Kymmenvuotias Saara valvoi siskonsa vieressä. He olivat äitinsä sängyssä, johon sisko oli nukahtanut ikävöidessään äitiä. Kun Saara viimein kuuli äidin palaavan kotiin, tämä ei ollut yksin. Vieras miesseuralainen äidin mukana ei ollut toivottu henkilö heidän kotiinsa. Saara otti siskonsa syliin ja kantoi tämän sänkyyn. Muilla ei olisi lupaa koskea häneen. Ei edes äidillä. Äiti oli alkoholisti.

Nyt kolmekymppinen Saara kertoo oman alkoholisuhteensa olevan terve. Viihdekäytössä joskus menee juoma jos toinenkin, mutta mörköä päihteistä hän ei ole itselleen saanut. “Joskus on pitkiäkin taukoja, mutta käytän kyllä ja nautin siitä”. 

Näin ei ole kuitenkaan aina ollut. Ennen lasten saamista päihteidenkäyttö ei ollut hallinnassa. Alkoholin lisäksi kului myös lääkkeitä ja satunnaisesti koviakin huumeita. “Tuli tehtyä asioita, jotka hävettää tosi paljon. Ajoin esimerkiksi autoa päihtyneenä ja saatoin herätä mistä sattuu”, hän kertoo. Viikkotasolla useasti toistuvan päihteidenkäytön seurauksena oli myös muistinmenetyksiä. Saara kertoo 17-vuotiaana alkaneen elämänvaiheen olleen itsetuhoinen ja holtiton ja hänen hoitaneen menneisyydestä kumpuavaa pahaa oloaan päihteillä. Vaihe kesti muutamia vuosia. Kaikki kuitenkin muuttui kun hän tuli 19-vuotiaana raskaaksi.

Esikoistaan sairaalasta kotiin kantaessaan Saara pohti omaa henkistä tilaansa. “Tajusin että olen aivan sekaisin, päätin hakeutua terapiaan”. Terapiaan pääsy ei ollut mikään helppo juttu. Terapiasuhde alkoi vasta esikoisen täytettyä kolme, mutta vihdoin Saara pääsi käsittelemään menneisyytensä asioita. Monta tärkeää havaintoa tapahtui neljän vuoden terapiassa käynnin aikana. Yksi niistä oli se, että Saara ei muistanut juurikaan lapsuuttaan. Tilalla oli pelkkää mustaa. Muistikuvat perustuivat siskon ja muutamien ystävien kertomuksille. 

Terapiassa käsiteltiin suurta vastuuta, jonka silloin kymmenvuotias lapsi oli joutunut ottamaan äidin alkoholisoiduttua. Viisi vuotta riippuvuus hallitsi perheen elämää. Saara yritti parhaansa mukaan korvata äidin roolia ikävöivälle siskolle ja samalla suojella tätä ympärillä tapahtuvilta asioilta, väkivallalta ja humalaisilta vierailta. Säästäväisen siskon rahoja joutui joskus lainaamaan, jotta saisi kaappiin ruokaa. Jos sisko oli saamassa selkään, Saara tarjoutui hänen sijastaan. Jos siskoa pakkosyötettiin, Saara ilmoitti voivansa syödä tämän puolesta. Kaverit ihmettelivät Saaran ainaista poissaoloa ja kiirettä kotiin. Monikaan ei tiennyt tilanteen oikeaa laitaa. 

Riittämättömyyden tunne on seurannut Saaraa aikuisiälle saakka. Liian aikaisin aikuistuminen ja vastuunotto on jättänyt jälkensä. Omista lapsista vastuussa oleminen on muistuttanut niistä viidestä vuodesta, kun hän yritti pitää huolta siskostaan. Hän haluaa antaa lapsilleen sitä kaikkea, mitä häneltä itseltään puuttui: tilaa olla oma itsensä, tuntea ja olla epätäydellisiä. Alkoholin vaikutuksen alaisena lapset eivät perheen aikuisia näe. 

Alkoholi ei kuitenkaan ole perheessä tabu. Nyt kymmenvuotias esikoinen tietää, mitä tarkoittaa, kun joku on humalassa. Hän osaa myös nauraa, jos äiti joskus kertoo olevansa krapulassa. Saara ei näe itsellään vaaraa alkoholin liikakäyttöön, sillä hän tietää mitä siitä voi seurata. Nyt hän keskittyy terveeseen päihdepuheeseen perheessään. “Toivon että meillä on ilmapiiri sellainen, että tapahtuu tulevaisuudessa mitä tahansa, voivat lapseni aina soittaa kotiin, missä kunnossa vain”.

Terapian Saara toivoo jatkuvan heti kun taloudellinen tilanne sen sallii. Sitä hän suosittelisi jokaiselle, elämäntilanteesta tai haasteista riippumatta. “Vaikka ongelmia ei olisi nyt, sieltä saa valtavasti työkaluja mihin tahansa tulevaisuuden haasteisiin”.

Teksti: Ronja Huovinen            Kuva: Henna-Mari Hirvonen

Eri terveysjärjestöjen asiantuntijat ovat ajaneet Suomen elintarvikkeisiin laitettavaksi varoitusmerkkejä kertomaan “epäterveellisestä” valinnasta. Helsingin Sanomien haastattelema lihavuusasiantuntija ja Terve paino -yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Mustajoki ottaisi varoitusmerkit heti käyttöön. Merkit ovat käytössä jo Chilessä ja Meksikossa ja ne olisivat Mustajoen mukaan konkreettiseksi avuksi terveellisempien valintojen tekemiseen ja lihottavien ruokien välttämiseen. 

Syömishäiriöliiton toiminnanjohtaja Kirsi Broström ja asiantuntija Katri Mikkilä ovat varoitusmerkkejä vastaan. Syömishäiriöliiton nettisivuilla julkaistussa vastineessa Helsingin Sanomien artikkelille he kertovat, että “Ruoan demonisointi on aina syömishäiriökäyttäytymistä. Lihavuuden taustalla vaikuttavat tekijät ovat paljon moninaisemmat”. Mikkilä ja Broström kertovat, että syömishäiriöön sairastuneiden määrä on ollut viime vuosina huimassa kasvussa. Koronapandemiaa on perustellusti epäilty osasyyksi sairastumiseen, mutta asiantuntijat pitävät suurempana syyllisenä juuri varoitusmerkkien takana olevaa ajatusta “lihottavista” ja “ei lihottavista” ruuista ja häiriintynyttä ruokapuhetta, jota Helsingin Sanomien uutinen edustaa.

Syömishäiriöstä vastikään toipunut Sanni, joka ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään on syömishäiriöliiton asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä. “Näen tällaiset varoitustarrat ja muutenkin niitä hekumoivan uutisoinnin ohituskaistana kohti syömishäiriötä. Minulla oli sairastaessani pitkä lista ruokia ja ruoka-aineita, joita en itselleni sallinut. Tällainen merkinnöillä jaottelu olisi vain kiihdyttänyt kipeää ajatusmaailmaani ja viivyttänyt hoitoon hakeutumista”, Sanni kertoo. 

Sanni toivoo, että terveyden alojen asiantuntijat keskittyisivät vähemmän ihmisten painoon ja enemmän mielenterveyteen. “Sain jo nuorena kouluterveydenhoitajalta huomautuksia painostani ja hänen terveellisenä pitämiään välipalavinkkejä. Lievään ylipainooni puututtiin heti, mutta sairastuttuani syömishäiriöön sain apua vasta vuosien yrittämisen jälkeen. Niin normaalina sitä pidetään”. Asiantuntijat Mikkilä ja Broström ovat vastineessaan Sannin kanssa samoilla linjoilla. He kutsuvat varoitustarroja ja muita vastaavia toimenpiteitä “näpertelyksi”, samalla kun ihmisten eriarvoisuus ja mielenterveyden haasteet ovat oikeana esteenä itsestä huolehtimiseen. “Huolehtiminen tarkoittaa mitä suuremmassa määrin myös joustavaa, riittävää ja täysipainoista syömistä”, vastineessa kirjoitetaan.

Terveysjärjestöjen edustajat ovat olleet myös ajamassa muutoksia ruuan verotukseen. Muutos voisi pitää sisällään esimerkiksi sen, että kasviksia myytäisiin nollaverolla, mutta sokeria ja kovaa rasvaa sisältävä jogurtti kallistuisi huomattavasti. Tällöin hintatietoisen kuluttajan ostoskoriin kulkeutuisi todennäköisemmin “terveellinen” vaihtoehto.Muutoksen valmistelu etenee valtiovarainministeriön mukaan siten, että ensin valmistellaan virvoitusjuomaveron muuttamista terveysperusteiseksi ensi vuonna. Laajemman terveysveron valmistelu aloitetaan vasta myöhemmin.

Sannin mukaan tämä ehdotus olisi edeltäjäänsä parempi, mutta silti ongelmallinen. “Syömishäiriöinen kieltää helposti itseltään elämästä nauttimisen. Kukaan ei voi kieltää etteikö ilman syyllisyyttä nautittu herkku olisi ihmiselle hyväksi. Nyt nautiskelusta tehtäisiin entistä hankalampaa”. Sanni toivoo, että esitetyt uudistukset ja muutokset jäisivät kesken ja apua saisivat ne, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. “Lihavuus ei ole sairaus, syömishäiriö on”, hän sanoo.

Teksti: Ronja Huovinen        Kuva: Olga Emelianova

23.3 järjestettiin ensimmäiset Sober Furious – bileet, jotka loppuunmyytiin kuukausi ennen tapahtumaa. Sober Furious ottaa mallia Tukholmassa kuin New Yorkissa järjestetyistä alkoholittomista klubeista, jollaista on selvästi kaivattu myös Suomessa.

Sober curious -trendi on lähtöisin brittiläisen Ruby Warringtonin samannimisestä kirjasta. Maailmanlaajuisen sober curious -ilmiön tarkoitus on kannustaa kyseenalaistamaan omia alkoholiin liittyviä tottumuksia, vähentämään alkoholin käyttöä, olla tietoisempi omasta juomisesta sekä kokeilemaan raittiina oloa tilanteissa, joissa on yleensä nauttinut alkoholia. Ilmiö on viimeisen vuoden aikana trendannut varsinkin nuorten aikuisten keskuudessa.  

Yhteiskunnassamme alkoholi kuuluu niin arkeen kuin juhlaan. Juominen kuuluu usein sosiaalisiin tilanteisiin, opiskelijakulttuuriin, juhliin, työyhteisöihin, lomamatkoihin ja koti-iltoihin. Ihmisiä, jotka ovat  jättäneet tietoisesti alkoholin käytön  ja alkaneet raittiiksi syystä tai toisesta, on toki aina ollut. Usein kuitenkin alkoholisti kieltäytyminen on aiheuttanut muissa ihmisissä hämmennystä ja kieltäytymistä kyseenalaistetaan enemmän kuin mistään muusta elintarvikkeesta kieltäytymisestä. Jos olet jättänyt ruokavaliosta viljatuotteet, harva varmasti tarjoaa perunaa että “ota nyt yksi edes” tai kysyy “onko sulla viljan käytön kanssa ongelmia?” Nyt keskustelua alkoholin vähentämisestä ja jättämisestä käydään avoimemmin, mikä osaltaan auttaa normalisoimaan alkoholittomuutta ja poistamaan erilaisia stigmoja raittiuden ja alkoholiongelmien ympäriltä.

Katri Ylinen väsyi omaan alkoholikäyttäytymiseen sekä sitä seuranneisiin mielentilaongelmiin ja päätti lopulta lopettaa juomisen. Ylinen kävi muutamia kertoja AA-kokouksessa löytämättä paikkaansa kuitenkaan sieltä. Vertaistuki löytyi lopulta sosiaalisesta mediasta, johon Ylinen päätyi perustamaan Darravapaa-yhteisön yhdessä Laura Wathénin kanssa. Yhteisölle myönnettiin juuri Vuoden raittiusteko 2021-tunnustus. Sittemmin yhteisö on poikinut perustajajäsenten Darravapaana podcast-sarjan.

Darravapaa-yhteisö, Club Kaiku, Kuudes linja ja start-up yritys Eventual käynnistivät yhdessä uuden alkoholittoman Sober Furious -klubin. Klubi-ilta järjestettiin ym. klubeilla 23.3., jolloin juhlakansaa tanssitti dj:t Toni “Lil’Tony” Rantanen, Nina Frei,  Paha Narttu ja Windows95man eli taiteilija Teemu Keisteri. Illan aikana baarissa ei myydä eikä kuluteta alkoholituotteita.

Ensimmäiset Sober Furious bileet oli myyty loppuun jo kuukausi ennen itse tapahtumaa ja bileitä päädyttiin laajentamaan Kaiku-klubilta myös Kuudennelle linjalle. Liput tapahtumaan maksoi 12€ ja ikäraja klubeille on k18. Darravapaa- yhteisö tiedotti ettei lippuja jäänyt ovelle myytäväksi. Bileet olivat olleet menestys ja viinattomia juhlia olisi tarkoitus järjestää tulevaisuudessa jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Kysyntää sille, että Sober Furious- juhlia pidettäisiin viikonloppuisin on ollut paljon, mutta toistaiseksi ravintolat eivät vapauta viikonloppuja sillä alkoholittomien drinkkien myyntitulos on paljon matalampi kuin viikonloppuöiden alkoholin myyntitulos. 

Seuraavat bileet järjestetään samoissa paikoissa 27.4 klo 19-00, lippuja saa ostettua ennakkoon sekä ovelta rajoitetusti. 

Teksti: Salla Seppälä

Kuva: PixaPay

Vuokralaisella kerrankin varaa valita, vuokra-asuntojen tarjonta kysyntää suurempi. 

Vuokra-asuntojen tarjonta on kasvanut monessa kaupungissa, etenkin pääkaupunkiseudulla kysyntää nopeammin. Koronaviruspandemia on vaikuttanut vuokra-asuntojen kysyntään. Esimerkiksi helmikuun jälkipuoliskolla Oikotie-sivustolla oli noin 550 yksiötä vuokrattavana Helsingissä.

“Kaksi kuukautta ollut asunto tyhjillään edellisen vuokralaisen lähdettyä ja sen jälkeen on ollut vaikea saada uutta vuokralaista. Vuokralaisilla on hyvä tilanne suhdanne muutoksen vuoksi ja he valitsevat mihin haluavat tulla vuokralle niin heistä pitää kilpailla”, Kirsi Ketonen sanoo. Ketosella on kaksi sijoitusasuntoa Kalliossa.

Etäopiskelu, etätyöt ja heikko työllisyystilanne on vaikuttanut vuokralaisten määrään. Ketonen kertoo huomanneensa koronavirus pandemian seuraukset asuntoa vuokratessa. 

“Korona on vaikuttanut siten, että opiskelijat opiskelvat etänä omilla paikkakunnillaan eivätkä tarvitse pääkaupunkiseudulta samalla tavalla asuntoja, jolloin asunnot jäävät vaille vuokralaista. Varmasti myös etätyöt ovat vaikuttaneet siihen, että on tullut lisää vuokra-asuntoja markkinoille.”

Tilastokeskuksen vuokratilasto kattaa tiedot vuodesta 2015 alkaen ja niiden mukaan vuokrataso ei ole laskenut kertaakaan aiemmin koko maan tasolla edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Muutos tarjonnan ja kysynnän välillä on pieni,  mutta se on silti historiallinen. 

Helsingin kantakaupungin pienten asuntojen vuokrat ovat kääntyneet laskuun vuosien 2020- 2022 aikana. Ilmiö on nähtävissä etenkin Helsingin Kalliossa, missä sijaitsee paljon pieniä asuntoja. Viimeksi asuntojen hinnat ovat laskeneet finanssikriisin aikaan vuosina 2008-2009. 

Tarjonta silti kasvaa ja vuokranantajat joutuvat miettimään keinoja vuokralaisen löytämiseksi. Ketosen mukaan vuokralaisista on tullut entistä valikoivampia. Asunnoilta odotetaan paljon ja niitä on jopa jouduttu remontoimaan, jotta vuokralainen löytyisi.

 “Asuntoa on pintaremontoitu, sen vuoksi että saataisiin hyvä vuokralainen ja sen vuoksi, että se on ollut mukavaa mutta myös pakko tehdä. Kilpailu on niin kovaa se mikä ennen kelpasi ihan tuosta vaan niin ei kelpaa nyt tällä hetkellä. Mutta nyt on sitten taas hyvä ku asunto on päivitetty hyvään kuntoon pitkäksi aikaa.”

Koronavirus pandemian hellittäessä ja rajoitusten purkautuessa vuokrattavien asuntojen tarjonta ja kysyntä tulee arvioidusti normalisoitumaan. Korkeakouluopiskelijat palaavat lähiopetukseen etäopetuksen sijasta, jolloin asuntojen kysyntä kasvaa. Etätyöt puolestaan jatkuvat osalla aloista koronavirus pandemian jälkeenkin, joten se ei tule vaikuttamaan pienten vuokra-asuntojen määrään yhtä suuresti kun opiskelupaikkojen avautuminen. 

“Toiveekkaasti kyllä kuvittelen että tilanne palautuu ennalleen ja juurikin tänään luin Helsingin Sanomista, että tämä on todennäköisesti hetken notkahdus ja että ulkomaiset sijoittajat ovat kovinkin kiinnostuneita ostamaan Helsingistä sijoitusasuntoja joten uskoisin senkin takia, että tilanne normalisoituu aika pienessäkin ajassa”, kertoo Ketonen.

Vuoden 2017 heinäkuussa Sani Putkonen oli 19-vuotias. Lukion paperit löytyivät taskusta ja viimeiset työvuorot Suomen päässä olisivat pian ohi. Sitten matka Jenkkeihin voisi alkaa. Kyseessä ei ollut varsinaisesti lomamatka, vaan Sani oli lähdössä au pairiksi. Au pair tarkoittaa henkilöä, tyypillisesti 18–24 -vuotiaista nuorta, joka asuu ulkomailla perheessä hoitaen perheen lapsia.  

Nyt on kuitenkin vuosi 2022 ja aurinkoisen heinäkuun sijaan, eletään aurinkoista helmikuuta. Tilanne on hyvin eri kuin tuolloin neljä ja puoli vuotta sitten. Sani on nyt 23-vuotias sairaanhoitajaopiskelija ja työskentelee pääsääntöisesti sairaanhoitajan sijaisena. Muistot Sanin au pair -vuosista kuitenkin tuntuvat kuin eiliseltä.  

Sani asui Jenkeissä kahden vuoden ajan. Vuoden 2017 heinäkuusta vuoden 2019 elokuuhun. Eikä hän asunut ihan missä tahansa, vaan New Yorkin osavaltiossa kuuluisalla Manhattanilla. “Oli aika absurdia, että aamulla heräät harmaasta Tapanilasta ja vielä samana päivänä sä seisot New Yorkissa Manhattanin kaduilla.” Sani muistelee.

Matkustelua budjetilla  

Moni suunnittelee ja punnitsee au pairiksi lähtöä vuosia, mutta Sanilta päätös lähteä vei vain pari googleistuntoa. “En tienny lukion jälkeen mitä mä haluan tehdä mun elämällä. Mä olin vähän hukassa, kun ei tuntunut omalta lähtee ihan vielä jatko-opiskeluihin. Mietin, että miten voisin lähteä matkustelemaan niin sanotusti budjetilla.” Hetken tutkiskelun jälkeen Sani löysi tietoa au paireista ja luki, että Suomestakin lähdetään lähes viikoittain au pairiksi. Hän innostui, täytti hakemuksen ja näin prosessi oli alkanut.  

Hakemuksen johdosta Saniin otettiin yhteyttä ja hänet kutsuttiin haastatteluun. Haastattelussa käytiin läpi Sanin taustoja. “He halus tehdä pienen osan haastattelusta englanniksi ja sillä he tavallaan tarkisti mun englannin kielen tason. Muita kielikokeita ei ollu.”  

Kun hakemus on hyväksytty, perheen etsintä alkoi. “Se miten me au pairit päädytään perheisiin on, että me valitaan perheet ja perheet valitsee meidät. Ja näiden valintojen pitää osua yhteen. Se sivusto on vähän niin kuin tinder, mutta vaan au pairille ja perheelle.” Sani nauraa. Sani löysi oman perheensä joulukuussa 2016 ja he sopivat, että Sani lähtisi perheen luokse jo seuraavana kesänä. 

Arkea Manhattanilla

Sani asui kahden vuoden aikana yhteensä kolmessa perheessä. Ensimmäisen perheen kanssa hän vietti vuoden, toisessa perheessä hän asui viisi kuukautta ja kolmannessa puolen vuoden ajan.  

Yleisen käytännön mukaan au pairin työpäivien tulisi olla noin 5-6 tuntia. Töitä on tavallisesti viitenä päivänä viikossa. Välttämätöntä on kuitenkin vähintään yksi kokonainen vapaapäivä viikossa ja yksi kokonainen vapaa viikonloppu kuukaudessa. Sani kertoo työtehtäviinsä kuuluneen lastenhoito ja lapsiin liittyvät pienet kotityöt. Vastineeksi perhe maksaa au pairille palkkaa tai pikemminkin taskurahaa. Tämän lisäksi sopimukseen kuuluu ruoka, kuten muullekin perheelle, ja asuinpaikka. Tavallisesti perhe järjestää myös puhelinliittymän, internet-yhteyden ja julkisen liikenteen matkalipun.  

“Tietenkin jos lähdin ulos niin maksoin itse kaiken. Perus elämän mun perhe kattoi tosi hyvin. Sitte esimerkiksi jouluna mä sain joululahjoja tai synttäripäivänä synttärilahjan, mikä oli tosi kiva. Se oli vähän kuin olis kummityttö perheelle. Sä et oo ihan täysin pelkkää työvoimaa mikä onkin vähän sen au pair idean pontti.” Sani muistelee.  

Sani kertoo hänen arkensa olleen loppujen lopuksi hyvin simppeliä. Hän aloitti työpäivät seitsemän aikaan aamulla. Auttoi vanhimpia lapsia valmistautumaan kouluun tai vei päiväkotiin. Päivän hän vietti vauvan kanssa, kunnes oli aika hakea sisarukset päiväkodista ja koulusta. Kotona Sani tarjoili lapsille välipalaa ja tämän jälkeen keksittiin jotain yhteistä tekemistä. “Me käytiin kirjastoissa, puistoissa, joskus eläintarhassa ja milloin missäkin.” Illalla Sani vietti aikaa ystävien kanssa tai kotona, tai saattoi lähteä tutkimaan kaupunkia. “Mä tein pääasiallisesti pitkiä päiviä, jotta saisin pidettyä sitten viikonloput vapaata. Pääsin tutkimaan mitä ympärillä oli myös ilman niitä lapsia.”  

Uusi maa, uusi kulttuuri  

Sani ei kokenut sopeutumista uuteen kulttuuriin ja elämään vaikeaksi. Hän kertoo kokeneensa suurimmaksi kulttuurieroksi piirteet lastenhoidossa. Hän kertoo, että lastenhoitajat ovat todella suuressa vastuussa lapsista kasvatusmielessä, ja että hänen mielestänsä lapsilta sallittiin helpommin sellaista jopa huonoksi luokiteltavaa käytöstä, mitä hän ei Suomessa kokisi sallittavan. Sani antaa esimerkin, että jos lapselle ei illallinen maistunut niin perheen äiti saattoi ruveta kokkaamaan lapselle täysin uutta ruokaa.  

Muitaki kulttuurieroja oli, “Myös se avoimuus ja ylimalkainen ilmapiiri mikä siellä on verrattuna Suomeen. Ihmiset on paljon avoimempi, lähetyttävämpiä ja positiivisempia.” Sani kertoo nauttineensa siitä, ettei oltu yhtä hiljaisia kuin suomalaiset, ja keskustelujen aloittaminen oli paljon helpompaa. “Suuri juttu minkä oon huomannut sen jälkeen, kun mä tulin takasin Suomeen, on kun joku mulle tuntematon ihminen aivastaa ja mä sanon terveydeksi, niin he kattoo mua ihan järkyttyneenä. Kun taas Jenkeissä se oli tapana vaikka ette tuntisi ollenkaan.”  

Ero lounastottumusten välillä on kuitenkin Sanin suosikki. “Siellä lounaat on tyyliin joku pieni leipä. Suomessahan me kasvetaan kouluruuan kanssa, joka on kiva lämmin ateria johon kylkeen kuuluu leipää ja mehua, mut siellä se on tyylin leipä. Mietin että mikäs tää nyt on olevinaan.”  

Uusi kulttuuri toi mukanaan myös vieraan kielen. Sani muistelee, että hänelle ei ollut vaikeaa ruveta puhumaan englantia. Se ei jännittänyt ja hän koki osaavansa kieltä hyvin. Uuvuttavaa se kuitenkin oli, “Kun sä puhut vierasta kieltä pidemmän aikaa sun työkielenä, sosiaalisena kielenä ja näin poispäin. Ne suun liikkeet on tosi erilaiset kuin Suomessa, niin mun suu oikeesti väsy.” Pidemmän päälle vieraan kielen puhuminen tuntui Sanista vieraannuttavalta, joten pitääkseen suomen kielen läsnä, hän muun muassa katsoi suomenkielisiä sarjoja.  

Kokemuksien täyteiset kaksi vuotta  

Au pair -vuodet tarjosivat Sanille enemmän kuin hän olisi koskaan osannut kuvitella. Hän kertoo matkustelun olleen yksi parhaita puolia. Sani pääsi käymään muun muassa Floridassa, Kaliforniassa, Michiganissa sekä Philadelphiassa ja Bostonissa.  

Sani rakasti myös kulttuureihin tutustumista. “Varsinkin kun mikään niistä perheistä ei ollut traditionaalinen amerikkalaisperhe. Kaksi näistä perheistä oli juutalaisia, joista toiset oli vahvasti Israelin juutalaisia ja toiset Venäjän juutalaisia, ja kolmas perhe oli Puolan katolilaisia. Sain esimerkiksi kokea sen juutalaisen elämäntavan, mitä en muuten olisi pystynyt.” Sani pääsi kokemaan myös kaikki amerikkalaiset juhlapyhät, kuten kiitospäivän. Sanin mukaan parhaita kokemuksia olivat myös aivan arkipäiväiset asiat, kuten kahvilla käynti. “Joka tiistai paikallisessa leffateatterissa sai viidellä dollarilla liput mihin tahansa leffaan. Minä ja mun kaverit mentiin sinne joka tiistai.”  

Kuten muutenkin elämässä, myös surun hetkiä oli. Sani kertoo poteneensa aika ajoin koti-ikävää ja pelkoa siitä, että Suomessa läheiset jatkavat elämää ilman häntä. “Tottakai ne jatkaa ja kasvaa ihmisinä se on tosi hyvä juttu, mutta se oli outoo että ne jatko ja kasvo ilman mua. Se oli tosi outoo nähtävää”, Sani muistelee.  

Sairastumisen hetket Sani koki myös pelottaviksi. Vaikka hänellä oli vakuutus ja tiesi, että loppujen lopuksi kaikki järjestyy, niin näinä hetkinä hän koki yksinäisyyttä. “Ei ollu omaa perhettä. Ei ketää tukea ja turvaa, kun sä sairastuit. Ja kaikkihan tietää tarinoita amerikkalaisista lääkintä hinnoista. Mulla tuli muun muassa norovirus ja se oli pelottavaa. Mä luulin, että mä kuolisin siihen paikkaan. Se oli ihan hirveetä”, Sani muistelee kauhuissaan. 

Sanin mielestä loppujen lopuksi myös huonoista kokemuksista on seurannut jotakin positiivista. “Mä oon saanu niistä tosi paljon. Oon kasvanu paljon ihmisenä, saanut itsenäisyyttä, itsevarmuutta, mä pystyn itseohjautumaan ehkä vähän enemmän ja pystyn ottamaan vastuuta paljon enemmän. Mä oon saanu tosi paljon eväitä elämään”  

“Ehdottomasti lähtisin uudestaan!”  

“Lähtisin uudestaan vaikka heti”, Sani kertoo hetkeäkään epäröimättä, “jos ei ois opinnot kesken ja koko elämä taas rakennettu Suomessa”, hän lisää. Hän kertoo suosittelevansa au pairiksi lähtemistä kaikille. “Siellä tekee itelleen ehkä maailman parhaita asioita. Sä löydät itsesi ja löydät ittestäs sellasia asioita, joita sä et voinu kuvitella löytäväs itsestäs Suomessa. Plus siellä on ihana eikä yhtään masentava sää.”  

Sani pohtii asioita joita hän haluaa kertoa henkilölle, joka suunnittelee au pairiksi ryhtymistä. Ensimmäisenä hänelle tulee mieleen kulttuurishokki, ja yllättäen shokki takaisin tullessa. “Mikään ei oo tuntunu suoraan sanottuna niin pahalta, kun että sä muutat Manhattanilta Tapanilaan ja sit kaikki sun kaverit tuntuu liikkuneen eteenpäin elämässä. Se on ihan hirvee tunne. Siihen kannattaa varautuu ja antaa ittelleen toipumisaikaa ja aikaa ehkä jopa surra sitä, et se elämä siellä on ohi. Tai näin mä sen itse koin ja mä itse vielä pari vuotta myöhemminkin käsittelen sitä asiaa. Mut sekin on oma osansa sitä ja se tekee musta vahvemman ihmisen.”  

Toinen asia minkä Sani haluaa kertoa on, että au pairiksi lähteminen oli yksi parhaista päätöksistä minkä hän on koskaan tehnyt. “Se tarjosi mulle niin paljon henkisesti ja fyysisesti. Sain kasvunvaraa tosi paljon”, Sani muistelee lämmöllä. Hän kertoo oppineensa itsestään, luoneensa upeita ihmissuhteita sekä paljon muistoja. “Vaikka sä oisit vaan vuoden. Munkin piti olla vaan vuosi, mut sitte se veny kahteen, koska mä en ollu vielä valmis tulemaan takasin. Anna itelles aikaa kokea se kaikki.”  

“Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä syynä lähteä au pairiksi varsinkin New Yorkiin on, että siellä on tosi hyvää ruokaa”, Sani naurahtaa.  

Kirjoittanut: Nea Ahonen

Kun opiskelijat lähettävät hakemuksia tuotantoyhtiöihin, eivät he saa vastauksia kyselyihin harjoittelupaikoista.

Kuvituskuva. Eveliina Gutierrez

Media-alan opiskelupaikkoja on tarjolla ympäri Suomea, korkeakouluista kansanopistoihin. Opintolinjat sisältävät harjoittelujakson, mikä tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä näkemään mitä alalla työskentely käytännössä on. Harjoittelu on luonnollinen väylä saada jalkaa oven väliin, luoda kontakteja ja mahdollisesti työllistyä.

Hakuprosessin alkaessa opiskelijat ovat törmänneet useiden eri tuotantoyhtiöiden vastaamattomuuteen.

‘’Aluksi oli kiva tutkia tuotantoyhtiöitä ja miettiä minne hakemuksen lähettäisi. Kun hakemuksen oli lähettänyt, oli positiivinen ja odottava fiilis’’, opiskelija Anna Ketonen kertoo.

Hän suorittaa parhaillaan Heo Kansanopistossa radio- ja tv-journalismin opintoja.

Ketonen kertoo laittaneensa hakemuksia 10-15 paikkaan, joista kahdesta hän on saanut vastauksen.

‘’Oletan, kun lähetän hakemuksen, että tulisi edes joku automaattinen vastausviesti. Olisi se sitten kielteinen tai myönteinen. Toisesta paikasta minulle vastattiin, että ovat yhteydessä minuun saman kuukauden aikana, kun hakemuksen olin laittanut ja toisessa kehotettiin täyttämään rekrypohja’’, Ketonen sanoo.

Vastauksen odottaminen herättää stressiä ja epävarmuutta siitä miten oman harjoittelupaikan kanssa käy, kun yhtiöistä ei kuulu mitään.

Ketonen toivoo, että yhtiöt reagoisivat hakemuksiin kertomalla ottavatko he harjoittelijoita ollenkaan tai jos paikat on jo täytetty.

Heo Kansanopiston linjanjohtaja Raimo Ahosen mukaan oppilaitokset eivät ole pystyneet reagoimaan tv-yhtiöiden kasvaneeseen työvoimatarpeeseen.

‘’Kymmenen vuotta sitten Suomessa ylikoulutettiin media-alan osaajia, joille ei riittänyt töitä. Nyt tilanne on kääntynyt katolleen. Tv-sarjojen kysyntä on yllättänyt myös tuotantoyhtiöt’’, Ahonen sanoo.

Ahonen neuvoo opiskelijoita suoraan toimintaan. Esimerkiksi käymään tuotantoyhtiössä kuvauskalusto olalla kysymässä missä tuotantopäällikkö on.

‘’Tuotannot ovat hektisiä, eikä aikaa ja rahaa ole riittävästi’’

Helsingin Sanomat uutisoi 17. kesäkuuta 2021 työntekijöiden jaksamisen olevan kortilla.

Pitkän linjan ammattilaiset vaihtavat yhä useammin toisille aloille mikä vaikuttaa siihen, että kokemattomampia tekijöitä joudutaan ottamaan liian aikaisin liian vaativiin tehtäviin.

Business Finlandin teettämässä tutkimuksessa mukana ollut draamatuottaja Eerika Vermilä kertoo yhtenä syynä osaajapulaan olevan resurssit.

‘’Tuotannot ovat hektisiä, eikä aikaa ja rahaa ole riittävästi, jotta uusia työntekijöitä ehdittäisiin ohjata tarpeeksi paljon. Tällöin oppiminen jää tuoreen työntekijän omalle vastuulle’’, Vermilä sanoo tutkimuksessa.

Teksti: Miranna Leskinen