-

Balmuir liike Esplanadilla. Kuvaaja: Aksu Pollari. -
Oliko Kiekko-Espoon ensimmäinen kausi Mestiksessä täysi pettymys vai onko miesten jääkiekon tulevaisuus Espoossa valoisa?
-
Suur-Saimaan vesistö on laaja kokonaisuus itäisessä Suomessa, vesistön kanavia
pitkin on mahdollista matkustaa niin pohjoiseen Keski-Suomeen, kuin myös Viipurin
kautta itämerelle.Vesistöjen ylittämiseen on rakennettu niin suuria kuin pieniä siltoja läpi historian.
Kanavaa suunniteltiin rakennettavaksi jo 1500 luvulla, mutta varsinaiset rakennustyöt
alkoivat 1850 luvulla. Venäjän puolen Saimaan kanavat ovat suomella pitkäaikaisella
vuokralla.Lähdin kiertämään Saimaata etsien suurimmasta pienimpään veden ylitystä itäisellä puolella.
Kanavan ohessa on useita saaristoreittejä pyöräilijöille ja retkeilijöille joihin pääsee siltojen
kautta, sekä siltojen lähettyvillä on nähtävissä veneiden lasku paikkoja, lintutorni alueita sekä
virkistysalueita luontopoluilla. Saimaalla on yhä muutamia lyhyiden matkojen lossi
liikennettä kesäisin, vaikka sillat ovat korvanneet suurelta osin vesistöjen ylitykset. Siltojen
rakennus tulee Saimaalla jatkumaan, sillä monet 1940- 1960 luvulla rakennetut sillat aiotaan
lähitulevaisuudessa purkaa ja korvata modernin rakennustekniikan silloilla.
Vehkataipaleen kanavan vesi pysyy puhtaana Saimaalla sijaitsevan pumppulaitoksen avulla. 
Luukkaansalmensilta rakennettiin 1988 korvaten aiemmin toimineen lossiliikenteen. 
Luukkaansalmensillan alituskorkeus on 25 metriä. 
Saimaan syväväylän varrella on useita ulkoilureittejä. 
Taipalsaaressa on n. 700 saarta ja viisikymmentä kylää. 
500 asukkaan Vehkataipaleessa on ennen talvisotaa rakennetut vesikanavat. Kimi Kanervo
Tämä kuvareportaasi on osa Trombitin kuvatoimituksen Suomen vesi -reportaasisarjaa.
-
Henri Niemelän Topit ja Flopit -listaus analysoi jälleen edellisen viikonlopun suurimmat onnistujat sekä epäonnistujat. Viikonloppuna nähtiin jälleen hienoja kamppailuita kuten El Classico ja Tottenham-Manchester United. Sarjoja on enään reilu kuukausi jäljellä, kenellä on parhaat lähtökohdat loppukiriin? Continue Reading…
-
Helsingin kaupungilla on suunnitelmissa hätistellä valkoposkihanhia kovemmilla keinoilla pois Töölönlahdelta, Kaivopuistorannasta, Arabianrannasta ja Munkkiniemenrannasta. Trombitin valokuvaajat kävivät seuraamassa vastikään etelästä saapuneiden hanhien oloja Helsingin puistoissa.

Kaivopuiston hanhet olivat suhteellisen sopuisissa oloissa. / kuva: Jasmin Juhola 
Pikku Huopalahden puistossa polskitaan. / kuva: Jenny Tirkkonen 
Hanhet ovat ehtineet valloittaa Kaivopuiston. / kuva: Jasmin Juhola 
Tokoinrannalla hanhet oleskelevat rauhallisemmin. / kuva: Jasmin Juhola 
Toukolan rantapuistossa kaikui hanhien laulu. / kuva: Jenny Tirkkonen 
Päiväkävely Kaivopuistossa. / kuva: Jasmin Juhola 
Pikku Huopalahden puiston asukasluku on kasvussa. / kuva: Jenny Tirkkonen 
Kaivopuiston hanhilla oli paljon kerrottavaa toisilleen. / kuva: Jasmin Juhola 
Hanhet eivät olleet vielä saapuneet Töölönlahdelle. / kuva: Aksu Pollari -

Kuvaaja: Aksu Pollari -
Kevätaurinko lämmittää ja lumet ovat pääosin jo sulaneet. Suomen kiekkokamaran kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelattava Suomi-Sarja on saatu jo pakettiin. Järvenpään kiekkoylpeys Haukat selvisi pandemian hankaloittamalla kaudella upeasti aina finaaleihin saakka. Continue Reading…
-
Erling Haalandin serkun Albert Braut Tjålandin kohdalla on erittäin isot odotukset. Voiko hän nousta serkkunsa tasolle tai jopa korkeammalle?
-
Ravintoloilla on ollut pitkään jo taloudellisia vaikeuksia. Varsinkin Uudellamaalla, jossa suurinosa ravintoloista on tälläkin hetkellä kiinni koronarajoitusten takia. Trombitin kuvaajat kävivät katsomassa miltä orastava terassikausi näyttää Helsingin terasseilla.

Stockmannin aution näköinen Robert’s Coffee, Jenny Tirkkonen 
Chill & Grillin terassille ei ole koronarajoitusten vuoksi asiaa auringonpaisteesta huolimatta, Kuva: Aksu Pollari 
Suljetun ravintola B12:n terassin tuoleja ketjuilla kiinnitettynä. Kuva: Aksu Pollari 
Milliklubin Terassin myyntipiste. Kuva: Jenny Tirkkonen 
Neste K Eläintarhan terassille pääsyn esteeksi on laitettu teippiä. Kuva: Aksu Pollari 
Deliberin terassi Keskuskadulla on selkeästi kiinni. Kuva: Jenny Tirkkonen 
Henry’s Pubin tuolit odottavat käyttöönottoa. Kuva: Jenny Tirkkonen 
Robert’s Coffee Keskuskadun terassi. Kuva: Jenny Tirkkonen -

Kuvaaja: Jenny Tirkkonen
