• Malmin uusi koronaterveysasema

    Tänään aamulla Malmin koronaterveysasemalla oli vielä rauhallista. Alueella liikkui joitakin ihmisiä, joilla oli suumaskit kasvoilla. Terveysaseman sisäänkäyntiä valvoi vartija. Suojavarusteisiin pukeutunut hoitaja otti asiakkaita vastaan yksitellen.

    Kuvat ja teksti: Josefiina Turkulainen

  • Post Image

    Luontoon nauttimaan ja pakoon koronaa

    Aurinko pilkuttaa kuusien oksia ja Kaitalammen pinnan jääriitettä. Linnut sirkuttavat kevättä. Luonto ei tunnista koronaviruksesta johtuvaa poikkeustilaa Luukin ulkoilualueella Espoossa.

    Viime viikonloppuna pääkaupunkiseudun suositut ulkoilualueet ruuhkautuivat, mutta Luukissa on torstaiaamuna hiljaista. Parkkipaikalla tapaan sisarukset Paula Varhelahden ja Olli Tiihosen, jotka valmistautuvat retkeilemään lastensa kanssa.

    Sekä Varhelahti että Tiihonen ovat vanhempainvapaalla, joten ulkoilua tulee harrastettua paljon, etenkin hienolla säällä. Sisarukset halusivat tulla Luukkiin aamupäivällä, kun ihmisiä ei ole paljon liikkeellä. Muuten koronapandemia ei ole juuri kummankaan perheen elämään vaikuttanut.

    – Vaimo on tehnyt etätöitä. Ja poika olisi halunnut Hoploppiin, jos se olisi ollut auki, Tiihonen sanoo.

    Maalla asuva, hevosia omistava Varhelahden perhe viettää aina paljon aikaa kotona. Koronapandemia on saanut heidät vähentämään ylimääräisiä menoja.

    – Ruokakaupassa käydään nyt vähän harvemmin. Ja esikoisen kerhot ja muskari ovat kiinni. Mutta me viihdytään hyvin kotonakin.

    Ritva Oljakka on Luukkissa lenkittämässä koiria. Hän nauttii siitä, että voi jakaa etätöiden ansioista hommat osiin ja käydä välillä ulkoilemassa. Töitä on riittänyt, joten vaihtoehtoisia harrastuksia normaaleille hän ei ole ehtinyt miettiä.

    – Korona ei ole vaikuttanut elämään muuten, kuin että on vähän hiljaisempaa joka saralla. Positiivisella mielellä olen ja menen eteenpäin päivä kerrallaan. Tilanne voi muuttua yks kaks yllättäen mihin suuntaan tahansa, Oljakka tuumii.

    Jarmo Salin lähti ulkoilemaan lastensa sekä vaimonsa isän, Hannu Ennevaaran kanssa. Salin on yrittäjä ja normaalisti päivisin töissä, mutta nyt poikkeustila salli ulkoilun päiväaikaan.

    – Olen ollut paljon sisällä ja seinät alkavat kaatua päälle. Lähdettiin Luukkiin, kun on näin hieno sää. Korona ei ole ainakaan vielä heijastunut isommasti elämään. Töissä viedään loppuun käynnissä olevat työmaat ja sitten katellaan, mitä jatkossa päästään tekemään.

    Vapaa-aikana Salinin perhe on katsellut hieman normaalia enemmän dvd:itä ja Netflixiä. Muuten kahden pienen lapsen isällä ja yrittäjällä ei ole ollut vapaa-ajanvietto-ongelmia.

    Salinin appi Hannu Ennevaara on eläkkeellä ja tykkää retkeillä tyttärensä perheen kanssa muulloinkin kuin koronapandemian aikana.

    – Kaunis keli sai lähtemään. Ulkoilu sopii tähän tilanteeseen kuin nyrkki silmään, koska pitää välttää lähikontakteja. Ulkona saa myös virikkeitä. Lapsetkin, jotka ovat pois hoidosta, Ennevaara kertoo.

    Ennevaaran vapaa-ajanviettoon poikkeustila on vaikuttanut jonkin verran, sekä negatiivisesti että positiivisesti.

    – Tietyt rutiinit on muuttuneet. Se nirhaisi, kun käyn paljon uimassa ja uimahallit on nyt laitettu lepoon. Mutta kyllä sitä keksii muutakin tekemistä. Oon löytänyt vanhoilla päivillä lukemisen ja alkanut lukea – Remeksen kirjoja!

    Teksti ja kuvat: Arja Kangasniemi

     

     

  • Post Image

    Korona toi yt-aallon

    Korona sairastuttaa sekä pieniä että suuria yrityksiä. Arviolta yli 180 000 suomalaista pienyrittäjää kärsii asiakaskadosta ja isommissa yrityksissä joudutaan aloittamaan yt-neuvottelut.

    Nokian renkaat Oyj on aloittamassa yt-neuvottelut koskien noin 1630 Suomessa työskentelevää henkilöä. Toimenpiteet on suunniteltu toteutettaviksi enintään 90 päivän lomautuksilla työntekijää kohden. Yhtiö kertoo lomautusten johtuvan koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista Euroopan alueella.

    Stockmann joutuu aloittamaan koronatilanteen vuoksi yt-neuvottelut 23. maaliskuuta kohdistettuna koko tavaratalotoimintaan.  Tilanne koskettaa 1400 henkilöä ja johtaa henkilöstön lomautuksiin enintään 90 päiväksi. Poikkeustilanteen vuoksi neuvottelujen arvioitu nopeutettu kesto on kaksi viikkoa.

    Myös Finnair ja VR ovat aloittamassa yt-neuvottelut. VR:llä koko henkilöstö suunnitellaan lomautettavaksi vaiheittain tämän vuoden aikana ja Finnairilla  alkaa neuvottelut koskien kaukoliikennelentäjiä.

    Teksti ja kuvat: Inkeri K

  • Post Image

    Korona synnyttää uusia palvelumuotoja ravintola-alalle

    Koronakriisin aikana ravintolat etsivät uusia palvelumahdollisuuksia. Nurmijärven Klaukkalassa sijaitseva Uudenmaan Leipä myy sekä lounasta että leivonnaisia. Tällä viikolla yritys on vastannut poikkeuksellisiin haasteisiin laittamalla tarjolle valmiiksi pakattuja, mukaan otettavia lounaspakkauksia. Ensi viikosta lähtien Uudenmaan Leipä tarjoaa myös kotiinkuljetuksena ruokaa ja leivonnaisia. Aluksi lounasta voi tilata Klaukkalan alueelle, jatkossa tarvittaessa myös muualle Nurmijärvelle.

    Mutta uudet palvelumuodotkaan eivät ole estäneet sitä, että Uudenmaan Leivän myynti on laskenut. Tämän viikon aikana lounasmyynti on pudonnut 40–50 prosenttia ja kokonaismyyntikin on vähentynyt selvästi.

    – Sen sijaan leivän menekki on hieman noussut ja sen tuotantoa on lisätty. Seuraamme jatkuvasti myyntiä ja pystymme lisäämään tuotantoamme päivän viiveellä, sanoo Reko Rajapuro, Uudenmaan Leivän markkinointi- ja IT-vastaava sekä yksi perheyrityksen osakkaista.

    Poikkeustilanteeseen varautumisesta huolimatta Uudenmaan Leipä joutuu aloittamaan huomenna YT-neuvottelut. Rajapuro kuitenkin toivoo, ettei poikkeustila kestäisi kuukausia.

    – Onneksi asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä ja rauhallisia. He arvostavat, että myymälämme on auki. Eräskin asiakas tuli meille ostoksille, koska kaupassa oli ollut niin ruuhkaista.

    Ilkka Silfver söi keskiviikkona lounasta Uudenmaan Leivässä hyvällä ruokahalulla, vailla pelkoa covid-19-viruksen tarttumisesta. Rautakaupassa yritysmyyjänä työskentelevän Silfverin työpaikalla asiakkaita on vielä riittänyt, mutta vähän pelottaa, mitä jatkossa tapahtuu.

     

    Teksti ja kuvat: Arja Kangasniemi, kuvamuokkaus: Arja Kangasniemi ja Laura Luomalehto.

  • Kommentti: Koronavirus vei Lukolta mestaruuden

    Ja näin ollaan taas siinä tilanteessa, että Raumalla on edessä murheellinen kevät. Yleensä Lukko on pettänyt pelillisesti raumalaiset, mutta nyt koronavirus päätti puuttua peliin.
    Continue Reading…

  • Tapparan kausi oli ailahteleva

    Tapparan kausi oli hyvin vaihtelevaa jääkiekkoa. Kausi alkoi erittäin hyvin syyskuussa, jonka jälkeen loppusyksystä tuli hankala jakso. Lopulta Tappara kuitenkin sijoittui runkosarjassa kolmen joukkoon joka on kuitenkin hyvä saavutus tietystä epätasaisuudesta huolimatta. Otteita osittain selittää useat loukkaantumiset. kuten kärkisentteri Tyler Morleyn kahden kuukauden poissaolo. Viimeisen kuukauden joukkue päästä vastustajan useaan kertaan viimeisillä hetkillä tasoihin peleissä. Vallitsevan tilanteen takia emme valitettavasti pääse näkemään miten pudotuspelit olisi menneet, joten luultavasti tämä jäi Jukka Rautakorven viimeiseksi kaudeksi Tapparan päävalmentajana.
    Ensi kaudeksi joukkue muuttuu jälleen jonkin verran kun ainakin Valtteri Kemiläinen, Jere Karjalainen ja Niko Ojamäki jättävät joukkueen. Tulopuolella huhujen mukaan on ainakin entinen kapteeni Jukka Peltola sekä maalivahti Dominik Hrachovina. Jussi Tapola ottaa kolmen vuoden tauon jälkeen päävalmentajan vastuun itselleen. Ensi kausi tulee siinäkin mielessä olemaan historiallinen kun kyseessä on viimeinen kausi Hakametsässä ennen siirtymistä uuteen Uros Live areenaan. Tapparan joukkue on siis ensi kaudellakin näillä näkymin kova ja tulee taistelemaan kärkisijoista edelleen.

  • Hanno Möttölä ei ole huolissaan ikääntyvän Susijengin tulevaisuudesta – Yhdysvalloissa pelaavien nuorten tilanne aiheuttaa kuitenkin päänvaivaa: “Tilanne on haastava”

    Suomen koripalloikoni ja Susijengin apuvalmentaja Hanno Möttölä on erittäin luottavainen Suomen koripallomaajoukkueen tulevaisuudesta, vaikka nykyisen miehistön useat huippupelaajat lähestyvätkin uriensa viimeisiä pelivuosia.

    Continue Reading…

  • Aamun palat 16.3. Saara ja Elina

    Saaran ja Elinan Aamun paloissa käsitellään ajankohtaisia asioita loistavan musiikin siivittämänä.
    Aiheina lähetyksessä mm. ajankohtaiset tiedot koronaviruksen suhteen, puidaan kevään TV-tarjontaa ja keskustellaan yhteisöllisyyden merkityksestä.

    Studiossa Elon Saara ja Elina Ketonen
    Tuottaja Julia Jalli

    Kommentit pois päältä artikkelissa Aamun palat 16.3. Saara ja Elina
  • Uutiset 12.3.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on asettanut maahan Schengenaluetta koskevan lentokiellon Trump kertoi torstaiyönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen kieltävän koronaviruksen takia matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin kolmenkymmenen vuorokauden ajaksi. Rajoitus ei koske Britanniaa. Kielto tulee voimaan perjantaina kolmastoista maaliskuuta juuri ennen keskiyötä Yhdysvaltain itärannikon aikaa, eli aamukuudelta lauantaina Suomen aikaa. Kielto ei koske Yhdysvaltoihin oleskeluluvan saaneita eikä useimpia Yhdysvaltain kansalaisten lähimpiä perheenjäseniä tai muita erikseen yksilöityjä henkilöitä. Maahan sallittujen ihmisten on saavuttava tiettyjen lentokenttien kautta. Kotimaan turvallisuuden virasto on luvannut tiedottaa näistä lentokentistä neljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa. Aasian pörssit laskivat nopeasti heti Trumpin ilmoituksen jälkeen. Tokion Nikkei-indeksi putosi yli viisi prosenttia, ja öljyn hinta jatkoi putoamistaan. Kuva Julia Rantala
    NBA-kausi on keskeytetty toistaiseksi Koripallon suurin ja seuratuin sarja NBA on keskeyttänyt kautensa koronaviruksen takia. Sarja keskeytetään toistaiseksi, sillä vielä ei ole annettu lopullista päätöstä kauden perumisesta. Amerikkaislähteiden mukaan Utah Jazzin pelaaja Rudy Gobert on saanut koronatartunnan. Myös jääkiekkosarja NHL pohtii, että miten se reagoi koronavirukseen, sillä monet NHL-seurat käyttävät samoja halleja kuin NBA-seurat. Kuva Hanna Viljaranta
    Suomalaisista enemmistö hyväksyy Kreikan ratkaisun olla päästämättä maahan turvapaikanhakijoita Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä käy ilmi, että niukka enemmistö suomalaisista hyväksyy Kreikan linjan. Kaikkiaan tätä mieltä on viisikymmentäyhdeksän prosenttia kansalaisista. Kyselyssä noin joka neljäs kertoi, ettei hyväksy Kreikan päätöstä. Jos Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaisi samaan tapaan kuin Kreikassa on tapahtunut, suomalaisista kuusikymmentäviisi prosenttia edellyttäisi Suomen toimivan Kreikan tavoin. Noin joka viides on sitä mieltä, että Suomen ei pitäisi estää turvapaikanhakijoiden maahantuloa, vaikka tulijoiden määrä olisi todella mittava. Kreikan ja Turkin rajalle on saapunut tuhansittain ihmisiä sen jälkeen, kun Turkki kertoi avaavansa rajansa Eurooppaan pari viikkoa sitten. Kreikka on ilmoittanut, ettei pakolaisia päästetä maahan. Lisäksi Kreikka on kertonut, että se ei kuukauteen ota vastaan turvapaikkahakemuksia. Päätös rikkoo YK:n mukaan kansainvälisiä sopimuksia. Torstaiaamupäivän katugallup Kalliossa jakoi mielipiteitä Kreikan päätöksestä. Enemmistö ymmärtää päätöksen, mutta kaikki eivät hyväksy sitä. Kuva Minna Heimola

     

    Äärimmäisen harvinainen balinkottarainen on saanut poikasen Korkeasaaren eläintarhassa Pikkulintu on yksi maailman uhanalaisimmista lintulajeista, ja sitä elää kotiseudullaan Balin saarella vain noin alle sata yksilöä. Balinkottarainen on selvinnyt tarhakasvatuksen ja luontoonpalautusten ansiosta. Korkeasaaressa haudonta alkoi tammikuussa ja poikanen on nyt noin kuukauden ikäinen. Se tuli pesäpöntöstä ulos pari viikkoa sitten ja opettelee nyt lentämään. Kuva Annika Sorjonen
    Kommentit pois päältä artikkelissa Uutiset 12.3.
  • Kommentti: Rallin SM-sarja hukkaa kasvupotentiaalinsa muutamaan kriittiseen asiaan

    Rallin Suomenmestaruussarjaa on ajettu vuodesta 1959 lähtien. Sarja on erinomainen ponnahduslauta kuljettajille kohti maailman terävintä kärkeä. Sarja on tuottanut vuosikymmennet paljon kansainvälisestikin menestyneitä kuljettajia ja näin tapahtuu myös tulevaisuudessa. Continue Reading…