Lena on asunut Suomessa ja Ranskassa, nyt hän muutti Bahrainiin, Saudi-Arabiaan.

Lena syntyi Australiassa, ja on asunut suurimman osan elämästään Suomessa. Hän on kuitenkin kokenut elämänsä aikana monia eri kulttuureita matkustamisen ja ulkomailla asumisenmyötä.

Hänestä ei tunnu pahalta muuttaa uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin, sillä side Suomeen ei ole niin vahva, että se tuntuisi pahalta rikkoa. Hän ei koe kuuluvansa vain yhteen kulttuuriin.

”Ei ole tullut kauhean voimakkaita kulttuurishokkeja”, Lena kertoo.

Huom! Kirjoitat negaatiossa. Vaihda ne posiin eli mitä hänestä tuntuu ja mitä hän kokee sen sijaan, että kerrot, miltä hänestä ei tunnu ja mitä hän ei koe. Aivan kuten seuraavassa kappaleessa.

Sopeutuminen eri kulttuureihin sujuu luontevasti. Erinomainen englannin kielen taito auttaa monessa tilanteessa ja sopeutumisessa.

Uuden oppiminen on innostavaa

Ranskaan muuttaessa hän hyppäsi suoraan syvään päätyyn ja meni ranskalaiseen kouluun ilman ranskan kielen taitoa. Hän oppi ranskan kielen kuitenkin kouluvuoden aikana. Hän muutti ranskaan yhdessä perheensä kanssa ja he asuivat siellä reilun vuoden verran, kun hän oli 16-17- vuotias. Ranskasta he palasivat takaisin Suomeen ja asuivat täällä pari vuotta, kunnes päättivät lähteä kohti Bahrainia.

Muutto Bahrainiin tapahtui vuodenvaihteessa. Ennen muuttoa hän kuvaili tunnelmia sanoilla: ”Mä oon tosi innoissani Bahrainiin muutosta.” Bahrainissa hän puolestaan aikoo omalla ajallaan opiskella arabiaa.

Lenan elämä on täynnä uusia seikkailuita ja kovaa tahtoa oppia ja kokea mahdollisimman paljon. Hän on harrastanut lukuisia eri urheilulajeja riippuen siitä missä päin maailmaa on ollut. Suomessa rakkaana harrastuksena on ollut seinäkiipeily, ranskassa lumilautailu Alpeilla asuessa ja Bahrainissa hän aloitti leijalautailun täysin uutena harrastuksena. 

Elämä Bahrainissa

Muuton aika koitti ja heidän perheensä saapui Bahrainiin. Kaikki oli ja on vieläkin uutta ja erilaista verrattuna Suomeen. Hän kuitenkin viihtyy erittäin hyvin. “Ylipäänsä rakastan tätä maata, joka puolella sinisen turkoosi meri ja ihmiset mukavia ja ystävällisiä”, Lena kertoo. 

Hän kertoo, että on pystynyt jatkamaan Suomessa alkanutta seinäkiipeily harrastusta ja aloittamaa leijalautailun. Hän myös sai töitä lastenhoidon parissa. 

“Oon opetellut leijalautailua ja löysin kiipeilypaikan netistä ja oon jo osallistunut sellaisiin kiipeily kisoihin”, Lena kertoo innoissaan.

Muuttoja maailmalle helpottaa tieto siitä, että nykypäivänä pystyy pitämään helposti yhteyttä ystäviin ja sukulaisiin ympäri maailman.

“On kiva kun pystyy soittamaan vaikka videopuheluita, nähdä ja kuulla toisista, vaikka on toisella puolella maailmaa”, Lena sanoo.

Menen minne elämä vie

Hänen elämän katseensa on avoin ja myönteinen, eikä hän koe stressiä tulevaisuudesta ja suunnitelmallisuudesta. Hänellä on haaveena tulla opettajaksi, kansainväliseksi sellaiseksi. 

Kansainvälisenä opettajana hän haluaa saada mahdollisuuden muuttaa maasta toiseen ja kiertää maailmaa mahdollisimman paljon ja oppia uusista kulttuureista sekä ihmisistä. 

Ennen mahdollisia opettajan pitkiä opintoja, hän haluaa olla vapaa, nähdä ja kokea mahdollisimman paljon maailmaa. Hän ei halua sitoutua pitkäksi aikaa yhteen paikkaan vielä nuorella iällä. 

Lukiosta valmistumisen jälkeen hän tiesi haluavansa pitää ainakin yhden välivuoden. Sen aikana idea Bahrainiin muutosta syntyi ja hän päätti lähteä perheensä mukana uuteen maahan. Kun hän kokee haluavansa muuttaa muualle Bahrainista hän samalla itsenäistyy ja muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen. Hän ei tiedä muuttaako hän suomeen enää takaisin vai jääkö muualle maailmalle. 

”Menen minne elämä vie” on Lenan suurin suunnitelmansa tulevaisuudessa.

Tuoreiden selvitysten mukaan työuupumus uhkaa jo vastavalmistuneita sosiaalialan korkeakoulutettuja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian Vastavalmistuneiden urapolut 2021 -selvityksestä ilmenee, että vastavalmistuneista sosiaalityöntekijöistä ja sosionomeista 48 prosenttia kokee työtä olevan liikaa ja 41 prosenttia pitää työtään henkisesti liian kuormittavana. 

Järvenpääläinen Jasmin, 25, on työskennellyt alalla vuodesta 2020. “Valmistuin sosionomiksi suuntautuen sosiaalipedagogiseen aikuissosiaaliohjaukseen vuoden 2020 jouluna. Alalle en suoraan hakenut. Ajatus lähti siitä, että pääsisi jollain tavalla auttamaan muita ihmisiä ja vaikuttamaan ihmisten elämään sekä yhteiskunnallisiin asioihin. Valmistumisen jälkeen työllistyin aikuissosiaalityön suuntautumisesta huolimatta lapsiperheiden pariin kunnalliseen lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin ja tuen tiimiin.”

Lastensuojelun sosiaalityö on vaativa sosiaalityön erikoisala, jossa työskennellään lasten turvallisen kasvuympäristön, tasapainoisen ja monipuolisen kehityksen sekä erityisen suojelun turvaamiseksi. Jasmin itse kokee myös työnsä olevan henkisesti kuormittavaa. “Työ on luonteeltaan ongelmakeskeistä, jopa paisuneiden tai kasautuneiden ongelmien purkamista. Meidän avun piiriin hakeudutaan, kun on kyseessä huoli esimerkiksi lapsen kasvuolosuhteista tai vanhemman taidoista kasvatustehtävässään. Työ vaatii nopeaa ongelmanratkaisukykyä, yhteistyötaitoja sekä auktoriteettia asian edun ajamiseksi.“

Jasmin kokee, että oman työnsä kuormittavuuteen vaikuttaa ensisijaisesti rakenteiden toimimattomuus, joka hänen mukaansa tekee omien työtehtävien toteuttamisesta vaikeaa. “Välillä tuntuu siltä, että joutuu itse sekä asiakkaita että yhteistyötahoja suostuttelemaan yhteistyöhön ja maksimissaan kolmen kuukauden aikaiseen työskentelyyn.” Jasminin mielestä tilanteiden arviointiaika on lyhyt eikä sen lyhyestä kestosta ja suurista asiakasmääristä johtuen ehditä aina saavuttamaan toivottua muutosta. “Ihanteellinen tilanne olisi se, että jo arvioinnin aikana voisimme tarjota tukea ja ohjata tarvittavien palveluiden piiriin. Parhaimmassa tilanteessa arvioinnin aikainen työskentely on riittävää, eikä perhe tarvitse sen jälkeen ollenkaan tukea.” Tällä hetkellä kyseinen ennaltaehkäisevä työ tai tilanteen katkaisevat toimet eivät Jasminin mukaan toteudu. “Lastensuojelulain mukaisia yhteydenottoja näkee tulevan liian myöhään – kun lapsi, nuori tai vanhempi on jo psyykkisen vointinsa äärirajoilla ja menettämässä otteensa ikäänsä kuuluvista elämän asioista, kuten koulusta, työstä tai sosiaalisista suhteista.”

Monet lastensuojelun sosiaalityöntekijät kärsivät muita sosiaalityöntekijöitä enemmän merkittävistä työhyvinvoinnin puutteista, kuten työuupumuksesta. Jasmin kokee, että avun tarpeessa olevien perheiden asiat jäävät mieleen pyörimään myös työn ulkopuolella. “Näin tuoreena alan ammattilaisena en ole vielä löytänyt toimivia keinoja siihen, ettei asiakkaiden asioita kantaisi myös kotiin. Ne jäävät mieleen ja joskus tulevat myös uniin.” Jasmin toteaa. 

Jasmin uskoo, ettei aio tulevaisuudessa jatkaa lastensuojelun parissa. Hän on sitä mieltä, ettei lastensuojelu ole ollut ensimmäisenä työnä helpoin ja että työn sisältö on jo nyt saanut hänet pohtimaa omaa jaksamistaan mikäli hän jatkaisi sitä monien vuosien ajan. “Täytyy kuitenkin ajatella myönteisesti, ettei kaikki sosiaalialan työtehtävät ole näin ongelmakeskeisiä ja että omalla tekemisellä voi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia.” Tällä hetkellä Jasminia kiinnostaa tulevaisuudessa suoran asiakastyön sijaan hanke- ja kehittämistyö.

Teksti: Noora Ojala

Kuva: Anne Kamppi

Kymmenvuotias Saara valvoi siskonsa vieressä. He olivat äitinsä sängyssä, johon sisko oli nukahtanut ikävöidessään äitiä. Kun Saara viimein kuuli äidin palaavan kotiin, tämä ei ollut yksin. Vieras miesseuralainen äidin mukana ei ollut toivottu henkilö heidän kotiinsa. Saara otti siskonsa syliin ja kantoi tämän sänkyyn. Muilla ei olisi lupaa koskea häneen. Ei edes äidillä. Äiti oli alkoholisti.

Nyt kolmekymppinen Saara kertoo oman alkoholisuhteensa olevan terve. Viihdekäytössä joskus menee juoma jos toinenkin, mutta mörköä päihteistä hän ei ole itselleen saanut. “Joskus on pitkiäkin taukoja, mutta käytän kyllä ja nautin siitä”. 

Näin ei ole kuitenkaan aina ollut. Ennen lasten saamista päihteidenkäyttö ei ollut hallinnassa. Alkoholin lisäksi kului myös lääkkeitä ja satunnaisesti koviakin huumeita. “Tuli tehtyä asioita, jotka hävettää tosi paljon. Ajoin esimerkiksi autoa päihtyneenä ja saatoin herätä mistä sattuu”, hän kertoo. Viikkotasolla useasti toistuvan päihteidenkäytön seurauksena oli myös muistinmenetyksiä. Saara kertoo 17-vuotiaana alkaneen elämänvaiheen olleen itsetuhoinen ja holtiton ja hänen hoitaneen menneisyydestä kumpuavaa pahaa oloaan päihteillä. Vaihe kesti muutamia vuosia. Kaikki kuitenkin muuttui kun hän tuli 19-vuotiaana raskaaksi.

Esikoistaan sairaalasta kotiin kantaessaan Saara pohti omaa henkistä tilaansa. “Tajusin että olen aivan sekaisin, päätin hakeutua terapiaan”. Terapiaan pääsy ei ollut mikään helppo juttu. Terapiasuhde alkoi vasta esikoisen täytettyä kolme, mutta vihdoin Saara pääsi käsittelemään menneisyytensä asioita. Monta tärkeää havaintoa tapahtui neljän vuoden terapiassa käynnin aikana. Yksi niistä oli se, että Saara ei muistanut juurikaan lapsuuttaan. Tilalla oli pelkkää mustaa. Muistikuvat perustuivat siskon ja muutamien ystävien kertomuksille. 

Terapiassa käsiteltiin suurta vastuuta, jonka silloin kymmenvuotias lapsi oli joutunut ottamaan äidin alkoholisoiduttua. Viisi vuotta riippuvuus hallitsi perheen elämää. Saara yritti parhaansa mukaan korvata äidin roolia ikävöivälle siskolle ja samalla suojella tätä ympärillä tapahtuvilta asioilta, väkivallalta ja humalaisilta vierailta. Säästäväisen siskon rahoja joutui joskus lainaamaan, jotta saisi kaappiin ruokaa. Jos sisko oli saamassa selkään, Saara tarjoutui hänen sijastaan. Jos siskoa pakkosyötettiin, Saara ilmoitti voivansa syödä tämän puolesta. Kaverit ihmettelivät Saaran ainaista poissaoloa ja kiirettä kotiin. Monikaan ei tiennyt tilanteen oikeaa laitaa. 

Riittämättömyyden tunne on seurannut Saaraa aikuisiälle saakka. Liian aikaisin aikuistuminen ja vastuunotto on jättänyt jälkensä. Omista lapsista vastuussa oleminen on muistuttanut niistä viidestä vuodesta, kun hän yritti pitää huolta siskostaan. Hän haluaa antaa lapsilleen sitä kaikkea, mitä häneltä itseltään puuttui: tilaa olla oma itsensä, tuntea ja olla epätäydellisiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena lapset eivät perheen aikuisia näe. 

Alkoholi ei kuitenkaan ole perheessä tabu. Nyt kymmenvuotias esikoinen tietää, mitä tarkoittaa, kun joku on humalassa. Hän osaa myös nauraa, jos äiti joskus kertoo olevansa krapulassa. Saara ei näe itsellään vaaraa alkoholin liikakäyttöön, sillä hän tietää mitä siitä voi seurata. Nyt hän keskittyy terveeseen päihdepuheeseen perheessään. “Toivon että meillä on ilmapiiri sellainen, että tapahtuu tulevaisuudessa mitä tahansa, voivat lapseni aina soittaa kotiin, missä kunnossa vain”.

Terapian Saara toivoo jatkuvan heti kun taloudellinen tilanne sen sallii. Sitä hän suosittelisi jokaiselle, elämäntilanteesta tai haasteista riippumatta. “Vaikka ongelmia ei olisi nyt, sieltä saa valtavasti työkaluja mihin tahansa tulevaisuuden haasteisiin”.

Teksti: Ronja Huovinen            Kuva: Henna-Mari Hirvonen

Eri terveysjärjestöjen asiantuntijat ovat ajaneet Suomen elintarvikkeisiin laitettavaksi varoitusmerkkejä kertomaan “epäterveellisestä” valinnasta. Helsingin Sanomien haastattelema lihavuusasiantuntija ja Terve paino -yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Mustajoki ottaisi varoitusmerkit heti käyttöön. Merkit ovat käytössä jo Chilessä ja Meksikossa ja ne olisivat Mustajoen mukaan konkreettiseksi avuksi terveellisempien valintojen tekemiseen ja lihottavien ruokien välttämiseen. 

Syömishäiriöliiton toiminnanjohtaja Kirsi Broström ja asiantuntija Katri Mikkilä ovat varoitusmerkkejä vastaan. Syömishäiriöliiton nettisivuilla julkaistussa vastineessa Helsingin Sanomien artikkelille he kertovat, että “Ruoan demonisointi on aina syömishäiriökäyttäytymistä. Lihavuuden taustalla vaikuttavat tekijät ovat paljon moninaisemmat”. Mikkilä ja Broström kertovat, että syömishäiriöön sairastuneiden määrä on ollut viime vuosina huimassa kasvussa. Koronapandemiaa on perustellusti epäilty osasyyksi sairastumiseen, mutta asiantuntijat pitävät suurempana syyllisenä juuri varoitusmerkkien takana olevaa ajatusta “lihottavista” ja “ei lihottavista” ruuista ja häiriintynyttä ruokapuhetta, jota Helsingin Sanomien uutinen edustaa.

Syömishäiriöstä vastikään toipunut Sanni, joka ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään on syömishäiriöliiton asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä. “Näen tällaiset varoitustarrat ja muutenkin niitä hekumoivan uutisoinnin ohituskaistana kohti syömishäiriötä. Minulla oli sairastaessani pitkä lista ruokia ja ruoka-aineita, joita en itselleni sallinut. Tällainen merkinnöillä jaottelu olisi vain kiihdyttänyt kipeää ajatusmaailmaani ja viivyttänyt hoitoon hakeutumista”, Sanni kertoo. 

Sanni toivoo, että terveyden alojen asiantuntijat keskittyisivät vähemmän ihmisten painoon ja enemmän mielenterveyteen. “Sain jo nuorena kouluterveydenhoitajalta huomautuksia painostani ja hänen terveellisenä pitämiään välipalavinkkejä. Lievään ylipainooni puututtiin heti, mutta sairastuttuani syömishäiriöön sain apua vasta vuosien yrittämisen jälkeen. Niin normaalina sitä pidetään”. Asiantuntijat Mikkilä ja Broström ovat vastineessaan Sannin kanssa samoilla linjoilla. He kutsuvat varoitustarroja ja muita vastaavia toimenpiteitä “näpertelyksi”, samalla kun ihmisten eriarvoisuus ja mielenterveyden haasteet ovat oikeana esteenä itsestä huolehtimiseen. “Huolehtiminen tarkoittaa mitä suuremmassa määrin myös joustavaa, riittävää ja täysipainoista syömistä”, vastineessa kirjoitetaan.

Terveysjärjestöjen edustajat ovat olleet myös ajamassa muutoksia ruuan verotukseen. Muutos voisi pitää sisällään esimerkiksi sen, että kasviksia myytäisiin nollaverolla, mutta sokeria ja kovaa rasvaa sisältävä jogurtti kallistuisi huomattavasti. Tällöin hintatietoisen kuluttajan ostoskoriin kulkeutuisi todennäköisemmin “terveellinen” vaihtoehto.Muutoksen valmistelu etenee valtiovarainministeriön mukaan siten, että ensin valmistellaan virvoitusjuomaveron muuttamista terveysperusteiseksi ensi vuonna. Laajemman terveysveron valmistelu aloitetaan vasta myöhemmin.

Sannin mukaan tämä ehdotus olisi edeltäjäänsä parempi, mutta silti ongelmallinen. “Syömishäiriöinen kieltää helposti itseltään elämästä nauttimisen. Kukaan ei voi kieltää etteikö ilman syyllisyyttä nautittu herkku olisi ihmiselle hyväksi. Nyt nautiskelusta tehtäisiin entistä hankalampaa”. Sanni toivoo, että esitetyt uudistukset ja muutokset jäisivät kesken ja apua saisivat ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. “Lihavuus ei ole sairaus, syömishäiriö on”, hän sanoo.

Teksti: Ronja Huovinen        Kuva: Olga Emelianova