-
Kilkin & Korhosen ilmiötunnin pääaiheena käsitellään ekologisuutta muotimaailmassa. Haastattelussa muotitoimittaja ja muotialan yrittäjä Jennie Barck. Podcastissa käydään läpi myös ajankohtaisimmat asiat maailman koronavirustilanteesta. Otamme myös selvää, millaista on elää ulkomaanmatkan jälkeisessä karanteenissa.

Podcastissa kuullaan, miltä arki tuntuu karanteenissa ulkomaanmatkan jälkeen. Kuva: HEO Media Kuvatoimitus 
Podcastissa pohditaan vaatteiden ekologisuutta. Kuva: Henna Korhonen -
Siirtomarkkinat ovat futiksessa välillä hyvinkin riskialtista rahalla leikkimistä. Tässä viisi pelaajaa, joiden nykyistä uraa vanhat seurat katselevat päätöksiään katuen.
-
KHL keskeytti kautensa viimeisenä huippujääkiekkosarjana, lukuunottamatta NHL:ää joka on tauolla. Vielä viime viikolla ilmoitettiin, että KHL on tauolla huhtikuun alkuun saakka. Pitkään ihmeteltiin liigan halua venyttää päätöstä, kun oli selvää, että vallitsevan tilanteen takia hekin joutuvat kauden keskeyttämään. Päättyneen KHL-kauden kirkkaimpana suomalaisnimenä voidaan pitää Jokerien puolustaja Mikko Lehtosta. Lehtonen oli kiistatta yksi koko sarjan parhaista puolustajista.
-
Juice Leskinen ( 1950- 2006 ) oli tunnettu sekä pidetty sanoittaja, laulaja- lauluntekijä, runoilija ja eittämättä suuri ajattelija.
Hänen kappaleet puhuvat omalaatuista, verbaalisesti taitavaa, koskettavaa kieltä ja mielestäni haastatteluissa Juice jatkoi samaa linjaa.
Huumoria unohtamatta.
Tervetuloa Juicen mielenmaisemaan eri haastatteluista koostetun katkelman muodossa.
Kuuntele kooste tästä:

Kuva: Juha Jormanainen
Koosteessa käytetyt haastattelut:
Klassinen taustamusiikki: https://www.freesfx.co.uk/
-
Mestaruussormusten Herrojen uusimmassa jaksossa miehet ottavat toisistaan mittaa NBA-historiaa käsittelevässä tietokilpailussa.
Spotify: Mestaruussormusten Herrat
Twitter: @HerratNBA
-
Listasimme 10 videopelivaihtoehtoa tappamaan aikaa karanteenissa. Continue Reading…
-
Yhdysvaltojen kongressi on useita päiviä kestäneen neuvottelun jälkeen viimein sopinut elvytyspaketin suuruudesta. Paketin on tarkoitus helpottaa maan taloudellista tilannetta, jolle koronavirus on ollut suuri isku. Senaatin republikaanit ja demokraatit sekä Valkoinen talo ovat päättäneet tukipaketin kooksi jopa 2000 miljardia dollaria.
Jo tiistaina ennen sopua pörssikurssit ympäri maailmaa kääntyivät nousuun. Keskiviikkona päätöksen jälkeen nousu jatkui ja esimerkiksi Tokion nikkei-indeksi nousi kahdeksan prosenttia.

Kuvitus ja teksti: Julia Rantala
-

Koronavirusepidemiasta johtuen Hullut Päivät 25.3. – 5.4.2020 ovat tänä vuonna verkossa.
Aleksanterinkadulla oli vain muutama ihminen ja sieltä puuttuivat Hullujen Päivien kirkkaana loistavat keltaiset muovikassit.
-

kuva: Hanna Viljaranta
Kahvila Sävyssä on keskiviikkoaamuna muutama asiakas. Kahvilan työntekijä Tiina Xavier kertoo, että kahvilassa on selvästi hiljentynyt. Hän kertoo myös, että tämän viikon he ovat vielä normaalisti auki, ainakin näillä näkymin, mutta ensi viikolla he aloittavat myynnin vain take away -käytännöllä.
-

Kuva: Josefiina Turkulainen
