• Post Image

    Nuoret liikkeelle

    Uuden nuorille suunnatun liikuntahankkeen, Big Muuvin lanseeraustapahtuma pidettiin Oopperatalossa perjantaina aamupäivällä.

    Big Muuvilla on tarkoitus tuoda esille lapsille ja nuorille suunnattuja liikuntaharrastuksia, kuten tanssia, sirkusta ja trikkausta.

    Tapahtuma on osa hallitusohjelman kulttuurin ja liikunnan kärkihankkeiden toteutusta. Uuden opetussuunnitelman mukaan tanssi ja liikunta tuodaan osaksi koululaisten arkea.

    Tapahtumassa nuoret saivat muun muassa kokeilla balettia ammattilaisten kanssa.

    Vartiokylän ala-asteen opettaja Taru Ruponen odottaa tapahtumasta oppilaittensa kanssa yhteistä liikkumisen iloa. Ruponen toivoo oppilaiden saavan kipinän tanssista ja trikkaamisesta, jossa tehdään akrobaattisia suorituksia lattiatasossa.

    Muuv uutiskuva (1 of 1)

    August Jalkanen ja opettaja Taru Ruponen.

    Halima Said, Soinisen ala-asteen oppilas, puolestaan odottaa päivältä paljon tanssia. Suosittu trikkaaminen ei ole Halimalle entuudestaan tuttua. Hänenkin mielestä koululiikuntaa saisi olla enemmän.

    Muuv uutiskuva Halima (1 of 1)

    Halima Said (oik.) haluaisi koulussa enemmän korista ja jalkapalloa.

    Tapahtuman juonsi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Marko Keränen. Mukana oli myös Suomen kansallisbaletin johtaja, Kenneth Greve.

    Big Muuv -yhteistyössä ovat mukana Suomen kansallisbaletti, Nuori kulttuuri -säätiö, Sirkuksen tiedotuskeskus ja Suomen Nuorisosirkusliitto, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Valo ja Liikkuva koulu -ohjelma.

    Muuv uutiskuva trikkaajan haastattelu (1 of 1)

    Big Muuv -tapahtuman juonsi Marko Keränen (oik.)

    Tapahtumasta tulee lisäksi kuvareportaasi Trombit.net sivuille.

    Teksti Jukka Leskinen, kuvat Kristiina Sievi-Korte

  • Viikonloppu punaisella energialla

    Terve elämä

    © Kristiina Sievi-Korte

  • Post Image

    Robot Stadissa

    Tapahtuman juonsi Roope Salminen.
    Tapahtuman juonsi Roope Salminen.

     

    Koululaisten rakentamat robotit olivat esillä 18.3.2016 Helsingissä Tapahtumakeskus Telakalla järjestetyssä Robot Stadissa -tapahtumassa.

    Tapahtumakeskus Telakalla oli paikalla 500 peruskoululaista opettajineen yhteensä 21 koulusta. Oppilaat ovat rakentaneet ja ohjelmoineet robotteja talven aikana.  Robottien avulla opitaan ohjelmointia, algoritmista ajattelua ja teknologiataitoja.

     

    Roboilu ei ole vain poikien juttu. Kilpailuja juonsi Kaj Kunnas.
    Roboilu ei ole vain poikien juttu. Kilpailuja juonsi Kaj Kunnas.

     

    Leikkimielisissä kisailusarjoissa robotit olivat esillä lavalla ja sokkeloissa.  Kolmannessa, yhdessä tehtyä -kisassa oppilaiden tekemät julisteet kertovat, miten he ovat toimineet yhdessä oppilasryhmänä robotin kanssa.

    Robottiprojekti on toteutettu osana Koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen -hanketta, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Tänä vuonna Lego-robotteja otetaan mukaan opetukseen 40 uudessa koulussa. Niille järjestetään ensi syksynä seuraava Robot Stadissa -tapahtuma.

     

    Aurinkolahden peruskoulun pojat ovat ylpeitä `Kaurakäsi´-robotistaan.
    Aurinkolahden peruskoulun pojat ovat ylpeitä `Kaura-koura´-robotistaan.

     

    Tapahtuma oli hieno ohjelmallinen kokonaisuus lounaineen, ja oppilaat viihtyivät silminnähden.  Sellaistakin kuului, että robottien kanssa puuhastelu on niin kivaa, ettei se edes tunnu opiskelulta. Myöhemmin iltapäivällä tapahtumassa esiintyivät Musta Barbaari ja prinssi Jusuf.  Tapahtuman äänimaailmasta vastasi Dj Orkidea.

     

    Teksti Iitu Poikela

    Kuvat Martta Nerg

     

  • Viikon viimeinen After Wörk käynnistyy kolmelta!

    Kettu ja Roope pohtivat viikon viimeisessä After Wörkissä metafyysisiä oivalluksia sekä sitä onko onnellisuus poliittista.

    Lisäksi tuttuun tapaan tulee Biisien Kaatopaikka.

    Tsekkaa päivän Kaatopaikka Biisi Linkki

  • Viikonlopun menovinkit

    Perjantaina 18.3. on odotetun Suburra-elokuvan ensi-ilta. Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita italialaisen elokuvan vallatessa katsojansa gangstereiden, korruption ja väkivallan kutkuttavaan maailmaan.

    We Love Helsinki tekee yhteistyötä Hietalahden kauppahallin kauppiaiden kanssa järjestäen 19.3. alkaen Musaa ja maistelua -tapahtumia. Kauppiaat tarjoavat halpoja maisteluannoksia, ja We Love Helsingin DJ:t täyttävät hallin tunnelmallisella musiikilla.
    Tapahtumat järjestetään lauantaisin 19.3.-30.4. kello viidestä eteenpäin.

    Sairas T julkaisee pitkään odotetun kokopitkän albuminsa! Lauantaina 19.3. juhlitaan Deliriumin levyjulkkareita Ääniwallissa. Lavalle nousee muitakin Suomen räp-skenen vallottaneita artisteja, kuten Petos, Mikidi & Gaiaf ja OG Ikonen.

    Yli 30 vuotta sitten perustettu amerikkalainen trashmetal jättiläinen, Exodus saapuu keikalle Helsinkiin. Heitä lämmittää kotimainen trashpumppu Lost Society, joiden keikoilta ei ole energiaa puuttunut. Exodus & Lost Society, Nosturi, la 19.3., liput 28e.

    SM-Liigan playoffsien puolivälierät alkavat tänään perjantaina. Nordiksella Stadin kingit kohtaa Lahden Pelikaanit. HIFK-Pelicans, Helsingin jäähalli, klo 18.30.

    Vinkit: Anni Hausen & Jukka Leskinen

  • Iltapäiväkerhossa jälleen Joose ja Amanda!

    Klo 13-15 Joose ja Amanda keskustelevat mm. kultaharkoista, kuolemasta ja lastenohjelmien aiheuttamista traumoista. Keskusteluun voi osallistua Trombitin shoutboxissa!

  • Liza ja Konsta perjantain Keskiaukeamassa!

    Timanttinen juontokaksikko syventyy tänään riippuvuuksiin sekä mm. illan televisotarjontaan. He luovat myös mahtavan viikonloppu-fiiliksen!

  • Kaikkea ei tarvitse selittää

    Pimeä sairaalan käytävä. Käytävän perältä tulee tyttö laulaen kohti yleisöä. Yleisön edessä hän ottaa kamerallaan meistä kuvan, klik! Alkaa kaoottinen juoksukohtaus, jossa porukkaa tulee kirjaimellisesti ikkunoista ja ovista, mölisten sekavia. ”Pöpi, pöpi, pöpi!”

    HEOn musiikkiteatterilinjan opiskelijat esittävät näytelmän Eleanor Rigby. Se kertoo mielisairaalan syövereihin kadonneista ihmisistä. Se esitettiin, kerrassaan nerokkaasti, Lapinlahden vanhassa mielisairaalassa, jonka miljöö palvelee erinomaisesti tarkoitusta ja tuo esitykseen todellisuuden tuntua.

    Lapinlahden vanhan sairaalan käytävät toimivat erinomaisesti näyttämönä.

    Näytelmän on ohjannut Milla Minerva Mertanen. Se ei perustu mihinkään aikaisempaan teokseen, vaan on Mertasen ja hänen työryhmänsä hengentuotos alusta loppuun.

    ”Idea syntyi sanomalehtien pienistä katoamisilmoituksista ja siitä ajatuksesta, että kaikki kadonneet mietiskelee kohtaloaan jossain välitilan kaltaisella terminaalialueella. Opiskelijat keräsivät vinon pinon katoamisuutisia ja niiden pohjalta lähdin kirjoittamaan isompaa kokonaisuutta”, Mertanen kertoo.

    Näytelmä herättää tukun kysymyksiä, antamatta kaikkiin välttämättä konkreettisia vastauksia.

    Mielenterveyden järkkymiseen on monia syitä. Perheenisä kyllästyy vaimoonsa ja lapsiinsa. Muistisairas elää menneisyydessä. Narsistinen tositv-tähti on menettänyt otteen todellisuudesta. Yksi on juossut pidemmän lenkin kuin Forrest Gump. Johtuuko mielenterveysongelmat aina ihmisestä itsestään? Toisaalta, tarvitaanko mielisairauteen edes mitään syytä? Yksi tarinan opetuksia onkin, ettei kannata tuomita jos ei tunne taustoja.

    Tositv-tähti on kadottanut kontaktin todellisuudesta.

    Näytelmässä seilaillaan komedian ja tragedian avoimella ulapalla. Välillä ei tiedä kehtaako tällaiselle nauraakaan, kun muut hullut tekevät mitä yksi hullu käskee.

    Keskeisiä kysymyksiä on kuinka mielisairaat luovat oman todellisuutensa. Mielisairas kieltää tosiseikat, vaikka ne tiedostaakin. Hullun häpeä ei yllä mielisairaalan seinien sisäpuolelle.

    Vaikka ihminen voi olla yksinäinen ryhmässäkin, on suorastaan hellyyttävää kuinka potilaat pitävät huolta toisistaan. Tätä tunnelmaa luo ratkaisu ettei hoitajia näy missään koko aikana, ja hyvä niin.

    Pääestradina toimii puistonpenkki, jolla keskustellaan olennaisimmat dialogit ja käydään läpi syitä miksi sairaalaan on jouduttu. Silti taustalla, sairaalan käytävällä tapahtuu kokoajan. Mitä nyt hullut yleensä puuhaavat, katsovat televisiosta lumisadetta. Aika ajoin käytävällä säksättävät valot luovat jo valmiiksi psykologiseen esitykseen kepeähköä kauhuefektiä. Kokonaisuus on seuraamisen arvoinen.

    Puistonpenkillä luetaan lehdestä ihmiskohtaloista.

    Hahmoissa on laaja skaala stereotypioita. Välillä tuntuu, että koko porukka on lentänyt yli käenpesän. Yhden vahvimmista roolisuorituksista tekee nainen, jolla on vähintäänkin erikoinen pakkomielle Michael Jacksoniin. Mielipuolinen kiilto silmissään, tuo herkkä tyttö vaaleanpunaisten saksiensa kanssa.

    Näytelmään on myös ujutettu muutama todella yllättävä ratkaisu, joiden aikana katsoja saattaa alkaa epäillä omaa mielenterveyttään.

    Musiikki- ja tanssikohtaukset ovat hyvin toteutettuja. Eritoten nimikkokappaleen, Beatlesin Eleanor Rigbyn aikana tuntuu kuin katsoisi ammattilaisten musiikkiteatteria tanssikoreografioineen.

    Kaiken kaikkiaan Mertanen työryhmänsä kanssa on onnistunut luomaan raikkaan tragikomedian, jossa on jotain kovin tuttua, mutta joka on samalla hyppy tuntemattomaan ja jonka esityspaikan neroudesta ei meinaa päästä yli eikä ympäri.

    Mielisairaalassa sattuu ja tapahtuu.

     

    Eleanor Rigby, esitykset Lapinlahden Lähde. Ensi-ilta to 17.3. klo 18, pe 18.3. klo 18,  la 19.3. klo 14 ja 18, su 20.3. klo 14 ja 18.

    Ohjaus ja käsikirjoitus: Milla Minerva Mertanen

    Rooleissa: Riina Havurinne, Riitta Komulainen, Mika Lindqvist, Jasir Osman, Ina Raunio, Anna Reini, Mari Sainio, Susanna Sainio, Jenna Schleifer, Natalia Sinisalo, Kari Söderqvist

     

    Teksti Jukka Leskinen, kuvat Danae Delikouras

     

  • Mikä on persoonallisuustyyppisi?

    Useammassa ihmisessä on sekoitus introvertin ja ekstrovertin piirteitä. Harvoin näkee ihmisen jolla on piirteitä vain toisesta. Yleisesti ihminen erikoistuu jommankumman piirteisiin enemmän, vaikkakin vain hienoisesti.

    Introvertilla tarkoitetaan ihmistä joka viihtyy omissa oloissaan. Introvertti ei tarkoita että henkilö ei pidä ihmisistä tai että hän olisi ujo. Ekstroverttikin voi olla ujo. Noin joka kolmas ihminen on introvertti.

    Ihmiset vievät introverteilta energiaa, joten heidän pitää ”ladata akut” aika ajoin vetäytymällä omiin oloihinsa. He pitävät ihmisten seurasta, mutta tietyissä määrin. He ovat valikoivimpia kenen kanssa he viettävät aikansa. Ystävyyssuhteissaan he arvostavat enemmän laatua kuin määrää. He nauttivat syvällissisemmistä keskusteluista enemmän kuin small talkista.

    Introvertit ajattelevat ennen kun he puhuvat tai toimivat. He pitävät yksintyöskentelystä, ja ylimääräiset äänet voivat häiritä heidän keskittymistään.

    Introvertti voi päältäpäin näyttää ekstrovertiltä. He ovat sosiaalisia ja puheliaita seurassa. Heillä voi olla erittäin aktiivinen sosiaalinen elämä. Mutta he nauttivat omasta seurastaan ja he tarvitsevat aikaa itselleen.

    Ekstrovertti saa energiaa ihmisistä, ja he nauttivat ollessaan muiden seurassa. Heidän ei tarvitse olla huomion keskipisteenä. He ovat ulospäinsuuntautuneita. He tuntevat itsensä yksinäiseksi kun he ovat yksin, vaikkei heidän tarvitse koko ajan olla ihmisten ympärillä. Yksinolo vie heiltä energiaa. Ekstroverteille on enemmän ystäviä ja he pitävät ryhmätyöskentelystä.

    Ekstrovertit pitävät sosiaalisista tapahtumista ja he ovat luontevia isoissa porukoissa. He ovat hyviä ilmaisemaan itseään verbaalisesti, aiheesta kuin aiheesta.

    He keskittyvät enemmän ulkoisen maailmaan ja mitä heidän ympärillään tapahtuu. He sanovat yleisesti saman tien mitä ajattelevat. He tarvitsevat viihdykkeitä ympärilleen ja he kyllästyvät helposti. Heidän huomionkykynsä on yleisesti lyhempi kuin introverttien. He viihtyvät enemmän työssä jossa on vaihtelevuutta ja he käsittelevät introvertteja paremmin muutoksia ja stressiä.

     

     

  • Post Image

    Viikko punaisella energialla

    Punainen marja

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

     

    © Kristiina Sievi-Korte