-
Kummallista, että Espoolla ei ole tarjota naisille salibandyssa liigajoukkuetta. Espoosta löytyy Suomen toiseksi suurin salibandyseura Esport Oilers ja 9:nneksi listalle sijoittuva Westend Indians.
-
Tämän vuoden varaustilaisuudessa, ei tulla näkemään samanlaista suomalaista ilotulitusta kuin viime vuosina. Ensimmäinen suomalainen on arvioitu menevän vasta kärkikymmenen jälkeen. Suomalaisten huiput tässä varaustilaisuudessa ovat Jesperi Kotkaniemi ja Rasmus Kupari.
-
Suursuosiota Suomessa nauttiva laulaja Jari Sillanpää kärysi viime vuoden puolella ajettuaan autoa huumeiden vaikutuksen alaisena. Monet olivat järkyttyneitä tai vähintäänkin yllättyneitä, kun aineeksi paljastui erittäin vaaralliseksi huumeeksi luokiteltu meta-amfetamiini. Uudemman kerran Sillanpää joutui virkavallan kanssa tekemisiin vajaat pari viikkoa sitten. Hän oli miesystävänsä kanssa saapumassa lomamatkalta Thaimaasta, kun tullissa laulajan matkatavaroista löydettiin jälleen samaista ainetta.
-
Oletko koskaan Googlettanut oirettasi kun, olet sairas ja ylös tulee heti ensimmäisenä vaarallinen syöpä? Et ole ainoa, sillä sitä tapahtuu kaikille. Tässä kolumnissa kerron kuinka saada talutettua kaikki negatiiviset ja miten elää niiden kanssa. Continue Reading…
-
Viimeviikkoisessa Ylen A-teema ohjelmassa pohdittiin hukattua huippu-urheilua. Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen, Tampereen alueen valmennuspäällikkö Tommi Evilä ja Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä kertoivat yksi toisensa jälkeen prosesseista, työryhmistä, visioista, mutta se kunnon konkretia loisti jälleen kerran poissaolollaan.
-
Pekka Rinne pelaa pitkän uransa parasta NHL-kautta. Rinteen Nashville Predators taisteli viime kaudella Stanley Cupista ja erittäin suurella todennäköisyydellä sama taistelu on edessä myös tällä kaudella. Niin vakuuttava Rinne ja Predators on viime aikoina ollut.
-
Manchester City ei ole vain osoittautumassa ylivoimaiseksi ongelmaksi muille Valioliigan seuroille, vaan on aiheuttanut päänsärkyä myös meille journalisteille. Superlatiivit nimittäin loppuvat kuvaamaan joukkueen huippuosaamista tällä kaudella.
-
Vaimo tuo iloisena eteeni tikun, josta näkee kaksi viivaa, hän on siis raskaana. Minut valtaa onnellinen olo, koska ensimmäistä lasta olemme jo toivonutkin. Nyt neljän kuukauden raskausajan jälkeen, mietin lapselle hyviä harrastuksia. Lapsi ei ole edes syntynyt ja minä haluaisin jo ostaa luistimia, mailoja sekä nappulakenkiä, mutta nämä ovat vasta hyvä alku. Tämän jälkeen katselin eri lajien harrastusmahdollisuuksia ja hintoja. Siellä tuli vastaan yllätyksiä
-
Onko Arsenal edes iso seura enää? He eivät ainakaan käyttäydy sen mukaisesti.
Kuin muilla isoilla seuroilla menee huonosti, he antavat potkut valmentajalleen – Arsenal ei. Viimeaikoina on ollut sellainen tunnelma, että asia voi muuttua.
-
Myös suomalainen kirjailija Minna Canth syntyi maaliskuun 19. päivä, mutta muutaman vuosikymmenen aiemmin, nimittäin vuonna 1844. Kyseinen päivä on ollut vuodesta 2007 lähtien Minna Canthin päivä, yleinen liputuspäivä sekä tasa-arvon päivä.
