-
Kuvat ja teksti: Susanne Salin
Linnunlauluntie 4. Sata vuotta vanhalla 1200 neliön rakennuksella oli monivaiheinen historia takanaan kun Aulis Junes osti sen 70-luvulla. Siitä asti Junes on harrastanut tavarankeräystä, kierrätystaloutta ja vaihtoehtoista elämää huvilassaan radan varrella.

Moni ohikulkuja on varmasti miettinyt jatkuvasti esillä olevaa kylttiä. Ja totta se on – kirppis on aina auki. 
Asuintila on huvilan kivijalassa. Täällä lämpötila on 10-15 astetta, Juneksen mielestä terveellistä ja juuri sopivaa. 
Klassinen musiikki soi kun astuu ovesta sisään. Tässä kerroksessa on kirppis – viisi huonetta ja tavaraa lattiasta kattoon. Kerroksia on yhteensä neljä. 
Sähköä ei ole paljon ja kaikkialla on hämärää. 
Nukke, ylioppilaslakki ja savikiekot sulassa sovussa. 
Lähes kaikissa huoneissa on kirjasto. 
Katseltavaa ja kasteltavaa riittää. Keväällä Junes siirtää kaikki kasvit pihalle. 
Puulämmityksestä tuleva savu leijailee varsinkin asuintilassa. Se on myös kellastuttanut seinät ja esineet. 
Salongissa on mm. kahdet urut. 
Neljännen kerroksen laajalta avovintiltä löytyy vaikka mitä. Kuten muualtakin. 
Talossa on lukematon määrä kirjoja joten suurin osa jää lukemattomiksi. Vaikka Junes lukee paljon. -
ANTISEMITISMI NOUSUSSA MAAILMALLA

Helsingin juutalainen hautausmaa. Kuva: Arja Kangasniemi / ViJo Juutalaiset ovat koko tunnetun ihmiskunnan historian vainotuin uskonto- ja ihmisryhmä.
Antisemitismistä väitellyt tutkija Paavo Ahonen kertoo että yksi suuri syy antisemitismiin on ollut kristinusko. Kun kristinusko erosi juutalaisuudesta, tarvittava pesäero tehtiin mustamaalaamisen voimin.
600-luvulla syntynyt islam yhdessä katolisen kirkon kanssa toivat antisemitismin 1930-luvulle jossa kansallissosialismi otti siitä kaikkien tiedossa olevan kauhistuttavan kopin.
74 vuotta sitten toisen maailmansodan päätyttyä holokaustin kauheudet tallennettiin, Nurnbergin oikeudenkäynnit televisioitiin ja keskitysleirit avattiin museoiksi että tulevilla sukupolvilla olisi tietoa mitä tapahtui ja miten vastaanvanlainen kansanmurha olisi tulevaisuudessa vältettävissä.
“Tänään antisemitismi on vahvimmillaan sitten 30-luvun ja nousee kohisten Euroopassa ja koko maailmassa”, kertoo Paavo Ahonen Helsingin Sanomille.
“Nyt taas ihmisten muisti pettää ja näitä asioita aletaan elää uudelleen” Suomen juutalaisen seurakunnan ylirabbiini mainitsee Helsingin Sanomille.
Helsingin Sanomat uutisoi maaliskuussa 2019, että Ranskassa 20 prosenttia 18-34 vuotiaista eivät ole ikinä kuulleet Holokaustista.
Adolf Hitlerin synnyinmaassa Itävallassa vastaava luku on 12 prosenttia ja 40 prosenttia aikuisista etteivät tiedä holokaustista paljoakaan.
Saksassa antisemitistiset rikokset lisääntyivät viime vuonna 10% ja fyysiset hyökkäykset juutalaisia kohtaan 60%.
Myös vanhat henkiin heränneet stereotypiat juutalaisista sekä Israelin valtio ja sen toiminta ovat osasyitä antisemitismin nousuun.
Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentin Mikko Ketolan mukaan äärivasemmistolaiset ovat myös antisemitistisiä; 1800- luvulla syntynyt sosialismi piti juutalaisia kapitalisteina, ja juutalaiset kokivat äärimmäistä häirintää Neuvostoliitossa josta se siirtyi aatteellisena perintönä vasemmistolaisille ryhmille,
Suurin yksittäinen syy juutalaisvihan nousuun Euroopassa on ollut vuoden 2015 pakolaiskriisi muslimimaista: Syyriasta, Irakista ja Afganistanista.
Suomen Kuvalehti vuoden 2018 elokuun artikkelissaan mainitsee että arabiankielisillä uutiskanavilla juutalaisviha on jokapäiväistä. Jo pienille lapsillekin suunnatuissa ohjelmissa juutalaisia mustamaalataan jatkuvalla syötöllä.
Helsingin Sanomat raportoi 1.3.2019, että Ranskassa juutalaisvastaiset teot nousivat yli 75 prosenttia ja Saksassa juutalaiset vanhemmat ovat alkaneet sankoin joukoin huolestua lastensa ja perheidensä turvallisuudesta. Tästä syystä Saksassa ja Ranskassa haastatelluista juutalaisista peräti 44 prosenttia harkitsee muuttavansa Israeliin.
Hassan Nasrallahin, Hizbollah terroristijärjestön johtajan, lausunto vuodelta 2014 saattaa sittenkin olla totta tulevaisuudessa;
“If all the Jews gather in Israel, it will save us the trouble of chasing them down around the world.”
Antisemitismi eli juutalaisvastaisuus, tarkoittaa vihamielistä suhtautumista juutalaisiin heidän uskonsa tai kansallisuutensa takia, nostaa jälleen päätänsä ympäri maailmaa.
teksti: Sami Häkkinen HEO Kansanopisto
RTV linja
Lähteet:
Helsingin Sanomat
YLE
CNN
Jerusalem Post
Seurakuntalainen
Suomen Kuvalehti
MTV
-
Ruotsissa yli kuukauden verran vangittuna ollut Asap Rocky palaa Ruotsiin esiintymään.
Kuva: Hanna Onttonen Fanit spekuloivat aluksi, ettei räppäri Asap Rocky eli Rakim Mayers palaisi enää maahan.
Artisti oli vangittuna yli kuukauden tapeltuaan kadulla ja sai kahden vuoden ehdollisen tuomion.
Nyt hän on tulossa kuitenkin keikalle uudestaan Ruotsiin tänään.TMZ:n mukaan Asap ystävystyi monien vankien kanssa. Mayer on myös ollut puhelinyhteydessä Ruotsin vankilan johtoon ja kertonut, että haluaa lahjoittaa paitoja ja housuja ruotsalaisille vangeille.
Mayers aikoo esiintymisensä saaduista tuloista lahjoittaa suuren osan ruotsalaisvankien hyväksi sekä Ruotsin vankeinhoidon kehittämiseen. Amerikkalaisen Forbes-lehden mukaan vaatteet ovat Asapin itse suunnitelmat, mutta vankilan johto ei ole vahvistanut asiaa. Nähtäväksi jää, eteneekö vaatehanke ollenkaan.Radio- ja TV-journalismin opiskelija
Musse Adam -
-
Kolmikko Joonas Eriksson, Nooa Ruuth ja Eetu Ikola käyvät läpi tiistain Mestarien liigan päätöskierrosta.
-










Kuvat: Hanna Viljaranta
-
Vihaista puhetta, tuimia katseita, henkilökohtaisuuksiin menemistä tai huomiotta jättämistä. Kuulostaako tutulta? Monet meistä kohtaavat tällaista käytöstä päivittäin niin ihmissuhteissa kuin internetissä, mutta yksi ryhmä altistuu huonolle käytökselle enemmän kuin muut. Se on pyöräilijät.
Vaara vaanii pyöräilijää joka nurkan takana. Hän elää jatkuvassa aistien ylikuormitus-tilassa, uhmaten sääolosuhteita sekä vihamielisiä muiden kulkuvälineiden käyttäjiä. Yllättäen ryntäilevät jalankulkijat, hortoilevat lapset, tietämättömät turistit sekä autoilijat sokeiden pisteiden kanssa, oli mitä oli, se on pyöräilijän edessä.
Vuosia innokkaasti polkeneena, olen nähnyt kaiken mitä kaupungilla on pyörälleni sekä minulle annettavana. Pyöräni on varastettu, iäkäs pyöräilijä kaatui edessäni, kun soitin kelloa tiedottaakseeni häntä tulevasta ohituksesta (?), olen jäänyt auton alle sekä toistuvasti tyydyttänyt kommentti-keijojen avautumisen tarvetta. Se määrä ohjeita mitä olen tuntemattomilta ihmisiltä saanut… Niillä voisi kirjoittaa kirjan.
En ole koskaan kehottanut vastaantulijaa käyttämään pakkasella pipoa, mutta minua on ohjeistettu hankkimaan pyöräilyä varten kypärä. Siis vieraat ihmiset ovat puhuneet minulle kadulla ja ohjeistaneet miten tulisi elää. Pöyristyttävää!
Kaupungit ovat rajanneet kaikille toimijoille; autolle, pyörälle, kävelijälle, omat kulkuväylät. Toistan: kaikille toimijoille on ihan ikiomat kulkureitit olemassa. Tämän säkenöivän innovatiivisen ratkaisun perusteella luulisi kaikkien osapuolien viihtyvän ja onnistuvan liikenteessä. Ei viihdy. Kaaos ja anarkia vallitsevat hyvistä aikeista riippumatta. Tämä ei voi jatkua näin! Muutos tarvitaan ja voimme tehdä sen yhdessä.
Tule siis mukaan “kaveriksi pyöräilijälle”-toimintaan! Jäsenenä opit ymmärtämään lajin
hankaluudenhienouden, toiminnan arvoja sekä harrastajien syitä käyttää pyörän kelloa. Kanssamme voit pyöräillä pelkästään sitä varten merkittyjä ajoväyliä pitkin! Pääset myös kokeilemaan millaista on olla järkevä jalankulkija tai huomaavainen autoilija. Poljetaan kun tavataan!Kirjoittaja Anni Lötjönen on Radio- ja TV-journalismin opiskelija sekä (nykyään) pyöräilykypärän omistaja.
-
Keskiviikon Valioliigamakasiinissa Antti, Ville ja Roni purkavat alkukauden suurimpia tarinoita, sekä analysoivat Manchester Cityn ja Leicesterin joukkueenrakennusta. Continue Reading…
-
Marjatta kävi kyselemässä Gasellit -rap-yhtyeeltä heidän ystävyydestään. Videolla selviää esimerkiksi, kuka heistä on pahin mököttäjä.
Toimitus&editointi: Marjatta Luostarinen
Kuvaus: Julia Pitkänen
-
Useampi suomalainen jääkiekkoilija lähti pelaamaan täksi kaudeksi Slovakian pääsarjaan. Yksi siirtyneistä oli Joona Jääskeläinen, joka kertoi puhelinhaastattelulla tunnelmia alkukaudesta Continue Reading…

