Selaat kuvia Instagramissa ja kadehdit muiden käyttäjien täydellistä ihoa ja vatsalihaksia. Näet kuvia ystäväsi asunnosta ja haluaisit itsekin asua samanlaisessa siistissä, valoisassa  ja isohuoneisessa talossa. Matkaesitteessä paratiisisaaren vesi on niin turkoosia, että itkettää. Tuttu tilanne?

Ei varmaankaan tule suurena yllätyksenä, että valokuvien avulla valehdellaan jatkuvasti. Silti jatkuvasti kasvavan kuvatulvan keskellä monet unohtavat kuvien kriittisen lukutaidon ja uskovat sokeasti näkemäänsä. Valokuvien avulla on pyritty vaikuttamaan ihmisten mielikuviin läpi historian muun muassa sotapropagandassa. Kuvia on esimerkiksi lavastettu tai niistä on poistettu asioita, jotta haluttu näkökulma on voitu tuoda kuvan avulla ilmi selkeämmin.

Nykyään kuvan käyttö vallan välineenä on hienovaraisempaa. Tekniikan kehityttyä kuviin voidaan tehdä muutoksia, joita katsojan on erittäin vaikeaa huomata. Valokuvat näyttävät aidoilta ja katsoja luulee helposti kuvan kertovan totuuden, minkä vuoksi kuvan luomaa mielikuvaa on vaikea vastustaa. Koska uskomme aina sen mitä omin silmin näemme, pidämme myös valokuvia tosina, jopa tekstiä luotettavampana tietolähteenä.

Valokuvia katsellessa on muistettava, että kuva ei ole koskaan todellisuutta. Kun oppii ymmärtämään valokuvan rakentumisen periaatteet, on kuvia helpompi lukea ja arvioida niiden luotettavuutta. Vähitellen kehittyy kyky katsella valokuvia kriittisesti, jolloin pystymme suojaamaan itseämme ulkopuolisten luomilta mielikuvilta ja vallankäyttöyrityksiltä. Tärkeintä on ymmärtää valokuvaajan tekemien valintojen vaikutukset kuvaan sekä kuvamanipulaation käyttötavat.

Kuvan tulkinta on hyvä aloittaa kuvaustilanteessa tehtyjen valintojen pohdinnalla. Valokuvaan ei pysty sisällyttämään kaikkea, mitä silmä näkee kolmiulotteisesti ympärillämme. Siksi valokuvanottohetkellä kuvaaja suunnittelee rajauksen, joka tukee kuvan haluttua sanomaa. Kuvaaja päättää, mitä katsojalle näytetään ja mitä jätetään näyttämättä. Rajaus voidaan tietoisesti tehdä siten, että kuvan merkitys muuttuu aivan täysin. Rajauksen lisäksi myös muut kuvaushetkellä tehdyt valinnat vaikuttavat kuvaan. Kuvakulma, käytetty linssi, aukon koko, valon hyödyntäminen ja suljinajan valinta liittyvät kaikki lopullisen valokuvan tunnelmaan. On hyvä ymmärtää, että myös kuvaushetken valinta vaikuttaa suuresti valokuvan viestiin. Valokuva tallentaa suljinajasta riippuen useimmiten vain sekunnin murto-osien hetkiä todellisuudesta. Jos esimerkiksi kuvataan ihmistä kokouksessa, voidaan ottaa kuva juuri sillä sekunnilla, kun hän sattuu vilkaisemaan ikkunasta ulos. Tällöin valokuvan kautta voidaan luoda illuusio ihmisestä, joka ei jaksa keskittyä kokouksessa.

Kuvaushetken valintojen lisäksi valokuviin vaikutetaan kuvankäsittelyn avulla. Käsittely voidaan jakaa kuvamuokkaukseen ja kuvamanipulaatioon. Kuvamuokkausta tarvitaan lähes aina, sillä teknisistä seikoista johtuen kamera ei toista juuri mitään ihmissilmän tavoin. Muokkauksessa muutetaan kevyesti kuvan sävyjä, kontrastia tai poistetaan linssistä aiheutuvia vääristymiä. Tällöin saadaan kuvasta enemmän todellisuutta vastaava. Laajemmassa kuvamanipulaatiossa puolestaan muutetaan kuvan esittämää totuutta. Kuvasta voidaan poistaa asioita tai siihen voidaan lisätä kohteita. Mainoskuvissa tämä näkyy selvimmin: ihmiset seisovat vetten päällä, kahvikupit leijuvat ilmassa, ihosta tulee virheetön ja hampaat oikenevat. Muokkauksia voidaan tehdä niin hienovaraisesti, että kuvat on helppo uskoa tosiksi, joten selaamalla naistenlehtiä saa hetkessä kehitettyä itselleen kasan ulkonäköpaineita. Onkin sanottu, että ennen photoshopia olimme kaikki kauniita.

Säädelläänkö kuvien muokkausta lainkaan? Journalistisessa työssä valvotaan kuvien muokkausta. Suomessa Julkisen sanan neuvosto huolehtii uutiskuvien muokkausta koskevista rajoituksista ja sääntöjen noudattamisesta. Kuvien on oltava totta eikä kuvien sisältöä saa muuttaa millään tavalla. Useimmat valokuvaajat noudattavat näitä ohjeita mukisematta, sillä uutiskuvaa pidetään ”pyhänä” ja koskemattomana. Yleisön on voitava luottaa uutiskuvan aitouteen, sillä muuten menetettäisiin journalistisen työn perusta. Valvonnasta huolimatta myös muokattuja uutiskuvia esiintyy ympäri maailman jatkuvasti. Esimerkkinä voidaan mainita vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskuista julkaistut kuvat, joissa kaksoistornien savupilviä oli tummennettu ja dramatisoitu. Vuonna 1994 Time-lehti puolestaan julkaisi murhasta tuomitun O. J. Simpsonin kuvan, jossa Simpsonin ihoa oli tummennettu. Time-lehden muokkaus tuomittiin rasistisena tekona. Vuosittain järjestettävässä arvostetussa World Press Photo -kilpailussakin hylätään jatkuvasti osallistujia kuvamanipulaation vuoksi.  Monet lehdet ovatkin alkaneet vaatia kuvaajia kuvaamaan raakakuvien sijaan jpg-kuvia, jolloin kuvien laaja muokkaus ei ole niin helppoa.

Puhtaiden uutiskuvien ulkopuolella ei kuvamuokkauksen valvontaa ole lainkaan. Mainoskuvauksessa tärkein päämäärä ei edes ole totuuden kertominen. Meikkimainoksen avulla pyritään saamaan katsoja tuntemaan itsensä epävarmaksi itsestään ja sen vuoksi ostamaan mainostettu tuote.

Jokaisen on hyvä kehittää omaa valokuvien lukutaitoaan.  Kuvia oppii lukemaan kuvaamalla itse ja katselemalla muiden ottamia valokuvia. Vähitellen kehittyy kyky ajatella kriittisesti. Kuvaa kannattaa aina tarkastella varauksella, jos kuvan avulla pyritään tarkoitushakuisesti esittämään jokin näkökanta. Kannattaa myös olla tarkkana kuvan kontekstista eli liittyykö kuva lainkaan tapahtuneeseen. Kuvista voi myös yrittää etsiä korjausjälkiä ja merkkejä useamman kuvien yhdistämisestä, kuten epäloogisia vääristymiä ja varjoja, kloonattuna toistuvia pintoja sekä taustakohinan eroja.

Jos valokuvien kriittinen tarkastelu tuntuu hankalalta, kannattaa kuitenkin aina muistaa yksi nyrkkisääntö. Valokuva ei koskaan ole totta. Se on vain totuusasteeltaan vaihteleva tulkinta todellisuudesta.