• Työuupumus uhkaa monia sosiaalialan työntekijöitä

    Tuoreiden selvitysten mukaan työuupumus uhkaa jo vastavalmistuneita sosiaalialan korkeakoulutettuja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian Vastavalmistuneiden urapolut 2021 -selvityksestä ilmenee, että vastavalmistuneista sosiaalityöntekijöistä ja sosionomeista 48 prosenttia kokee työtä olevan liikaa ja 41 prosenttia pitää työtään henkisesti liian kuormittavana. 

    Järvenpääläinen Jasmin, 25, on työskennellyt alalla vuodesta 2020. “Valmistuin sosionomiksi suuntautuen sosiaalipedagogiseen aikuissosiaaliohjaukseen vuoden 2020 jouluna. Alalle en suoraan hakenut. Ajatus lähti siitä, että pääsisi jollain tavalla auttamaan muita ihmisiä ja vaikuttamaan ihmisten elämään sekä yhteiskunnallisiin asioihin. Valmistumisen jälkeen työllistyin aikuissosiaalityön suuntautumisesta huolimatta lapsiperheiden pariin kunnalliseen lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin ja tuen tiimiin.”

    Lastensuojelun sosiaalityö on vaativa sosiaalityön erikoisala, jossa työskennellään lasten turvallisen kasvuympäristön, tasapainoisen ja monipuolisen kehityksen sekä erityisen suojelun turvaamiseksi. Jasmin itse kokee myös työnsä olevan henkisesti kuormittavaa. “Työ on luonteeltaan ongelmakeskeistä, jopa paisuneiden tai kasautuneiden ongelmien purkamista. Meidän avun piiriin hakeudutaan, kun on kyseessä huoli esimerkiksi lapsen kasvuolosuhteista tai vanhemman taidoista kasvatustehtävässään. Työ vaatii nopeaa ongelmanratkaisukykyä, yhteistyötaitoja sekä auktoriteettia asian edun ajamiseksi.“

    Jasmin kokee, että oman työnsä kuormittavuuteen vaikuttaa ensisijaisesti rakenteiden toimimattomuus, joka hänen mukaansa tekee omien työtehtävien toteuttamisesta vaikeaa. “Välillä tuntuu siltä, että joutuu itse sekä asiakkaita että yhteistyötahoja suostuttelemaan yhteistyöhön ja maksimissaan kolmen kuukauden aikaiseen työskentelyyn.” Jasminin mielestä tilanteiden arviointiaika on lyhyt eikä sen lyhyestä kestosta ja suurista asiakasmääristä johtuen ehditä aina saavuttamaan toivottua muutosta. “Ihanteellinen tilanne olisi se, että jo arvioinnin aikana voisimme tarjota tukea ja ohjata tarvittavien palveluiden piiriin. Parhaimmassa tilanteessa arvioinnin aikainen työskentely on riittävää, eikä perhe tarvitse sen jälkeen ollenkaan tukea.” Tällä hetkellä kyseinen ennaltaehkäisevä työ tai tilanteen katkaisevat toimet eivät Jasminin mukaan toteudu. “Lastensuojelulain mukaisia yhteydenottoja näkee tulevan liian myöhään – kun lapsi, nuori tai vanhempi on jo psyykkisen vointinsa äärirajoilla ja menettämässä otteensa ikäänsä kuuluvista elämän asioista, kuten koulusta, työstä tai sosiaalisista suhteista.”

    Monet lastensuojelun sosiaalityöntekijät kärsivät muita sosiaalityöntekijöitä enemmän merkittävistä työhyvinvoinnin puutteista, kuten työuupumuksesta. Jasmin kokee, että avun tarpeessa olevien perheiden asiat jäävät mieleen pyörimään myös työn ulkopuolella. “Näin tuoreena alan ammattilaisena en ole vielä löytänyt toimivia keinoja siihen, ettei asiakkaiden asioita kantaisi myös kotiin. Ne jäävät mieleen ja joskus tulevat myös uniin.” Jasmin toteaa. 

    Jasmin uskoo, ettei aio tulevaisuudessa jatkaa lastensuojelun parissa. Hän on sitä mieltä, ettei lastensuojelu ole ollut ensimmäisenä työnä helpoin ja että työn sisältö on jo nyt saanut hänet pohtimaa omaa jaksamistaan mikäli hän jatkaisi sitä monien vuosien ajan. “Täytyy kuitenkin ajatella myönteisesti, ettei kaikki sosiaalialan työtehtävät ole näin ongelmakeskeisiä ja että omalla tekemisellä voi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia.” Tällä hetkellä Jasminia kiinnostaa tulevaisuudessa suoran asiakastyön sijaan hanke- ja kehittämistyö.

     

    Teksti: Noora Ojala

    Kuva: Anne Kamppi

  • Kolmenkimppa Ronja, Nea ja Noora

    Trombitin viimeisessä kolmenkimpassa teemana terveys ja hyvinvointi.
    Kuva: Tinja Sallinen
    Kommentit pois päältä artikkelissa Kolmenkimppa Ronja, Nea ja Noora
  • Brunssikattaus Noora ja Anna

    Tiistain Brunssikattauksessa puhutaan muun muassa Emma Gaalasta, puhekielen nostalgisista sanoista sekä testasimme, mitkä suomalaiset hittibiisit kuvaavat sielujamme.
    Kuva: Nora Malmberg
    Kommentit pois päältä artikkelissa Brunssikattaus Noora ja Anna
  • Päiväduo Noora ja Ronja

    Torstain päiväduossa puhutaan pääsiäisestä, yllätysmunista, suomalaisista sanonnoista sekä astrologiasta.
    Kuva: Eveliina Gutierrez
    Kommentit pois päältä artikkelissa Päiväduo Noora ja Ronja
  • Kolmenkimppa Ronja, Nea ja Noora

    Tiistain kolmenkimpassa aiheena koulutus ja työelämä. Ohjelmassa puhutaan koulutukseen hakeutumisesta ja sen haasteista sekä käydään läpi työhaastattelutilanteista. Lopussa myös Nean toteuttama opiskelijoiden haastattelu koskien HEO:n kulttuuri- ja taideviikkoja.
    Kuva: Tinja Sallinen
    Kommentit pois päältä artikkelissa Kolmenkimppa Ronja, Nea ja Noora
  • Aamuaivot Ronja ja Noora

    Perjantaiaamussa Ronja ja Noora fiilistelevät tulevaa radiogaalaa, ideoivat baareihin raivohuoneet ja pohtivat uutta käsityövillitystä. Lisäksi muutama täsmävinkki valkoisten kenkien puhtaanapitoon.
    Kuvat: Nora Malmberg, Eveliina Gutierrez
    Kommentit pois päältä artikkelissa Aamuaivot Ronja ja Noora
  • AjankohtaistaUutisetVideot

    Trombitin puhutuimmat 17.3.

    Trombitin puhutuimmat 17.3.

    Toimittaja: Tiina Nevanperä
    Graafinen suunnittelu: Ahad Afzali
    Kuvaus ja editointi: Janne Vainikainen
    Ohjaus: Janne Vainikainen
    Artikkelikuva: Peppi Kouti

    Kommentit pois päältä artikkelissa Trombitin puhutuimmat 17.3.
  • Kasin aamu, Studiossa Inka

    Trombitin aikaisessa aamussa Inka pui läpi muun muassa arkea helpottavia niksejä ja pohti parhaita vaatteiden kierrätys paikkoja. Lähetyksessä kuultiin myös lyhyt pätkä symbolitutkija Liisa Väisäsen haastettelusta, jossa Liisa avasi merkitystä illuminati-symbolin taustalla.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Kasin aamu, Studiossa Inka
  • Sähkeuutiset 15.3

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

    Uutisissa tänään Nato-jäsenyyden kannatuksen nousu, kevään ylioppilaskirjoitukset sekä sään lämpeneminen.    Kuvat: Peppi Kouti

    Kommentit pois päältä artikkelissa Sähkeuutiset 15.3
  • Päiväduo Tiina ja Noora

     

    Päivän duossa äänessä Tiina ja Noora. Ohjelmassa aiheina muun muassa kansantaidot sekä erilaiset kouluperinteet.

    Kommentit pois päältä artikkelissa Päiväduo Tiina ja Noora
Køb Cialis på nettet https://tntark.dk/viase.html http://valboryr.se/ciase.html http://www.konepajasurvonen.fi/tmp/viase.html http://valboryr.se/viase.html https://uusinokia.fi/viafin.html https://uusinokia.fi/ciafin.html http://www.eepinen.fi/ciano.html