-
Videolla Janne Kataja kertoo hänen Riihimäen pienestä lelukaupasta, joka on osa heidän tuotantoyhtiö Hihhihhii Oy:ta. Janne kertoo myös miten hän on nuoresta asti halunnut olla lelukauppias ja onko lelukauppiaana olo nyt ollut sellaista kun hän on kuvitellutkin.
Toimitus, kuvaus ja editointi: Karoliina Lievonen
-
Sosped-säätiön alla toimiva Itä-Helsingin Kulttuuripaja Kupla vietti avajaisiaan marraskuun lopulla. Vertaisohjaajaksi koulutettuja on jo kuusi.
Kulttuuripaja Kuplan toimitilat ovat hyvien kulkuyhteyksien varrella ja kivenheiton päässä Puotilan metroasemalta. Kulttuuripaja Kuplan kävijöiden ja vertaisohjaajien lisäksi avajaisiin oli kutsuttu Sosped-säätiön ammattilaisia. Taustalla pyöri reaaliajassa Sosped-säätiön Mieletöntä Valoa-hankkeen nuorten aikuisten tekemä pop up- radio-ohjelma ja tarjolla oli seisovan pöydän herkkuja.
Kulttuuripaja Kuplan toiminta pohjautuu kulttuuripajamalliin, jossa keskitytään osallistujien voimavaroihin ja vahvuuksiin. Kulttuuripajamalli mahdollistaa myös uuden oppimisen. Kuplan kohderyhmään kuuluvat helsinkiläiset 18-35 -vuotiaat nuoret aikuiset, joilla on jokin mielenterveyden haaste. Diagnoosia ei vaadita. Toiminnassa keskitytään saamaan onnistumisen kokemuksia kivan ja mielekkään yhteisöllisen ryhmätoiminnan kautta. Samalla omat voimavarat vahvistuvat.

Vertaisohjaajan työkirjaan tutustumista. Kuva: Susanne Salin Kulttuuripajalla voi kouluttautua vertaisohjaajaksi
Vertaisohjaajien ohjaamien ryhmien teemoissa vain luovuus on rajana. Toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista ja maksutonta, eikä mitään ennakkotaitoja tarvita. Kulttuuripaja on syrjinnästä vapaa matalan kynnyksen paikka.
Kulttuuripaja Kupla tarjoaa puitteet, joissa jokainen osallistuja voi halutessaan kokeilla erilaisia toiminnallisia ryhmiä, kuten lautapelejä, sisustamista, askartelemista, kirjoittamista, luovaa valokuvausta ja musiikillista toimintaa. Musiikin tekemiseen on hyvät puitteet, sillä Kuplalla on käytössään kerran viikossa laadukas studio, jossa voi tehdä esimerkiksi rap-musiikkia tai soittaa musiikkia bänditilassa.

Lautapeli-iltapäivä. Kuva: Susanne Salin Kulttuuripaja Kuplan kävijä voi halutessaan hakea vertaisohjaajakoulutukseen, jonka suorittamisen jälkeen on mahdollista alkaa ohjata omaa harrasteryhmää. Kukin vertaisohjaaja päättää ryhmänsä teeman itse. Vertaisohjaajakoulutuksia järjestetään noin kaksi kertaa vuodessa.
Sosped-säätiö kannustaa nuoria aikuisia löytämään vahvuutensa vertaisuuden ja yhteisöllisyyden kautta. Sosped-säätiö, jonka alla kulttuuripajat toimivat, toimii turvatakseen ihmisten tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan toimintaan ja yhteisöihin. Sosped-säätiön tavoitteena on keskittyä sellaisten ihmisryhmien tukemiseen, jotka ovat ajautuneet elämässään erilaisiin haasteisiin tai jääneet ilman julkista tukea. Sosped-säätiön kulttuuripajatoiminta pyrkii vahvistamaan nuorten aikuisten omia voimavaroja sekä kannustaa heitä ohjaamaan toisia vertaisiaan samassa ikäryhmässä. Kulttuuripajatoiminnassa yhdessä tekemisen hengellä on merkitystä.

Emma Lehtovuori -
Urheilutoimittajien huippulupaukset Jesse, Joonas ja Viljami puivat polttavia urheiluaiheita liittyen dopingiin, urheilun viihteellisyyteen sekä urheilussa muhivaan tasa-arvokeskusteluun. Read More…
-









Kuvat: Minna Heimola
-
Ajankohtaista / Kolumnit / Tekstit / Urheilu
Aleksib:n johtama OG on ollut CS:GO skenen puheenaiheena jo pitkän tovin. Tuleeko joukkue nousemaan kirkkaimpien joukkueiden seuraan?
-
Mitä Stadin Derby merkitsee HJK-järjestölle? Haastattelussa seuran mediapäällikkö Jupe Väre.
Roni Ylä-Jussila & Jesse Wahlsten
-
Edmonton Oilers on karmean kahden viime kauden jälkeen nousemassa pudotuspeleihin. Mikä on muuttunut?
80-luvun suuruus Oilers oli viimeksi pudotuspeleissä kaudella 2016-17 sijoituttuaan divisioonansa toiseksi. Tuolloin he tippuivat pudotuspelien toisella kierroksella Anaheim Ducksille. Silloin luultiin, että seuran uusi nousu olisi alkamassa. Seuraavalla kahdella kaudella Oilers ei kuitenkaan päässyt pudotuspeleihin.
-
Torstain iltapäivälähetyksen teemana on suomirap. Annin ja Reettan vieraaksi saapuu Mon-Sala, jonka kanssa keskustellaan suomirapin tämänhetkisestä tilanteesta. Mon-Sala kertoo esimerkiksi, mitä Cheekin menestys on tehnyt suomirapille.
Playlist:
- Kaupunkiin (remix) – Huge L, Mode
- Unta on kaikki tää – Laineen Kasperi
- Pimeä – Pimeä Hedelmä
- Boys Don’t Cry – Mon-Sala
- Legginsit on housut – Sofa
- Pyhimys – Kaikkea pahaa

Merestä on löydetty kaksi päivää sitten kadonneeseen C-130 Hercules -chileläiskoneeseen viittaavia jäänteitä. Kuva: Harshit Sekhon
Uutistoimittaja: Mika Launiala
Tuottaja: Sami Häkkinen
-

Kuva: Juls Sanchez Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisesta keräsi lokakuussa 2019 tarvittavat 50 000 allekirjoitusta ja se etenee eduskuntaan. Puolueiden kannat ovat kaksijakoiset ja yksittäisten poliitikkojen henkilökohtaiset mielipiteet kannabiksen dekriminalisoinnista eriävät laidasta laitaan.
-
Torstain lounastunnilla Pinjan ja Saaran kanssa keskustellaan vaikenemisen kulttuurista ja #metoo-ilmiöstä. Haastatteluissa yksi Tottumiskysymys-elokuvan ohjaajista Reetta Aalto, lasten ja nuorten oikeuksien aktivisti, ex-kilpaurheilija Kiira Korpi ja räp-artisti, Veijo Baltzarin uhri Mercedes Bentso.
Sähkeuutiset toimittaa Marjatta Luostarinen. Tuottajana Karoliina Lievonen.
Lähetyksessä soitetut kappaleet:
Anouk – Nobodys wife
Aretha Franklin – Respect
Duffy – Mercy
Mercedes Bentso – Clare Quilty

Saara Elo ja Pinja Kostiainen Kuvaaja: Jassu Dammert 
Kahina liigakiekkojäällä johti ulosajoihin. Uutiskuva: Julia Rantala/Ines Laakso 
Haastattelussa Reetta Aalto, yksi Tottumiskysymys -elokuvan ohjaajista.
