-
Viime kaudella mitali karkasi, ja joukkue päätyi sijalle 5. Nyt isoja muutoksia kokenut, mutta loistavan harjoituskauden pelannut FC Lahti nousee takaisin sille kuuluvalle paikalle.Joukkue menetti talven aikana muun muassa 12 maalia iskeneen Matheus Alvesin, sekä maalivahti Henrik Moisanderin, mutta nämä miehet paikattiin hyvillä hankinnoilla.
Joukkue puolustaa erittäin tiiviisti, ja kykenee nopeisiin vastahyökkäyksiin. Nyt hyökkäyksessä häärii Multanen, joka tekee paljon juoksuja linjojen väleistä. Kuhnureiden topparikaksikko on yksi maan kovimmista. Joukkueelta löytyy myös paljon lahjakkaita nuoria, jotka nostavat varmasti tasoaan viime kaudesta.
Joukkuen sijoitus 3.
Seuraa heitä:
Kalle Multanen
Ykkösen maalikuninkuuden kaksi kertaa peräkkäin voittanut Multanen haluttiin FC Lahteen. Viimeisteli kahtena viime kautena Ykkösessä hurjat 49 maalia ja nyt on aika osoittaa, että taso riittää myös Veikkausliigassa. Juoksuvoimainen pelaaja, joka hakeutuu harvinaisen hyvin maalintekopaikoille. Mies hankittiin tekemään maaleja.
Pyry Kärkkäinen
Veikkausliigan parhaita toppareita. Pystyy pelaamaan myös keskikentän pohjalla. Kokenut ja tasainen suorittaja, joka on kuhnureiden alakerran johtohahmo. Suoritustaso pelistä toiseen korkealla tasolla. Katkoo vastustajan peliä kovalla prosentilla.
Tulleet pelaajat:
Boris Tatar, ESC
Kalle Multanen, FC Haka
Paavo Ahola, VJS
Tomi Maanoja, KuPS
Duarte Tammilehto, IFK Mariehamn
Bonilha, Fluminense (Brasilia) (laina)
Euller, Fluminense (Brasilia) (laina)
Fareed Sadat, FC Espoo
Lähteneet pelaajat:
Markus Joenmäki, HJS
Xhevdet Gela, HIFK
Mika Ääritalo, KuPS
Simo Majander, Sudet
Petri Pasanen, lopettaa
Henri Toivomäki, Sarpsborg 08 (Norja)
Aleksi Ristola, PK-35
Matheus Alves, Fluminense (Brasilia)
Henrik Moisander, FC Inter
Pekka Lagerblom, Jacksonville Armada FC (USA)
Teksti: Miikka Lahtinen
Kuva: Veikkausliiga
-
Rovaniemen jalkapalloylpeys päätti viime kautensa, ehkä jopa hieman yllättäen hopeajuhliin. Viime kauden tempun toistaminen tulee olemaan vaikeaa, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Pelaajaliikenne on RoPSilla ollut vilkasta. Uusia mielenkiintoisia nimiä on tullut lähes joka pelipaikalle. Keskikenttää saapuvat vahvistamaan lupaava Robert Taylor ja kokenut Eetu Muinonen. Heidän tehtävänsä olisi paikata Moustagh Yaghoubin jättämä aukko. Tässä onnistumiseen on vaikea uskoa ilman sensaatiomaisia otteita.
Puolustukseen tuli talvella myös iso aukko, kun viime kauden paras puolustaja Obilor vaihtoi maisemaa. Tähän paikkaajaksi on hankittu Interistä Juuso Hämäläinen, joka on Malisen omien sanojen mukaan “pelaavampi kuin viime kauden keskuspuolustajat”. Kovaan paikkaan nuorimies tulee, mutta voi onnistuessaan olla yksi rovaniemeläisten parhaista pelaajista.
Sjoitus. 4
Seuraa heitä:
Janne Saksela
A-maajoukkueen päävalmentaja Hans Backen kokenut silmä näkee Sakselassa kansainvälisen tason pelaajan. Pelasi viime kaudella loistavasti laidalla ja sai ensimmäisen maajoukkuekutsun tästä palkintona. Oli myös suomipaidassa pirteä ilmestys
Juuso Hämäläinen
Nuori, mutta kokenut keskuspuolustaja. Pelannut jo lähes 100 liigaottelua vaikka on vasta 22-vuotias. Voi nousta Juha Malisen valmennuksessa seuraavalle tasolle, joka tarkoittaa jo käytännössä kansainvälisiä kenttiä.
Tulleet pelaajat:
Juuso Hämäläinen, Inter
Robert Taylor, JJK
Eetu Muinonen, KTP
Tyler Back, Oregon State University (USA)
Ransford Osei, Polokwane City (Etelä-Afrikka)
Lähteneet pelaajat:
Eero Markkanen, AIK
Tomer Chencinski, Helsingborgs IF
Faith Friday Obilor, FC Inter
Aapo Heikkilä, AC Oulu
Tomas Hradecky, Bohemians Praha 1905
Michael Ibiyomi, AC Kajaani
Moustagh Yaghoubi, Spartaks Jurmala (Latvia)
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuvat: Veikkausliiga
-

KuPS veti viime kauden pahasti alakanttiin sijoittuen sijalle 9. Nyt KuPS:n on aika nostaa itsensä takaisin keskikastin yläpuolelle. Marko Rajamäen suojatit ovat pelanneet surkean pre-seasonin, mutta ei anneta sen hämätä. Joukkueella on joka pelipaikalle laadukkaita pelaajia, mutta muun muassa seuraan tulleiden nigerialaisten tasosta ei ole vielä riittävää tietoa.
KuPS:lla on erittäin rautainen keskikenttä, eikä puolustuslinjakaan kalpene muille sarjan joukkueille. Seuralla ei ole tällä hetkellä varmaa viimeistelijää, mutta hyökkäysvoimaa seuralta löytyy. Tiukkaa puolustavien joukkueiden kanssa KuPS voi olla kuitenkin ongelmissa. Mutta esimerkiksi nuori ja lupaava Urho Nissilä pitää kyllä huolta siitä, että keltapaidat pääsevät hyvin maalipaikoille. Uskon KuPS:n nostavan tasoaan, kunhan uudet pelaajat saadaan ajettua sisään ja nuoret pelaajat ottavat jälleen harppauksen eteenpäin kehityksessä.
Joukkueen sijoitus 5.
Seuraa heitä:
Petteri Pennanen
Kuopiolaisten kymppipaikan maestro, joka näkee kentän erittäin hyvin. Valmentaja Marko Rajamäen luottopelaaja. Osaa avata vastustajan puolustuksen loistavilla läpisyötöillään, liikkuu hyvin ja laukoo myös hanakkaasti. KuPS:n tärkein pelaaja, kunhan vain pysyy kunnossa.
Urho Nissilä
Peliäly ja tekniikka huippuluokkaa Veikkausliigassa. Kuopiolaisten suosikkipelaaja, joka teki jo viime kaudella kaikkiin vaikutuksen. Nousee jälleen enemmän ihmisten huulille loistavalla potkutekniikallaan. Antaa vaarallisia kulmia ja ne lähtevät molemmilla jaloilla. Olisi loistava kymppipaikan pelaaja, mutta Pennasen ottaessa paikan viilettää nuori mies KuPS:n laidoilla. Fyysisesti vaatii vielä vahvistumista, mutta paikkaa sitäkin loistavalla sijoittumisellaan. Potentiaalia kasvaa huippupelaajaksi.
Tulleet pelaajat:
Azubuike Ekwuekwe, Warri Wolves (Nigeria)
Gbolahan Salami, Warri Wolves (Nigeria)
Mika Ääritalo, FC Lahti
Johannes Kreidl, HSV (Saksa) (laina)
Paul Onobi, Sunshine Stars (Nigeria)
Atte Hoivala, ei seuraa
Toni Markic, Zawisza Bydgoszcz (Puola)
Ebrima Sohna, Al-Arabi (Qatar)
Miikka Ilo, lopettaa
Lähteneet pelaajat:
Irakli Sirbiladze, KPV
Charlie Trafford, Korona Kielce (Puola)
Aatu Laatikainen, VPS
Dani Hatakka, Brann (Norja)
Stephen McCarthy, San Antonio (USA)
Tomi Maanoja, FC Lahti
Teksti: Miikka Lahtinen
Kuvat: Veikkausliiga
-
Viime kauden valopilkku. Toi suomen futiskartalle ja katsomoihin jotain jalkapallokulttuurimaista. Hypähti kahdessa vuodessa kakkosesta suoraan Veikkausliigan keskikastiin. Tuleva kausi näyttää onko punapaidoilla riittävästi tasaisuutta, jotta vähintään tuo taso voidaan pitää.
HIFK on vahvistunut etenkin hyökkäyspäästä. Pekka Sihvola sai kunnon tutkaparin Juho “Kirurgi” Mäkelästä ja tähtirintojen maalintekovoima otti aimo harppauksen. Lähtijöitä on lähinnä ollut keskikentältä ja nämä aukot on saatu paikattua todella hyvin.
HIFK pelaa suurella sydämellä. Helsinkiläiset käänsivät vuosi sitten useita otteluita lopussa tasapeleiksi ja voitoiksi. Nyt vuoden kokeneempi ja pelillisesti vahvistunut Stadin kingit on vakavammin otettavampi kilpailija hyvistä sijoituksista.
Sijoitus 6.
Seuraa heitä:

Kuva: Matti Viljanen Xhevdet Gela
Lahdessa viime kaudella pelannut Gela on kova vahvistus. Gela on vahva vääntäjä ja voittaa paljon keskikentän kaksinkamppailuja. Tärkeä pelaaja tiukoissa paikoissa ja tulee olemaan voiton avain kurinalaisella puolustamisellaan.
Juho Pirttijoki
Nuori ja isokokoinen toppari on täsmäase erikoistilanteisiin. Viime kaudella Ykkösessä viisi maalia topparintontilta on kova saavutus. Viime kausi oli läpimurto. Seuraavalla nähdään riittävätkö rahkeet suoraan Liigatasolle.
Tulleet pelaajat:Xhevdet Gela, FC Lahti
Jere Piirainen, KäPa
Daniel Rantanen, PK-35 Vantaa
Juho Mäkelä, VPS
Emil Conti, FC Futura
Juho Pirttijoki, FC Haka
Lähteneet pelaajat:
Youness Rahimi, SJK
Mika Johansson, FC Honka
Fredrik Lassas, FC Köln (laina)
Milo Jung, MP
Jesse Ahonen, Haka
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuva: Matti Viljanen, Veikkausliiga
-
Maarianhaminalaiset sijoittuivat viime kaudella lopulta kuudenneksi, joka ei varmasti tyydyttänyt seuraa, joka tähtäsi mitalipeleihin. Valitettavat loukkaantumiset sotkivat saarelaisten matkaa. Loppukaudesta Suomen Cupin voitto toi kuitenkin MIFK-leiriin iloa, ja paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.Pitkäaikainen päävalmentaja Pekka Lyyski siirtyi sivuun ja kauteen lähdetäänkin kahdella päävalmentajalla Peter Lundbergin ja Kari Virtasen käskyttämänä.
Uusi valmennus ja kolmen avainpelaajan lähteminen ei avaa kovinkaan suurta mahdollisuutta parempaan kauteen. Seura on menettänyt tärkeimmän pelaajansa Petteri Forsellin Puolaan, joka myös heikentää MIFK:n yhtä vahvinta osa-aluetta, eli erikoistilannepelaamista.
Tarpeeksi laadukkaita pelaajia löytyy edelleen, mutta rinki on liian kapea.Joukkueen sijoitus 7.
Seuraa heitä:
Dever Orgill
Kärsinyt pahoista loukkaantumisista ja on myös tällä hetkellä loukkaantuneena. Kunnossa ollessaan sarjan parhaita hyökkääjiä. Pystyy pitämään välillä puolustusta pilkkanaan. Orgill on myös koko sarjan aktiivisin laukoja, joka kertoo hänen nälästään tehdä maaleja. Miinuksena hyökkäjältä puuttuu tasaisuus otteistaan.
Diego Asssis
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka on nyt yhä suuremmassa roolissa. Pelannut talven aikana suurimmat minuutit MIFK-paidassa. Ollut myös joukkueen ahkerin laukoja pre-seasonilla. Jakelee loistavia syöttöjä, mutta hakeutuu myös itse ahneesti maalintekoon. Pelaa loistavista yhteen mm. Dever Orgillin kanssa.
Tulleet pelaajat:
Gabriel Petrovic, Brommapojkarna
Craig Wight, Cowdenbeath FC (Skotlanti)Lähteneet pelaajat:
Petteri Forsell, Miedz Legnica (Puola)
Duarte Tammilehto, FC Lahti
Otso Virtanen, Hibernian FC (Skotlanti)Teksti: Miikka Lahtinen
Kuvat: Veikkausliiga
-
Veikkausliiga on kulman takana. Siirtomarkkinoilla on sattunut ja tapahtunut. Näyttää siltä, että on tulossa todella jännittävä suomalainen jalkapallokesä. Moni joukkue on vahvistunut, Ykkösestä nousseet joukkueet ovat harvinaisen mielenkiintoisia. PK-35:ssa on monta liigatason pelaajaa ja se on vakavasti otettava vastustaja jokaiselle Veikkausliigajoukkueelle. PS Kemi pelasi vahvan kauden Ykkösessä ja sen kokoonpanossa on myös muutama kova nimi.
Viime vuonna Veikkausliigan voitti SJK. HJK jäi vasta kolmanneksi. Näin ei tule tapahtumaan tulevalla kaudella. Unohtakaa jo se Liigacup. Klubi on päättänyt dominoida suomen kenttiä siirtomarkkinoista alkaen. Siinä sivussa nousu Eurooppaliigaan ei myöskään näytä mahdottomalta. Ovi on käynyt ja sisään on tullut toinen toistaan laadukkaampia pelimiehiä. Helsinkiläiset ovat vahvistaneet kokoonpanoaan systemaattisesti alhaalta ylös.
Riihilahti kumppaneineen on päättänyt muurata alakerran niin tiiviiksi, että olisi käytännössä sama kun kuudentoista rajalla seisoisi tiiliseinä. Vasempana pakkina luutii koko Veikkausliigan paraspelaaja Taye Taiwo. Toisella puolella maajoukkuepuolustaja Ville Jalasto. Keskuspuolustus tilkitään Serbialaisvoimin. Ivan Tatomirovicin pelkän nimen lausuminen saa vastustajien jalat tutisemaan. Lisäksi puolustuksen edessä seisoo todella vakuuttava parivaljakko. Toissa kaudella vakuuttavasti europeleissä esiintynyt Anthony Annan, joka on aivan liian kova tekijä Veikkausliiga kentille. Vieressä seisoo ”kotiinpaluun” tekevä Medo. Jorma Uotista lainatakseni, ei huooono!
HJK:n kivenkovan joukkueen täydentää ylempänä pelaavat Atom, Alho, Morelos vain muutaman nimen mainitakseni. Nyt Mika Lehkosuo saa tarvittavaa leveyttä joukkueeseensa. Pelkkä Klubin vaihtopenkki kelpaisi muille joukkueille avaukseksi. Onnea vaan taisteluun RoPs ja SJK.
Teksti: Mikko Kärkäs
-
Fc Inter sijoittui viime kaudella sille kovin tutulle sijalle 4. Turkulaiset ovat pitkään kuuluneet Veikkausliigan ns. ylempään keskikastiin.Talvella Inter ei ole ollut kovin aktiivinen siirtomarkkinoilla. Vaihtuvuuden vähäisyys on toisaalta Interin vahvuus, mutta toisaalta myös heikkous. Puolustuksessa on vanhojen tuttujen naamojen lisäksi yksi mielenkiintoinen uusi nimi. Viime kauden parhaita puolustajia ollut Friday Faith Obilor. Nappulat naulaan laittavan Magnus Bahnen tilalle Hankitun Henrik Moisanderin, ja toppari Obilorin johdolla Interin alakerta on kunnossa.
Hyökkäys ja keskikenttä Interillä on myös tasainen. Keskikentältä lähti lupaava Kaan kairinen ja Vahvasti pelannut Vincent Onovo. Tätä aukkoa ei Inter ole pystynyt täyttämään. Interin selvät heikkoudet tulevat olemaan keskikentällä ja hyökkäyksessä. Viime kaudellakin tuskaa tuottanut maalinteko ei tule helpottamaan tulevana kesänä.
Sijoitus 8.
Seuraa heitä:
Friday Faith Obilor
Veikkausliigan viime kauden paras toppari on todella kova peräpään lakaisija. Puolustaminen on jämäkkää ja on varma pääpelissä, sekä katkoissaan. Interin vahvan puolustuksen tärkein palanen.
Henri Lehtonen
Laitapakki, joka pystyy pelaamaan myös laitalinkkinä. tehnyt parhaalla kaudellaan 15 maalia Interin riveissä. Kokenut joukkueen kapteeni ja pakkina pelatessaan yksi Interin pelin kulmakivistä.
Tulleet pelaajat:
Benjamin Källman, EIF
Faith Friday Obilor, RoPS
Pape Habib Sow, Rio Ave (Portugali)
Henrik Moisander, FC Lahti
Lähteneet pelaajat:
Magnus Bahne, Lopettaa
Vincent Onovo, HJK
Juuso Hämäläinen, RoPS
Eric Matoukou, Pafos FC
Kaan Kairinen, FC Midtjylland
Teksti: Mikko Kärkäs
Kuvat: Veikkausliiga, Teemu Kvist
-
Ykkösen kärkijoukkueisiin vuosia kuuluneen PK-35:n viime kausi päättyi iloisissa nousu tunnelmissa. Karsintaotteluissa kaatui KTP ja kaudella 2015-2016 Veikkausliigassa nähdään pitkästä aikaa vantaalainen joukkue. PK-35 pelasi liigassa viimeksi 1998. Tulevaan Veikkausliigakauteen vantaalaiset lähtevät hyvin pitkälti edelliskauden pelaajilla. Valmentajana toimii kauteen varmasti väriä tuova Shefki Kuqi.PK:n pelaajiston terävin kärki Lucas Garcian ja kapteeni Kim Raimin johdolla kestää vertailun Liigatasolla. Kohtaloksi tulee kuitenkin koitumaan kauden aikana väistämättömät loukkaantumiset ja pelikiellot. Parhaalla kokoonpanollaan ja kovalla hyökkäysvoimallaan vantaalaiset kiusaavat Liigan parhaimpiin kuuluvia joukkueita. Pienellä budjetilla operoivan nousijan materiaalin leveys ei kuitenkaan riitä yli koko kauden.
Sijoitus 9.
Seuraa heitä:
Lucas Garcia
Myyrmäen Messi. Todella taitava väkkärä. Helposti Ykkösen viime kauden viihdyttävin pelaaja ja samalla suurin päänvaiva vastustajien pakistoille. Nyt sarjatasoa ylempänä pääsee näyttämään onko argentiinalaisen liike yhtä myrkyllistä Liigatason puolustuksille.
Kosta Manev
Monen mielestä PK:n paras pelaaja viime kaudella. Häviää harvoin kaksinkamppailuja laitapakin tontilla. Garcian ohella toinen näyttävä pelaaja näppärällä tekniikallaan.
Tulleet pelaajat:
Lucas Kaufmann, EIF
Ilari Äijälä, KTP
Daniel Kollar, PS Kemi
Aleksi Ristola, FC Lahti
Njazi Kuqi, SG Sonnenhof Großaspach
Lähteneet pelaajat:
Daniel Rantanen, HIFK
Miikka Häkkinen, KäPa
Vili Lankinen, FC Futura
Teksti: Mikko Kärkäs
-

Vaasan Palloseura pelasi pirteän loppukauden ja hilasi itsensä viime hetkellä pois putoamiskamppailusta. Nyt on uusi kausi edessä ja joukkue joutuu tälläkin kaudella tekemään täyden päivätyön säilymisen eteen.
-
Maaliskuu ei ole kotimaisen jalkapallon seuraajalle parasta aikaa. Olisipa jo se hetki, kun Veikkausliigan tunnusmusiikin tahtiin pelaajat saapuisivat jälleen estradille ja tarjoasivat 90 minuuttia upeaa viihdettä, jota ei koskaan ole etukäteen käsikirjoitettu. Continue Reading…
