Kaikki musiikinkuuntelijat ovat varmaan joskus käyneet lempiartistinsa keikalla hyräilemässä ulkoa osaamiaan kappaleita. Helsingissä esiintyykin päivittäin eri näköisiä ja kokoisia bändejä. Kaupungissa kuplii myös toisenlainen live-musiikkikulttuuri.

Lähes joka päivä jossain päin Helsinkiä järjestetään Open Stage, helpommalta nimeltään jamit. Open Stage -iltojen ideana on, että lavalle voi nousta käytännössä kuka tahansa. Jos mielestäsi osaat soittaa tai laulaa, lava on käytössäsi. Yhdet näistä jameista järjestetään keskiviikkoisin, aivan Sörnäisten ytimessä, näköalaravintola Kolmessa Kaisassa.

Jameissa on aina housebändi, joka soittaa tarvittaessa halukkaiden kanssa. Kolmen Kaisan housebändiin kuuluvat laulaja-kitaristi Jouni Siitari, basisti Jukka Jylli ja rumpali Jarkko Lepistö. Pitkän linjan muusikoita jokainen tahollaan.

Talolta löytyy soittimet.

Housebändi aloittaa illan muutamalla rokkivedolla ja luovuttaa sen jälkeen lavan enemmän kuin mielellään pöydissä lasiaan kallistavien muusikoiden haltuun.

Harhakuva humalassa heiluvista rokkareista lentää hyvinkin nopeasti ö-mappiin. Soittajien tarkoitus ei ole tulla ryyppäämään vaan viihdyttämään yleisöä, sekä itseään. Osa muusikoista tuleekin paikalle juomaan muutaman oluen tai vain alkoholittomia virvokkeita. Yksi kaveri juo teetä ja on myöhemmin lavalla revittelemässä sähkökitaraa. Toki sekaan mahtuu laitamyötäisessäkin olevia, sijaitseehan paikka Kallion kaupunginosassa, mutta täällä heidät karsitaan melko lailla jo ovella.

Kallio on varsinainen kulttuurien sulatusuuni. Tämä heijastuu myös jameihin. Täällä voit nähdä ulkomaalaisnaisen laulamassa virheettömiä versioita Jimi Hendrixin tai Edith Piafin kappaleista ja seuraavaksi lavalla saattaa heilua ryhmä nepalilaisia soittamassa reggaeta.

Villeimpinä iltoina meno yltyy todelliseksi musiikilliseksi vuoristoradaksi, eikä jarrumiestä näy horisontissa lainkaan. Ensin baarikansa saatetaan hämyisen jazzklubin tunnelmaan, sitten rokataan niin, että sukat pyörii, tukat heiluu ja laulu tulee falsetissa, kovaa ja korkealta. On suhteellisen vaikuttavaa, kun estradille hyppää neljä muusikkoa ja hetken neuvottelujen jälkeen ilmoille kajahtaa AC/DC – Black Sabbath – Whitesnake -potpuri.

Yksittäisten bändien keikat koostuvat normaalisti omista kappaleista. Jamien täysin ennalta käsikirjoittamattomaan settiin kuuluu klassikoita, omia kappaleita, sekä uudempia hittejä, Rolling Stonesista White Stripesiin. Yllätyksellisyys onkin yksi jamien ehdottomista valteista.

Ihmetystä herättävää on, miten toisilleen vieraat muusikot soittavat niin sulavasti tavalliselle musiikinkuuntelijalle tuntemattomia kappaleita. Kolmen Kaisan jamien vetäjä, Jouni Siitari, sanookin osaavansa noin parisataa kappaletta ulkoa.

Jouni ”Londe” Siitari.

Joskus paikalta saattaa myös bongata kotimaisia kärkipään muusikoita ja oman elämänsä taiteilijoita. Trubaduureja ja big bandeja. Parhaimmillaan tunnelma leijuu ihan katonrajassa ja baarikansalle tuotetaan musiikkielämyksiä, joille ei voi kuin hymyillä.

Kolmen Kaisan Open Stage, keskiviikkoisin klo 22.

Teksti Jukka Leskinen, kuvat Danae Delikouras

Kahden nuoren naisen nähtiin kantavan patsasta poispäin Karhupuistosta tänään perjantaina aamukymmeneltä.  Naiset olivat voitonriemuisen oloisia – liekö kyse esimerkiksi vedonlyönnistä tai teekkarihuumorista?

Patsaan paikalla puistossa on tyhjä jalusta, jota paikalliset asukkaat käyvät tyrmistyneinä ihmettelemässä. Vanhempi rouva purki sanoiksi varmaan useimpien tunnot:

– Eikö mikään saa olla enää rauhassa? Pitääkö patsaatkin kiinnittää lukoilla ja kettingeillä paikoilleen?

Tapahtuman silminnäkijöitä tai tapahtumasta jotain tietäviä pyydetään olemaan yhteydessä Trombitin toimitukseen. Kauniin kaupunginosamme Kallion puolesta vetoamme:  Palauttakaa patsas paikoilleen!

Kuva ja teksti Martta Nerg

”Perustulo on kaikille yhteiskunnan täysi-ikäisille jäsenille ehdoitta ja vastikkeetta maksettava kuukausittainen rahasumma, joka korvaisi pitkälti nykyisen vähimmäissosiaaliturvan eri muodot”, perustulo.org kertoo sivuillaan.

Perustulokokeilua selvittänyt työryhmä luovutti ensimmäisen ehdotuksensa perustulokokeilusta sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntysälle keskiviikkona. Ehdotuksessa suositellaan kaksi vuotta kestävää kokeilua. Hallituksen antama määräraha riittäisi noin 1 500 suomalaiselle. Työryhmä on kuitenkin sanonut että kokeilussa pitäisi olla noin 10 000 ihmistä. Työryhmä ehdotti että satunnaisotolla valittaisiin 18–63 vuotiaita suomalaisia. Eläkeläiset eivät koeryhmään kuuluisi.

Mahdollisesti ensi vuonna alkavassa perustulokokeilussa joillakin ihmisillä olisi mahdollista päästä kokeilemaan osittaista perustuloa, mikä olisi 550 – 750 euroa kuukaudessa. Perustulosta ei makseta veroa. Osittainen perustulo korvaisi perusturvaetuuksia, kuten työttömyyspäivärahan ja toimeentulotuen. Ansiosidonnaiset etuuden jäisivät suurimmaksi osaksi ennalleen.

Hallitus on sanonut tekevänsa päätöksen huhtikuussa kokeilun etenemistavoista.

Perustulokokeilulla byrokratiaa pyritään vähentämään ja yksinkertaistamaan monimutkaista etuusjärjestelmää. Kokeilun tavoitteena on vähentää työttömyyttä ja kannustaa työntekoa. Perustulo antaisi työttömille paremman mahdollisuuden ottaa vastaan pienpalkka- ja pätkätöitä ilman pelkoa perustulon menettämisestä.

Perustulon kustannukset huomioitaisiin veronkorotuksilla. Mitä suuremmat tulot ovat, sitä suurempi veroprosentti. Esiselvityksessä annettiin esimerkkinä 500 euron perustulo kuukaudessa, jolloin siitä ylittävän osan tulovero olisi 40 prosenttia. Perustulon ollessa 700 euroa kuukaudessa, olisi siitä ylittävä tulovero 50 prosenttia.

Teksti: Kirsi Halmetoja

Kuvat: Martta Nerg

Ensimmäiset digitaaliset pelit tehtiin kotitietokoneille 1970-luvulla. Sittemmin 80- luvulla ohjelmoitiin ensimmäiset television kautta pelattavat videopelit. Niissä seikkailivat putkimiehet ja keskiajan ritarit. Oli palikkapelejä ja suoraviivaisia tekstipelejä.

90- luvulla pelivalikoima laajeni monille eri konsoleille ja 2000- luvulla peligrafiikka muistutti jo elokuvia. Pelaajia on nykyään maailmassa jo satoja miljoonia, kun jokaisessa puhelimessakin on olemassa jonkinlainen peli. Vähemmistön harrastuksesta tuli populaaria hupia parissa vuosikymmenessä.

Onko videopelit sitten suunnattu yksinäisille joilla ei ole ihmiskontakteja mennä pelaamaan jalkapalloa ulos aurinkoon? Niille, jotka kyhjöttävät yksin nurkassa toljottamassa pikselimössöä? No ehkä kummastelijoiden pitäisi kokeilla pelaamista itse, niin tajuaisivat että kavereidenkin kanssa voi pelata joko livenä tai sitten verkon kautta.

Parhaimmissa video ja tietokonepeleissä on mukana suuria tunteita, rakkaustarinoita, ihmiskohtaloita ja sankaruutta. Pelaaja voi myös itse löytää puolisonsa tai leipätyönsä nettipelien kautta.

Videopelit eivät vain kehitä ajattelua, ne myös mahdollistavat uusien innovaatioiden syntyä. Markkinataloudesta löytyy rako esimerkiksi roolipelien kohdalta. Pelaaja voi kehittää itse oman pelin, levyn tai kirjan, joka pohjautuu seikkailu, rooli tai strategiapeliin. Samoin myös kaikissa maailman peleissä lautapelejä myöten on olemassa selvä bisnesmahdollisuus. Joku voi olla esim. shakin harrastaja ja kirjoittaa shakkiromaanin, jossa on mukana roolipelielementtejä.

Itse kasvoin konsolipeliohjain kädessä. Lapsuudessa hukutin useita tunteja päivässä pelien ihmeelliseen maailmaan. Ihmiset luulivat että se on vain sopivaa nörteille tai kummajaisille. Mutta nykyään jokainen ihminen toljottaa nollia ja ykkösiä koko ajan kaikkialla. Jokainen tuijottaa digitaalista ruutua koko ajan bussissa, metrossa, ratikassa tai junassa. Olin siis lapsuudessa edelläkävijä kun minua moittineet syyllistyvät nyttemmin aikuisuudessa samaan syntiin. Voin sanoa, että tavallinen puhelinruutu ei vedä vertoja kunnon 90- lukulaiselle hyvällä juonella varustetulle retropelille. Eikä älypuhelimet oikeastaan ole niin siisti juttu- parasta on kokea rakastuminen ja työnteko oikeassa elämässä.