Tämän päivän lähetyksen teemaksi Joose ja Juho valitsivat onnellisuuden. Luvassa myös poikien loihtima oodi naisille!

Nuoret tytöt kasvavat maailmassa, joka on kyllästetty seksillä. Sitä tihkuu joka tuutista. Nuoria naisia kuvataan esimerkiksi pornografiasta mallinnetuin tavoin niin automainoksissa, musiikkivideoissa, elokuvissa kuin omissa selfie-kuvissa.

”Vanhemmilta miehiltä tulee tosi paljon kaikenlaista huutelua kun liikkuu ulkona. Ja silmää vinkataan. Se on mun mielestä tosi ahdistavaa ja ällöttävää. Miksette voi katella oman ikäisiä naisia?”

”Me ollaan neljätoista. Ei me tiedetä, ollaanko me aikuisia vai lapsia.”

”Mä oon hirveen iso muihin verrattuna. Kyl se tuntuu pahalta. Tiedän et me kaikki ollaan kauniita omalla tavallamme, mut kyl mua silti häiritsee olla erinäkönen ku muut. ”

”Mul on iso otsa. Mä en ite huomannu sitä ennenku mulle sanottiin siitä. Mua kutsutaan laatikkopääks. Mä ajattelin, et kukaan ei kato mun otsaa, mut sit ku mulle sanottiin siitä nii, mä aloin rajata mun instagramkuvista sen pois. Mä en osaa enää ottaa itestäni kuvia, ku mä nään vaan sen otsan.”

”Tytöil on tissit ja perse. Ne näkyy koko ajan, jos on tavalliset vaatteet, niinku housut ja paita. Mulla ei ollu edes kuukautiset alkanu, ku pojat alko arvostelemaan mun rintavarustusta. ”

Nämä 14-vuotiaiden tyttöjen kokemukset tulivat ilmi keskustellessamme ulkonäköpaineista, seksuaalisuudesta ja lapsesta aikuiseksi kasvamisesta.

Seksuaalisesti vihjaileva ympäristö tuntuu vievän lapset liian nuorina aikuisten maailmaan. Esimerkiksi pornahtavien tai anorektisten mallien kuvien virta on niin suuri, etteivät ne voi olla jättämättä muistijälkiä tyttöihin. Tytöt kuulevat, ettei näitä malleja tulisi ihannoida. Ruumis kuitenkin muistaa vaatimukset, vaikka mieli tietäisikin, ettei niihin tarvitse vastata.

Vaikka tyttöjen ulkoinen kontrolli on löystynyt, näennäinen vapaus on samalla pakottanut heidät entistä suurempaan itsekontrolliin. Tytöt elävät eräänlaisessa riskin ja luottamuksen jatkumossa, jossa he joutuvat jatkuvasti arvioimaan, milloin voi luottaa ja milloin on syytä varoa.

Tytöt tasapainoilevat haluttavuuden ja halukkuuden, seksuaalisen aktiivisuuden ja huoraksi leimautumisen riskin, seksuaalisen luottamuksen ja raiskatuksi tulemisen vaaran jatkumossa. He joutuvat opettelemaan omin avuin riskien arvioimista ja rajojen vetämistä suhteessa ruumiiseensa, mielihyvään ja seksuaalisuuteen.

Jos aikuiset eivät itsekään hahmota seksuaalisen häirinnän rajoja, jos aikuiset miehet tekevät hintatiedusteluja tuskin murrosikään ehtineille tytöille, ja jos pikkutytöt tottuvat päivittäin kulkemaan seksiä tihkuvien mainosten ohi, miten kasvavien tyttöjen voidaan olettaa oppivan puolustamaan seksuaalista koskemattomuuttaan?

Meeri, Maia, Julia, Annika

Teksti ja kuvat: Danae Delikouras

Tällä hetkellä Suomessa pörssiyhtiön johdossa on henkilö, joka on harvemmin sukupuoleltaan nainen kuin etunimeltään Juha. Vain kahta pörssiyhtiötä johtaa nainen. Suomessa on 118 pörssiyhtiötä.

Vuosi sitten tilanne oli tismalleen sama paitsi, että silloin vain yhtä pörssiyhtiötä johti nainen. Naisten aseman kehitys on kuitenkin ollut nousujohteista koko vuosituhannen alun, vaikka ihan viime vuosina tahti on hieman hidastunut.

                              Naisten asema bisnesmaailmassa on hitaasti paranemassa.

Vuonna 2003 naisten osuus yhtiöiden hallituspaikoista oli ainoastaan 7 prosenttia. Keskuskauppakamarin uusimmissa, vuoden 2015 tilastoissa naisten osuus oli noussut 17 prosenttia. Suurissa pörssiyhtiöissä jo lähes kolmannes hallituspaikoista on naisten hallussa.

Eritoten nuorissa ikäluokissa naisten osuus yhtiöiden johtoryhmissä on kasvanut selvästi, selviää Keskuskauppakamarin viime vuoden lopulla julkaistusta naisjohtajaselvityksestä.

Syynä kehitykseen on vuonna 2008 täydennetty pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi. Sen mukaan hallituksessa on oltava sekä miehiä että naisia. Poikkeama tästä vaatii julkista perustelua. Hallinnointikoodi on tuplannut naisten hallituspaikkojen osuuden.

Teksti Jukka Leskinen, kuva Kristiina Sievi-Korte

8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivän juuret juontavat Yhdysvaltoihin, jossa 1900-luvun alussa työläisnaiset osoittivat mieltään tekstiilialalla toimivien naisten heikkoja työoloja ja alhaisia palkkoja vastaan. Viralliseksi  teemapäiväksi se nimettiin kuitenkin vasta vuonna 1975, ja suomalaisen almanakan sivuilla naistenpäivä on komeillut vuodesta 1990 eteenpäin.

YK on julistanut naistenpäivän naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päiväksi. Päivään alun perin tiiviisti osaksi kuuluneet poliittiset arvot ovat näkyneet etenkin länsimaisessa juhlinnassa vuosi vuodelta vähemmän. Suomessakin naistenpäivä on tätä nykyä pääasiassa tunnettu äitienpäivään verrattavissa olevana hemmottelupäivänä, jolloin miehet muistavat vaimojaan, pojat äitejään ja kollegat toisiaan ruusujen, tai pienten lahjojen voimin.

Poliittinen peli ei ole kuitenkaan täysin menetetty. Tänä vuonna naistenpäivän teemana on sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä. Kaikki YK:n jäsenmaat ovat hyväksyneet tavoitteen.

YK:n tasa-arvojärjestö UN Women painottaa teemapäivän olevan ajankohtaisempi kuin koskaan. Naiset ympäri maailmaa kokevat edelleen paljon syrjintää ja väkivaltaa. Järjestön mukaan tämä on suurin este tasa-arvon saavuttamiselle maailmassa. UN Women korostaa myös, ettei tasa-arvo ole vain naisille, tai miehille, vaan se on ihmisoikeuskysymys, ja niin ollen kuuluu kaikille.

Teksti: Anni Hausen

HEOn draamaopiskelijoiden näytelmä Kaukasialainen liitupiiri esitettiin pienessä ja sympaattisessa Valtimonteatterissa.

Näytelmän ohjaaja Petra Pälmä, 33, on opiskelijoidensa kanssa tarttunut melko ajattomaan aiheeseen. Näytelmä on alunperin saksalaisen Bertolt Brechtin (1898-1956) kirjoittama. ”Bertolt Brecht ja eeppinen teatteri ovat teatterihistorian kulmakiviä, joihin jokaisen draamaopiskelijan tulisi tutustua. Aikaisempina vuosina HEOssa olen ohjannut Anton Tšehovin ja Henrik Ibsenin näytelmät, nyt Brecht tuntui selkeältä valinnalta”, kertoo Pälmä syyksi, miksi työstettäväksi on otettu näinkin eeppinen ja painava teos.

 Sota alkaa.

”Heti synnyttyäni haukuin imettäjän.” Vaikka tämä repliikki on tässä täysin irti kontekstistaan, kuvaa se hyvin näytelmän sanomaa.

Huolimatta siitä, että tapahtumat sijoittuvat kauas menneeseen aikaan, entiseen Gruusiaan, nykyiseen Georgiaan, on se tavattoman ajankohtainen tarina siitä, miten eliitti luulee aina pääsevänsä kuin koira veräjästä, teki se mitä hyvänsä. Onkin sanottu, että Brechtin näytelmien sanoma kirkastuu poikkeusaikoina, taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa kriiseissä, kuten nyt.

Tarina alkaa, kun kansalaissodan syttyessä hallitsijaperhe joutuu pakenemaan pääkaupungista ja unohtaa pienen lapsensa ja perijänsä palvelijakolonnansa hoiviin. Yksi palvelustytöistä, hyväsydäminen ja hieman naiivi, mutta rohkea Gruše, ottaa kapinallisten etsimän lapsen mukaansa ja tästä alkaa pakomatka läpi kylmän talven ja sodan runteleman maan.

 Gruše ottaa äidin roolin.

Nykyajastakin tuttu epäoikeudenmukaisuus on alati läsnä. Ihmisiä tapetaan ja rusikoidaan syyttä suotta niin kuin sodassa aina.

Saako paha sitten palkkansa? Onko äidinrakkaus täysin mustavalkoista? Voiko pieni ihminen muuta kuin polvistua rahan ja vallan edessä? Näihin kysymyksiin saamme vastauksen erinäisten sattumusten sarjalla, jotka vievät tarinan kohti oikeudenmukaista loppuaan.

Vaikka aihe onkin vakava, on tarinassa mukana varsin hauska hahmogalleria. Esimerkiksi amerikkalaisista sotaelokuvistakin tuttu karjuva ja irstas kersantti ja hänen vähämielinen apurinsa, jota kersantti kutsuu osuvasti puupääksi. Myös Madonnan Like a virginiä tulkitseva munkki kirvoitti hersyvät naurut yleisössä. Toisella puoliajalla humoristisen pääroolin ottaa kaupungin juoppolalli tuomari, entinen kirjuri Azdak, joka käyttää lakikirjaa lähinnä takapuolensa alustana.

 Kersantti ja puupää.

Koko kaksituntinen näytelmä pitää hyvin otteessaan. Vaikka välillä tuntuukin, että mutkia vedetään suoriksi, mopo ei missään vaiheessa lähde keulimaan niin, että katsoja putoaisi kyydistä.

Muutenkin opiskelijaryhmä suoriutuu raskaasta aiheesta mallikkaasti. Lavalla nähdään oikeita kyyneliä, raivokkaita purkauksia sekä aitoa onnellisuuden pilkettä silmäkulmissa. Vaikuttavimpia hetkiä oli sodan alkua kuvannut kohtaus, jossa näyttelijät liikkuivat hidastetusti ryhmässä, musiikin tehostaessa sanatonta viestintää. Opiskelijat olivat selkeästi sisäistäneet ohjaajan taiteellisen vision.

 Lavalla nähtiin aitoja kyyneliä.

”Kaukasialainen liitupiiri haastaa rakenteellaan ja tarinan välittääkseen on ensemblen täytynyt luoda yhteinen flow, luottamus ja ymmärrys tekstiä kohtaan”, ohjaaja Petra Pälmä sanoo.

Tämä flow ja luottamus välittyy myös opiskelijoiden hyvästä yhteishengestä. Esitys on opiskelijaryhmän eheä ja kollektiivinen suoritus.

Lopputulos on tunteikas, selkeästi draamankaarta noudattava näytelmä. Se naurattaa, se panee ajattelemaan ja saa katsojan muistamaan, että jos on nykyaikana maailmassa paljon pahaa, on myös hyvää ja näin on ollut ja tulee aina olemaan.

KAUKASIALAINEN LIITUPIIRI

Ohjaus ja dramaturgia: Petra Pälmä

Rooleissa: Ilana Pamgren, Laura Torkkel, Anna Reini, Jussi Koski, Carinella Jääskeläinen, Jasir Osman, Henna Haapanen, Kaisa Merelä, Miia Raitakangas, Mikko Veijalainen, Emilia Kettunen, Kaisa Koivisto, Hilda-Justiina Arola, Fanny Paananen, Jussi Pitkänen

Teksti Jukka Leskinen, Kuvat Danae Delikouras