-
Nuoruuden sanotaan usein olevan ihmisen parasta aikaa. Silloin saa erehtyä, kokeilla kaikenlaista ja tehdä vääriä valintoja. Kun kaikkea ei voi vielä osata tai tietää, on lupa mokata ja oppia sitä kautta.
Nyt nämä virheitä tekevät, ajoittain jopa hieman hukassa olevat nuoret ovat hallituksen julkaiseman kehysriihen yhtenä säästökohteena. Uudistuksilla pyritään esimerkiksi nopeuttamaan opinnoista valmistumista ja pidentämään työuria niiden alkupäästä.
Virheitä ei saisikaan enää tehdä.
Ensi syksyn yhteishausta lähtien korkeakoulut voivat halutessaan varata aloituspaikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Näillä ns. uusien ylioppilaiden kiintiöillä suositaan juuri valkolakin tai ammatin saaneita.
Tämä saattaa johtaa siihen, että yksi välivuosi venyykin usean vuoden mittaiseksi. Pahimmassa tapauksessa opiskelupaikkaa jää kokonaan saamatta. Jos siis ei tiedä tarkalleen, mitä haluaa opiskella, ei ehkä kannata hakea laisinkaan. Se saattaa olla virhe.
Toinen uudistus koskee korkeakouluopiskelijoita, jotka haluavat opiskella ensimmäisen tutkinnon jälkeen vielä toisen samantasoisen, esimerkiksi yliopistossa kaksi kandin tutkintoa. Uudistuksen jälkeen opintotukea ei myönnetä enää toiseen tutkintoon.
Jo nyt peräänkuulutetuille, tulevaisuudessa tarvittaville ”työelämän moniosaajille” voisi useammasta tutkinnosta kuvitella olevan pelkästään hyötyä. Toisen tutkinnon havittelukin on kuitenkin virhe.
Kyseiset uudistukset herättävät ainakin allekirjoittaneessa lähinnä pelonsekaisia tunteita. Ensimmäistä kertaa en ole korkeakouluun hakemassa, joten kiintiöt eivät minua hyödytä. Varsinaista haaveammattiakaan minulla ei ole ollut sitten alakoulun, eli saatan haluta opiskella kaksi tutkintoa. En tiedä vielä. En halua enää tehdä päätöksiä, joista en ole täysin varma.
Onneksi on olemassa kansanopistot, kuten HEO, sekä muut vapaan sivistystyön oppilaitokset. Nyt lukukauden ollessa loppusuoralla tulevaisuus hahmottuu jo hiukan selkeämpänä. Täällä juuri Trombitin kaltaisten projektien kautta on mahdollista kokeilla ja oppia itse tekemällä. Virheet ja erheetkään eivät ole kiellettyjä.
Tiiu Nurkka
-
Espoon telinetaitureissa voimisteleva 21-vuotias Heikki Niva näyttää ulospäin aivan tavalliselta nuorelta mieheltä. Tosin, hyvää fyysistä kuntoa on vaikea olla pistämättä merkille Heikin saapuessa haastateltavaksi. Eikä hän mikään ihan tavallinen nuorukainen olekaan. Heikki kuuluu miesten telinevoimistelun maajoukkueeseen, on voittanut junioreiden Suomenmestaruuden Snookerissa sekä Poolissa ja nuorten Suomenmestaruuden Kaisassa. Telinevoimistelun hän aloitti jo neljä vuotiaana vanhempiensa toimesta.
”Vilkas lapsi kun olin, haluttiin purkaa energiaa johonkin.”
Ensimmäiset vuodet olivat Heikille vaikeita, lajista kun täytyy tykätä, että siinä voi menestyä. Kehityksen myötä myös kiintymys lajiin alkoi kasvaa. Heikki pääsi 10-vuotiaana nuorten maajoukkueeseen ja alkoi itsekin ymmärtämään, että hänellä olisi mahdollisuus päästä vielä pitkälle. Nyt nuoren miehen tähtäimessä on vuoden 2016 Rion Olympialaiset.
Jatkuva kehittyminen ja itsensä kunnossa pitäminen on kovaa työtä. Treenikaudella Heikki harjoittelee noin 25-30 tuntia viikossa. Kilpailukauden harjoittelun Heikki kertoo olevan hiukan kevyempää. Kisaharjoituksia tehdään kaksi kertaa viikossa, muuten harjoittelu on enemmänkin huoltavaa. Kisakaudella treenitunteja kertyy noin 23 tuntia viikossa. Heikki myös valmentaa kolmea poikaa, joista kaksi on jo päässyt nuorten maajoukkueeseen.
Heikki harjoittelemassa Espoon Tapiolassa
(Kuva: Veera Visuri)188-senttiselle telinetaiturille rekki ja nojapuut ovat vahvoja telineitä. Vahvuuksista puhuttaessa, Heikki kertoo olevansa hyvä kilpailemaan. Hän myös tiedostaa kilpailuvietin huonot puolet. Heikki ei oikein ole oppinut hyväksymään epäonnistumisia.
”Kuudesta telineestä kun epäonnistuu ensimmäinen, tekis mieli heittää reppu selkään ja lähteä kotiin.”
Heikki osaa kertoa, että hänellä on myös harvinaisen hyvä liiketaju. Liikkeitä tehdessään hän pystyy tiedostamaan mitä on tekemässä ja miettimään liikkeitä päässään. Nuorukaisella on telinevoimistelussa useita saavutuksia. Vuonna 2011 hän voitti SM-kultaa 6-ottelussa, nojapuilla ja rekillä. Henkilökohtaisesti suurimmiksi saavutuksikseen hän nostaa nuorten MM-kisojen sijan 16 ja viimevuoden MM-kisojen sijan 35. Heikki uskoo, että hänellä olisi vuoden 2016 Olympialaisissa mahdollisuus voimistella itsensä sijoille 20.
Espoossa asuva voimistelija on myös aina ollut kiinnostunut biljardista, etenkin snookerista. Harrastukseksi biljardi päätyi 13-vuotiaana. Tätä ennen Heikki omien sanojensa mukaan tykkäsi ”sekoilusta”, esimerkiksi lumilautailusta.
”Sitä ei sitten vaan malttanut lasketella, vaan painettiin hyppyreistä järjettömiä temppuja. No, sit mä mälläsin ja ranne murtu. Kahden viikon päästä siitä oli kisat saksassa. Mä menin sinne ja kipulääkkeillä sain vedettyä kolme telinettä kuudesta. Sen jälkeen mä päätin, että extremelajit saa jäädä.”
Espoon Matinkylään avattiin biljardisali ja Heikki alkoi pelailemaan pari kertaa viikossa. Neljä vuotta sitten Heikki alkoi pelaamaan tosissaan ja käymään kisoissa. Viimeiset kaksi vuotta Heikki on treenannut snookeria päivittäin. Heikki on mielestään viimeisen kahden vuoden aikana kehittynyt huomattavasti henkisellä puolella, nimenomaan snookerin ansiosta ja kokee sen hyödyksi myös telinevoimistelussa.
Heikki käyttää telinevoimistelussa hyödyksi Snookerin kehittämää henkistä puoltaan
(Kuva: Veera Visuri)”Tosissaan pelaaminen ja kilpaileminen on henkisesti tosi raskasta. Yksin harjoittelussakin focus pitää olla koko ajan, mutta se on sellaista rauhoittumista. Se tuo tasapainoa voimistelun fyysisyyteen.”
Vaikka Heikki on biljardissa voittanut kisoja useissa eri lajeissa, on snooker nuorukaisen päälaji. Heikki ajattelee snookeria ammattimaisesti, eikä pelaa muita pelejä enää juuri ollenkaan. Muiden pelien pelaaminen sekoittaa snookerin lyöntiä ja tekniikkaa.
Snooker tulee Heikille vielä tällä hetkellä vasta telinevoimistelun jälkeen. Heikille tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät. Nyt hän panostaa täysillä telinevoimisteluun ja Rion Olympialaisiin. Sen jälkeen hän aikoo jättää telinevoimistelun.
”Tällä hetkellä vahvimpana ajatuksena on, että vuoden 2016 Olympialaisten jälkeen jätän telinevoimistelun ja keskityn vain snookerin pelaamiseen. Haluan pärjätä snookerissa niin hyvin, että voin pelata sitä ammattilaisena.”
Minna Grönthal
-
Tänään keskiviikkona on vietetty Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää. Kyseessä on vakiintunut liputuspäivä. Päivää vietetään poikkeuksellisesti Agricolan (1510 – 1557) kuolinpäivänä, sillä hänen syntymäpäivänsä ei ole tiedossa.
Agricolaa tituleerataan usein suomen kirjakielen isäksi. Turun piispanakin vaikuttanut uskonpuhdistaja kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen kirjan, Abckirian (1543) ja teki myös Raamatun Uudesta testamentista ensimmäisen suomenkielisen käännöksen, joka ilmestyi vuonna 1548 nimellä Se Wsi Testamenti.
Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että tänään on myös toisen kielemme ja kirjallisuutemme merkkimiehen, Elias Lönnrotin, syntymäpäivä ja nimipäivä.
1. Tiedätkö miksi tänään liputetaan?
2. Onko suomen kieli liputtamisen arvoinen asia?
3. Mikä on suomen kielen kaunein sana?
Iiris Tarnanen1. En. Eilen oli romanien päivä, mutta tänään… Ei mitään hajua.
2. Kyllä. Onhan se tärkeä asia, meidän äidinkieli.
3. ”Loistava”, se on kaunis sana, ja myös sisältö on kaunis.
Emma Holmström1. En.
2. Voihan sitä liputtaa, vaikka ei se nyt mua sillai kosketa. On monella muullakin asialla liputuspäivä, niin miksei suomen kielellä.
3. Tulee mielee vain rumia sanoja. Sanotaan ”kesä”.
Ali Muhammed1. Joku kokouspäivä? En tiedä.
2. Kyllä. Se on iso asia, äidinkieli. Pakko liputtaa.
3. ”Kiitos”.Teksti: Tommi Kumén
Kuvat: Niko Karumaa -
Tällä erää viimeisen Vinoradion valtaavat köyhyys, taloudellinen alakulo sekä heikosta toimeentulosta kumpuavat ongelmat. Vierailemme Helsingin ensimmäisessä oikeassa slummissa sekä Pelastusarmeijalla, jossa kansalaisten hätä ja ahdinko kohdataan joka päivä katutasolla, silmästä silmään.
THL:n köyhyystutkija Jouko Karjalainen kertoo mikä on köyhyyden nykytaso Suomessa, ja onko köyhyyden poistaminen ylipäätään mahdollista.
Iltapäivän loppupuolella kuullaan live-musiikkia, ihastuttava Cilla Smith vierailee studiossa.
https://www.facebook.com/cillasmithmusic
Vinoradio, Radio Trombitissa joka keskiviikko tasan kolmelta. Kulkekaa!
-
Urheilu herättää ihmisissä tunteita. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Välillä ei edes tarvitse tapahtua mitään. Kirjoitat vain kolumnin jostain aiheesta, linkität sen vaikka FutisForumille, niin johan menee tunteisiin.
Alkaa hirveä nimimerkkien takaa tuleva tykitys, tyyliin ” miten kehtaat julkaista tuollaista paskaa omalla nimelläsi?”. Miksi en kehtaisi? Miksi foorumistit teidän täytyy piiloutua nimimerkkienne taakse? Helppo sieltä on huudella. Ruvetkaa kirjoittamaan kolumneja ja juttuja. Jakakaa sitä arvokasta tietotaitoanne. On sääli, että heitätte hukkaan sen kaiken osaamisen, mitä teillä on. Teidän ” haista pilu” ja ”opettele apina kirjoittamaan” viestit eivät hirveästi auta, kun puhumme vaikka jalkapallosta.
Foorumistit, te olette huvittavia. Teidän ihon alle pääsee helpommin kuin Mikael Forssell helsinkiläisen yökerhon jonon ohi. Jos äskeiseen virkkeeseen olisin pistänyt vaikka Sergio Busquetsia kritisoivan väitteen, niin kuhina olisi valmis. Alkaisi hirveä Barca-fanien ajojahti kohukolumnistia kohtaan. Tietyillä sanavalinnoilla saa valtavan kohun aikaan. Sen ei tarvitse olla ”pelleä” isompi.
Kun FutisForumilla alkaa rutina, tietää tehneensä asioita oikein. On kuitenkin järkytys huomata, että mikäli teidän sisäsiittoiselle sivustolle linkkaa yhdenkin jutun muualta niin ”bänniä” ropisee. Tämä ei edistä rakentavan futiskeskustelun syntyä. En tiedä siitä sitten kumpaa on mukavampi lukea. Asiallista kirjoitusta vaikka El Clasicosta vai viestiketjua, jossa haukutaan Messiä hormonihirviöksi ja Ronaldoa liimaletiksi.
Provosoiminen on taitolaji. Ärsytetään toisiamme. Vittuillaan. Tällä hetkellä minä olen Materazzi ja te Zidane. Pidetään keskustelua yllä. Mutta lopetetaan se ”mieshuoraaminen”.
Jesse Happonen
-
Trombit kurkistaa tänä vuonna kuvareportaaseissa paikkoihin, joihin ei tavallisesti näe. Sarjassa kerrotaan, millainen infrastruktuuri Helsinkiä pitää liikkeessä.
Kuvat: Eeva Mäkinen
-
Gloriaan ilmainen sisäänpääsy ennen iltayhdeksää Kansanopistossa opiskelusta kiinnostuneille on mainio tilaisuus tänään kulttuuriareena Gloriassa. Helsingin evankelisen opiston (HEO) järjestämässä Keep Calm And Get A Life -tapahtumassa esitellään eri linjoja ja opiskelijoiden aikaansaannoksia. Ovet ovat auki päivällä 12:00-15:00. Tilaisuus on otollinen myös kansanopisto-opinnoista kiinnostumiselle.
Paikalla on HEO:n opiskelijoita eri linjoilta jakamassa kokemuksiaan omista opinnoistaan. Glorian lavan täyttää esimerkiksi animaatiot ja enemmän tai vähemmän vapaamuotoiset esitykset kello 13:00-14:00.
Illalla ovet aukevat 19:30. Sisäänpääsy on ilmainen aina kello 21:00 saakka. Sen jälkeen sisällepääsy maksaa kolme euroa.
Ilta alkaa rajapinta –yhteisnäyttelyn avajaisilla. Esillä on graafisen suunnittelun, kuvajournalismin ja kuvataiteen –linjojen opiskelijoiden töitä. Linjojen opiskelijat ovat silloin itse paikalla.
Kello 23:30 Glorian lavan ottaa haltuunsa Gasellit –yhtye, jolloin bileet viimeistään käynnistyvät. Siitä eteenpäin juhliminen jatkuu aina pilkkuun saakka.
Tervetuloa tutustumaan ja juhlimaan Teksti: Olli Juntunen
Kuvat: Joonas Vallius
-
Tänään vietetään HEO-päivää Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa. Gloriassa pääset tutustumaan HEO: laajaan koulutustarjontaan klo 12-15 ja illalla pärähtää bileet oppilaiden esitysten kera. Sokerina pohjalla suomalainen räppipumppu Gasellit! Tsekkaa lisätiedot www.heo.fi
Reisi- tiimi saa nämä loikkivat nuoret urhot studioon vieraaksi ennen illan showta. Viritä taajuutesi Trombitin aalloille 103,1. Klo 14 jälkeen. Fight the power!
-
“Mustalaiseks olen syntynyt, koditonna kuljeskelen nyt…”, soi vanha suomalainen kansanlaulu.
Romanitaustainen Jani Liskola, 35, on kovan elämänkoulun käynyt mies.
Lastenkodissa, vankilassa ja kodittomana elämänsä suurimman osan viettänyt Liskola on löytänyt elämälleen uuden suunnan ja haaveilee ongelmanuorten ja päihderiippuvaisten auttamisesta. Uravalmennuksessa oleva Liskola kertoo myös avoimesti kuinka ovet eivät aukene romaneille – vaikkapa baariin tai parturiin.
Jani Liskola kertoo avoimesti kulttuurinsa liittyvistä ennakkoluuloista. Lastenkodissa koko lapsuutensa asunut mies ajautui pahaan laitoskierteeseen – osittain päihteiden takia. “Turvattomuutta oli joka suunnassa ja päihteet oli helpotus tuskaan.”
“Ei ne siellä lastenkodissa oikeen osannut tehdä muuta kuin siirtää toiseen lastenkotiin. Sen jälkeen päädyin perhekotiin, vastaanottokotiin, koulukotiin, tutkinta-asemalle, ensihuoltolaitokseen, sit mä olin pakkohoidossa ja lopulta linnassa”, Jani selittää rankkaa historiaansa.
Vankilakierrettä oli vaikea katkaista, sillä siviilissä rötöstelyn ja huumeiden pariin paluu oli tuttua ja turvallista puuhaa, ja uuden sivun kääntäminen elämässä tuntui ylivoimaiselta.
Stereotypia, jonka mukaan romanit varastelevat ja karttavat työtä on yksi yleisimpiä ennakkoluuloja. Vielä vuonna 1962 Otavan ison tietosanakirjan mukaan “mustalaiset karttavat säännöllistä työtä”.
Janin mukaan kansallispuku päällä on hyvin vaikea saada paikkaa työhaastattelussa.
“Osa varastelee, huijaa, on linnassa ja käyttää huumeita”, Jani kertoo. “Vanhemmiten oon oppinu tuntee myös näitä työssäkäyvii romaneita”, hän jatkaa.
Janin mukaan he työskentelevät mm. taksikuskeina, bussikuskeina ja muusikoina.
Musiikki on yksi tunnusomaisinpia romanikulttuurin osia, ja Jani listaa romanitaustaisia laulajia kuten Amadeus Lundberg, Leif Lindgren, Anneli Sari, Tamara Lund sekä Remu Aaltonen.
Toinen yleinen ennakkoluulo on yhdeksän kiloa painavan samettihameen käyttö rikosvälineenä. Lähestulkoon kaikki ovat kuulleet kertomuksia, joiden mukaan romaninaisilla on hameidensa alla koukkuja tai taskuja, joihin on helppo varastaa tavaraa.
Janin mukaan väite pitää osittain paikkansa: “Joillakin on taskuja, mutta ei tietenkään kaikilla.”
Jani avaa myös Mora-puukkoon ja mustalaisiin liittyvää yhteyttä. “Mora on yleisin tappoväline, moni laittaa sen poveen kun lähtee ulos, sieltä se on helppo ja nopee ottaa.”
“Miksi ovet ei aukene meille, onko rotumme syytä tää”, lauloi mustalaisyhtye Hortto Kaalo vuonna 1970. Janilla on myös omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka esimerkiksi baarien ovet eivät aukea kansallispukuun pukeutuneelle romanille. Joskus jopa kolme neljästä anniskeluravintolasta kieltäytyy päästämästä romaneita sisään.
“Ne sanoo ovella, että turha luulo.” Janin mielestä syynä tähän on se, että “jotkut mustalaiset remuaa niin paljon, eikä kaikki yritä sopeutua yhteiskuntaan”.
Tiiviissä romaniyhteisössä on kuitenkin hyvät puolensa, kuten se, että koko suku tukee sairauden tai kuoleman kohdatessa. On kuitenkin mahdollista, että yhteisön jäsen suljetaan kokonaan suvun ulkopuolelle, vaikkapa homouden takia.
Ruotsissa nousi muutama viikko sitten suuri kohu, kun Ruotsin Romanineuvoston edustaja Diana Nyman kutsuttiin puhumaan romanien syrjinnästä Ruotsin hallitukselle. The Sheraton -hotelliin majoittunut Nyman häädettiin pois aamiaisbuffetilta, eikä hänen haluttu syövän samassa tilassa muiden asiakkaiden kanssa. Nyman kertoi syrjinnän olevan romaneille arkipäivää.
Romaneita on vieroksuttu koko viisisataavuotiaan historiansa ajan Suomessa. Eilen, 8.4, vietettiin Romanien kansallispäivää, joka on tänä vuonna ensimmäistä kertaa merkitty almanakkoihin.
Teksti: Arla Mäki
Kuvat: Simo Pukkinen
-
Keilahallin kolina hallitsee ilmatilaa, kun astun hallin sisään Lappeenrannassa. Tutussa pöydässä istuu jälleen parimetrinen Pasi Riihelä – LrNMKY:n legendaarinen laituri, jolle kertyi punavalkoisessa paidassa liki 400 ottelua. Nyt hän on saapunut urheilutalolle vastaanottamaan kunnianosoitusta edustamaltaan koripalloseuralta.
Siinä pöydässä hän joi pelipäivän kahvit aina ennen LrNMKY:n ottelua. Tällä kertaa Riihelä on vastailemassa paikallislehden toimittajan kysymyksiin kahvikupposen äärellä, kunnes huomaa allekirjoittaneen ja tervehtii tyylilleen iloisesti.
Samassa rytäkässä Riihelän käsi huitaisee kahvikupin nurin suoraan vastapäätä istuvan toimittajan muistivihkolle. Sitten alkaa kuulua pasiriihelämäinen naurun röhötys, joka on kuulunut keilahallin kahviossa vuosia.
Tuo kuvastaa paljon Pasi Riihelää ihmisenä. Usein Riihelän seurassa tapahtuu yhtä jos toista, mutta positiivisuus on kaiken perusta. Hänestä tuli rakastettu persoona Lappeenrannassa – sekä todella arvostettu henkilö yhteistyökumppaneiden keskuudessa.
Urheilutalolle on saapunut myös tuhatpäinen katsojajoukko seuraamaan, kun Riihelän paita numero 9 hilataan urheilutalon kattoon. Riihelä on Suomen koripallomaajoukkueen entinen kapteeni, joka pelasi kymmenen kautta Lappeenrannassa.
Nyt Riihelän paita roikkuu LrNMKY:n mestaruusviirien vieressä – kaikkien kuuden, joita Riihelä on itse ollut voittamassa.
LrNMKY nousi Korisliigaan kaudeksi 2000-2001. Ensimmäinen kausi pääsarjassa ei ollut helppo lappeenrantalaisille. Värikkäiden vaiheiden jälkeen seura säilyi kuitenkin korkeimmalla sarjatasolla.
Lokakuussa 2001 LrNMKY:n toiminnanjohtaja Mika Turunen sai houkuteltua Riihelän Lappeenrantaan pelaamaan. Ennen siirtymistään Riihelä vietti ulkomaankentillä kolme täyttä kautta, kaksi Ruotsissa sekä yhden Saksan kovassa Bundesliigassa.
”Aloitin kauden Sveitsissä, pelasin pari kuukautta siellä. Sitten Turunen alkoi pommittamaan ja päädyin Lappeenrantaan. Pelasin yhden pelin ja loukkaannuin heti ensimmäisellä maajoukkuetauolla – se ei varmasti ollut tyylikkäin sisääntulo. En uskonut silloin, että olisin pelannut kymmenen kautta Namikan punavalkoisessa paidassa”, Riihelä naurahtaa.
Riihelä tunnettiin periksiantamattomasta pelityylistään. (kuva: Kimmo Metsälä / Valkoinen valas) LrNMKY:n kultavuodet osuivat 2000-luvun alkupuolelle, kun Riihelän johdolla joukkue juhli kahta Suomen mestaruutta sekä neljää Suomen Cupin ykköstilaa. Riihelän johdolla joukkue pelasi kolmena kautena myös kansainvälisiä europelejä.
”Kyllähän se ensimmäinen Suomen mestaruus on ikimuistoinen. Kaikki tuli niin nopeasti silloin ja päästiin yllättämään. Se tunne silloin Kisahallilla, ei sitä voi unohtaa koskaan. Toinen mestaruus oli paljon raskaampi, kaikki halusivat haastaa koko kauden ajan.”
”Eikä sovi unohtaa sitä Debrecenin eurochallenge-matkaa. Paikalla oli toistasataa lappeenrantalaista koripallofania. Huikeita muistoja kaikki.”
Tulee hetken hiljaisuus ja Riihelä vakavoituu.
”Aika älyttömän siistiä, kun se paita roikkuu nyt aina siellä. Sitä vaan arvostaa varmasti päivä päivältä yhä enemmän. Ei oikein vieläkään löydy sanoja tuolle paidan jäädytykselle”, Pasi Riihelä toteaa ääni väristen silmäkulmat kostuneena.
Seura ajautui pahoihin talousvaikeuksiin mestaruuksien jälkeen ja sen koko olemassaolo oli pitkään vaakalaudalla. Siinä missä talouskuplan tehneet ihmiset häipyivät paikalta jättäen sotkut muiden siivottavaksi, on Riihelä kulkenut läpi koko savotan.
”Ne oli raskaita aikoja. Siinä oli monena vuotena mahdollisuus lähteä ja mielenkiintoa oli. Jotenkin sitä vaan halusi jäädä Lappeenrantaan. Halusin olla vielä osana hienoa yhteisöä. Tiesin, että kyllä näistä vastoinkäymisistä selvitään ja saadaan vielä käännettyä hommat oikein päin”, Riihelä vakavoituu.
Riihelä valittiin kolme kertaa Korisliigan Vuoden pelaajaksi. Hänen ura päättyi kauteen 2011-2012. Kymmenen Lappeenrannassa vietetyn kauden aikana Riihelä antoi kasvot Lappeenrannan koripallolle. Jälkiviisaana voi sanoa, että Riihelän lopettamispäätös oli seuralle raskaampi kuin osataan kuvitellakaan. Kentän ulkopuolella Riihelän arvo on korvaamaton vielä tänä päivänäkin.
Riihelä on viihtynyt perheensä kanssa itärajalla jo 13 vuotta. Vuoden vaihteesta lähtien hän on omistanut sähköurakointi-yrityksen Lappeenrannassa. Tietyllä tapaa ympyrä on sulkeutunut, kun vuonna 1994 mies valmistui Nokian ammattikoulun sähköalalta. Työkiireet ovat rajoittaneet koripallon seuraamista, mutta mies uskoo, että hänellä on vielä annettavaa koripallolle.
”Valmentaminen kiinnostaa. Se on rankkaa ja aikaa vievää hommaa, pitää olla sellainen elämäntilanne, että siihen pystyy sitoutumaan. Nyt fokus on uuden yrityksen pyörittämisessä. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan”, Riihelä myhäilee tuttuun tapaansa.
Henri Inki (@whos_inki)
