-
Eetu ja Samu käyvät Urheiun aamupäivässä läpi tulevan F1-kauden lähtökohdat. Käsittelyssä esimerkiksi suomalaiskuski Valtteri Bottaksen uusi aika Alfa Romeolla, tulevan kauden mestaruuskamppailu, sekä Ferrarin mahdollinen paluu huipulle.
Kuva: Anna Pentti
-
Perjantain aamuaivoissa pojat käyvät läpi ruokakulttuurista ja harrastuksistaan.
Kansikuva: Eveliina Gutierrez
-

(Kuva: Heikki Mitikka/@riotcolorphoto) Tulevana viikonloppuna Imatralla karsitaan Suomen rytmisen voimistelun edustajat Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, jotka käydään Ruotsin Uppsalassa toukokuun alussa. Uuden olympiadin myötä kilpaillaan ensimmäistä kevättä uudistetuilla säännöillä. Continue Reading…
-
Perjantain brunssikattauksessa pojat ja Salla käyvät läpi vanhempien vanhoja valheita, itkettäviä Disney leffoja ja Juuson kivikautista televisiota.
-

Dartsin suosio on kasvanut myös suomalaisten penkkiurheilijoiden keskuudessa. (Kuva: pixabay) ”ONE HUNDRED AND EIGHTYYY”, näin tuomari huudahtaa, ja yleisössä käynnistyvät karnevaalit. Tuhannet ihmiset ovat saapuneet paikan päälle katsomaan tikanheittoa. Ilmassa on juhlahumua, katsojat ja darts-fanit ovat pukeutuneet toinen toistaan hullunkurisempiin asuihin. Continue Reading…
-
Trombitin toimittajat Eevert Lifländer ja Joonas Nikander haastattelivat C Moren jääkiekkoselostaja Teppo Laaksosta ennen Mestiksen runkosarjan ottelua Kiekko-Espoo-Kiekko-Vantaa. Miten selostaja valmistautuu työtehtäviinsä pelipäivänä, kuinka Laaksonen päätyi alalle ja mitä vinkkejä hänellä on ammattiin pyrkiville?
Toimittaja: Eevert Lifländer
Kuvaus: Joonas Nikander
-
Osa 1: Anne, Emmi ja Mona
Keittiöelämää 2022-kuvareportaasissa on päästy sisälle suomalaisiin koteihin.
Mitä tapahtuu ja mitä kaikkea tehdäänkään kodin keskipisteessä: keittiössä 2020-luvulla?
Tekijä: Henna-Mari Hirvonen
-
Juliuksen ja Isaacin ensimmäisessä radiolähetyksessä keskustellaan mm. pakenemisesta sotaa samalla jättäen oma kotimaa…
Äänessä Isaac Ndabarinze ja Julius Päivänen
Kansikuvan ottanut: Eveliina Gutierrez
-
Lifu Lifländerin ja Joonas Nikanderin juontama urheilushow, jossa käsitellään urheilua omintakeisella, mutta ihmislähtöisellä tavalla.
Historiallisen avausjakson vieraana C moren selostaja Juho Kokko. Juhon kanssa keskustellaan mm. rallista, jääkiekosta ja musiikista.
Live Outside podcastin visuaalisesta ilmeestä vastaa Severi Aalto.







