-
Kontinental Hockey League on edennyt konferenssin välieriin. Vain kahdeksan joukkuetta on jäljellä taistelemassa Gagarin-cupista. Continue Reading…
-
Suomi on ottanut pronssimitalin hiihtosuunnistuksen MM-kilpailussa Venäjän Krasnojarskissa. Pronssimitali tuli kisojen avauspäivänä tiistaina sprinttiviestistä. Ruotsi otti kultaa ja Venäjä hopeaa.
Suomen joukkueessa hiihtivät Ville-Petteri Saarela ja Salla Koskela. Mitali oli Koskelalle uran ensimmäinen MM-tasolla.
Ruotsi voitti kisan lähes minuutin erolla Venäjään ja Suomi jäi ruotsista jälkeen noin kaksi minuuttia.
Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailut kilpaillaan 7.3-13.3.2017.
-
New York Islandersin kesän 2014 ykköskierroksen varaus Josh Ho-Sang pelinumero on herättänyt hämmennystä NHL:ssä. Pelinumerolla 66 pelaava Ho-Sang iski uransa ensimmäisen maalin Isalandersin 4-1 voitossa Edmonton Oilersista. Ho-Sang on ollut otsikoisssa kuitenkin muista syistä kun maalinteosta.
Numerolla 66 on pelannut NHL:ssä erittäin harva pelaaja. Sitä on kantanut yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista Mario Lemieux. Monet pitävätkin numeron käyttämistä epäkunnioittavana, mutta Ho-Sang näkee asian toisin: ”Pidän tätä numeroa, koska katsoin häntä ylöspäin. Mielestäni hän uskomaton, uskomaton pelaaja”, Ho-Sang kommentoi kohua NHL.comissa
Ho-Sang on käyttänyt numeroa koko ikänsä: ”Tämä on outoa, koska pidin samaa numeroa aina junioreissa, eikä kukaan valittanut aiheesta. Sitten pääsen NHL:ään ja se onkin yhtäkkiä iso asia. Se iski minuun aika kovaa.”
”Mielestäni tein asian hyvin selväksi: minulle tämä ei ole kunnioittamattomuutta. Jos jotain, se on mielestäni äärimmäistä kunnioitusta, Ho-Sang selitti numerovalintaansa.”
-
Koripalloliiga NBA:n yksi huonoimmista joukkueista viime vuosina on ollut Philadelphia 76ers. Continue Reading…
-
16-vuotias rallilupaus Kalle Rovanperä ajaa kuluvalla kaudella Italian mestaruussarjassa. Continue Reading…
-
Minnesota Wildin kapteeni Mikko Koivu iski yön NHL-kierroksen ainoan suomalaismaalin. Continue Reading…
-
Tänään Aamuspurtissa puitiin Olli Jokisen lopettamista, nyrkkeilyä ja käytiin jälleen tiukka taistelu urheilutietämyksen kuninkuudesta Visakrampin merkeissä. Studiossa äänessä olivat Riku ja Rasmus. Tuottajana toimi Vilu ja Tomi hääri taustatoimittajana.
-
Koripallon NBA-liigassa rikottiin ennätyksiä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Continue Reading…
-
Tiistaina iltapäivän PreMatchissa keskusteltiin jääkiekon Liigasta, ja haastattelussa SaiPan hyökkääjä Jesse Hallikas.
-
Salibandyliigan kahdeksannella sijalla majailevaa Indiansia tällä kaudella valmentanut Stefan Korhonen korvataan viime vuoden valmentajalla Mikko Laurikaisella. Continue Reading…
