• Millaista on työskennellä jalkapallomaailman keskipisteessä? – Eero Laurila kertoi suomalaisen Lontoon-kirjeenvaihtajan haastavasta mutta palkitsevasta elämästä

    Monet unelmoivat kirjeenvaihtajana työskentelemisestä. Kirjeenvaihtajaon vanhanaikainen ammattinimike toimittajalle, joka asuu ulkomailla ja lähettää sieltä raportteja ja juttuja kotitoimitukseen. Kirjeenvaihtajan työ on erityistä, mutta hyvin työlästä. Ammatti kuuluu vielä tänäkin päivänä journalismin erikoisimpiin ja haastavampiin työtehtäviin, minkä takia vain harvat ja valitut saavat tilaisuuden tehdä vastaavia töitä kahden maan välillä.

    Eero Laurila toimi viisi vuotta Lontoon-kirjeenvaihtajana, tehden töitä sekä Ilta-Sanomille, Helsingin Sanomille, Viasatille että Urheilulehdelle. Vaikka Laurilan päivät kirjeenvaihtajana ovat jo takana päin, on hän yhä yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista Valioliigaan erikoistuneista toimittajista. Laurila, 37,​ ​kertoi haastattelussani arjen haasteista jalkapallokirjeenvaihtajan elämässä, jakaen myös ainutlaatuisia tarinoita ja kokemuksia Valioliiga-kenttien lehtereiltä.

    Kuva: Susanne Salin

    “Kun saa sen yhden mahdollisuuden, on oltava valmis”

     

    Laurila innostui urheilutoimittamisesta jo nuorena. Hän syntyi urheilutoimittajien sukuun, sillä hänen isoisänsä ja enonsa työskentelivät kumpikin samalla alalla. Hänen enonsa Juhani Lahtiselostaa yhä jääkiekkoa yleisradiossa.

    Laurila kirjoitti aluksi juttuja HIFK:n fanzineen, eli joukkueen kannattajille suunnattuun harrastelijalehteen. Journalismiopinnot hän aloitti nykyisessä Laajasalon opistossa. Koulun kautta hän pääsi kuukaudeksi työharjoitteluun Ilta-Sanomille.

    Onnistunut työharjoittelu IS:llä toimi Laurilan toimittajauran todellisena ponnahduslautana. Näytönpaikkaansa hän joutui odottamaan pitkään, mutta onneksi hän otti siitä kaiken hyödyn irti. Toista tilaisuutta ei välttämättä olisi koskaan tullut.

    – Siellä ei aluksi tapahtunut juuri mitään. Kolmesta neljään viikkoa vaan istuskelin ja tein jotain pientä, Laurila kertoi.

    – Viimeisenä työpäivänä juttelin kahvipöydässä Tuomas Nyholmin kanssa, ja selitin hänelle HIFK:sta. Kerroin Hannu Pikkaraisesta, kuinka Pikkarainen on Jere Karalahdenoppipoika ja miten niillä on tapana rällästää yhdessä tuolla Helsingin yössä. Nyholmin mielestä se oli täydellinen juttu iltapäivälehteen, joten menin ja tein haastattelun Pikkaraisen kanssa.

    – Ne soitti mulle seuraavana päivänä ja kysyi, että olinko tehnyt tämän jutun täysin itse. Sanoin että olin, ja sitten sain sieltä myöhemmin kesätyöpaikan. Olin silloin 22-vuotias.

    – Jos se olisi ollut huono juttu [en olisi varmaan päässyt sinne töihin]. Kun sanotaan, että elämässä saa sen yhden mahdollisuuden – olit sitten jalkapallon pelaaja tai toimittaja tai millä alalla vain – niin sitten on oltava valmis. Siihen seuraavaan mahdollisuuden voi kuitenkin mennä aika kauan aikaa. Mulla kävi siinä tuuri, mutta mulla oli myös sitä taustaa mikä auttoi.

    Pelkkä kielitaito ei riitä kirjeenvaihtaksi

     

    Laurila teki pitkään kahta työtä samaan aikaan. Hän työskenteli sekä Ilta-Sanomien ja Veikkaajan urheilutoimituksessa, että jalkapallovalmentajana. Vuonna 2007 Laurila kuitenkin päätti ottaa taukoa urheilutoimittajan hommista, kun hän lähti opiskelemaan pallopelien ammattikorkeatutkintoa Vierumäelle.

    Ilman valmennustaustaa hän ei olisi todennäköisesti päässyt kirjeenvaihtajaksi Englantiin.

    – Pääsin [kirjeenvaihtajaksi] sen tavallisen rutiinin, eli hakemusten ja haastatteluiden kautta. Mutta koska Valioliiga on hyvin suljettu sarja, eikä toimittajat siellä pääse juttelemaan pelaajien kanssa ja näin, niin sinne haluttiin joku joka osaa myös analysoida sitä peliä. Tässä siitä [mun valmennustaustasta] oli hyötyä.

    Keskimäärin 82 ottelua joka kausi

     

    Lontoossa asuminen, huippupelaajien haastatteleminen ja jalkapallon parissa työskenteleminen tekevät kirjeenvaihtajan elämästä hyvin ainutlaatuista. Laurila törmäsi usein kuuluisuuksiin myös kotikulmillaan Notting Hillissä. Viereisessä Holland Parkissa asusteleva David Beckhamsaattoi tulla pikkukaupassa vastaan ostamaan itselleen kaksi kaljaa kympin setelillä. Aamukahvilla Laurila saattoi istahtaa kuuluisien muusikkojen kutenAnnie Lennoxinviereen.

    Vastaavien elämysten ja kokemusten saavuttamiseksi on kuitenkin tehtävä älytön määrä töitä ja uhrauksia. Kaiken loiston keskellä kirjeenvaihtajan arki on nimittäin mielettömän hektistä. Kirjoitettavaa on todella paljon, ja monessa paikassa pitää olla samaan aikaan paikalla. Deadlinet ovat äärettömän tiukkoja, eikä niistä sovi jäädä jälkeen.

    Laurila käytti Exceltaulukoita aikataulunsa suunnittelemiseksi ja työmääränsä kaavoittamiseksi. Viiden vuoden mittaisen kirjeenvaihtajan uran aikana hän oli käynyt yhteensä 411 ottelussa, eli keskimäärin 82 ottelussa per kausi. Laurilan kovin ottelusaldo kertyi kaudelta 2016-17, jolloin hän oli paikan päällä tasan 101 pelissä. Vain yhden ottelun hän katsoi paikan päällä vapaalla. Kaikkien Valioliiga- ja Mestaruussarja-seurojen stadionit tulivat Laurilalle enemmän kuin tutuksi.

    – Mulla on edelleen kaikki viikot ja jokainen juttu tallessa. Ne oli pakko laittaa sinne, koska jos vaikka keskiviikkona jätit yksi tai kaksi juttua tekemättä, niin et koskaan saanut rytmiä kiinni, Laurila muisteli.

    –  Jos mulla oli vaikkapa tiistaina vapaapäivä, niin keskiviikkoaamuna piti jo suunnitella tuleva viikko tosi tarkkaan, koska sitä kirjoitettavaa oli niin paljon.

    –  Keskiviikkona kaksi juttua – ehkä joku Mestarien liiga -peli, torstaina kaksi juttua ja Eurooppa-liigan peli, perjantaina kaksi tai kolme juttua ja valmistautumista viikonlopun peleihin, lauantaina yksi tai kaksi juttua ja peli, sunnuntaina ehkä peli, ja sitten maanantaina analyysejä viikonlopulta ja ehkä vielä peli. Joskus saattoi olla yhdeksän päivän jaksoja, että olin paikalla seitsemässä pelissä, ja siihen päälle kaikki ne kirjoitettavat jutut.

    Laurilan erityinen tarina vuoden 2018 huhtikuulta kuvasi täydellisesti hänen tiukkaa aikatauluaan kirjeenvaihtajana.

    Laurila matkusti aamujunalla Lontoosta Liverpooliin tekemään Viasatille töitä Liverpoolin derbystä. Everton ja Liverpool jäivät Goodison Parkilla maalittomaan tasapeliin, jonka jälkeen Laurilan oli juostava suorinta tietä takaisin juna-asemalle. Hänen oli nimittäin oltava paikan päällä myös illan toisessa paikallisottelussa; Manchesterin derbyssä.

    Koska taksilla tai metrolla matkustaminen ei yksinkertaisesti onnistu suurten Valioliiga-otteluiden jälkeen – varsinkaan kiireessä – Laurilan oli turvauduttava apostolin kyytiin. Hänen matkantekoaan kuitenkin hankaloittivat uudet nahkakengät, jotka olivat repineet hänen kantapäänsä aivan verille.

    Laurila ehti hakea rakkolaastareita apteekista, mutta verisiin jalkoihin ne eivät tarttuneet. Sukat märkinä ja jalat kipeinä hän selvisi lopulta muutamaa minuuttia ennen avausvihellystä Etihad Stadiumille, missä hän yritti kuivatella sukkiaan ennen ottelun alkua.

    Laurilan päivä oli ollut jo pitkä ja hermoja raastava. Päivän toinen ottelu ei päästänyt häntä kuitenkaan helpolla. Manchester City johti ottelua 2-0-lukemin avausjakson jälkeen. Kyseinen tulos olisi varmistanut Citylle Valioliigan mestaruuden. Tähän kaikki toimittajat, Laurila mukaan lukien, olisivat olleet erittäin tyytyväisiä. Laurila luuli saaneensa kaikki tarvittavat jutut ottelusta jo tauon aikana valmiiksi, mutta toinen jakso pakotti hänet uusiin töihin.

    Manchester Cityn mestaruusjuhlat siirtyivät myöhemmälle, kun Manchester United nousi toisella jaksolla sensaatiomaiseen 3-2-voittoon. Laurilan hermoja koeteltiin jälleen. Lähes valmiit otteluraportit piti heittää roskakoriin, ja uuden työstämisessä tuli luonnollisesti kiire, sillä paluujuna odotti.

    On osattava sanoa ei

     

    Lontoossa asustavalta Laurilalta kysyttiin usein tukea myös urheilutoimituksen ulkopuolelta. Kaupungissa saattoi esimerkiksi tapahtua terrori-isku, jonka uutisoimiseen toivottiin kaikkien kaupungissa asustavien kirjeenvaihtajien apua. Laurila ei kuitenkaan halunnut oman yleisönsä kärsivän hänen päällekkäisten työtehtävien rasitteista.

    – Pitää myös pystyä sanomaan ei, Laurila muistutti.

    Laurila tapasi nykyisen vaimonsa FionanEnglannissa, mutta joutui kaikkien muidenkin kirjeenvaihtajien tapaan taistelemaan yksinäisyyden kanssa. Britannian tiukan maahanmuuttopolitiikan takia Fiona joutui lähtemään kotimaahansa Kanadaan, minkä takia Laurila asui viimeiset kaksi vuotta kirjeenvaihtajana yksin. Se vaikutti myös hänen päätökseensä siirtyä elämässä eteenpäin.

    Nykyisin Espoon Palloseurassa valmentava Laurila on kiitollinen siitä, että hän sai lopettaa työnsä Lontoossa silloin kun hän itse halusi. Omasta mielestään hän lopetti kirjeenvaihtajan hommat juuri oikeaan aikaan.

    –  Ajattelin vain, että nyt aika aikansa kutakin, niin kuin sanonta menee. Me vaimon kanssa päätettiin, että olisi parempi päästä Suomeen, missä me ainakin voitaisiin olla yhdessä, Laurila perusteli.

    –  Koin, että nämä viisi vuotta olivat menneet hyvin. En halunnut jäädä ihmisten mieliin sellaisena kirjeenvaihtajana, että “kylläpä se väsähti siellä” ja niin edelleen. Ajattelin, että nyt lopetan kun kaikki menee vielä hyvin, ettei ihmisten tarvinnut puskea minua ulos sieltä. Sydämeltäni olen ennen kaikkea jalkapallovalmentaja, ja nyt se palo [valmentaa] on taas löytynyt.

    Huuhkajien ja Brexitin vaikutus suomalaisen Lontoon-kirjeenvaihtajan arkeen

     

    Myös suomalaisena toimittajana työskenteleminen toi omat hankaluutensa englantilaisen huippufutiksen piireissä. Suomalaisten oli hyvin hankala luoda kontakteja brittiläisten toimittajien joukosta, sillä he olivat hyvin tiivis nippu keskenään. Suomalaisia jalkapalloilijoita ei myöskään pelannut Valioliigassa, minkä takia Laurilaan tutustuminen ei työn puolesta hyödyttänyt paikallisia toimittajia. Ulkomaalaisten toimittajien kanssa oli kuitenkin helpompi tehdä tuttavuutta.

    Miten sinuun Eero suhtauduttiin suomalaisena kirjeenvaihtajana?

    –  Voin sanoa että ei millään tavalla, Laurila vastasi naurahtaen.

    –  Silloin ei ollut Teemu Pukkia, silloin ei ollut kuin muutama pelaaja Mestaruussarjassa ja Jussi Jääskeläinenaluksi Valioliigassa. Ei suomalaisia ollut eikä suomalaisia tunnettu. Se tarkoitti sitä, että lehdistötiloissa he juttelivat mieluummin belgialaiselle toimittajalle kuin minulle, koska halusivat tietää mitä Eden Hazardille tai Kevin De Bruynellekuuluu. Britit tykkäävät muutenkin pysyä hyvin paljolti omissa piireissään, eivätkä he oikein päästä ulkopuolisia joukkonsa sisään.

    Suomen A-maajoukkueen ensimmäinen arvokisapaikka ja Pukin huikeat otteet Norwichissa ovat kuitenkin vaikuttaneet positiivisesti myös suomalaisten kirjeenvaihtajien arkeen.

    – Varsinkin noissa Norwichin peleissä tilanne on muuttunut jo ihan täysin, Laurila tietää.

    Brexit ei sen sijan sijaan ole helpottanut suomalaisen kirjeenvaihtajan elämää laisinkaan. Laurila oli tyytyväinen, että hän ehti nauttia ajastaan Lontoossa myös ennen Iso-Britannian EU-eroa ja sen vaikutuksia koko kansan ilmapiiriin.

    –  Täytyy sanoa että se Brexit tuhosi monta asiaa siellä. Niiden ensimmäisten vuosien aikana se ilmapiiri oli paljon mukavampi. Ennen Brexitiä ihmiset Lontoossa keskustelivat säästä. Mutta sitten sen jälkeen kaikki ovat keskustelleet vain ja ainoastaan siitä, Laurila harmitteli.

    –  Ihmiset aloittivat kyselemään myös, että mitä vielä teet täällä, kauanko vielä oot täällä ja milloin lähdet täältä. Saatoit nähdä kadulla, kun puolalaiselle huudetaan: “Me äänestettiin sut pois täältä, lähde jo muualle!”

    –  Se tuhosi sitä ilmapiiriä, ja olen onnellinen, että ehdin olemaan siellä myös ennen Brexitiä.

    EETU IKOLA
    Twitter: @eetuikola

  • Tapaus Veijo Baltzar ja vaikenemisen tuhoisa kulttuuri

     

    Yksi heistä astuu esiin

    Suvilahti TBA 7.12.2019. Sateisen harmaa ilta. Räp-artisti Mercedes Bentson keikka, sekä Clare Quilty -kappaleen musiikkivideon ensiesitys. Vaikka tiedän jo mitä tuleman pitää, on silti vavahduttava kokemus, kun näen musiikkivideon ensimmäisen kerran ja kuulen Mercedes Bentson sanovan sen ääneen: “Olin yksi Veijo Baltzarin uhreista.”

    Palataan ajassa hieman taaksepäin. 

     

    Mistä kaikki alkoi

    Torstaina 21.11.2019 Helsingin Sanomat julkaisee tiedon: Helsingin käräjäoikeus on vanginnut kirjailija, kulttuurineuvos Veijo Baltzarin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Ystäväni (nuori mieshenkilö) kertoo minulle uutisesta hämmentyneenä. Hän on ollut itse alkuvuodesta 2019 mukana Baltzarin viimeisimmässä teatteriproduktiossa. Produktiossa mukana olleille kuitenkin ilmoitettiin ennen esitysten alkua, että kyseiselle esitykselle “Pohjolan manaus” ei saatu esitysaikoja, johtuen teatterin haastavasta tilanteesta. 

    Vangitsemisuutisen jälkeisenä sunnuntaina Helsingin Sanomat julkaisee laajan artikkelin otsikolla “Veijo Baltzarin kultti”. Juttua varten oli haastateltu peitenimillä kahdeksaatoista tyttöä tai nuorta naista, joilla on ensi käden kokemusta Baltzarin teatterista. HS:n selvityksen mukaan Baltzar on käyttänyt valta-asemaansa hyväksi ja käyttäytynyt ahdistelevasti nuoria tyttöjä ja naisia kohtaan jo vuosia. Hänen teatteriryhmänsä toiminnassa kerrotaan olleen kulttimaisia piirteitä. Jutussa paneuduttiin myös Baltzarin kontakteihin ja vaikutusvaltaisiin tuttaviin, joista useat olivat SDP:n riveistä. 

    Lähden mielenkiinnosta tutkimaan asiaa laajemmin. Kiinnitän huomiota myös faktaan, että Helsingin Sanomat on työstänyt omien sanojensa mukaan artikkelia yli vuoden, mutta poliisin esitutkinta tapaukseen liittyen alkoi vasta viikkoa ennen artikkelin julkaisemista. Mikä tässä kesti?

    Löydän myös YLE:n artikkelin vuodelta 1999: Helsingin käräjäoikeus vapautti taiteilija Veijo Baltzarin syytteistä paljon kohua herättäneessä Tampereen teatterikesäretkeä koskevassa jutussa.” 

    Jutussa kerrotaan kuinka Baltzar ja Teatterikorkeakoulun suunnittelijana työskennellyt Pekka Määttänen olivat syytteen mukaan käyttäneet virkamiesasemaansa väärin houkuttelemalla ympäripyöreillä lupauksilla kolme nuorta naista osallistumaan Tampereen teatterikesään suuntautuvalle retkelle. Käräjäoikeus tyytyi vain nuhtelemaan kumpaakin entistä virkamiestä, mutta hylkäsi syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta.

     

    Humakin tutkimus

    Vuonna 2012 Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) julkaisi hyvin kriittisen raportin kulttuurineuvos Veijo Baltzarin teatterin toiminnasta. Humakille oli annettu Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) toimesta tehtäväksi selvittää, oliko Baltzarin kehittämästä monikulttuurisesta kokemusperäisestä pedagogiikasta korkeakoulutasoisen opetuksen pohjaksi. 

    “Vahva auktoriteettiperustaisuus, johon yhdistyi ohjaustoiminnassa muun muassa ihailun, läheisyyden ja romantiikan tärkeyteen viittaavia elementtejä sisälsi selkeitä ristiriitoja muun muassa Humakin pedagogisten ja opettajan yleisten ammattieettisten lähtökohtien kanssa, tutkimusraportissa todetaan.”

    Raportin julkaisun jälkeen OKM lopetti yhteistyön Baltzarin kanssa, mutta myönsi edelleen hänelle avustuksia, esimerkiksi vuonna 2013 näyttelyyn romanien holokaustista.

     

    Vuonna 1996 aika oli toinen

    Tutkiessani Baltzariin liittyviä artikkeleita törmään sosiaalisessa mediassa leviävään Anna-lehden artikkeliin vuodelta 1996. Jutun otsikko on “Veijo Baltzar rakastaa itseään – ja nuoria naisia. Jutussa Baltzar kuvataan rehvakkaana naistenmiehenä. Hänen kommenttinsa ovat tasoa ”naiset ovat akkoja jo 25-vuotiaina”, ja tyttöystävä oli 17-vuotias. 

    Monet ovat sosiaalisessa mediassa raivona artikkelista. Muun muassa journalisti Samuli Suonpää kirjoitti Twitterissä, ettäAnna-lehti kasvatti naisia uhreiksi, ottamaan hyväksikäyttö merkkinä Miehen ihailusta”. Monet syyttävät toimittajaa tällaisen jutun kirjoittamisesta. Päätän lähestyä jutun kirjoittajaa, toimittaja Tuula Kasasta aiheen tiimoilta. Hän lupautuukin vastaamaan kysymyksiini. 

    Kasanen kertoo lähteneensä alunperin tekemään juttua siitä miten romaniväestöstä tullut sen ajan arvostettu kulttuurihenkilö ohjaa nuorisoteatteria. Jutusta muodostui kuitenkin aivan toisenlainen. Aika oli kortilla ja Baltzar halusi puhua itsestään ja rehvastella. Aihe ja tyyli vaihtui lennossa. 

     

    Kysyin Kasaselta mm. mitä ajatuksia hän toivoi artikkelin aikoinaan herättävän?

    “Artikkelista ajattelin, että nyt varmasti huomataan, miten hullu Baltzar on, että tulee paljon puhetta ja keskusteluja. Mutta kun lehti ilmestyi minusta tuntui, ettei kukaan ollut koko juttua lukenut, edes sanonut että äijähän on täysi sika. Lopputulos oli hiljaisuus. Petyin.”

    Entä nyt kun luet artikkelia mitä ajatuksia se sinussa herättää? 

    Olin aikani lapsi, lukijat olivat aikansa lapsia. Kulttuurihenkilölle sallittiin paljon enemmän kuin tavallisille ihmisille. Kuviteltiin, että taiteen tekeminen vaati ronskia otteita ja ”palavaa tunne-elämää”.  Manipulointikin ymmärrettiin usein vain ohjaajan kyvyksi saada näyttelijät parhaisiin mahdollisiin tuloksiin. Paljon heille annettiin anteeksi ja hyssyteltiin. Joskus pyöriteltiin vähän päätä. Mutta kukaan ei edes pyöritellyt päätä kun juttu ilmestyi.”

    Kasasen haastattelun jälkeen pohdin mikä on loppujen lopuksi kirjoittajan vastuu, entä lukijan?

     

    Nuoren miehen kokemus

    Tapaan ystäväni, nuoren miehen, joka oli joitakin kuukausia mukana Veijo Baltzarin produktiossa. Hän käyttää usein termiä “opetuslapset” puhuessaan Baltzarin ympärillä pyörivistä pidempään toiminnassa olleista naisista. Puhuessamme aiheesta näyttää selvältä keitä nämä naiset ovat, erityisesti kuka on Baltzarin kanssa pidätetty nainen, mutta jostakin syystä tämä on edelleen salassa pidettävää tietoa. 

    Kysyn mieheltä tuliko hänelle missään vaiheessa sellainen olo, että Baltzarin ja ”opetuslasten” toiminnassa oli jotain outoa? 

    “Amatöörinä ei osannut edes kuvitella jonkun toiminnan tai tekemisen ”outoutta” mutta olihan se hieman merkillistä kun VB:lle tuodaan vesipulloa, avataan ja suljetaan yms. Palvelu pelasi (tätä tekivät siis juuri ne jotka pidempään toimineet VB:n kanssa/opetuslapset). Aiheesta puhuttiin sivulauseissa muutamien kanssa. Mm. siitä kun ketään ei oikein kyseenalaistanut mitään VB:n sanomisia vaan kaikki oli aina oikein, vaikka ehkä sitä mieltä oikeasti ei oltukaan.”

     

    Aleksanterin teatteri, jossa Integraatioteatteri Baltzar toimi. Kuvaaja: Ilkka Jukarainen

     

    Clare Quilty

    Tavattuani nuoren miehen hän laittaa samana iltana viestiä ja kehottaa minua kuuntelemaan räp-artisti Mercedes Bentson Clare Quilty -kappaleen, ja palauttamaan mieleeni Helsingin Sanomien artikkelissa peitenimellä “Lumi” esiintyneen naisen kertomuksen. Kuuntelen kappaleen ja luen lyriikat vielä moneen kertaan. Siinä se kaikki on. Lukemattomia viittauksia jotka ovat suoraan yhdistettävissä Veijo Baltzariin. Kappaleessa joka on julkaistu kahdeksan kuukautta sitten. Toistan mielessäni uudestaan kysymyksen, mikä tässä kesti? 

    Koitan tavoitella Mercedes Bentsoa asian tiimoilta. Joitakin päiviä myöhemmin managerilta tulee viesti ja kutsu Clare Quilty- musiikkivideon julkaisutilaisuuteen Suvilahteen 7. joulukuuta. Tilaisuudessa Mercedes, oikealta nimeltään Linda-Maria Roine, vastaa myös kysymyksiin aiheeseen liittyen.

    Keikkapäivänä julkaistaan Helsingin Sanomissa artikkeli jossa Roine kertoo Veijo Baltzariin liittyvistä kokemuksistaan omalla nimellään.

    Illalla keikkapaikalla Suvilahdessa ei ole tungosta, ehkä nelisenkymmentä ihmistä ja muutama toimittaja. 

    On videon ensiesityksen aika. Pysäyttävä Clare Quilty -musiikkivideo on ohjaaja Aino Sunin käsialaa. Suni on ohjannut myös Roineesta kertovan dokumenttielokuvan Ei koskaan enää (2018). Videossa on karismaattinen kultinjohtaja, joka houkuttelee kulttiinsa nuoria naisia. Kultin johtaja näyttäytyy aluksi miellyttävänä isähahmona, mutta pikku hiljaa tulee esiin alistavampia piirteitä. 

    ”Me tytöt päädytään mun johdolla yhteen ja keksitään ratkaisu, joka on ehkä hieman rajumpi kuin tosielämässä” – Roine kuvailee videota Ylelle.

     

    Mercedes Bentso, Suvilahti TBA Kuvaaja: Saara Elo

     

    Esityksen jälkeen Roine vastaa kysymyksiin. Hän kertoo, että ei aluksi halunnut kertoa asiasta omalla nimellään, koska pelkäsi esimerkiksi uhrien syyllistämistä. Mutta kokee, että nyt kun Veijo Baltzar on vangittuna on asiasta paljon helpompi puhua. Roine kertoo myös kokevansa jonkinlaista kutsumusta puhua vaikeista asioista. Varsinkin jos hänen oma puheensa voi auttaa edes yhtä ihmistä joka on kärsinyt samanlaisista asioista. Hän kertoo myös saaneensa Veijo Baltzarin muilta uhreilta ja uhrien perheiltä kiitosta siitä että puhuu julkisesti asiasta.

    Mercedes ja kultin jäseniksi pukeutuneet tytöt nousevat lavalle esittämään Clare Quilty -kappaleen myös livenä. Tunnelma on käsinkosketeltavan latautunut.

    Mercedes laulaa kappaleen viimeisen fraasin näin:

    “You’re guilty, niin kuin Clare Quilty

    Veijo Baltzar”.

     

     

    Kirjoittaja on Saara Elo, radio -ja TV-journalismin opiskelija

    Saara Elo              Kuvaaja:  Jassu Dammert

     

     

     

     

     

     

  • Saariston talvi

    Millaista saaristossa on talviaikaan, kun luonto on lakastunut, myrskytuuli ujeltaa ja kesäkauppojen hyllyt hohtavat tyhjinä? Lähdin ottamaan asiasta selvää Vänölle, Saaristomerelle.

    Teksti, kuvat ja videot: Arja Kangasniemi

    Etelärannalle rakennettu Vänön kylä on hiljainen, kun saavun saarelle. Tuulee 17 metriä sekunnissa, vihmoo vettä. Mutta kun on varustautunut purjehtijan asusteilla, koiranilma ei estä ulkoilemista. Meri on sula ja ulkolämpötila on viitisen astetta. Pääsen jopa tekemään vuoden viimeiset pulahdukset Itämereen.

     

     

    Suomen saaristo on tunnettu lumoavista maisemista, mutta syksy on tehnyt tehtävänsä. Väistelen vesilätäkköjä, varon liukastumista kallioilla, tuijotan kävelyretkillä mustia koivunoksia ja lakastuneiden kasvien korsia.

     

    Kioskit ovat kiinni ‒ lopullisestiko?

     

    Pirjo ja Magnus Hoffström muuttivat Vänölle kymmeniä vuosia sitten, koska halusivat kokeilla, millaista on asua saaristossa. Magnukselle saaristolaiselämä oli tuttua entuudestaan. Hänen isoisänsä rakensi vuonna 1902 kesähuvilan Högsåraan, vajaan kahdeksan merimailin eli noin 14 kilometrin päähän Vänöstä. Siitä lähtien hänen perheensä vietti paljon aikaa saaristossa.

    Pirjo muutti Vänölle tutustuttuaan Magnukseen. Hän ihastui saaren luonnonläheisyyteen, rauhaan ja vapauteen, jotka muistuttivat häntä lapsuuden ja nuoruuden keskisuomalaisesta maalaiselämästä. Pirjo ja Magnys viihtyvät saarella edelleen ympäri vuoden.

     

     

    Harmaudesta huolimatta saariston lumo on tallella. Luonnon äänillä on ylivalta, meri-ilma tuulettaa kaupungin pölyt keuhkoista, havupuiden tuoksu huumaa. Koivujen valkoisuus melkein koskee silmiin. Kiire on täällä kirosana.

     

    Vielä 40 vuotta sitten vänöläisten pääelinkeino oli kalastaminen. Turskasaalit myytiin Kasnäsin kalanjalostustehtaaseen. Nykyään Vänöllä ei enää ole ammattikalastajia.

    Vänöllä on ollut enimmillään satakunta pysyvää asukasta, tänä talvena saarella asuu ympärivuotisesti yksitoista ihmistä. Asukkaat saavat toimeentulonsa muun muassa yrittämisestä. Pirjo Hoffström työskentelee  Suomen Saaristovaraus Oy -yrityksessään, mutta hän on toiminut myös toimistotyöntekijänä Kasnäsin kalanjalostustehtaassa. Nyt eläkkeellä oleva Magnus sai toimeentulonsa esimerkiksi tekemällä rakennustöitä saaristossa, toimimalla jäälossin vahtina ja ajamalla taksivenettä.

     

    Kun väki ja karja saarella vähenivät, katajat, koiranputket, ruusupensaat ja nokkoset alkoivat valloittaa entistä laidunmaata. Matkailijan silmissä niittyjen valloittajatkin ovat kauniita.

     

    ”Kesäasukas tuli kysymään kalastajalta, miten pärjäätte saarella. Kalastaja sanoi, että me kalastellaan ja rakastellaan. Entä mitä te teette talvella? No, me kalastellaan vähän vähemmän.” Vänöläinen anekdootti.

     

    Vänön pohjoispuolella on kulkenut viikinkien idäntie, jota on mukaellut myös vanha kauppareitti lännestä itään. Tarinan mukaan tanskalainen kapteeni Klas purjehti reittiä 1600-luvulla. Pohjoismyrskyn riehuessa hän seilasi hakemaan suojaa Vänön eteläpuolelle, mutta laiva haaksirikkoutui.

    Vänöläiset pelastivat kapteenin ja miehistön, mikä oli epätavallista, sillä usein hylyt ryöstettiin. Kiitollinen kapteeni Klas lahjoitti Vänölle kappelin, joka rakennettiin lähelle onnettomuuspaikkaa. Kari, jolle laiva haaksirikkoutui, nimettiin Klasoniksi.

     

    Saaren kulttuuritalo on nimeltään Smugglarnästet, ’salakuljettajan pesä’, sillä myös salakuljettajat kuuluvat Vänön historiaan.

     

    Ruusupensas ei ota uskoakseen, että on joulukuu. En minäkään.

     

     

  • Seurantajärjestelmä auttaa verensokerin mittauksessa

    Haastattelin Jarkko Hyvöstä, jolla on tämä sensori kädessä.

    Jarkko on 1 tyypin diabeetikko, joka sairasti tämän nuoresta asti. Hänen nuoruudessaan diabetes oli häpeän aihe, jos verrataan nykyaikaan. Silloin ei ollut yleistä tietoa sairaudesta kuin nykyään.

    Jarkkoa sairaus hävetti, kun joutui piikittämään tai ottaa sormenpäästä mitat. Hyvönen muistelee vaikeinta oli erilaisuuden tunne.

    Hän ei silloin nuoruus iässään osannut itse edes ymmärtämään mistä sairaus johtuu. Puhumattakaan siitä, että joutui kaikille selittämään.

    Nykyään hänellä on sensori jolloin ei hävetä ottaa sokeriarvot, mutta silti vähän hävettää kun joutuu pistämään.

    Jarkko Hyvönen kertoi, että sensori ei ole aina luotettava se saattaa lakata toimimasta joskus varsinkin talvella jos on kovat pakkaset. Fyysisessä työssä myös pitää olla tarkkana, ettei sensori vaurioidu. Tällaisen ongelmien välttämiseksi hän teippaa laitetta. Laite muuten kestää vettä ja saunomista hän kertoi.

    “Nuorena oli pahempaa, kun ihmiset luulivat, että olen nisti”, Hyvönen sanoo.

    Jarkkon mukaan sairaus itsessään ei ole vaikea, vaan hoitomuoto ja moni piikkien kantaminen.

    Hän muistelee, kuinka on joskus tyrinyt unohtamalla, mittauslaitteen jolloin joutui arvailuksi verensokeri.

    Tapauksia on muutama ja niistä hän on joutunut sairaalan asti. Hän tarkentaa tapauksiaan niin, että mittarit unohtuneet ja huvi reissulle lähdetty. Ei halua kokea sellaista uudestaan, tilanne oli vakava. Tarkemmin tapahtumasta hän ei haluaisi puhua. Hän on iloinen, että sensori nyt helpottaa paljon elämää.

    Hyvönen suostui esittelemään sensorin ja kuinka se toimii.Katsojan silmissä se on yksinkertainen, mutta se sisältää paljon lääketieteellistä ja outoja sääntöjä.

    SAIRAUDEN HÄPEMINEN JA SENSORIN HELPPOTTAMINEN SAIRAUTEEN

    Häpeä ei ole itsestään selvää, se voi esiintyä kriisi muodossa.

    Moni jotka lapsuus tai nuoruusiässä sairastuvat diabetekseen häpeävät sairauttaan, jolloin hoitaminen ei onnistu. Myös aikuisilla esiintyy häpeän tunne sairaudesta. Tällöin sairaus voi edetä pahemmaksi. Tämä ilmiö ei ole uutta, mutta sensorin vaikutus on.

    Sensori on helppo kun sillä voi mitata suoraan käsivarresta jolloin saa tarkan lukeman, vaikka se on 15min myöhässä. Uskon, että teknologia tulee tässäkin kehittymään, ja jatkossa saadaan saman tien sokeriarvot näkymään.

    Sensorit ovat olleet jonkin aikaa käytössä, mutta olivat kalliita, nykyään saa sovelluksen puhelimeen ja diabetestä sairastavan henkilön ei tarvitse mitata jatkuvasti sormenpäästä.

    Laite maksaa noin 50€. Siltikään kaikki eivät saa tätä laitetta. Ensiksi saavat diabeetikkolapset, sitten monipistoshoidossa olevat, jonka jälkeen tulee 1 tyypin db sairastavat ja harkinnanvaraisesti 2 tyypin db sairastavat. Esimerkiksi 1 tyypin db sairastavat saavat mittaustarvikkeet ilmaiseksi. Veronmaksajille tämä on noin 350-400e vuosi.

    Toimittajan: Musse Adam

     

  • Babushka

     

     

     

     

     

  • AjankohtaistaHaastattelutVideot

    Haastattelu walkers bussin toiminasta

    Kesällä oli paljon keskustelua Vuosaaren nuorisosta ja se puhutti koko yhteisöä mediassa.
    Onneksi loppukesästä tilanne rauhoittui. Tässä videossa
    haastatteltavana on  Walkers bussin toimintavastaava Mika Rouvinen. Joka kertoo heidän toiminasta
    ja nuorisotyöstä.

     

    Toimittajana: Musse Adam

    Kommentit pois päältä artikkelissa Haastattelu walkers bussin toiminasta
  • The extraordinary from the ordinary

             

                    

         

    Kuvat / Juls Sanchez

  • Urheilutoimittajien tietokilpailu 2019

    HEO:n urheilutoimittajaopiskelijat kilpailivat keskenään Nooa Ruuthin ja Antti Nikanderin luomassa visailussa.

    Kuvaus ja Editointi: Eetu Ikola

  • Mestaruussormusten Herrat – Jakso 12: LeBron Jamesin suuruus ja Chris Paul -sääntö

    Tällä kertaa Herrat keskustelevat muunmuassa paita-housuihin-säännöstä, LeBron Jamesin kentän ulkopuolisista meriiteistä sekä Golden State Warriorsin tilanteesta.
    Continue Reading…

  • AjankohtaistaVideot

    Esittelyssä Savage Versace

    Videoesittelyssä vuoden vaihteessa debyyttisinglensä julkaiseva Savage Versace. Pääkaupunkiseudulta ponnistava räppitrio kertoo taustoistaan ja tarjoavat esimakua tulevasta singlestään nimeltä Casanova Hombre.

    Videolla esiintyvät trion kaikki kolme jäsentä: Jere ”Gazi$” Romppainen, Jeremias ”Jemes” Koukkunen, sekä Robert ”Roba” Simonsuuri.

     

    Toimittaja/videon tekijä: Elina Ketonen

    Kommentit pois päältä artikkelissa Esittelyssä Savage Versace
cialis kopen online Köpa Viagra på nätet i Sverige Osta Viagra Priligy kaufen ohne rezept Køb Cialis på nettet Danmark Køb Viagra uden recept Danmark Köpa Cialis säkert på nätet Sverige