-
Aiheina uutisissa yhteishaun alkaminen, Olkiluoto 3:n sähköntuotannon aloittaminen, sekä Argentiinan superinflaatio.
-
Tänään keskipäivän polte ohjelmaosiossa Zinna ja Siiri puhuvat, minkä ratkaisun Zinna keksi itselleen hiustenvärjäykseen kotona. Siiri kertoo myös mitä kaikkea teki eilen, kun hänellä oli synttärit. Mukana myös Breaking News jotka Michael Abdelnpe tulee toimittamaan studioon.
-
Kevään toinen yhteishaku alkaa tänään
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku alkaa tänään. Aamukahdeksalta aukeavassa haussa haetaan tulevana syksynä alkaviin suomen- ja ruotsinkielisiin koulutuksiin.
Hakuaika päättyy kuun viimeisenä torstaina kello 15.00. Hakijat saavat tietää todistusvalintojen tulokset viimeistään toukokuun lopulla.
Kevään aiemmassa, tammikuussa järjestetyssä yhteishaussa haettiin syksyllä alkaviin vieraskielisiin ja Taideyliopiston koulutuksiin.
Olkiluoto 3 tuottaa taas sähköä
Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin koekäyttö jatkuu. Tuotanto on tarkoitus nostaa täyteen tehoon iltaan mennessä.
Teollisuuden Voiman mukaan käyttöönotto jatkuu viimeisillä suorituskykykokeilla, joiden jälkeen alkaa koekäytön viimeinen vaihe. Olkiluoto 3:n säännöllisen sähköntuotannon on määrä alkaa 17. huhtikuuta.
Argentiinan inflaatio kasvoi yli 100 prosenttiin
Etelä-Amerikassa Argentiinassa vuosi-inflaatio on ylittänyt jo 100 prosenttia, kertoo maan tilastokeskus. Kyseessä on uusi ennätys yli 30 vuoteen. Vuonna 1991 inflaatio kiihtyi maassa 171 prosenttia. Argentiinan inflaatiotaso on yksi maailman suurimmista. Maan hallitus on asettanut kuluvan vuoden inflaatiotavoitteeksi 60 prosenttia. Argentiina on paininut talousongelmien kanssa jo vuosien ajan.
teksti: Michael Abdelnpe
kuva: Teemu Levänen
-
Tänään aamuvirkut lähetyksessä Linda ja Konsta puhuvat mm. Palomies Janista, reality tv-ohjelmista, miehille suunnatuista e-pillereistä sekä Berliinin uimahalleista. Tässä ohjelmassa ajankohtaisista aiheista puhutaan rennolla twistillä.
-
Miesten jalkapallomaajoukkueen EM-karsinnat alkavat torstaina 23. päivä. Suomen mahdollisuuksia voi pitää hyvinä. Maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva ennakoi karsintoja ja julkisti valitsemansa joukkueen ensi viikon karsintapeleihin.
Teksti: Veikka Lokka, Kuvat: Benjamin Airosmaa Continue Reading…
-
F-liigassa saatiin jännittää runkosarjan viimeisiin otteluihin asti. Monien vaiheiden jälkeen Nokian KrP:n vei runkosarjan voiton.
Teksti: Henri Hokkanen Continue Reading…