-
Viime kauden valopilkku. Toi suomen futiskartalle ja katsomoihin jotain jalkapallokulttuurimaista. Hypähti kahdessa vuodessa kakkosesta suoraan Veikkausliigan keskikastiin. Tuleva kausi näyttää onko punapaidoilla riittävästi tasaisuutta, jotta vähintään tuo taso voidaan pitää.
HIFK on vahvistunut etenkin hyökkäyspäästä. Pekka Sihvola sai kunnon tutkaparin Juho “Kirurgi” Mäkelästä ja tähtirintojen maalintekovoima otti aimo harppauksen. Lähtijöitä on lähinnä ollut keskikentältä ja nämä aukot on saatu paikattua todella hyvin.
HIFK pelaa suurella sydämellä. Helsinkiläiset käänsivät vuosi sitten useita otteluita lopussa tasapeleiksi ja voitoiksi. Nyt vuoden kokeneempi ja pelillisesti vahvistunut Stadin kingit on vakavammin otettavampi kilpailija hyvistä sijoituksista.
Sijoitus 6.
Seuraa heitä:

Kuva: Matti Viljanen Xhevdet Gela
Lahdessa viime kaudella pelannut Gela on kova vahvistus. Gela on vahva vääntäjä ja voittaa paljon keskikentän kaksinkamppailuja. Tärkeä pelaaja tiukoissa paikoissa ja tulee olemaan voiton avain kurinalaisella puolustamisellaan.
Juho Pirttijoki
Nuori ja isokokoinen toppari on täsmäase erikoistilanteisiin. Viime kaudella Ykkösessä viisi maalia topparintontilta on kova saavutus. Viime kausi oli läpimurto. Seuraavalla nähdään riittävätkö rahkeet suoraan Liigatasolle.
Tulleet pelaajat:Xhevdet Gela, FC Lahti
Jere Piirainen, KäPa
Daniel Rantanen, PK-35 Vantaa
Juho Mäkelä, VPS
Emil Conti, FC Futura
Juho Pirttijoki, FC Haka
Lähteneet pelaajat:
Youness Rahimi, SJK
Mika Johansson, FC Honka
Fredrik Lassas, FC Köln (laina)
Milo Jung, MP
Jesse Ahonen, Haka
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuva: Matti Viljanen, Veikkausliiga
-
Talin jalkapallohallissa on vielä maanantaina aamupäivällä kello 11.50 pimeää. Pian kello kahdentoista jälkeen HIFK:n Veikkausliigajoukkue saapuu harjoituksiin. Joukon ensimmäisenä päävalmentaja Honkavaara. Hetken jutustelun jälkeen Honkavaara viittoo seuraamaan pukukoppitiloihin, joissa aloitamme haastattelun.
-
Ohjelmassa käytiin läpi Diego Costa puremis-gate. Puriko Costa oikeasti Gareth Barrya. Lisäksi lyötiin pakettiin tällä hetkellä kiinnostavat valmentajamarkkinat ja Euroopan suurseurojen kyhäämä superliiga.
Teksti: Mikko Kärkäs
Studiossa: Mikko Kärkäs ja Kaarle Tuomisto
-
Muistan sen vieläkin kuin eilisen. Istahdin tuttuun tapaan isäni seuraksi olohuoneen sohvalle. Oli vuosi 2002 ja helmikuu, ja Yhdysvaltojen Salt Lake Cityssä oli käynnissä talviolympialaiset. Varsinkin yhdistettyä tuli seurattua, sillä olihan Samppa Lajunen yksi kisojen ehdottomista tähdistä napattuaan Suomelle kolme olympiakultaa. Muissakin lajeissa tuli menestystä, ja sain olla jälleen ylpeä suomalainen.
Kaiken tämän takaa löytyy kuitenkin yksi yllättävä tekijä, joka nousee itselle ylitse muiden. Eihän sitä uskoisi, että joskus vain joku on tärkeämpi kuin yksikään suomalainen – eteenkään silloin, kun menestytään. Oli miten oli…Ole Einar Bjørndalen, norjalainen ampumahiihtäjä teki minuun vuonna 2002 lähtemättömän vaikutuksen. Olin vasta 9-vuotias poika, enkä liikaa ymmärtänyt urheilun päälle. Bjørndalen oli kisojen ehdoton kuningas, sillä hän voitti uskomattomat neljä olympiakultaa. Olinko vain nuori poika, joka ihaili mitallisadetta? Ehkäpä olin, mutta en ole ikinä voinut ymmärtää, miten joku voi olla lajissaan niin ylivoimainen. Urheilulajissa, jossa pitää olla aina parhaimmillaan voittaakseen. Pitää olla nopea ladulla, nopea ampumapaikalla – nopeampi kuin kukaan muu. Tähän kaikkeen silloinen Bjørndalen pystyi. Hän oli parempi kuin kukaan muu.
On tultu tuosta hetkestä uskomattomat 14 vuotta eteenpäin – vuoteen 2016. Tulen koulusta kotiin ja avaan television, kuten silloin pienenä poikanakin tein siinä toivossa, että urheilua tulisi. On ampumahiihdon MM-kilpailut ja miesten takaa-ajo. Voisi kuvitella, että kilpailussa nuoret jyräävät ja aika on ajanut ohi 2000-luvun alun tähdistä. Kaikesta huolimatta ladulla viilettää joku, jonka uskoisi lopettaneen jo vuosia sitten: Ole Einar Bjørndalen tulee ja ottaa MM-hopeaa. Siis tämä sama mies, jota ihailin pienenä poikana. Olin silloin 9-vuotias, ja Ole Einar oli 28-vuotias. Nyt olen 23-vuotias ja Ole Einar 42-vuotias. Kylmät väreet valtaavat kehoni. En voi käsittää asiaa. Tämä norjalainen on kulkenut koko elämäni pitäen itsensä maailman huipulla ja voittaen muun muassa 44 MM-mitalia.
Nyt on kuitenkin aika sanoa hyvästit tällä upealle urheilijalle. Ole Einarin ura ampumahiihtäjänä loppunee tähän kauteen. Mitä voisin sanoa. Kiittää ainakin. Olet esimerkki urheilijasta, jolle ikä on vain numeroita ja jolle ei ollut olemassakaan kovaa paikkaa urheilijana. Kovemmassa paikassa suoriuduit vain paremmin. Oma toimittajan urani ottaa vasta pikku hiljaa tuulta siipien alle, mutta olen tähän ajautunut sinunlaistesi vuoksi.
Ai niin…Ole Einar Bjørndalen voitti Oslon MM-kilpailuissa maaliskuussa 2016 yhden MM-kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Sellainen vain Ole Einar on.
Teksti: Miikka Lahtinen
-
Maarianhaminalaiset sijoittuivat viime kaudella lopulta kuudenneksi, joka ei varmasti tyydyttänyt seuraa, joka tähtäsi mitalipeleihin. Valitettavat loukkaantumiset sotkivat saarelaisten matkaa. Loppukaudesta Suomen Cupin voitto toi kuitenkin MIFK-leiriin iloa, ja paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.Pitkäaikainen päävalmentaja Pekka Lyyski siirtyi sivuun ja kauteen lähdetäänkin kahdella päävalmentajalla Peter Lundbergin ja Kari Virtasen käskyttämänä.
Uusi valmennus ja kolmen avainpelaajan lähteminen ei avaa kovinkaan suurta mahdollisuutta parempaan kauteen. Seura on menettänyt tärkeimmän pelaajansa Petteri Forsellin Puolaan, joka myös heikentää MIFK:n yhtä vahvinta osa-aluetta, eli erikoistilannepelaamista.
Tarpeeksi laadukkaita pelaajia löytyy edelleen, mutta rinki on liian kapea.Joukkueen sijoitus 7.
Seuraa heitä:
Dever Orgill
Kärsinyt pahoista loukkaantumisista ja on myös tällä hetkellä loukkaantuneena. Kunnossa ollessaan sarjan parhaita hyökkääjiä. Pystyy pitämään välillä puolustusta pilkkanaan. Orgill on myös koko sarjan aktiivisin laukoja, joka kertoo hänen nälästään tehdä maaleja. Miinuksena hyökkäjältä puuttuu tasaisuus otteistaan.
Diego Asssis
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka on nyt yhä suuremmassa roolissa. Pelannut talven aikana suurimmat minuutit MIFK-paidassa. Ollut myös joukkueen ahkerin laukoja pre-seasonilla. Jakelee loistavia syöttöjä, mutta hakeutuu myös itse ahneesti maalintekoon. Pelaa loistavista yhteen mm. Dever Orgillin kanssa.
Tulleet pelaajat:
Gabriel Petrovic, Brommapojkarna
Craig Wight, Cowdenbeath FC (Skotlanti)Lähteneet pelaajat:
Petteri Forsell, Miedz Legnica (Puola)
Duarte Tammilehto, FC Lahti
Otso Virtanen, Hibernian FC (Skotlanti)Teksti: Miikka Lahtinen
Kuvat: Veikkausliiga
-
Trombit Sport tuottaa ottelun GFT-FC Kemi livelähetyksenä YouTuben kautta. Continue Reading…
-
Trombit Sport tuottaa livelähetyksenä Futsal-Liigan ottelun GFT-Tervarit. Read More…
-
Veikkausliiga on kulman takana. Siirtomarkkinoilla on sattunut ja tapahtunut. Näyttää siltä, että on tulossa todella jännittävä suomalainen jalkapallokesä. Moni joukkue on vahvistunut, Ykkösestä nousseet joukkueet ovat harvinaisen mielenkiintoisia. PK-35:ssa on monta liigatason pelaajaa ja se on vakavasti otettava vastustaja jokaiselle Veikkausliigajoukkueelle. PS Kemi pelasi vahvan kauden Ykkösessä ja sen kokoonpanossa on myös muutama kova nimi.
Viime vuonna Veikkausliigan voitti SJK. HJK jäi vasta kolmanneksi. Näin ei tule tapahtumaan tulevalla kaudella. Unohtakaa jo se Liigacup. Klubi on päättänyt dominoida suomen kenttiä siirtomarkkinoista alkaen. Siinä sivussa nousu Eurooppaliigaan ei myöskään näytä mahdottomalta. Ovi on käynyt ja sisään on tullut toinen toistaan laadukkaampia pelimiehiä. Helsinkiläiset ovat vahvistaneet kokoonpanoaan systemaattisesti alhaalta ylös.
Riihilahti kumppaneineen on päättänyt muurata alakerran niin tiiviiksi, että olisi käytännössä sama kun kuudentoista rajalla seisoisi tiiliseinä. Vasempana pakkina luutii koko Veikkausliigan paraspelaaja Taye Taiwo. Toisella puolella maajoukkuepuolustaja Ville Jalasto. Keskuspuolustus tilkitään Serbialaisvoimin. Ivan Tatomirovicin pelkän nimen lausuminen saa vastustajien jalat tutisemaan. Lisäksi puolustuksen edessä seisoo todella vakuuttava parivaljakko. Toissa kaudella vakuuttavasti europeleissä esiintynyt Anthony Annan, joka on aivan liian kova tekijä Veikkausliiga kentille. Vieressä seisoo ”kotiinpaluun” tekevä Medo. Jorma Uotista lainatakseni, ei huooono!
HJK:n kivenkovan joukkueen täydentää ylempänä pelaavat Atom, Alho, Morelos vain muutaman nimen mainitakseni. Nyt Mika Lehkosuo saa tarvittavaa leveyttä joukkueeseensa. Pelkkä Klubin vaihtopenkki kelpaisi muille joukkueille avaukseksi. Onnea vaan taisteluun RoPs ja SJK.
Teksti: Mikko Kärkäs
-
Tuhannet ihmiset ovat vaeltaneet Helsingin Pasilaan. Lähes -30 asteen pakkasesta huolimatta Hartwall Areenalle on saapunut täysi tupa. Kyseessä on nuorten MM-kisojen finaali, jossa kohtaavat rakkaat rajanaapurit Suomi ja Venäjä. Suomi kannustushuudot raikavat rytmikkäästi ympäri hallia, kun valtavat määrät leijonafaneja huutaa naamat punaisena omiensa puolesta. Välillä kannustus vaihtuu voimakkaisiin Rossija- huutoihin venäjän ahdingon ollessa suurin.

Kuva: Liiga Areenalla pääosassa ovat suomen suurimmat supersankarit ilman viittoja, jääkiekkoilijat. Pelataan nuorten MM-kisojen finaalia Suomi-Venäjä. Ottelu on ollut Suo
men hallinnassa. Hetki sitten Suomen kapteeni Mikko Rantanen on tehnyt johtomaalin ja kotijoukkue on menossa maailmanmestaruuteen. Aikaa jäljellä 1.20 Venäjä ottaa maalivahdin pois
ja alkaa Suomen armoton puolustustaistelu. Koko halli huutaa ja taputtaa. Meteli on järkyttävä.
Pelaajien seassa pyörii myös neljä raitapaitaista hahmoa. Tuomarit. Heidän tehtävänsä on pitää peli hyppysissään siten, että molemmilla joukkueilla on tasapuolinen mah
dollisuus voittaa. Työ on tehtävä
sataprosenttisella tarkkuudella. Yksikin väärä vihellys ja heidät kirotaan alimpaan helvettiin. Paineet ovat täysin epäinhimilliset. Miten tuomarit voivat selvitä tällaisten paineiden alla? Kukapa muu voisi vastata tähän kysymykseen, kuin entinen huipputuomari ja tällä hetkellä Liigan erotuomaripäällikkö Jyri Rönn.– Kentälle pitää lähteä onnistumaan. Pitää osata psyykata itsensä oikeanlaiseen tilaan ennen kentälle menoa. Itsellä ainakin on myös nahka paksuuntunut vuosien varrella ja oppinut sietämään erilaisia painetilanteita, Rönn toteaa.
Hän myöntää, että tuomariuran alussa paineita on vaikeampi käsitellä. Silti niin kuin monessa muussakin asiassa, kokemus tuo varmuutta.
Kentälle pitää lähteä onnistumaan. Pitää osata psyykata itsensä oikeanlaiseen tilaan ennen kentälle menoa.
– Aluksi asiat tuntuu siltä että kaikki kaatuu päälle ja tulee sellaisia painetilanteita, joissa tuntuu pahalta ja on henkisesti paha olo. Sitten kun olet kokeneempi ja kokemuksia takana olet oppinut miten paineita käsitellään. Sitten kun kerran olet päässyt vaikeista paikoista yli niin seuraava kerta on huomattavasti helpompi.
– Jos minulla joskus oli sellainen olo, että olen vähä epävarma ja mietin, että mitenhän tämä ilta taas menee. Minulla oli sellainen tapa, että menin peilin eteen, vakuutin itselleni että osaan tämän homman, lopuksi suurin piirtein löin itseäni poskille ja sitten mentiin, Kertoo Rönn.
Henkinen vahvuus on erotuomarin suurin voimavara. Karkeasti ajatellen hyväksi tuomariksi tullaan kun on pää kunnossa ja todella hyvä fyysinen kunto luettelee Rönn. Psykologinen puoli on siis toinen päätekijöistä. Miten tuomariksi haluavien päätä harjoitetaan vaikeita paikkoja varten?
meillä on rakennettu henkisen valmennuksen kurssi, joka on mahdollista suorittaa.
– Muutaman viime vuoden aikana siihen on alettu kiinnittämään enemmän huomiota. Peruskurssilla sen osuus on aika vähäinen ja siellä ollaan ihan peruasioiden äärellä, toteaa Jääkiekkoliiton erotuomarikoulutuspäällikkö Jere Lahti.
Mestiksessä päätuomarina toiminut Lahti kertoo liiton tarjoamista henkisen valmennuksen mahdollisuuksista.
– Siinä vaiheessa kun kilpatuomarin uraa mietitään tai ollaan jo päästy sinne asti, niin meillä on rakennettu henkisen valmennuksen kurssi, joka on mahdollista suorittaa. Kurssi kestää yhteensä neljä päivää ja se on järjestetty yhteistyössä erotuomariliiton kanssa.
Jääkiekkoliitolta on siis tarjolla koulutusta. Neljän päivän kurssin lisäksi henkistä valmentautumista harjoitetaan pienryhmissä.

Kuva: Liiga – Liigapaikkakunnilla on valmennusryhmiä, joissa vetäjä on paikallisen erotuomarikerhon kouluttaja tai kyseisen alueen erotuomarikouluttaja. Näissä ryhmissä voidaan käyttää ammattilaista apuna henkisessä valmennuksessa. Liiton puolelta henkisen valmennuksen asioissa pyritään yleensä ohjaamaan liiton järjestämälle kurssille.
Jääkiekkoliitto on ainakin alkanut panostamaan ja tunnustaa, että kyse on tärkeästä asiasta. Kuinka moni tuomari sitten liiton järjestämälle kurssille osallistuu on eri asia. Oman uransa aikana Jyri Rönn ei saanut ammattilaiselta oppeja, mutta kokee sen tärkeäksi etenkin nuorille tuomarin aluille.
– Etenkin nuorille koen, että siitä olisi paljon hyötyä, kun ei ole niin paljon kokemusta siitä miltä tuntuu kun tuhannet ihmiset huutavat ja yrittävät vaikuttaa tuomarin toimintaan. Tietenkin kun olet kaukaloissa ollut pidempään niin sitä oppii, mutta varmasti olisi apua ammattilaisesta, joka kertoisi miten paineita käsitellään.
Tuomarien pääkopan vahvistaminen on siis lähtenyt käyntiin. Tällä hetkellä toimet mitä asian hyväksi tehdään ovat varsin kevyitä. Tuomarien rooli jääkiekon viihdearvon pitämisessä on todistettavasti suuri. Se on nähty, kun vertaa vuoden takaista kotoisen Liigan viihdyttävyyttä tämän hetkiseen. Paineiden alla mureneva erotuomari voi tappaa kontaktipelistä kaiken sen mikä saa yleisön syttymään.
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuvat: Liiga
-
Fc Inter sijoittui viime kaudella sille kovin tutulle sijalle 4. Turkulaiset ovat pitkään kuuluneet Veikkausliigan ns. ylempään keskikastiin.Talvella Inter ei ole ollut kovin aktiivinen siirtomarkkinoilla. Vaihtuvuuden vähäisyys on toisaalta Interin vahvuus, mutta toisaalta myös heikkous. Puolustuksessa on vanhojen tuttujen naamojen lisäksi yksi mielenkiintoinen uusi nimi. Viime kauden parhaita puolustajia ollut Friday Faith Obilor. Nappulat naulaan laittavan Magnus Bahnen tilalle Hankitun Henrik Moisanderin, ja toppari Obilorin johdolla Interin alakerta on kunnossa.
Hyökkäys ja keskikenttä Interillä on myös tasainen. Keskikentältä lähti lupaava Kaan kairinen ja Vahvasti pelannut Vincent Onovo. Tätä aukkoa ei Inter ole pystynyt täyttämään. Interin selvät heikkoudet tulevat olemaan keskikentällä ja hyökkäyksessä. Viime kaudellakin tuskaa tuottanut maalinteko ei tule helpottamaan tulevana kesänä.
Sijoitus 8.
Seuraa heitä:
Friday Faith Obilor
Veikkausliigan viime kauden paras toppari on todella kova peräpään lakaisija. Puolustaminen on jämäkkää ja on varma pääpelissä, sekä katkoissaan. Interin vahvan puolustuksen tärkein palanen.
Henri Lehtonen
Laitapakki, joka pystyy pelaamaan myös laitalinkkinä. tehnyt parhaalla kaudellaan 15 maalia Interin riveissä. Kokenut joukkueen kapteeni ja pakkina pelatessaan yksi Interin pelin kulmakivistä.
Tulleet pelaajat:
Benjamin Källman, EIF
Faith Friday Obilor, RoPS
Pape Habib Sow, Rio Ave (Portugali)
Henrik Moisander, FC Lahti
Lähteneet pelaajat:
Magnus Bahne, Lopettaa
Vincent Onovo, HJK
Juuso Hämäläinen, RoPS
Eric Matoukou, Pafos FC
Kaan Kairinen, FC Midtjylland
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuvat: Veikkausliiga, Teemu Kvist
