1980-luvulle sijoittuvassa espanjalaistrillerissä, Suosurmat (2014), murharyhmän etsiväpari lähetetään Madridista Espanjan eteläosissa sijaitsevaan pikkukaupunkiin tutkimaan kahden teinitytön katoamistapausta. Taustoiltaan ja tavoiltaan hyvin erilaiset etsivät ratkovat mysteeriä toivoen, että tytöt olisivat vain karanneet vanhempiensa helmoista paremman elämän toivossa. Pian tyttöjen pahoinpidellyt ruumiit kuitenkin löydetään kaupungin läheiseltä suoalueelta. Päivä päivältä tutkintojen edetessä poliisit saavat tietää lisää tapauksen karmaisevista yksityiskohdista ja samalla myös aikaisemmista uhreista.

Suosurmat on espanjalaisen ohjaajan Alberto Rodríguezin kolmas elokuva, joka voitti kotimaassaan jopa 10 Goya-patsasta. Muunmuassa parhaan elokuvan, käsikirjoituksen ja ohjauksen palkinnot menivät Suosurmille. Myös päänäyttelijät Raúl Arévalo ja Javier Gutiérrez muistettiin palkintoja jakaessa.

Francon ajan jälkeinen Espanja on Rodríguezille elokuvissaan mieluinen teema. Hänen edellinen teoksensa, Grupo 7 (2012), sijoittuu myös 1980-luvulle ja kertoo sen ajan Sevillassa operoivasta korruptoituneesta poliisiryhmästä. Espanjan lähihistoria on maassa edelleen arka aihe, jota varsinkin vanhemmat sukupolvet käsittelevät vielä pitkään.

Suosurmien traileri antaa elokuvasta vauhdikkaan kuvan, mutta todellisuudessa teos on paljolti henkilökuvausta ja hitaita dialogeja. Elokuvaa on verrattu tyyliltään ja tunnelmaltaan esimerkiksi mainion True Detective -sarjan ensimmäiseen kauteen.

Suosurmat on toteutukseltaan erinomaisen laadukas ja kaunis kokonaisuus, mutta siinä on myös paljon puutteita. Nuoren ja vanhan poliisin good cop, bad cop -asetelma on kulutettu puhki elokuvahistorian aikana jo kauan sitten. Hahmoihin keskitytään juonenkulun kannalta läpi elokuvan aivan liikaa ja se tekee tarinasta töksähtelevän tuntuisen.

Elokuva on joka tapauksessa katsomisen arvoinen, kun siihen asennoituu oikein. Pätkät, joissa juoni kulkee eteenpäin, ovat mukaansatempaavia. Viimeistään elokuvan loppupuolella katsojan pitkä odotus palkitaan vauhdilla ja vaarallisilla tilanteilla, sekä yllättävillä käänteillä.

Suosurmien Suomen ensi-ilta oli 22.1.2016.

Joosen tunteet kuohuvat Anttilan kielletyn lelumainoksen takia. Amanda joutuu käyttämään matikkapäätään päivän taitosestissä.

Ihminen on psykologisesti taipuvainen näkemään ympärillään enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia. Miksi olemme niin herkkiä havaitsemaan uhkia?

Yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti merkittävät asiat saavat aikaan voimakkaita tunnereaktioita. Esimerkiksi Lähi-idän pakolaistilanne, globaali vesikysymys, luonnonvarojen kestävä käyttö ja ihmisoikeudet ovat kaikki ajankohtaisia asioita, joita käsitellään medioissa säännöllisesti ja aiheuttavat suuressa yleisössä voimakkaita tunteita.

Poimimme automaattisesti kuulemastamme ja lukemastamme ensimmäisenä sen tiedon, mitä tämä tarkoittaa minun, läheisteni tai valtiomme kohdalla, uhkia vai mahdollisuuksia?

Tutkijoiden näkemys

Mitä sanoo tieteellinen näyttö, onko ihminen taipuvainen havaitsemaan enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia?

Yhdysvaltalaisen tutkimuksen (Jackson & Dutton 1988) mukaan, yritysten päätöksenteosta vastaavat henkilöt ovat herkempiä havaitsemaan enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia liiketoimintansa kehitystä arvioidessaan.

Kokeellisessa tutkimuksessa (Chattopadhyay ym. 2001) tutkijat testasivat, millaisia reaktioita erilaiset ennustemallit yrityksen tulevaisuudesta saavat aikaan työorganisaation nykyisessä toiminnassa. Kävi ilmi, että erilaiset uhkakuvat aiheuttivat organisaatiossa paljon aktiivisempaa asioiden työstämistä kuin potentiaalisten mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Tieteellinen näyttö puoltaa näkemystä siitä, että olemme herkempiä havaitsemaan uhkia kuin mahdollisuuksia ja toimimaan sen mukaisesti.

Jäänne kivikaudelta

Tämä tarkoittanee käytännössä sitä, että mediassa esitetyt näkemykset vaikkapa Euroopan pakolaistilanteen uhkakuvista siirtyy välittömästi mielen prosessoitavaksi, kun taas mahdollisuuksia luovat positiiviset skenaariot jäänevät tietoisuudessa taka-alalle.

Uhkien näkemistä voisi luonnehtia primitiiviseksi, mahdollisuuksien löytäminen vaatii enemmän asian tietoista työstämistä.

Mikä psykologinen mekanismi on tämän ilmiön taustalla?

Herkkyytemme havaita uhkia on jäänne kivikaudelta, jolloin vihamieliset heimot ja villipedot olivat päivittäinen vaaratekijä (Steimer 2002). Uhkien havaitseminen on edelleen ”kova koodattuna” geeneihimme. Tarvittaessa nopea reagointi ja ”eläimellisyys” jättävät tietoisen ajattelun aina toiseksi voimakkaita tunteita herättävissä tilanteissa, esimerkiksi tunteita herättävää uutista lukiessa.

Teksti: Marko Korosuo

Lähteet ja lisätietoja:

Jackson, S. & Dutton, J. 1988. Discerning threats and opportunities. Administrative Science Quarterly Vol. 33, No. 3, 370-387.

Chattopadhyay, P., Glick, W. & Huber, G. 2001. Organizational actions in response to threats and opportunities. Academy of Management Journal Vol. 44 No. 5, 937-955.

Steimer, T. 2002. The biology of fear- and anxiety-related behaviors. Dialogues of Clinical Neuroscience Vol. 4 No 3,231–249.

Kommentti

Viime syksynä eskaloitunut pakolaistilanne Euroopassa, on esimerkki siitä, miten ainakin Suomessa tilanne koettiin uhkaavammaksi kuin mahdollisuuksia herättäväksi.

Ihmisten kokema uhka, pelko ja hämmennys nousivat selkeästi esiin mm. sosiaalisen median kommenteissa. Voimakas reagointi tunnetasolla aiheutti ylilyöntejä myös käytännössä, pahimpana esimerkkinä polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin.

Nyt kun pakolaistilanne on toistaiseksi hiljentynyt ja primitiivireaktiot sammuneet, on aika antaa tilaa asian tietoiselle käsittelylle. Tietoisen käsittelyn myötä, tilannetta ei välttämättä koeta enää niin uhkaavaksi ja saattaapa ihmisten tietoisuuden horisonttiin jokunen koko Suomea eteenpäin vievä mahdollisuuskin ilmestyä.

-Marko Korosuo