• Tapaus Veijo Baltzar ja vaikenemisen tuhoisa kulttuuri

     

    Yksi heistä astuu esiin

    Suvilahti TBA 7.12.2019. Sateisen harmaa ilta. Räp-artisti Mercedes Bentson keikka, sekä Clare Quilty -kappaleen musiikkivideon ensiesitys. Vaikka tiedän jo mitä tuleman pitää, on silti vavahduttava kokemus, kun näen musiikkivideon ensimmäisen kerran ja kuulen Mercedes Bentson sanovan sen ääneen: “Olin yksi Veijo Baltzarin uhreista.”

    Palataan ajassa hieman taaksepäin. 

     

    Mistä kaikki alkoi

    Torstaina 21.11.2019 Helsingin Sanomat julkaisee tiedon: Helsingin käräjäoikeus on vanginnut kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzarin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Ystäväni (nuori mieshenkilö) kertoo minulle uutisesta hämmentyneenä. Hän on ollut itse alkuvuodesta 2019 mukana Baltzarin viimeisimmässä teatteriproduktiossa. Produktiossa mukana olleille kuitenkin ilmoitettiin ennen esitysten alkua, että kyseiselle esitykselle “Pohjolan manaus” ei saatu esitysaikoja, johtuen teatterin haastavasta tilanteesta. 

    Vangitsemisuutisen jälkeisenä sunnuntaina Helsingin Sanomat julkaisee laajan artikkelin otsikolla “Veijo Baltzarin kultti”. Juttua varten oli haastateltu peitenimillä kahdeksaatoista tyttöä tai nuorta naista, joilla on ensi käden kokemusta Baltzarin teatterista. HS:n selvityksen mukaan Baltzar on käyttänyt valta-asemaansa hyväksi ja käyttäytynyt ahdistelevasti nuoria tyttöjä ja naisia kohtaan jo vuosia. Hänen teatteriryhmänsä toiminnassa kerrotaan olleen kulttimaisia piirteitä. Jutussa paneuduttiin myös Baltzarin kontakteihin ja vaikutusvaltaisiin tuttaviin, joista useat olivat SDP:n riveistä. 

    Lähden mielenkiinnosta tutkimaan asiaa laajemmin. Kiinnitän huomiota myös faktaan, että Helsingin Sanomat on työstänyt omien sanojensa mukaan artikkelia yli vuoden, mutta poliisin esitutkinta tapaukseen liittyen alkoi vasta viikkoa ennen artikkelin julkaisemista. Mikä tässä kesti?

    Löydän myös YLE:n artikkelin vuodelta 1999: Helsingin käräjäoikeus vapautti taiteilija Veijo Baltzarin syytteistä paljon kohua herättäneessä Tampereen teatterikesäretkeä koskevassa jutussa.” 

    Jutussa kerrotaan kuinka Baltzar ja Teatterikorkeakoulun suunnittelijana työskennellyt Pekka Määttänen olivat syytteen mukaan käyttäneet virkamiesasemaansa väärin houkuttelemalla ympäripyöreillä lupauksilla kolme nuorta naista osallistumaan Tampereen teatterikesään suuntautuvalle retkelle. Käräjäoikeus tyytyi vain nuhtelemaan kumpaakin entistä virkamiestä, mutta hylkäsi syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta.

     

    Humakin tutkimus

    Vuonna 2012 Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) julkaisi hyvin kriittisen raportin kulttuurineuvos Veijo Baltzarin teatterin toiminnasta. Humakille oli annettu Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toimesta tehtäväksi selvittää, oliko Baltzarin kehittämästä monikulttuurisesta kokemusperäisestä pedagogiikasta korkeakoulutasoisen opetuksen pohjaksi. 

    “Vahva auktoriteettiperustaisuus, johon yhdistyi ohjaustoiminnassa muun muassa ihailun, läheisyyden ja romantiikan tärkeyteen viittaavia elementtejä sisälsi selkeitä ristiriitoja muun muassa Humakin pedagogisten ja opettajan yleisten ammattieettisten lähtökohtien kanssa, tutkimusraportissa todetaan.”

    Raportin julkaisun jälkeen OKM lopetti yhteistyön Baltzarin kanssa, mutta myönsi edelleen hänelle avustuksia, esimerkiksi vuonna 2013 näyttelyyn romanien holokaustista.

     

    Vuonna 1996 aika oli toinen

    Tutkiessani Baltzariin liittyviä artikkeleita törmään sosiaalisessa mediassa leviävään Anna-lehden artikkeliin vuodelta 1996. Jutun otsikko on “Veijo Baltzar rakastaa itseään – ja nuoria naisia. Jutussa Baltzar kuvataan rehvakkaana naistenmiehenä. Hänen kommenttinsa ovat tasoa ”naiset ovat akkoja jo 25-vuotiaina”, ja tyttöystävä oli 17-vuotias. 

    Monet ovat sosiaalisessa mediassa raivona artikkelista. Muun muassa journalisti Samuli Suonpää kirjoitti Twitterissä, ettäAnna-lehti kasvatti naisia uhreiksi, ottamaan hyväksikäyttö merkkinä Miehen ihailusta”. Monet syyttävät toimittajaa tällaisen jutun kirjoittamisesta. Päätän lähestyä jutun kirjoittajaa, toimittaja Tuula Kasasta aiheen tiimoilta. Hän lupautuukin vastaamaan kysymyksiini. 

    Kasanen kertoo lähteneensä alunperin tekemään juttua siitä miten romaniväestöstä tullut sen ajan arvostettu kulttuurihenkilö ohjaa nuorisoteatteria. Jutusta muodostui kuitenkin aivan toisenlainen. Aika oli kortilla ja Baltzar halusi puhua itsestään ja rehvastella. Aihe ja tyyli vaihtui lennossa. 

     

    Kysyin Kasaselta mm. mitä ajatuksia hän toivoi artikkelin aikoinaan herättävän?

    “Artikkelista ajattelin, että nyt varmasti huomataan, miten hullu Baltzar on, että tulee paljon puhetta ja keskusteluja. Mutta kun lehti ilmestyi minusta tuntui, ettei kukaan ollut koko juttua lukenut, edes sanonut että äijähän on täysi sika. Lopputulos oli hiljaisuus. Petyin.”

    Entä nyt kun luet artikkelia mitä ajatuksia se sinussa herättää? 

    Olin aikani lapsi, lukijat olivat aikansa lapsia. Kulttuurihenkilölle sallittiin paljon enemmän kuin tavallisille ihmisille. Kuviteltiin, että taiteen tekeminen vaati ronskia otteita ja ”palavaa tunne-elämää”.  Manipulointikin ymmärrettiin usein vain ohjaajan kyvyksi saada näyttelijät parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Paljon heille annettiin anteeksi ja hyssyteltiin. Joskus pyöriteltiin vähän päätä. Mutta kukaan ei edes pyöritellyt päätä kun juttu ilmestyi.”

    Kasasen haastattelun jälkeen pohdin mikä on loppujen lopuksi kirjoittajan vastuu, entä lukijan?

     

    Nuoren miehen kokemus

    Tapaan ystäväni, nuoren miehen, joka oli joitakin kuukausia mukana Veijo Baltzarin produktiossa. Hän käyttää usein termiä “opetuslapset” puhuessaan Baltzarin ympärillä pyörivistä pidempään toiminnassa olleista naisista. Puhuessamme aiheesta näyttää selvältä keitä nämä naiset ovat, erityisesti kuka on Baltzarin kanssa pidätetty nainen, mutta jostakin syystä tämä on edelleen salassa pidettävää tietoa. 

    Kysyn mieheltä tuliko hänelle missään vaiheessa sellainen olo, että Baltzarin ja ”opetuslasten” toiminnassa oli jotain outoa? 

    “Amatöörinä ei osannut edes kuvitella jonkun toiminnan tai tekemisen ”outoutta” mutta olihan se hieman merkillistä kun VB:lle tuodaan vesipulloa, avataan ja suljetaan yms. Palvelu pelasi (tätä tekivät siis juuri ne jotka pidempään toimineet VB:n kanssa/opetuslapset). Aiheesta puhuttiin sivulauseissa muutamien kanssa. Mm. siitä kun ketään ei oikein kyseenalaistanut mitään VB:n sanomisia vaan kaikki oli aina oikein, vaikka ehkä sitä mieltä oikeasti ei oltukaan.”

     

    Aleksanterin teatteri, jossa Integraatioteatteri Baltzar toimi. Kuvaaja: Ilkka Jukarainen

     

    Clare Quilty

    Tavattuani nuoren miehen hän laittaa samana iltana viestiä ja kehottaa minua kuuntelemaan räp-artisti Mercedes Bentson Clare Quilty -kappaleen, ja palauttamaan mieleeni Helsingin Sanomien artikkelissa peitenimellä “Lumi” esiintyneen naisen kertomuksen. Kuuntelen kappaleen ja luen lyriikat vielä moneen kertaan. Siinä se kaikki on. Lukemattomia viittauksia jotka ovat suoraan yhdistettävissä Veijo Baltzariin. Kappaleessa joka on julkaistu kahdeksan kuukautta sitten. Toistan mielessäni uudestaan kysymyksen, mikä tässä kesti? 

    Koitan tavoitella Mercedes Bentsoa asian tiimoilta. Joitakin päiviä myöhemmin managerilta tulee viesti ja kutsu Clare Quilty- musiikkivideon julkaisutilaisuuteen Suvilahteen 7. joulukuuta. Tilaisuudessa Mercedes, oikealta nimeltään Linda-Maria Roine, vastaa myös kysymyksiin aiheeseen liittyen.

    Keikkapäivänä julkaistaan Helsingin Sanomissa artikkeli jossa Roine kertoo Veijo Baltzariin liittyvistä kokemuksistaan omalla nimellään.

    Illalla keikkapaikalla Suvilahdessa ei ole tungosta, ehkä nelisenkymmentä ihmistä ja muutama toimittaja. 

    On videon ensiesityksen aika. Pysäyttävä Clare Quilty -musiikkivideo on ohjaaja Aino Sunin käsialaa. Suni on ohjannut myös Roineesta kertovan dokumenttielokuvan Ei koskaan enää (2018). Videossa on karismaattinen kultinjohtaja, joka houkuttelee kulttiinsa nuoria naisia. Kultin johtaja näyttäytyy aluksi miellyttävänä isähahmona, mutta pikku hiljaa tulee esiin alistavampia piirteitä. 

    ”Me tytöt päädytään mun johdolla yhteen ja keksitään ratkaisu, joka on ehkä hieman rajumpi kuin tosielämässä” – Roine kuvailee videota Ylelle.

     

    Mercedes Bentso, Suvilahti TBA Kuvaaja: Saara Elo

     

    Esityksen jälkeen Roine vastaa kysymyksiin. Hän kertoo, että ei aluksi halunnut kertoa asiasta omalla nimellään, koska pelkäsi esimerkiksi uhrien syyllistämistä. Mutta kokee, että nyt kun Veijo Baltzar on vangittuna on asiasta paljon helpompi puhua. Roine kertoo myös kokevansa jonkinlaista kutsumusta puhua vaikeista asioista. Varsinkin jos hänen oma puheensa voi auttaa edes yhtä ihmistä joka on kärsinyt samanlaisista asioista. Hän kertoo myös saaneensa Veijo Baltzarin muilta uhreilta ja uhrien perheiltä kiitosta siitä että puhuu julkisesti asiasta.

    Mercedes ja kultin jäseniksi pukeutuneet tytöt nousevat lavalle esittämään Clare Quilty -kappaleen myös livenä. Tunnelma on käsinkosketeltavan latautunut.

    Mercedes laulaa kappaleen viimeisen fraasin näin:

    “You’re guilty, niin kuin Clare Quilty

    Veijo Baltzar”.

     

     

    Kirjoittaja on Saara Elo, radio -ja TV-journalismin opiskelija

    Saara Elo              Kuvaaja:  Jassu Dammert

     

     

     

     

     

     

  • Saariston talvi

    Millaista saaristossa on talviaikaan, kun luonto on lakastunut, myrskytuuli ujeltaa ja kesäkauppojen hyllyt hohtavat tyhjinä? Lähdin ottamaan asiasta selvää Vänölle, Saaristomerelle.

    Teksti, kuvat ja videot: Arja Kangasniemi

    Etelärannalle rakennettu Vänön kylä on hiljainen, kun saavun saarelle. Tuulee 17 metriä sekunnissa, vihmoo vettä. Mutta kun on varustautunut purjehtijan asusteilla, koiranilma ei estä ulkoilemista. Meri on sula ja ulkolämpötila on viitisen astetta. Pääsen jopa tekemään vuoden viimeiset pulahdukset Itämereen.

     

     

    Suomen saaristo on tunnettu lumoavista maisemista, mutta syksy on tehnyt tehtävänsä. Väistelen vesilätäkköjä, varon liukastumista kallioilla, tuijotan kävelyretkillä mustia koivunoksia ja lakastuneiden kasvien korsia.

     

    Kioskit ovat kiinni ‒ lopullisestiko?

     

    Pirjo ja Magnus Hoffström muuttivat Vänölle kymmeniä vuosia sitten, koska halusivat kokeilla, millaista on asua saaristossa. Magnukselle saaristolaiselämä oli tuttua entuudestaan. Hänen isoisänsä rakensi vuonna 1902 kesähuvilan Högsåraan, vajaan kahdeksan merimailin eli noin 14 kilometrin päähän Vänöstä. Siitä lähtien hänen perheensä vietti paljon aikaa saaristossa.

    Pirjo muutti Vänölle tutustuttuaan Magnukseen. Hän ihastui saaren luonnonläheisyyteen, rauhaan ja vapauteen, jotka muistuttivat häntä lapsuuden ja nuoruuden keskisuomalaisesta maalaiselämästä. Pirjo ja Magnys viihtyvät saarella edelleen ympäri vuoden.

     

     

    Harmaudesta huolimatta saariston lumo on tallella. Luonnon äänillä on ylivalta, meri-ilma tuulettaa kaupungin pölyt keuhkoista, havupuiden tuoksu huumaa. Koivujen valkoisuus melkein koskee silmiin. Kiire on täällä kirosana.

     

    Vielä 40 vuotta sitten vänöläisten pääelinkeino oli kalastaminen. Turskasaalit myytiin Kasnäsin kalanjalostustehtaaseen. Nykyään Vänöllä ei enää ole ammattikalastajia.

    Vänöllä on ollut enimmillään satakunta pysyvää asukasta, tänä talvena saarella asuu ympärivuotisesti yksitoista ihmistä. Asukkaat saavat toimeentulonsa muun muassa yrittämisestä. Pirjo Hoffström työskentelee  Suomen Saaristovaraus Oy -yrityksessään, mutta hän on toiminut myös toimistotyöntekijänä Kasnäsin kalanjalostustehtaassa. Nyt eläkkeellä oleva Magnus sai toimeentulonsa esimerkiksi tekemällä rakennustöitä saaristossa, toimimalla jäälossin vahtina ja ajamalla taksivenettä.

     

    Kun väki ja karja saarella vähenivät, katajat, koiranputket, ruusupensaat ja nokkoset alkoivat valloittaa entistä laidunmaata. Matkailijan silmissä niittyjen valloittajatkin ovat kauniita.

     

    ”Kesäasukas tuli kysymään kalastajalta, miten pärjäätte saarella. Kalastaja sanoi, että me kalastellaan ja rakastellaan. Entä mitä te teette talvella? No, me kalastellaan vähän vähemmän.” Vänöläinen anekdootti.

     

    Vänön pohjoispuolella on kulkenut viikinkien idäntie, jota on mukaellut myös vanha kauppareitti lännestä itään. Tarinan mukaan tanskalainen kapteeni Klas purjehti reittiä 1600-luvulla. Pohjoismyrskyn riehuessa hän seilasi hakemaan suojaa Vänön eteläpuolelle, mutta laiva haaksirikkoutui.

    Vänöläiset pelastivat kapteenin ja miehistön, mikä oli epätavallista, sillä usein hylyt ryöstettiin. Kiitollinen kapteeni Klas lahjoitti Vänölle kappelin, joka rakennettiin lähelle onnettomuuspaikkaa. Kari, jolle laiva haaksirikkoutui, nimettiin Klasoniksi.

     

    Saaren kulttuuritalo on nimeltään Smugglarnästet, ’salakuljettajan pesä’, sillä myös salakuljettajat kuuluvat Vänön historiaan.

     

    Ruusupensas ei ota uskoakseen, että on joulukuu. En minäkään.

     

     

Köpa Cialis på nätet Sverige Köpa viagra på nätet utan recept Kjøpe Cialis på nett Køb Cialis på nettet Osta Cialis Suomi Comprar Priligy sin receta Comprar Priligy por internet Kjøpe Viagra reseptfritt på nett i Norge