-
Tämän vuoden teemana on turvallisuus. Kampanjan järjestää Suomen punainen Risti.
Teksti ja kuva: Seilla Kaukinen.
Nykypäivän nuorella rasismi-käsite saattaa olla läpinäkyvämpi kuin vanhemmalla väestöllä. Minusta internetin maailmaa pienentävä vaikutus ja tietoisuuden lisääntyminen on tehnyt maailman moninaisuudesta normaalia elämää.
Siinä missä uudenlaisten ihmisten katukuvaan oli pelottavaa ja uutta 20-vuotta sitten, on tänään arkea. Suunta on positiivisen oikea. Se mielestäni näkyy parhaiten keskustellessani iäkkäämpien ihmisten kanssa, joiden asenteellisuus on syvällä monista eri syistä.

Kuvituskuva Kulttuurierojen särmät ovat monikulttuurisuuden myötä pyöristyneet ja maailma muuttuu kokoajan suvaitsevampaan suuntaan, mikä minusta on tervetullut uusi normaali.
Toki jotkin kulttuurit ja uskonnot saattavat aiheuttaa pelkoa ja epävarmuutta, kun niiden tuomat lieveilmiöt on joskus vaikea tai jopa mahdoton allekirjoittaa.
Kaikesta huolimatta on maailma tänään parempi ja rasismi-vapaampi paikka elään kuin muutama vuosikymmen sitten. Teemaviikkojen ja järjestöjen järjestämät tempaukset ovat hyvä muistutus siitä, että olemme kulkemassa oikeaan suuntaan.
Rasisminvastaista viikkoa vietetään 16.-22.3.2026
-
Ensimmäisessä Urheilutuomiossa puidaan läpi jalkapallon nykytilaa, viikonlopun kamppailutapahtumaa ja uutta pallopeliä nimeltä Boks Ball. Lisäksi lopussa juontaja kertoo oman listauksensa sytyttävimmistä urheilijoista.
-
Torstaina pelataan jääkiekon U20-sarjan puolivälieräsarjan toinen ottelu Kiekko-Espoon ja JYPin välillä. Jatkopaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Kiekko-Espoo voitti ensimmäisen ottelun tiistaina Jyväskylässä maalein 1-2, joten se hakee jo mahdollisuutta katkaista sarja seuraavassa pelissä. JYPin kannalta voitto olisi erittäin tärkeä, sillä 2-0-tilanteeseen sarjaa ei kannata päästää.
Runkosarjassa joukkueet sijoittuivat perättäisille sijoille 4 ja 5. JYP sai kasaan 77 pistettä ja Kiekko-Espoo 74. Yhteensä Kiekko-Espoo teki kahdeksan maalia enemmän (142) ja päästi yhtä monta maalia vähemmän (111). Runkosarjan keskinäisistä peleistä molemmat voittivat yhden; Kiekko-Espoo voitti kotonaan lokakuussa maalein 5-1 ja JYP voitti helmikuussa Jyväskylässä maalein 4-2.
Espoolaisten runkosarjan paras pistemies oli 18-vuotias Aapo Katavisto, joka teki 18 maalin ja 20 syötön myötä oman ennätyksensä. Samaan tehopistemäärään ylsi myös Tuomas Suoniemi (9+29). Jyväskylässä puolestaan tahtipuikkoa on heiluttanut Teemu Immonen, joka rikkoi myös selvästi ennätyksensä saalistamalla 16 maalia ja 21 syöttöä.
Ottelu alkaa Tapiolassa klo 17.40. Radio Trombit lähettää suoran selostuksen taajuudella 107,4 MHz. Selostus on kuultavissa myös Trombit.net-sivuston etusivulla olevasta play-napista. Selostajana toimii Onni Väisänen asiantuntijaparinaan Samu Wallenius, studion päässä Joona Luomala. Liittykäähän seuraamme jännittämään matsia!

-
Alun pienten teknisten ongelmien jälkeen Roni pääsi nauttimaan Teemun tarjoamaa aamupalaa, jonka valmistamisen vuoksi oli vuodettu hikeä ja verta, kirjaimellisesti. Ajankohtaisesti keskutelua käytiin siitä, kun suomi valittiin maailman onnellisimmaksi kansaksi yhdeksättä kertaa peräkkäin, säätietojen perässä reissattiin Timbuktuun ja Galapagos-saarille ihmettelemään mistä päin tuulee. Taivaankappaleiden liikkeissä selviteltiin voisiko planeetta Mars olla seuraava kotiplaneettamme ja kahvivartin Theodor ja Ronald sivistivät kuulijoita tarinoillaan ja tietämyksellään saketin käytön etiketistä.
-
Kaikki jakson kappaleet ovat ohjelman juontajan Teemun valitsemia ja kuulette myös tarinoita niiden takaa, esimerkiksi toistaiseksi viimeinen oma soitettu keikka ja muistoja Pearl Jam: in keikalta. Lähetyksessä vieraili myös Hanna Iittala kertomassa oman keikkatarinansa.
