• Post Image

    Korona toi yt-aallon

    Korona sairastuttaa sekä pieniä että suuria yrityksiä. Arviolta yli 180 000 suomalaista pienyrittäjää kärsii asiakaskadosta ja isommissa yrityksissä joudutaan aloittamaan yt-neuvottelut.

    Nokian renkaat Oyj on aloittamassa yt-neuvottelut koskien noin 1630 Suomessa työskentelevää henkilöä. Toimenpiteet on suunniteltu toteutettaviksi enintään 90 päivän lomautuksilla työntekijää kohden. Yhtiö kertoo lomautusten johtuvan koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista Euroopan alueella.

    Stockmann joutuu aloittamaan koronatilanteen vuoksi yt-neuvottelut 23. maaliskuuta kohdistettuna koko tavaratalotoimintaan.  Tilanne koskettaa 1400 henkilöä ja johtaa henkilöstön lomautuksiin enintään 90 päiväksi. Poikkeustilanteen vuoksi neuvottelujen arvioitu nopeutettu kesto on kaksi viikkoa.

    Myös Finnair ja VR ovat aloittamassa yt-neuvottelut. VR:llä koko henkilöstö suunnitellaan lomautettavaksi vaiheittain tämän vuoden aikana ja Finnairilla  alkaa neuvottelut koskien kaukoliikennelentäjiä.

    Teksti ja kuvat: Inkeri K

  • Mikä oikeuttaa kiusaamaan urheilulajin perusteella?

    Urheilulajeja on monia, jotkut fyysisempiä kuin toiset, mutta oikeuttaako se kiusaamista ja syrjintää lajeja kohtaan? Snookertähti Shaun Murphy joutui kiusatuksi ja syy siihen oli hänen haaveensa snookerammattilaiseksi pääsemisestä. Continue Reading…

  • Likaiset mestarit – kuinka Houston Astros huijasi tiensä maailman huipulle

    Vuosi 2017 tulee elämään baseballin historiassa ikuisesti surullisenkuuluisana häpeäpilkkuna.

    Read More…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Likaiset mestarit – kuinka Houston Astros huijasi tiensä maailman huipulle
  • Post Image

    Korona synnyttää uusia palvelumuotoja ravintola-alalle

    Koronakriisin aikana ravintolat etsivät uusia palvelumahdollisuuksia. Nurmijärven Klaukkalassa sijaitseva Uudenmaan Leipä myy sekä lounasta että leivonnaisia. Tällä viikolla yritys on vastannut poikkeuksellisiin haasteisiin laittamalla tarjolle valmiiksi pakattuja, mukaan otettavia lounaspakkauksia. Ensi viikosta lähtien Uudenmaan Leipä tarjoaa myös kotiinkuljetuksena ruokaa ja leivonnaisia. Aluksi lounasta voi tilata Klaukkalan alueelle, jatkossa tarvittaessa myös muualle Nurmijärvelle.

    Mutta uudet palvelumuodotkaan eivät ole estäneet sitä, että Uudenmaan Leivän myynti on laskenut. Tämän viikon aikana lounasmyynti on pudonnut 40–50 prosenttia ja kokonaismyyntikin on vähentynyt selvästi.

    – Sen sijaan leivän menekki on hieman noussut ja sen tuotantoa on lisätty. Seuraamme jatkuvasti myyntiä ja pystymme lisäämään tuotantoamme päivän viiveellä, sanoo Reko Rajapuro, Uudenmaan Leivän markkinointi- ja IT-vastaava sekä yksi perheyrityksen osakkaista.

    Poikkeustilanteeseen varautumisesta huolimatta Uudenmaan Leipä joutuu aloittamaan huomenna YT-neuvottelut. Rajapuro kuitenkin toivoo, ettei poikkeustila kestäisi kuukausia.

    – Onneksi asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä ja rauhallisia. He arvostavat, että myymälämme on auki. Eräskin asiakas tuli meille ostoksille, koska kaupassa oli ollut niin ruuhkaista.

    Ilkka Silfver söi keskiviikkona lounasta Uudenmaan Leivässä hyvällä ruokahalulla, vailla pelkoa covid-19-viruksen tarttumisesta. Rautakaupassa yritysmyyjänä työskentelevän Silfverin työpaikalla asiakkaita on vielä riittänyt, mutta vähän pelottaa, mitä jatkossa tapahtuu.

     

    Teksti ja kuvat: Arja Kangasniemi, kuvamuokkaus: Arja Kangasniemi ja Laura Luomalehto.

  • UEL-preview – Englantilaiset etenevät – Saksalaisten tie päättymässä

    Englantilaisjoukkueet menossa ottelupareistaan  jatkoon. Hradeckyn Leverkusen yksi ennakkosuosikeista sekä Sveitsiläisen yllättäjäjoukkue

    Continue Reading…

  • Koronavirus ei heiluta kivijalkaliikettä Malmilla

    Terveyskauppa Malmin Luontaistuote Oy:n myyjä Liisa Kurki

    Malmilla sijaitseva luontaistuotekauppa uskoo selviytyvänsä pandemiasta. Ihmiset uskovat siihen, että luontaistuotteista on apua viruksilta suojautumisessa. Myyjä Liisa myy erityisesti immuniteettia vahvistavia ja viruksilta suojaavia luontaistuotteita asiakkailleen. Liikkeen asiakasmäärä on pysynyt koronakriisin aikana suunnilleen samana.

  • Brahen koirapuistossa koronavirus ei näy

    Kuva Hanna Viljaranta

     

    Suomalaisten ollessa valmiuslakien takia etätöissä ja karanteenissa, koiranomistajien on kuitenkin ulkoilutettava lemmikkejään vähintään kolme kertaa päivässä. Brahen koirapuistossa kävijöitä riittää koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista huolimatta. Iltapäivällä neljän jälkeen paikalla saattaa olla jopa yli kymmenenkin kävijää viranomaisten suosituksista huolimatta. Koirapuistossa kerrotaan Ranskan tilanteesta seuraavaa: Ulkonaliikkumiskiellon vuoksi koirien ulkoiluttamiseen täytyy hakea viranomaisilta lupa.

  • Kotona koronan takia

    Suomessa on noin 850 000 yli 70-vuotiasta. Töölöläinen Synnöve on yksi heistä. Hän ilahtui kun ystävä toi hänelle syötävää. Yleensä hän syö lounaansa muualla kuin kotona, mutta kuviot ovat muuttuneet kun 70 vuotta täyttäneet on koronaviruksen takia velvoitettu pysymään erillään muista ihmisistä. Synnöve on pahoillaan, ettei voi harrastaa asioita eikä käydä siskonsa luona Espoossa.

    – En voi kulkea bussilla ja nyt joudun olemaan paljon yksin. Aion kuitenkin tavata siskoni tytärtä, jonka kanssa voin liikkua autolla.

    Synnöve pelkää, että selkä rupeaa oireilemaan kun ei voi käydä jumpassa. Hän käy kuitenkin kävelyllä päivittäin.

    –  Kävely on minulle ihan välttämätöntä. Kotona olisi paljon tekemistä, mutta on ollut masentunut ja saamaton olo. Toisaalta tänään on jo tuntunut paremmalta kuin eilen. Kaikkeen tottuu, ja hysteeriseksi en aio ruveta.

     

    Kuva ja teksti: Susanne Salin

  • 17.3. Hillitön Kurvi Ensemble

     

    Koko poppoo eksyi kerralla studioon kun saatiin tietää että kaikki kielletään. Puhetta kaikesta ja ei juuri mistään. Studiossa siis Anni, Jesse ja Petsku. Marjataltakin irtosi muutama kommentti tuottajan pallilta……..

     

    Playlist:

    Reef the Lost Cause,  Look at the Sun

    Misfits, Walk Among Us

    Cypress Hill, Everybody Must Get Stoned

    Monty Python, Finland

    Charli XCX, Boom Clap

    Vaults, One Last Night

    Kommentit pois päältä artikkelissa 17.3. Hillitön Kurvi Ensemble
  • Kolumni: Kova työ ansaitsee palkintonsa – mestaruudet ja putoamiset on edelleen jaettava

    Kilpaurheilussa on kyse paremmuuden selvittelystä ja sitä tälläkin kaudella on tehty hampaat irvessä kalkkiviivoille saakka. Tuo työ ei saa nyt valua hukkaan.

    Continue Reading…