-

Kaksikyttyräinen kameli
© Jenni Raappana
-
After wörk tulossa kello 15-17!
Kettu ja Joose viihdyttävät kuulijaa tänään mm. hölmöillä some-kommenteilla, ja tietenkin perinteisellä Biisien kaatopaikalla, jonne joutuu tällä kertaa Tean hittibiisi ”Tytöt tykkää”.
-

Danae meditoimassa koulun kiireiden lomassa Teemme mieluummin jotain kuin ei mitään. Ajatus paikallaan istumisesta meditoiden ei kuulosta mielekkäältä vaihtoehdolta varsinkaan yhteiskunnassa jossa pitää koko ajan olla liikkeellä.
Meditoinnin on todistettu parantavan tuotteliaisuutta, luovuutta, kärsivällisyyttä, unenlaatua ja mielialaa. Se auttaa meitä rentoutumaan ja lieventämään stressiä. Meditoinnille on monia kannattajia. Julkkiksista esimerkiksi Oprah Winfrey, Hugh Jackman, Cameron Diaz, Will Smith ja 50 Cent ovat kertoneet harrastavansa meditointia.
Meditoinnin hankaluus on olla ajattelematta mitään. Puolikin minuuttia tuottaa ongelmia, ja tässä ajassa voi tulla moniakin ajatuksia päähän. Mieli on aktiivinen. Huomaamme vain miten täynnä ajatuksia se on, kun koetamme olla ajattelematta mitään. Joten mielen karkailu meditoinnissa on normaalia.
Meditointi on mielen kuntokoulu. Siinä harjoitellaan oman mielen ymmärtämistä ja hallitsemista. Maria Konnikova New York Timesista kuvaa meditaatiota: ”Vaikka käsite on peräisin muinaisesta buddhalaisuudesta, hindusta ja kiinalaisista perinteistä, mindulfulness on vähemmän spirituaalisuutta, ja enemmän keskittymistä: kykyä hiljentää oma mieli, keskittää huomio nykyhetkeen ja päästää menemään kaikki häiriötekijät, jotka tulevat tielle.”
Meditointitapoja on monia. Monet käyttävät musiikkia parantaakseen keskittymistään, ja tehdäkseen siitä hieman mielenkiintoisempaa. Auttaakseen hallitsemaan omaa mieltään, voi laskea omia hengähdyksiään tai toistaa mantraa, kuten ”Aum”.
Suosittu tapa on mindfullness-meditaatio, jonka tavoitteena on tulla tietoisemmaksi omista ajatuksista ilman, että niitä alkaisi tuomitsemaan. Tässä harjoitellaan läsnä olemista nykyhetkessä. Suosituksena on etsiä hiljainen paikka ja ottaa mukava asento. Ei tarvitse istua lattialla kymmenen kaksikymmentä minuuttia. Pari minuuttia päivässä on hyvä tapa aloittaa meditaatio.
Meditoinnin on todistettu vaikuttavan aivoihin. Harvardin yliopiston tutkijat selvittivät, miten ihmisen aivot reagoivat, kun he harrastivat kahdeksan viikkoa mindfullness-meditaatiota. Huomattavia muutoksia tapahtui aivojen osissa, jotka liittyivät muistiin, itsensä tuntemiseen, empatiaan ja stressiin.
Ohjelmaan osallistui 16 henkilöä, joiden aivoista otettiin magneettikuvaus kaksi viikkoa ennen kun he osallistuivat mindfullness-meditaatio-ohjelmaan ja heti sen jälkeen. Kokeessa löydettiin, että meditoijien aivoissa lisääntyi harmaan aineen tiheys heidän hippokampuksessaan. Se on tärkeää oppimisessa ja muistissa. Se vaikuttaa myös alueisiin, jotka ovat yhteydessä tietoisuuteen, itsereflektioon ja myötätuntoon. Tutkimuksessa huomattiin harmaan aineen tiheyden vähentyneen aivojen osassa, joka vaikuttaa stressiin ja ahdistukseen.
Meditoinnin hyödyt eivät näy vain meditoinnin aikana, vaan taidot mitkä siinä opitaan, kuten mielen parempi hallinta, jatkuvat sen ulkopuolella.
Teksti: Kirsi Halmetoja
Kuva: Karoliina Redsven
Lisää tietoa mm.
-
Taitotestissä Tiia tentta Jussilla sanasulkeiset!
Aiheina mm liikunta ja uusia sanoja suomen sanakirjassa.
-

Partakorppikotka
© Jenni Raappana
-
Tuhannet opiskelijat osoittivat mieltään Helsingissä. Mielenilmaus oli vastalause hallituksen kaavailulle leikata opintotukea.

Opintotukimielenosoitus Helsingissä Opintotukea ollaan leikkaamassa yli 25 % ja opintotukikuukausien enimmäismäärä pienenee, jos hallituksen esitys toteutuu. Käytännössä tämä tarkoittaa opintojen rahoituksessa lainapainotteisuuden kasvua.
Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) järjestämässä Senaatintorin mielenilmauksessa opiskelijat peräsivät hallituksen vastuuta, ennen eduskuntavaaleja annetun koulutuslupauksen pettämisestä.
Opiskelijat vaativat opintotukileikkausehdotuksen kuoppaamista. Mielenilmauksen pääviesti hallituksen suuntaan oli ”näpit irti” opintotuesta.
Senaatintorilta mielenilmaus siirtyi Kansalaistorille, jossa myös kansanedustajat ottivat kantaa tilanteeseen. Oman kantansa opintotukileikkauksia vastaan esittivät mm. Ville Niinistö (vihr) ja Paavo Arhinmäki (vas).
Teksti: Marko Korosuo
Kuvat: Karoliina Redsven
-
Joose ja Konsta tarjoilevat kivenkovaa rytmiradiota klo 18 asti. Päivän polttavana puheenaiheena mm. Kuben ja Mikael Gabrielin beeffi internetin maailmassa, viikon huikeimmat kenkä-skenen releaset sekä pohdintaa Päivän biisistä.Biisitoiveita saa esittää shoutboxissa!
-
Pojat huolestuvat ylikansoittumisesta. Yllätysvieraalle tehdään ”Oletko hyvä ihminen”- testi ja Biisien kaatopaikalle joutuu tänään Jenni Vartiainen.
-

Sopivalla apuvälineellä on suuri merkitys arjen sujuvuudessa. Pyörätuoli on liian pieni, jonka johdosta selkään sattuu ja istuma-asento on huono. Noin kolme kuukautta sitten aloitettu apuvälineen hankintaprosessi ei etene mihinkään.
Tähän asti terveyteen liittyvien asioiden hoitaminen on sujunut kotikunnan kanssa mallikkaasti. Huolimatta siitä, että olen muuttanut opiskelupaikkakunnalle, olisin toivonut asian hoituvan edelleen Lohjan kautta.
Kotikuntani Lohja on sitä mieltä, että opiskelupaikkakunta Helsinki hoitaa apuvälineen hankinnan alusta loppuun maksusitoumuksineen. Normaalisti kunnan kuuluisi kuunnella asiakasta, ja tehdä hänen toiveidensa ja lain mukaan. Tässä tapauksessa kotikuntani Lohjan pitäisi hoitaa asia.
Se mitä Lohja kuitenkin teki, oli, että se lähetti fysioterapeutin sekä toimintaterapeutin pyynnöstäni tekemät hakemukset Helsinkiin. Lohjan kaupunki väitti, että koska opiskelet Helsingissä, se myös käsittelee asian.
Paperit siirrettiin Laakson sairaalan apuvälineyksikköön, ja tässä vaiheessa pyörätuoli oli jo niin heikossa hapessa, että siitä oli irronnut etupyörä. Vika saatiin onneksi korjattua pian. Se ei poista tosiasiaa että uudelle tuolille on tarvetta pian.
Apuvälinearviossa selvisi, että Laakson yksikkö siirtää vastuunsa HUSille, koska haen myös kelauksen keventimiä, jotka jatkossa parantaisivat itsenäistä liikkumista.
Prosessista jää sellainen maku, että asiakkaan terveys jää huomioimatta kokonaan, ja vain raha ratkaisee.
Kirjoittaja: Iitu Poikela
Kuvat: Martta Nerg







