tulevana kesänä. Tässä kaudessa pysyttäessä Blackhawks on Patrick Kanen puuttumisesta huolimatta kenties se 1. suosikki, vaikka marginaalit ovat pieniä.
Mikä sitten tuo etulyöntiaseman Jonathan Toewsin kipparoimalle joukkueelle? Materiaalin leveys. Monella nousee varmasti hälytyskellot soimaan kun otetaan esille intiaanipaitojen maalivahti Corey Crawford. Hänestä on turha huolehtia. Hän on osoittanut pystyvänsä tuomaan pystin kotiin, voittamalla mestaruuden 2013.
Saattaa myös herätä epäilyksiä siitä, kenen yksilön avulla käännetään ensimmäiset kierrokset voitoksi Kanen maatessa sairastuvalla. Joukkueen kapteeni Jonathan Toews on Conn Smythe Trophy -voittaja vuodelta 2010, joten tämäkään ei tuota ongelmaa.
Edellisen mestaruuden aikainen kakkospakkipari Oduya – Hjalmarsson on nyt kolmospari. Blackhawksin puolustuksesta ei tarvitse sanoa muuta.
Sarjasta löytyy tällä hetkellä yli 10 joukkuetta joilla on riittävää leveyttä ja yksilövoimaa mestaruuteen. Muilta joukkueilta löytyy kuitenkin enemmän heikkouksia tai vähintään kysymysmerkkejä nostattavia osa-alueita.
Esimerkiksi Montreal Canadiensin, New York Rangersin sekä Nashville Predatorsin keskushyökkääjistöistä puuttuu todelliset supertähdet. Toisaalla maalivahtien kokemattomuus suurista peleistä aiheuttaa huolia (St.Louis Blues, Minnesota Wild ja Anaheim Ducks).Selkeää on, että tänä vuonna tie mestaruuteen on saanut viime kausiin verrattuna lisää kaistoja. Niin monella joukkueella on realistiset mahdollisuudet Stanley Cuppiin, että on mahdotonta nimetä selviä ennakkosuosikkeja.
Ville Nieminen, HEO Media
-
WTFYD:n Justus ja Julius keskustelivat mm. Juha Malisen mielenkiintoisesta twiittauksesta, Özilin ja Zlatanin vaatimattomista sanomisista sekä kaikkien aikojen twitter kuittauksesta.
Julius ja Justus podcast
-
”Äiti, äiti, mistä banaanit tulee?!” Trombit ei valitettavasti kyennyt – budjetin niukkuuteen vedoten – tähän vastaamaan, mutta yritimme kuitenkin parhaamme. Tänä vuonna HEO:n kuvajournalismilinjan opiskelijat pyrkivät kuvareportaaseillaan näyttämään, mitä kulutusyhteiskuntamme kulisseissa tapahtuu, kuka tai mikä on joutunut naapuri-Alepan hyllyltä mukaan poimimaasi jauhelihapakettiin, mistä lohet ovat kotoisin, tehdäänkö viski oikeasti yksisarvisen selkäytimestä?
Me länsimaalaiset, urbaanit kuluttajat joudumme hyvin harvoin pohtimaan kaikkea sitä työtä ja sen seurauksia, jotka mahdollistavat elämäntyylimme nykyisellään. Välillä voi tehdä hyvää säilyttää edes jonkinlainen kosketuspinta omaan ravintoomme, jonka vuoksi Trombit päättikin tänä vuonna tutustua hieman tarkemmin ravintoketjumme alkutuotantopään toimijoihin.
Kahvia tuskin voi varsinaisesti luokitella ravinnoksi, mutta hengen ravintoa ja mitä parhainta mindfullnessia se voi olla. Kahvihetkeen pysähtyminen ja sen kokonaisvaltaisesta aistikokemuksesta nauttiminen on ennen muuta hyvinvointia. Suomalaiset ovat maailman ahkerimpia kahvinjuojia asukasta kohti: suomalainen kuluttaa paahdettua kahvia keskimäärin 10 kilogrammaa vuodessa.
Helsingin Punavuoressa sijaitsevassa Kaffa Roasteryssa paahdetaan kahvia käsityönä ja kehitetään erilaisia kahvisekoituksia. Tuotteet pakataan käsin, pienissä erissä, ja toimitetaan vastapaahdettuna.
Paahtimon yhteydessä on myös pieni mutta eloisa kahvila, joka toimii osana kahvituotteiden kehittelytyötä. Kahvilassa on paljon vakioasiakkaita, jotka antavat jatkuvaa palautetta kahveista.
Kaffa Roastery on vuonna 2007 perustettu suomalainen pienpaahtimo. Paahtokone on kiistatta vintagea, peräisin 1960-luvulta ja jykevää tekoa. Paahtajalle jää vielä useita erilaisia työvaiheita ja paahdon seurantaa.
Nykyinen Punavuoren paahtimo on ollut toiminnassa vuodesta 2009 lähtien ja paahtovauhti on enimmillään yli 4000 kg viikossa. Kaffa Roastery työllistää 22 henkeä. Toimintafilosofia on ”Kahvin on tehtävä vaikutus”.
Raakapavut Kaffa Roastery:n tulevat useilta eri tuottajilta kaikkialta eri puolilta maapalloa, missä vain kahvi kasvaa.
Taustatietona mainittakoon, että kahvipensas on kotoisin Afrikasta ja kahvin arabiankielinen nimi on saatettu lainata Etiopian Kaffan maakunnan nimestä. Nykyisin kahvia viljellään yli 60 maassa subtrooppisella, lauhkealla ja trooppisella vyöhykkeellä. Suurin kahvintuottajamaa on Brasilia.
Teksti: Uwa Iduozee ja Anja Nysten
Kuvat: Anja Nysten
-

Teksti: Teemu Tynkkynen Kuva: Anja Nysten Seurauskollisuus on ihailtava piirre pelaajassa. Varsinkin siinä tapauksessa, jos kyseessä on oma kasvattajaseura. Kuinka se on vuosien varrella muuttunut ja kuinka siihen ollaan suhtauduttu? Continue Reading…



