-
Studiossa tänään Miikka Lahtinen ja Mikko Kärkäs pureutuvat Pohjois-Suomen uuteen Liigatulokkaaseen.Teksti: Mikko Kärkäs
-
Talvi on kohta lusittu ja kevät odottaa jo nurkan takana. Keväällä alkaa myös uusi urheilukausi. Kesälajit alkavat pyörimään, joiden mukana myös moottoriurheilufanien kiiman kohde Formula 1. Ennalta on arvioitu, että Mercedeksen ylivoima alkaa olla ohi ja Ferrari on saavuttamassa hopeanuolia.
Viime kausina formuloita täysin suvereenisti hallinnut Mercedes on siis menettämässä yliotettaan. Tämä on hyvä ennen kaikkea lajin viihdyttävyyden kannalta.
Silti, ihan oikeasti!
Nyt sitten nähdään kahden tallin järkyttävää ylivoimaa ja sama perässä hiihtely se vain jatkuu. FIA yrittää vielä tehdä kaikkensa sääntömuutoksilla, jotta sarjan seuraaminen ei kävisi niin puuduttavaksi.
Mielestäni mikä tahansa sääntömuutos, mikä vaikeuttaa tallin ja auton tuomaa ylivoimaa on tervetullut. Uudet säännöt muun muassa vähentävät radioliikennettä kuljettajan ja tallin välillä. Tähän sisältyy esim. renkaiden kulumisen seuranta ja tätä kautta varikolle tulo on täysin kuljettajan vastuulla. Tämä on aivan täydellinen uusi sääntö. Pahimmassa tapauksessa johdossa oleva kuljettaja ajaa renkaansa puhki ja voittajaa on tätä kautta mahdoton ennustaa.
Lisäksi aika-ajot muutetaan täysin uudenlaisiksi. Uutta systeemiä on kutsuttu osuvasti lasten tuolileikiksi. Tämä vertaus on osuva, koska nyt kuljettajia tippuu aika-ajojen aikana 90 sekunnin välein. Enne tiputukset tehtiin osioiden lopuksi.
Nämä sääntömuutokset lisäävät sarjan mielenkiintoa lähes tähtitieteellisen paljon. Tallithan eivät näistä varmasti tykkää ja valittavat minkä kerkeävät. Toivottavasti kaikki osapuolet jossain vaiheessa tajuavat, että tämä kaikki on vain ja ainoastaan hyväksi koko sarjan mielenkiinnon kannalta.
Teksti: Mikko Kärkäs
-
Viime kaudella mitali karkasi, ja joukkue päätyi sijalle 5. Nyt isoja muutoksia kokenut, mutta loistavan harjoituskauden pelannut FC Lahti nousee takaisin sille kuuluvalle paikalle.Joukkue menetti talven aikana muun muassa 12 maalia iskeneen Matheus Alvesin, sekä maalivahti Henrik Moisanderin, mutta nämä miehet paikattiin hyvillä hankinnoilla.
Joukkue puolustaa erittäin tiiviisti, ja kykenee nopeisiin vastahyökkäyksiin. Nyt hyökkäyksessä häärii Multanen, joka tekee paljon juoksuja linjojen väleistä. Kuhnureiden topparikaksikko on yksi maan kovimmista. Joukkueelta löytyy myös paljon lahjakkaita nuoria, jotka nostavat varmasti tasoaan viime kaudesta.
Joukkuen sijoitus 3.
Seuraa heitä:
Kalle Multanen
Ykkösen maalikuninkuuden kaksi kertaa peräkkäin voittanut Multanen haluttiin FC Lahteen. Viimeisteli kahtena viime kautena Ykkösessä hurjat 49 maalia ja nyt on aika osoittaa, että taso riittää myös Veikkausliigassa. Juoksuvoimainen pelaaja, joka hakeutuu harvinaisen hyvin maalintekopaikoille. Mies hankittiin tekemään maaleja.
Pyry Kärkkäinen
Veikkausliigan parhaita toppareita. Pystyy pelaamaan myös keskikentän pohjalla. Kokenut ja tasainen suorittaja, joka on kuhnureiden alakerran johtohahmo. Suoritustaso pelistä toiseen korkealla tasolla. Katkoo vastustajan peliä kovalla prosentilla.
Tulleet pelaajat:
Boris Tatar, ESC
Kalle Multanen, FC Haka
Paavo Ahola, VJS
Tomi Maanoja, KuPS
Duarte Tammilehto, IFK Mariehamn
Bonilha, Fluminense (Brasilia) (laina)
Euller, Fluminense (Brasilia) (laina)
Fareed Sadat, FC Espoo
Lähteneet pelaajat:
Markus Joenmäki, HJS
Xhevdet Gela, HIFK
Mika Ääritalo, KuPS
Simo Majander, Sudet
Petri Pasanen, lopettaa
Henri Toivomäki, Sarpsborg 08 (Norja)
Aleksi Ristola, PK-35
Matheus Alves, Fluminense (Brasilia)
Henrik Moisander, FC Inter
Pekka Lagerblom, Jacksonville Armada FC (USA)
Teksti: Miikka Lahtinen
Kuva: Veikkausliiga
-
Juventus on matkalla viidenteen peräkkäiseen Italian mestaruuteen. Vanhan Rouvan tekeminen niin viheriöllä kuin sen ulkopuolella on toiminut malliesimerkkinä muille maan seuroille.
-
Rovaniemen jalkapalloylpeys päätti viime kautensa, ehkä jopa hieman yllättäen hopeajuhliin. Viime kauden tempun toistaminen tulee olemaan vaikeaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Pelaajaliikenne on RoPSilla ollut vilkasta. Uusia mielenkiintoisia nimiä on tullut lähes joka pelipaikalle. Keskikenttää saapuvat vahvistamaan lupaava Robert Taylor ja kokenut Eetu Muinonen. Heidän tehtävänsä olisi paikata Moustagh Yaghoubin jättämä aukko. Tässä onnistumiseen on vaikea uskoa ilman sensaatiomaisia otteita.
Puolustukseen tuli talvella myös iso aukko, kun viime kauden paras puolustaja Obilor vaihtoi maisemaa. Tähän paikkaajaksi on hankittu Interistä Juuso Hämäläinen, joka on Malisen omien sanojen mukaan “pelaavampi kuin viime kauden keskuspuolustajat”. Kovaan paikkaan nuorimies tulee, mutta voi onnistuessaan olla yksi rovaniemeläisten parhaista pelaajista.
Sjoitus. 4
Seuraa heitä:
Janne Saksela
A-maajoukkueen päävalmentaja Hans Backen kokenut silmä näkee Sakselassa kansainvälisen tason pelaajan. Pelasi viime kaudella loistavasti laidalla ja sai ensimmäisen maajoukkuekutsun tästä palkintona. Oli myös suomipaidassa pirteä ilmestys
Juuso Hämäläinen
Nuori, mutta kokenut keskuspuolustaja. Pelannut jo lähes 100 liigaottelua vaikka on vasta 22-vuotias. Voi nousta Juha Malisen valmennuksessa seuraavalle tasolle, joka tarkoittaa jo käytännössä kansainvälisiä kenttiä.
Tulleet pelaajat:
Juuso Hämäläinen, Inter
Robert Taylor, JJK
Eetu Muinonen, KTP
Tyler Back, Oregon State University (USA)
Ransford Osei, Polokwane City (Etelä-Afrikka)
Lähteneet pelaajat:
Eero Markkanen, AIK
Tomer Chencinski, Helsingborgs IF
Faith Friday Obilor, FC Inter
Aapo Heikkilä, AC Oulu
Tomas Hradecky, Bohemians Praha 1905
Michael Ibiyomi, AC Kajaani
Moustagh Yaghoubi, Spartaks Jurmala (Latvia)
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuvat: Veikkausliiga
-
Kaarle Tuomisto ja Mikko Kärkäs ennakoivat miten käy illan ottelussa Bayern-Juventus!
Kuvaus ja editointi: Jani Harjula
-

KuPS veti viime kauden pahasti alakanttiin sijoittuen sijalle 9. Nyt KuPS:n on aika nostaa itsensä takaisin keskikastin yläpuolelle. Marko Rajamäen suojatit ovat pelanneet surkean pre-seasonin, mutta ei anneta sen hämätä. Joukkueella on joka pelipaikalle laadukkaita pelaajia, mutta muun muassa seuraan tulleiden nigerialaisten tasosta ei ole vielä riittävää tietoa.
KuPS:lla on erittäin rautainen keskikenttä, eikä puolustuslinjakaan kalpene muille sarjan joukkueille. Seuralla ei ole tällä hetkellä varmaa viimeistelijää, mutta hyökkäysvoimaa seuralta löytyy. Tiukkaa puolustavien joukkueiden kanssa KuPS voi olla kuitenkin ongelmissa. Mutta esimerkiksi nuori ja lupaava Urho Nissilä pitää kyllä huolta siitä, että keltapaidat pääsevät hyvin maalipaikoille. Uskon KuPS:n nostavan tasoaan, kunhan uudet pelaajat saadaan ajettua sisään ja nuoret pelaajat ottavat jälleen harppauksen eteenpäin kehityksessä.
Joukkueen sijoitus 5.
Seuraa heitä:
Petteri Pennanen
Kuopiolaisten kymppipaikan maestro, joka näkee kentän erittäin hyvin. Valmentaja Marko Rajamäen luottopelaaja. Osaa avata vastustajan puolustuksen loistavilla läpisyötöillään, liikkuu hyvin ja laukoo myös hanakkaasti. KuPS:n tärkein pelaaja, kunhan vain pysyy kunnossa.
Urho Nissilä
Peliäly ja tekniikka huippuluokkaa Veikkausliigassa. Kuopiolaisten suosikkipelaaja, joka teki jo viime kaudella kaikkiin vaikutuksen. Nousee jälleen enemmän ihmisten huulille loistavalla potkutekniikallaan. Antaa vaarallisia kulmia ja ne lähtevät molemmilla jaloilla. Olisi loistava kymppipaikan pelaaja, mutta Pennasen ottaessa paikan viilettää nuori mies KuPS:n laidoilla. Fyysisesti vaatii vielä vahvistumista, mutta paikkaa sitäkin loistavalla sijoittumisellaan. Potentiaalia kasvaa huippupelaajaksi.
Tulleet pelaajat:
Azubuike Ekwuekwe, Warri Wolves (Nigeria)
Gbolahan Salami, Warri Wolves (Nigeria)
Mika Ääritalo, FC Lahti
Johannes Kreidl, HSV (Saksa) (laina)
Paul Onobi, Sunshine Stars (Nigeria)
Atte Hoivala, ei seuraa
Toni Markic, Zawisza Bydgoszcz (Puola)
Ebrima Sohna, Al-Arabi (Qatar)
Miikka Ilo, lopettaa
Lähteneet pelaajat:
Irakli Sirbiladze, KPV
Charlie Trafford, Korona Kielce (Puola)
Aatu Laatikainen, VPS
Dani Hatakka, Brann (Norja)
Stephen McCarthy, San Antonio (USA)
Tomi Maanoja, FC Lahti
Teksti: Miikka Lahtinen
Kuvat: Veikkausliiga
-
Mikko Kärkäs ja Miikka Lahtinen ennakoivat studiossa Manchester City – Dynamo Kiova otteluparia.
Kuvaus ja editointi: Jani Harjula
-
Kaarle Tuomisto ja Miikka Lahtinen ennakoivat studiossa Atleticon ja PSV:n tulevaa kohtaamista.
Kuvaus ja editointi: Jani Harjula
-
Eilisaamuna otin hyvissä ajoin itselleni mukavan asennon kotisohvalta. Toisessa kädessä uunituore kroisantti ja toisessa kupillinen tuoretta kahvia. Radio päälle. Puhelimesta äänet pois ja avot! Kaikki oli valmista aamun tähtihetkeen. Jalkapallon erikoisohjelma 4-4-2 alkakoon. Lähetyksen loppupuolella juontajat Kärkäs ja Tuomisto sitten sylkevät sen ulos. Superliiga! Jalkapalloon ollaan siis perustamassa uutta superliigaa. Yskittyäni väärään kurkkuun menneet kroisanttikahvit ulos ja putsattuani sohvan päätän ottaa selvää, mistä oikein on kysymys.
