-
Valtteri Lähtinen, Ilkka Tittonen ja Miro Mellin keskustelevat Liigasta.
-
Lähes kaiken urheilun ollessa keskeytettynä, on monelle ihmiselle jäänyt iso aukko elämäänsä täytettäväksi. Tähän aukkoon on kuitenkin annettu erilaista täytettä esimerkiksi tapahtumien korvaamisella virtuaalisesti ja näyttämällä vanhojen kilpailuiden klassikkohetkiä. Onko tällainen pelkkää teennäistä täytettä, vai oikeasti mielenkiintoista sisältöä? Continue Reading…
-
Kilpaurheilussa on kyse paremmuuden selvittelystä ja sitä tälläkin kaudella on tehty hampaat irvessä kalkkiviivoille saakka. Tuo työ ei saa nyt valua hukkaan.
-
Ja näin ollaan taas siinä tilanteessa, että Raumalla on edessä murheellinen kevät. Yleensä Lukko on pettänyt pelillisesti raumalaiset, mutta nyt koronavirus päätti puuttua peliin.
Continue Reading… -
Jesse Wahlsten sekä Veikko Nurminen käyvät ennakkoasetelmia Jokereiden illan otteluun. Jokereiden maalivahtitilanne herättää myös tässä studiossa keskustelua..
-
HEO:n urheilutoimittajaopiskelijat kilpailivat keskenään Nooa Ruuthin ja Antti Nikanderin luomassa visailussa.
Kuvaus ja Editointi: Eetu Ikola
-
Ajankohtaista / Tekstit / Urheilu / Uutiset
Urheilu ja politiikka on ollut toisissaan kiinni, kuin raidat seeprassa. Vaikka suuremmalle yleisölle asia on pimennossa, niin on selvää että urheilun avustuksella on saatu enemmänkin poliittiisia yhteistyökuvioita solmittua.
-
Urheilutoimittajien huippulupaukset Jesse, Joonas ja Viljami puivat polttavia urheiluaiheita liittyen dopingiin, urheilun viihteellisyyteen sekä urheilussa muhivaan tasa-arvokeskusteluun. Read More…
-
Kuvat: Ilkka JukarinenTapasin Helsingin jäähallin mediahuoneessa pitkän uran HIFK:ssa tehneen valmentajan Joonas Tanskan. Keskustelimme Tanskan kanssa juniorivalmentamisesta ja hänen omista tavoitteista. Puhuimme myös pelaajista, ketkä ovat Tanskalle jääneet mieleen. Continue Reading…
-
Jussi, Veikko ja Jesse käyvät läpi alkukauden toppeja ja floppeja. Samalla perehdytään nykylätkän suuntaukseen ”sählyjätkät valtaa änärin”. Mukana myös suomalaiskatsaus.
